Muiden kertomien juttujen varastaminen

No ne on tietenkin niitä huomionhakuisia ja erikoisuudentavoittelijoita.

Omasta mielestään Räiskyviä Persoonallisuuksia, Sosiaalisia, Empaattisia ja ties mitä.

Aika nyhjäämistä oma elämä on, jos ei siitä tarinoita kerrottavaksi ole. Outo piirre kertoa jonkun muun tapahtumasta omanaan, vaikka voihan tapahtumat olla samantyyppisiä, joten kertomuksetkin ovat suunnilleen yhtäläisiä?

Tuollainen juttu kun tulee vastaan niin siihen voi päivitellä miten erikoinen yhteensattuma että kertojalle on sattunut juuri samanlainen erikoinen tapaus kuin kahdelle muulle tutullesi. Tai sitten esittää tarkentavia kysymyksiä niin siinähän kertoja sitten kiemurtelee kun yrittää keksiä vastauksia.

Tuttu juttu.Eräski kaveri, kun kuulee jonku jutun pari kertaa, niin se on tapahtunut hälle, vaikka olisin ite sen hälle kertonut. Mukava joskus hältä joskus kysellä, että olitkohan matkassa, niin meinaa suuttua, että hänkö ei muista ja se kun saa vain sisäisen naurun aikaseksi, kun niistä hänen muistamisista, kun ei ole kellekkään haittaa. Mutta jos hälle moka sattuu, niin sen kyllä muistaa kertoa toisen nimellä.

Mä itseasiassa olen ollut paikalla usein kun jotain perin outoa on tapahtunut.... Ja se johtuu siitä, että olen kierrellyt ja kaarrellut ja todennäköisyys tapahtumiin kasvaa aikalailla kun kiertää muutakin kun tahkoa. Joten siinä yksi melko helppo asia todeta, onko asioita voinut oikeasti tapahtua vai ei. Jos kaveri ei missään ole koskaan ollut, sille tuskin on kovin paljon mitään tapahtunut.
On minua epäiltykin, etenkin jännä kyllä miehet! Siis olen tietenkin nainen. Heillä tuntuu jotenkin olevan semmoinen pohjaolettamus, että jos nainen on tehnyt enemmän töitä ja nähnyt enemmän (kuin he vai yleensä?) se valehtelee. Yleisesti ottaen he tuntuvat luulevan ettei naiset ole eläneet eikä kokeneet mitään, ja jos mainitsee sanan eläminen ja kokeminen, he yhdistävät sen vain seksiin. Mikä on naurettavaa, mutta hei...

No, mutta. Sittenpä olen törmännyt "juttujen varastamiseen". Minulta on varastettu mielipiteitä, minulle on selitetty mielipiteitä, ominaisuuksia ja mitä minä muka olen sanonut tai kertonut.... Siis kun joku toinen on jotain mieltä, eikä uskalla olla sitä itse, hän yrittää selittää sen minun mielipiteekseni, ja olla minun selän takana että saisi ikäänkuin itsekin olla sitä mieltä.
Minun kertomuksiani on kerrottu omina ei siis niin että "en muista kuka tämän kertoi" joka nyt ois normaalia: en mäkään aina muista kuka mitäkin on kertonut, vaan niin että kaveri selittää mulle mun omaa kertomusta omanaan.
Lisäksi naisilta taas (kun nyt tuli ne miehetkin mainittua) useimmiten kuulee omia "elämänviisauksiaan" eli, he ovat kysyneet jotain tai ollaan juteltu jostain, sitten olen kertonut jonkun asian minkä tiedän tai mitä mieltä olen tms. niin annas olla kun menee 2 viikkoa, niin he selittävät sitä omanaan minulle.

Näitä tyyppejä siis on harvassa, mutta silloin tällöin. Olen huomannut heille pari selitystä.
Yksi nytkin tuntemani, on surkealla identiteetin ja itsetunnon pohjalla. Hän on epävarma joka asiasta: sano mitä tahansa yleistä kritiikkiä tai ole eri mieltä, hän menee paniikkiin. Raivostuttava aikuinen, turhauttavaa ja ihmettelen semmoista. Häneltä tuntuu puuttuvan itsevarmuus ja identiteetti kokonaan. Hän pöllii juttuja, menee mun selän taakse, selittää minut itsekseen jne. koska ilmeisesti kokee sen turvallisena. Se on raivostuttavaa, turhauttavaa ja vituttaa, mutta hän ei mahda sille varmaan mitään. Ja ihan aikuinen hän on, ja normaali, en keksi mitään syytä moiselle, mutta kai siihen joku syy on.

Kaksi aiemmin tuntemaani ovat olleet jotain narsistisia tyyppejä, siis heiltä tuntui lopulta myös puuttuvan identiteetti, he vain halusivat varastaa sen milloin keneltäkin. Lopulta he alkoivat käyttää sitä vastaan ja ikäänkuin varastivat kaikki jutut ja nousivat yläpuolelle muka ja sitä rataa: tosi ällöttäviä tyyppejä, joita ei lopulta kiinnosta tuntea. Heillä on aina uusi paras ystävä kuiviin imettävänä. Ensin he tuntuvat hauskoilta ja aidoilta, mutta pikkuhiljaa huomaat, että kuva muuttuu, ja lopulta sinun tehtäväsi olisi viihdyttää heitä, ruokkia heitä (eli edellinen uhri loppui) ja mitä "läheisimmiksi" tulette, sitä paskemmin sinua voi kohdella. Yhtenä kertana tajuatkin ajatella, että hetkinen... Mitä mä olen saanut tästä suhteesta enää vuosiin... Ja kun lopetat yhteyden pidon etkä enää nääkään vaivaa, huomaat, että kas, koko ystävyyttä ei enää ole olemassakaan. Kaikki roikkui sinun varassasi, eikä ole mitään jäljellä siitä kaverista. He varastavat toisten jutut mielellään ja menevät sillätavalla rumasti selän taakse, ja odottavat ikäänkuin ruokaa koko ajan: sitä ei ensin huomaa, mutta pikkuhiljaa se alkaa nyppimään, kun se olo ikäänkuin tulee joka kerran kun toista näkee. Että "viihdytä mua"-tyyliin.

Mutta juttuja källii jokatapuaksessa ne ihmiset, ketkä eivät luota itseensä. Ne kenellä identiteetin ja "Minän" kohdalla vilkkuu tyhjä valo ja rakenteet on huterat. Heillä ei ole mitään omaa tai he eivät usko omaansa ja siksi alkavat ottaa muilta. Muut haluavat kertoa itse omat juttunsa ja elää itse oman elämänsä: ja myös olla ihan itsenään jotain mieltä.

Ihan pahimpia urbaanilegendoja en ole kuulllut kenenkään omivan, ehkä nuo pizza-jututkin ovat hieman teinien tarinoita, että enpä usko, että niitä nyt ainakaan normaalijärkisten aikuisten seuroissa enää heitellään. Vai???

Jeps, olen törmännyt ;) Ei tarvitse kuin avata s24 ja lukea sillointällöin kuulumisia, niin voi todeta apinointia. On helpompi kopioida kun pistää omat aivosolut asialle.

Hirveetä, todella masentavaa tämä elämä.

Mietin vaan kuinka moni on ollut palomiehenä, kun kirjahyllyn päältä hypännyt "teräsmies" on veväyttänyt selkänsä. Ja vaimo huutaa apua alasti käsirautoihin kytkettynä.
Tämän olen kuullut kahdelta mieheltä. Tapahtuma paikkana Kouvola ja Espoo
n. 15-v sitten.

No tuohan nyt on liki jokaisen ammatin ja varmaan jokaisen teiniporukan vakkarihomma, että aina siellä se joku tai jotkut ovat, jotka kertovat jotain kymmeniä vuosia kiertäneitä ja 6000 kertaa muotoaan muuttaneita urbaanijuttuja siten, että "kaverille kävi" (harvemmin itselleen).

Joskin etenkin ns. toiminnallisemmissa ammateissa jossa joutuu tiukempiin kontakteihin ihmisten ja asiakkaiden kanssa, sitten yksi helpoimpia tapoja saada itselleen täyden idiootin maine, on se että olet kuullut jonkun faktajutun tai ollut itse paikalla näkemässä mutta ei nyt mennyt ihan niin kuin juttua itse kerrot. Ja sitten tulee paikalle joku kerta kuulemaan se, jolle se on käynyt ihan oikeasti ja juttu on niin spesiaali ettei sitä voi mitenkään sekoittaa muuhun tai väittää että puhuu ihan yleisesti. Näitä riittää kuule..

Ehkä kertojan kannalta noloin juttu oli eräässä koulutuksessa jossa joku huippupalkattu sittemmin konsultiksi alkanut hyvä suustaan -myyntimieshenkinen kaveri kertoili enemmän ja vähemmän "esimerkkiluontoisesti" omia työsuorituksiaan ja yks kaks tuli sellainen tarina, että puolet paikallaolijoista katseli vähän toisiinsa jotta no on kyllä tutun kuuloista. Pari paikallaolijaa jo viittasi, että herra opettaja nyt on jo pikkuisen pakko viilata paria kohtaa.. toi meinaan kävi meille pari vuotta sitten. Missä sä muuten olit silloin siellä, ei me sua nähty? Iltapäivä olikin sitten pian alkavan ruokatunnin jälkeen pitkälti ryhmätehtäviä, ope ei paljon enää mitään sanonut...:)

Imitation is the sincerest of flattery. (Charles Caleb Colton)
?

Imitoinnilla ja suoranaisella kopioinnilla on tosin iso ero.

Itse arvostan hyviä jutunkertojia ja hyviä tarinoita ja kerron niitä mielellään eteenpäin. Toisten jutut kerrotaan toisten juttuina - ei se ole vaikeaa uhrata sitä paria sanaa mainitakseen, että "kuulinpa tuossa...", "kollegani kertoi..." tms... Suomessa on myös erittäin kätevä passiivimuoto, jolla tarinaa kertoessaan ei tule väittäneeksi juuta tai jaata sen toimijasta, jos jostain syystä ei halua suoraan "myöntää" että kokemus ei ole oma ( tai että se on...). Vastuu siirtyy kuulijalle.
Mutta mielellään teen selväksi, että kyseessä on toisen käden tietoa: samalla saa lähtökohtaisesti anteeksi, mikäli tarinassa on asiavirheitä "näin minulle kerrottiin."

Myönnän pistäneeni joskus tarinoita "omikseni" ollessani roolihahmossa - esimerkiksi opastin aikoinaan lapsia merirosvoaiheisen teeman yhteydessä. Eihän hurja merirosvotar nyt voi kertoilla vain toisen käden tarinoita... :) Meitä oli useampia ohjaajia, joten kyllä me napsimme toisiltamme ideoita ja osia "identiteettiin". Tosin silloinkin oli kyllä luontevampaa puhua monikossa, niin, ettei väittänyt olleensa tarinan ainoa päähenkilö, vaan osa kollektiivia. Taas selustan suojaus on fiksua - jos lapsi oli ollut työpajalla aiemmin ja kuullut saman jutun toiselta piraatilta, niin ei häkellytä niin kovin tulla korjatuksi "mutta siellähän oli viisi, eikä kaksi delfiiniä"..."öh, joo niin taisikin olla, muut miehistön jäsenet näkivät ne paremmin.." Jos tuossa ei muuta oppinut, niin sen, että valheita on pirun vaikea muistaa... :)

Vastaavanlaisena roolihahmona pidän vaikkapa stand-up koomikkojehan lavapersoonaa - siinä on lupa tarinankerronan ehdoilla hieman napsia toistenkin elämänkokemusta mausteeksi ja värittää juttuja. Ei kukaan täysjärkinen oletakaan, että ihan kaikki lavalla sanottu on oikeasti (juuri sellaisena) tapahtunut tai totta.

Normaalielämässä lavojen ja roolihahmojen ulkopuolella toisten juttujen kertominen ominaan on hieman surullista. Luulen, että ihmiset, jotka sitä tekevät säännöllisesti eivät ole omaan elämäänsä tyytyväisiä. He ovat ohittaneet mahdollisuuksia kokea asioita tai ovat tuhlanneet aikaansa typeryyksiin sen sijaan, että olisivat tavanneet ihmisiä ja nähneet paikkoja ja ajatelleet asioita. Ja nyt on tyhjää sisällä. Se tyhjä täytetään muiden maailmalla. Luulen että jotkut heistä jopa osin uskovat siihen rooliinsa, jolle ne muiden kokemukset ovat tapahtuneet. Se on surullisempaa kuin vain rakentaa imagoa. Että menettää itsensä valheilleen.

On olemassa vitsiautomaatteja. Itse muistan kaksi vitsiä. Vitsien kertoja on saatanan rasittava tyyppi.

Miekii muistan yhe vitsin: Tiedätkö mikä on savolaisten esileikki?= Kiänny!

Rakastan vitsejä ja meillä oli edellisessä työpaikassa yhden hepun kanssa
tapana, että kun vaihdettiin vuoroa niin , kerrottin vitsi.

Välillä oli kyllä vitsit vähissä.

mulla on niin huono tuuri että jos kertoisin mitä kaikkea mulle on sattunut ja mennyt pieleen niin kukaan ei edes uskoisi...

Enpä muista ikinä tietoisesti "varastaneeni" jonkun muun juttua, enemmän se on siitä kiinni että ei jaksa joko alkaa selittämään miten se tapahtui tutuntutunkumminkaimanserkunpapukaijanhoitajalle tai sitten ei oikein kehtaa että luin sen "jostain netistä".Tosin noissakin tilanteissa tulee yleensä sanottua "kuulinpa/luinpa"-jostain-.Elokuvien vitsejä olen joskus varmaan kertonut "omina" mutta noissa vain olettanut että yleisö tietää mikä referenssi kyseessä.

Jep. Näin monet tekee. Erityisesti tulee esille facebookissa. Todellisuudessa istutaan vain sohvalla mutta yritetään antaa muu kuva joten kehitellään kaikkea kiinnostavaa mitä on tehty. Entinen kaverini jäi vahingossa kiinni siitä. Olin ollut viettämässä vähän vilkkaampaa viikonloppua ja kämppikseni kuuli siitä sitten aamulla. Oli ominut viikonloppuni itselleen facebookissa.(itse en ole facebookissa). No meillä oli yksi yhteinen tuttava joka kertoi minulle asiasta.

Meissä jokaisessa asuu se pieni apina joka apinoi asoitakin .

No soita kuule poliisit paikalle jos tollasta tapahtuu, eihän tollasta kestä kukaan pitemmän päälle.

Kyllähän maailmassa valehtelijoita riittää, tavallisia ja puhtaaksi valehtelijoita.

Varmaan tuohon löytyy useampaakin syytä.
Osa tykkää omia mutta oletko miettiny sitä, että se tarina/vitsi on parempi kerrottuna juurikin niin kuin se olisi itselle tapahtunut.

Jos sinä kerrot vitsin minä muodossa niin se vitsi kun ei ole enää sama jos toinen kertoo sen hän muodossa eli ainakin osa vitseistä pitäisi olla siinä tietyssä moodissaan jos näin voi sanoa.

Mutta tiedä häntä kuinka moni omii toisen vitsejä tarkoituksella tai suurentaakseen egoansa tai värittääkseen elämäänsä jne.

Sinänsä tämä asia on aika merkityksetön kun maailmassa on tärkeämpääkin pohdittavaa.

Pikku jutttu jos juttuja varastetaan.

Yritysmaailmassa on tuttua, että aloitteesi tai tuote ideasi varastetaan

Ympäristön vaikutus on joillekin suurempi kuin toiselle.Olen monesti huomannut itsekin tämän.Persoona kehittyy vuosien saatossa ystäväpiirissä ja työkin muokkaa ihmistä.Pahatkin asiat voi ilmaista huumorilla.Arkielämässä positiivinen tilannehuumori ohittaa tieteellisetkin tilastohöpöt!

Kateellinen ihminen omii kaiken millä joku toinen saisi enemmän huomiota, suosiota yms. kuin hän. Hän kuvittelee omassa päässään, että sinun tapaasi ja huumoriasi ohjaa sama kuin hänellä eli loputon huomionhaku ja kaiken keskipisteenä oleminen. Tunnen itse yhden tällaisen ihmisen ja olen huomannut, että parempi olla jakamatta hänelle juttuja tai kokemuksia. Kannattaa pitäytyä asialinjalla hänen kanssaan sillä lopulta kaiken "varastamisen" jälkeen en enää pysty mitenkään luottamaan hänen mihinkään puheisiinsa tai vilpittömyyteensä. Minulle hän on vain täysi feikki koko ihminen.

Mielestäni on niin että kun kertoo jonkun jutun alkuperäisen lähteen, saa vapautetuksi enemmän naurua.

samaa mieltä Yusufin kanssa tästä asiasta.
Jollei vitsin alkuperäinen lähde ole minä, niin myönnän sen suoraan.
Apinointi on epävarmoille itsetunnon pönkittäjille.

Tottakai kerron eteenpäin vitsejä, joita olen muilta kuullut. Kuten hekin kertovat minulta kuulemiaan. Pystyn lonkalta turinoimaan varmaan kevyesti parikymmentä vitsiä ja lisää tulee mieleen kertoessa, tai kaverin kertoessa. Monia juttuja kuulin jo 1800-luvun puolella syntyneeltä isoisältäni. En näe tässä mitään ongelmaa. Vitsithän ovat tarkoitettuja kiertämään ja useimmat ammattikoomikotkin kertovat koko ajan muilta joskus kuulemiaan tarinoita. Mutta sehän on tarkoituskin.

Urbaanilegendathan ovat juuri osittain tästä syystä mitä ovat, että ihmiset kertovat niiden sattuneen joko itselle tai, vielä yleisemmin, jollekin tuttavalleen. Yleensä ne kuitenkin tunnistaa helposti siksi mitä ne ovat. Eli, ei ongelmaa tälläkään osastolla.

Jos jutut jäävät helposti muistiin ja osaa niitä elävästi ja muita kiinnostavasti kertoa, on se minusta hieno ominaisuus, joka hauskuttaa sekä muita ihmisiä että kertojaa itseäänkin.

Kautta historian jutut ovat kulkeutuneet suusta suuhun, ei se mitään varastamista ole. Vaikea on kerrottuun tarinaan mitään copyright tunnuksia ripustaa.

ja koskaan ei pidä antaa totuuden latistaa hyvää juttua! Totuus ei kiinnosta ketään, vaan hyvä ja hyvin kerrottu juttu.

Yksi entinen kaverini oli tällainen kokemus- ja tarinavaras.
Kun olin (tai joku muu oli) kertonut omia tekemisiä ja tapahtumia, oli hän kohta jo kertomassa tarinaa omanaan ja nauroi omille jutuilleen eniiten.
Lisäksi tämä samainen tyyppi oli kohtuuttoman kova valehtelemaan.
Nyt tyyppi on pienen kaupunkimme kunnallispolitiikassa mukana ...

Liian vaikea juttu.Ei se ensimmäinenkään välttämättä sitä vitsiä ole itse keksinyt vaan jostakin muistin lokerosta se on tupsahtanut, taikka vanhoista vihkosista esiin putkahtanut..ja mikä siinä..vitseillä on tilaa..

Voisin vielä lisätä sellaisen asian johon joku jo ottikin kantaa hieman. Eli vielä rasittavampi piirre tosiaan on, kun ihminen väittää kiven kovaan, että olet sanonut jotain mitä et todellisuudessa ole sanonut. Siis tarkoitan nyt nimenomaan mielipidevääristelyä.

Olen huomannut ihan saman ja on yllättävän yleistä. Se ottaa eniten päähän kun ratkaiset jonkin ongelman töissä ja työkaverisi kertoo sen pomolle omana ratkaisunaan.

Aloittaja on tosikko.

Juu,kerron eteenpäin jos kuulen hyviä vitsejä...kunhan vaan muistan..
Onko se sitten varastamista kun se on jo kerrottu...
Ideoitakin voi varastaa... Aloittaja on pikkusielu..
Entinen naapurini tapasi kertoa aina että "kerran muuan ukko oli jne"
Arvasin heti että isäntä kertoi itsestään...:D Jokainen tyylillään, ja mitä pahaa siinä on??

Amiksessa oli yks tyyppi joka kertoi mun juttuja. Jos porukka nauroi jutut oli sen. Jos ei nauraneet niin jutut oli mun. Viddu kun ei silloin osannut pitää puoliansa...

Liisa oli menossa naimisiin ja esitteli kikatellen firman naistenhuoneessa pikkuhousujaan, joihin oli kirjailtu kaksi kuhertelevaa lintua. Kun Liisa sitten häämatkan jälkeen palasi töihin, uteli eräs työkavereista matkan onnistumista. – Miten tipuset selvisivät ? hän kysyi Liisalta. -Hyvinhän ne, Liisa totesi, mutta pesä sai kyllä aikamoista pöllytystä.

Mistähän vitsikirjat piisaisivat, kun aina kerrotun jutun pitäisi olla uusi.

Jutun kerronnassahan mittaillaan tätä kertojan ja kuulevien palanssia ja kertojan näytteliä taitoa, asian sattuvuuta tilanteeseen ja muuta hoksotinta, tympeä ihminen on sellainen joka ei osaa nauraa, hamuaa vain uutta uuta meseä.

Epähuomiossa ja huonomuistisuuttani lainaan varmasti jotain omasta mielestäni hauskaa sanontaa, en nyt kokonaisia vitsejä muistaisi kertoa, koska ne ei ketään naurata, kun jossain vaiheessa ajatus katkee, vai miten se nyt olikaan. Tahatonta komiikkaa viljelen harva se päivä, ei tarvitse lainata keltään. Ihailen ihmisiä, jotka kertovat tarinoita tai vitsejä uskottavasti ja vielä muistavat kaiken sanasta sanaan. Toisten juttujen varastamista harrastaa aika moni, ei se niin vakavaa ole.

Kyllähän näitä riittää. Samojen ihmisten pitää usein laittaa myös paremmaksi. Jos kerron juoneeni viisi lasia vettä putkeen niin hän alkaa kertomaan kuinka joi yhden lenkin jälkeen kymmenen lasia vettä putkeen. Eihän tässä mitään totuuden häivää ole, mutta pitää vaan nokittaa aina.

Pahin tietämäni tällainen tapaus aiheutti kyllä vahvaa myötähäpeää kun alkoi isossa porukassa kertomaan muka itselleen tapahtunutta asiaa, joka on oikeasti laajalti tunnettu sketsi. Voi sitä vaivaantunutta hiljaisuutta.

Ehkä aloittaja voisikin olla ylpeä siitä kun jotkut apinoi.
Koska esim. huumori, tai hyvät jutut, ei ne kaikilta noin vaan onnistu ja suju.

StandUp-koomikot on siitä hyvä esimerkki;
Laittavat itsensä "likoon",
miten he pystyvät ottamaan "haltuun" yleisönsä, reagoivat yleisöönsä....joka yleensä lopulta "ulvoo" naurusta.
Miten hyvä standUpkoomikko "korjaa mokansa" edukseen.
Sitä voi vain ihailla.
Varsinkin kun itse ei pysty samaan.

Puhun nyt siis varastamisesta, tietenkin ihmisten kertomia juttuja(jotka eivät ole arkaluontoisia yms) saa kertoa yleensä eteenpäin.

Olen huomannut että tämä piirre on ihmisissä todella yleinen: Joku kertoo esimerkiksi hauskan, mielenkiintoisen tai jännittävän kokemuksen joka hänelle on tapahtunut, ja joku kuulijoista omii kyseisen jutun, ja kertoo sitä omana juttunaan(itsensä kokemana) muille, luottaen siihen että he eivät tiedä mikä on jutun alkuperäinen lähde.

Olen kuullut useasti myös, kuinka ihmiset kertovat yleisiä urbaanilegendoja omina kokemuksinaan.

Asia johon itse törmään huumorimiehenä hyvin usein, on tilannekomiikan/omakeksimien vitsien varastaminen.

Ei se sinänsä haittaa yhtään jos joku joskus kertoo hauskoja juttuja joita minä olen kertonut hänelle, mutta kun ruvetaan aivan tosissaan apinoimaan ja toistelemaan muiden sanomia asioita useaan otteeseen koska "ne olivat niin hauskoja" niin se ********.

Yrittääkö ihminen pönkittää omaa huumorintajuaan muiden silmissä tälläisellä muiden jutuissa loisimisella?

Ymmärrän kyllä huonomuistiset ihmiset jotka voivat luulla että joku asia tosiaan on tapahtunut heille, vaikka se tapahtuikin naapurin Pentille, ja toki on myös täysin kuvitteellisia(päästä keksittyjä asioita joita ei koskaan edes tapahtunut)

Törmännyt moniin ihmisiin jotka ovat omien puheidensa mukaan aina olleet paikalla kun jotain ihmeellistä on sattunut, ja todennäköisyyksiä arvioiden kaikki vähänkään loogisesti ajattelevat kanssaihmiset ymmärtävät, että kaveri kertoo keksittyjä tai muiden kokemia asioita.

lol