Kielipoliittista edistystä rautatieasemalla

Uusissa näyttötauluissa suomenkielinen määränpään nimi on ISOMMALLA FONTILLA kuin ruotsinkielinen vastineensa!
882
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Myös junien uusissa ulospäin näkyvissä lipunmyynti- näytöissä suomenkielinen teksti on suurella, mutta sekä ruotsin- että englannikielinen teksti yhtä pienellä.

Lakihan vaatii vain näyttämään ruotsinkielisen tekstin. Se ei vaadi, että tekstit pitäisi olla samankokoisia.

Äänestä
  • "Lakihan vaatii vain näyttämään ruotsinkielisen tekstin. Se ei vaadi, että tekstit pitäisi olla samankokoisia."

    Laki puhuu jostain yhtäläisistä perusteista tms. Tekstien fonttikoko voisi olla suhteessa kieliryhmän kokoon. Tällöin kohtelu olisi yhtäläistä. Esim. Helsingissä kylttien fonttikoko olisi suomeksi 82,5 yksikköä ja ruotsiksi 6 yksikköä.

    Äänestä

Koko VR:n tiedoitus on sotkettu tämän ruotsin kielen vuoksi. Esimerkki: kuulutukset junassa mm. Käpylä - Kottby, Malmi - Malm, Kerava - Kervo, Haaga - Haga. Onko jotain järkeaä? Eivätkö Suomen Ruotsalaiset todellakaan tiedä, että Kervo on Kerava? Ajattele vaikka vain englannin kielen taitoista, joka yrittää saada selvää missä ollaan. Kun oli kuulutettu Oulunkylä - Oggelsby niin ulkomaalainen tuttavani oli luulluut, että on Oulunkyllän pysäkki ja seuraavana olisi Oggelsby Miksi ihmeessä kuulutus ruosin sijaan ei ole englanti, jota suomea osaamattomista varmasti ymmärtää useampi kuin ruotsia.

Voi herran pieksut tätä hulluuuta.

Äänestä

Nog har ni svårt att leva i ett land där man kan fungera på två språk Jag tycker synd om er.

Äänestä
  • Katsos kun Suomessa elää muunkin kielisiä, jotka pitäisi myös huomioida. Kun suomenkieliset ja ruotsinkieliset nimet ovat samalla fontilla ja samankokoisia, on niistä vaikea erottaa mikä tarkoittaa mitäkin, siis mikä on suomea ja mikä ruotsia. Jos pakkoruotsitetut nimet nyt jostain syytä on pakko olla näkyvissä, on niitten oltava selkesti pienempiä kuin suomenkieliset nimet, jotta kaikki ymmärtävät niiden tarkoittavan samaa aseman nimeä.

    Äänestä

  • järki käteen nyt kirjoitti:

    Katsos kun Suomessa elää muunkin kielisiä, jotka pitäisi myös huomioida. Kun suomenkieliset ja ruotsinkieliset nimet ovat samalla fontilla ja samankokoisia, on niistä vaikea erottaa mikä tarkoittaa mitäkin, siis mikä on suomea ja mikä ruotsia. Jos pakkoruotsitetut nimet nyt jostain syytä on pakko olla näkyvissä, on niitten oltava selkesti pienempiä kuin suomenkieliset nimet, jotta kaikki ymmärtävät niiden tarkoittavan samaa aseman nimeä.

    Jo men vem har sagt att det måste skrivas med samma fonter och på precis samma ställe? Jag jobbar själ ibland med skyltar och information och försöker alltid se till att informationen skall fungera som en helhet oberoende av språk.

    Nu är det nu nog så också att de flesta ställen inte är "pakkoruotsitetut" utan "pakkosuomennetut" . det är inte heller sagt att det är de finska namnen en utlänning känner till det händer ofta också att det är de svenska som är bekanta.
    Att sätt information med mindre stil för att det är ett annat språk är gammalmodigt och ett tecken på att man är mycket dåligt informerad om hur saker fungerar. Man kan t.ex. gör språk med olika fonter eller färger, man kan sätta informationen på separata skyltar.
    Det är bara det att ni fennon känner att ni inte har övertaget om texter skulle finnas lika stora för alla.

    Äänestä

  • twervig kirjoitti:

    Kirjoitapa suomeksi, jos haluat keskustella. Ei tuollaisia pitkiä vuodatuksia kukaan jaksa lukea ruotsiksi.

    Äänestä

Tämä sama fronttikoko tuli teksteihin ja nettiin, uuden kielilain jälkeen vuonna 2004. Se lienee siellä lakiin kirjoitettu.

Hyvä, että uskalletaan muuttaa käytäntö takasin vanhaan, sillä se on ollut vain sotkua ja kiusantekoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

jättebra kirjoitti:

Uusissa näyttötauluissa suomenkielinen määränpään nimi on ISOMMALLA FONTILLA kuin ruotsinkielinen vastineensa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu