Olen yrittänyt laihduttaa vaikka kuinka monta kertaa, mutta olen aina ajatellut, että en kuitenkaan tee mitään oikein, eikä vaivannäöstäni ole hyötyä. Se on suurin syy, miksi luovutan. Ajattelen, etten kuitenkaan onnistu niillä keinoilla, joilla yritän, ja sitten ajattelen yrittäväni turhaan, masennun, sitten taas luovutan. Tuntuu, etten OSAA laihduttaa, niin typerältä kuin sen kuulostaakin. En tiedä, mitä minun pitäisi tehdä, jotta VARMASTI laihtuisin ja voisin luottaa siihen, että vaikka se on hidasta ja työlästä, VARMASTI LAIHDUN. Sitten sitä jaksaisi yrittääkin, kun tietäisi sen oikeasti edes jossain vaiheessa tuottavan tulosta.
Olen huomattavan ylipainoinen, 181/110. Olen toimistotyössä, käytännössä istun persuksillani 8 tuntia päivässä. Työmatkat joudun liikkumaan autolla lapsen ja välimatkan takia. Kotona teen kotihommia ja hoidan lasta, liikunta jää vähäiseksi, kävelylenkkiin silloin tällöin. Tuntuu myös, että olen liian kiireinen tarkkailemaan syömisiäni. Naurettava tekosyy.
Voinko laihtua pelkästään ruokavaliolla tehokkaasti?
Liikunnan lisääminen olisi varmasti mielekkäämpää sitten, kun painokin lähtee putoamaan ja energiaa paljon enemmän. Olen laiska liikkuja, sen tiedän. Ruokavaliota olisin kuitenkin motivoitunut nyt muuttamaan.
Mikä kalorimäärä päivässä olisi minun painoiselleni hyvä, jotta alkaisin laihtua, vaikka istumatyössä olenkin? Haluaisin asettaa tavoitteekseni noin 5 kg/kk, ainakin alkuun.
Tiedän, että liikuntaharrastus on mielekkäämpi heti, kun saan painoa pois ja jalatkin kestävät enemmän (minulla on huonot polvet, johtuen varmasti myös ylipainosta).
Kertokaa minulle hyviä vinkkejä syömiseen ja kannustakaa minua nyt sanomalla, että onnistun tässä!
Pliis, en haluaisi tällä kertaa luovuttaa! Minun on nyt pakko onnistua.
Onnistunko tällä kertaa?
2
173
Vastaukset
Tottakai voit laihtua pelkästään ruokavaliota muuttamalla! Ja se itseasiassa onkin koko laihdutuksen a ja o, se ruokavalio. Liikuntaa voi hyvin ottaa mukaan pienissä erissä sitten, kun paino on hieman pudonnut ja liikkuminen käy helpommaksi. Silloinkin täytyy muistaa, että aloittaa rauhallisesti, eikä heti rupea revittelemään liikaa.
Suosittelisin sinua rekisteröitymään esim. Kiloklubiin (www.kiloklubi.fi) tai vastaavaan palveluun. Kiloklubi on ilmainen. Siihen perehtyminen vie hetken aikaa, mutta sen jälkeen sitä on helppo seurata. Ohjelma laskee sinulle syöttämiesi tietojen perusteella päivän kalorimäärät ja sen, paljonko tiettyyn painoon laihtuminen vie keskimäärin aikaa.
Kannattaa myös pitää mielessä, että terveellinen laihtuminen on hidasta puuhaa ja välillä takapakkejakin tulee, niistä ei kannata lannistua! Kyllä sinä onnistut! :)- weera78
Itse olin samankaltaisessa tilanteessa vielä jokin aika sitten. Vuosia ajattelin, että olin jo ohittanut sen pisteen, että laihtuminen olisi vielä mahdollista. Olen 163 pitkä ja painoin100kg. Keväällä kuitenkin päätin ottaa itseäni niskasta kiinni.
En niinkään tietoisesti ryhtynyt laihduttamalla laihduttamaan. Päätin vain, että nyt lisätään kasviksia ja hedelmiä ja pienennetään annoskokoa. Pian huomasin, että pärjään pienemmälläkin annoksella ruokaa, kun söin 4-5 pientä annosta noin 2-3h välein. En luopunut herkuista, syön edelleen suklaata ja karkkia, mutta siinäkin pyrin katsomaan määrää ja syömään herkut aterian yhteydessä.
Jonkin ajan kuluttua tajusin, että olin vuosia ylisyönyt aivan järjettömästi. Tiedä sitten, oliko siihen jotain psykologisia syitä, todennäköisesti kyllä. Itseinhoa, turhautumista yms. Lisäsin liikkumistani pikkuhiljaa. Hankin crosstrainerin ja kuntosalikortin. Salilla pääsen käymään milloin mitenkin, lapsesta ja kodistakin pitää huolehtia, trainerilla pyrin tekemään joka päivä.
Kun paino alkoi hiljalleen pudota, asetin itselleni lyhytaikaisempia ja pidempiaikaisen tavoitteen (2kg tässä kuussa, 10 kg puolenvuoden päässä olevaan syntymäpäivään mennessä jne), realistisesti ajatellen. Pitkämielisyyttähän tämä vaatii, enkä minä ole ikinä ollut kovin pitkjänteinen ihminen... Tasanteista ja muutaman kilon sisällä edestakaisin sahaavista viikoista huolimatta päätin pitää päätöksistäni ja tavoitteistani kiinni.
Nyt on painoa pudonnut 21kg 7,5 kuukaudessa. Tunnen oloni kylläiseksi paljon pienemmästä annoksesta kuin ennen, vaikka kyllä niitä "syöpötyskohtauksiakin" joskus tulee.
Tämä on toki vain minun kokemukseeni pohjautuva viesti, mutta voi toimia sinullakin. Älä lannistu, tasanteita ja takapakkeja voi tulla, mutta jatka vain sinnikkäästi. Tsemiä. :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiky-maksuista valehtelu persujen törkein vaalipetos
Perusduunarina koen pahimmaksi persujen vaalipetokseksi "työmies" Putkosen lupaaman työntekijöiltä perittävien kiky-maks114496Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?
Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut273198Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat
En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?893051Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset
Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U1102728Haluat nainen torjua minut
Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si312668- 662567
Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan
kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai1122028En malta odottaa, että Lindtman pääsee suhmuroimaan pääministerinä
kun pitää sopeuttaa 10 miljardin edestä, ja eläkkeisiinkin voidaan puuttua Antin mielestä. (Demarien kannattajissa suuri391992Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia
joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin1341862Mitä koululla tapahtui?
Onks kellää mitää vinkkilöit miks helikopteria tarvittii vuoksenniskan koulul https://www.is.fi/kotimaa/art-200001193287351250