Anne Lindellin uni elokuussa 1997
Esipuhe 22.5.2011, Anne Lindell:
Olen aikaisemmin julkaissut pienen otteen tästä enneunestani Helsingin Sanomien mielipidesivuilla, kahdestikin, mutta eri vuosina, ja nyt aivan äskettäin julkaisin otteen blogissani, koska nyt eletään parhaillaan tätä enneuneni aikaa. Se seikka, että asiat Euroopassa ja maailmalla ovat menneet niin kuin ovat menneet, palautti mieleeni nyt taasen ja jälleen kerran tämän enneuneni vuodelta 1997 ja minusta tuntui tärkeältä laittaa se tännekin. Jos enneuneni pitää paikkansa, ja taloudellinen katastrofi on tosiasia, niin EU tulee myös hajoamaan ja kaatuu omaan mahdottomuuteensa, sillä se on talous– ja rahaliitto ja perustuu nimenomaan jäsenmaiden talouden vakauteen.
Anne Lindellin enneuni v. 1997, Euroopan ja muun maailman paha talouskatastrofi
On elokuu v. 1997 ja näin seuraavan unen. Unessa istuin hämärtyvässä illassa eräänlaisella kaiteella ankealla ja betonisella pihamaalla ja katsoin keski-ikäisen miehen kanssa isoa kylttiä varastomaisen rakennuksen tai kenties hylätyn hallin suurten ulko-ovien yläpuolella. Kyltissä luki sanat ”Förråd” (suom. Varasto). Mies puhui hiljaisella äänellä, pää painuksissa alaspäin, hieman tuskaisesti, mutta kuitenkin rauhallisesti ja melkein kuiskaten: "Ruokavarastoja täytyy täydentää, myös siemenviljaa, perunoita ja siemeniä on oltava varastossa tuleville vuosille." Sanoin, että kyllähän meillä nyt ruokaa riittää, sitähän on jo yli tarpeen. "Niin nyt", sanoi mies, "mutta entä kun maailmalla alkaa valtava liikehdintä? Mikään silloin ei oikein toimi. Pakolaisten vuoksi Suomen väkiluku on silloin aivan toista kuin nyt, ja osaa vainotaan. Aivan 2000-luvun alussa tulee olemaan samaan aikaan yhtäällä ääretöntä rikkautta ja hyvinvointia ja toisaalla nälänhätää ja pahoinvointia. Eritoten vuodet 2008 ja 2009 tulevat olemaan rikkaalle Yhdysvalloille ja joillekin Euroopan Välimeren maille todella vaikeata laman aikaa. Kreikassa paljastuu pahoja väärinkäytöksiä, jotka johtavat Kreikan valtion ja kansan suuriin kärsimyksiin, ja perässä tulevat seuraavassa järjestyksessä vuoden 2011 kesästä lähtien Portugali, Espanja ja Italia. Häikäilemättömät väärinkäytökset tulevat julki ja näissä maissa kaikki tulevat kärsimään eräitten harvojen valtaapitävien henkilöitten petoksista. Näissä maissa ihmiset saavat kokea uudestaan ja jopa pahempana sen mitä oli Euroopassa 1990-luvun alussa, koska näihin maihin alkaa virrata satojatuhansia pakolaisia, jotka järkyttävät muutenkin heidän heikkoa talouspohjaansa. Lopulta Italian tilanne puhkaisee todella pahan kriisin kaikkialla Euroopassa ja kaikilla sektoreilla: rahamaailmassa, työllisyydessä, ruokapulassa, pakolaisongelmassa. Italialaiset eivät edes kykene valvomaan rajojaan, joten ei-toivottujen ainesten virtaaminen Afrikasta jopa Euroopan pohjoisosiin on valtavaa. Lohdutukseksi meille suomalaisille, että sillä hetkellä niin Suomessa kuin muualla Skandinaviassakin ovat asiat muuta maailmaa paremmin. Norjaa aletaan kadehtia, ja yhtäkkiä kaikki muut Euroopan valtiot haluaisivat olla yhtä kauaskatseisia ja riippumattomia kuin norjalaiset."
Huokaisin ja sanoin: "Minnekä me sitten voisimme paeta, Ruotsiin, Norjaan?" Mies sanoi, että ei kannata paeta ... yritetään vain selvitä jotenkin. Mies otti minua molemmista olkapäistä kiinni lujalla otteella ja sanoi: "Me kestetään – uskotko?" Nyökkäsin kyyneleet silmissä. Mies nousi ylös ja lähti kävelemään hartiat kumarassa poispäin. Tähän heräsin.
Omia mietteitäni heti herättyäni.
Uskon, että Jumala ilmoittaa uhan ja vaaran edellä profeetallisesti ihmisille jollain tavoin ennakkoon näyttämällä unessa tai näyssä eräänlaisia ennakkovaroituksia, koska me olemme ilmeisesti menossa kohti todella vaikeita aikoja, jolloin kaikkialla maailmassa tulee olemaan valtava puute elintarvikkeista, niin myös täällä rikkaassa Skandinaviassa. Ja aivan ilmeistä on, että meillä on tuolloin vielä suhteellisen hyvin asiat, kun taas etelämpänä Eurooppaa ja Afrikkaa asiat ovat aivan katastrofaalisella tasolla. Siellä on ihmisten mahdotonta elää. Luulenpa, että suuret pakolaisvirrat alkavat Italian kautta, sillä Italiahan on aika lähellä maantieteellisesti Afrikkaa. Ehkä Afrikkaan tule niin laaja nälänhätä, ja että niin suuret ihmismassat lähtevät liikkeelle, että niitä pidätä enää mikään. En tiedä, mutta jotain todella pahaa siellä kyllä kumminkin tapahtuu. Jeesus sanoi, että meidän tulee valvoa ja seurata merkkejä, joten otaksun, että Jeesuksen omille kristityille annetaan jonkinlainen selvä merkki, jonka vain he ymmärtävät, että ”nyt se alkaa” ... lopun aika. Tämä minun enneunenikin oli ehkä myös jonkinlainen ennakkovaroitus. Eikö Jeesus sanonutkin, että lopunajoilla jopa lapset ja nuoretkin ennustavat.

Vastaukset 18
Vanhimmat
Bryan Huppertsin näky 3.11.1997 talouden kuolemasta
Herra näytti minulle sairaalan vuoteella makaavan potilaan, jonka nimi oli Talous.
Jalkopäässä oli hänen potilaskorttinsa, jossa erilaiset käyrät ja viivat menivät terävästi ylös- ja alaspäin.
Potilas eli keinotekoisen hengityksen avulla, josta hän oli täysin riippuvainen. Monet asiantuntijat olivat ympärillä tekemässä monia asioita pitääkseen potilaan hengissä Juuri silloin ylilääkäri astui sisään, katsoi potilasta ja julisti:"Tämä potilas on kuollut.
Antaa sen mikä on kuollut, kuolla." Ylilääkäri katkaisi oman sormensa liikkeellä kytkimestä elintoimintoja ylläpitävät toiminnot.
Talous oli oksentamaisillaan, haukkoi henkeään ja kuoli hirveän kuoleman.
Loppu.
Uskon, että me olemme menossa kohti maailman talouden globaalia hajoamista.
Tämä tuho tuo kaaosta ja raunioita.
Samalla se irrottaa ihmiset väärän rahanjumalan palvelemisesta. Monet ihmiset tulevat Kristuksen luo.
Jos me elämme Herralle tottelevaisina, meillä ei ole mitään pelättävää. Pyydä Herralta viisautta saadaksesi taloutesi kuntoon. Etsi ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä (aineelliset tarpeet) sinulle annetaan.
Thomas Gibsonin profetia 16.3.2002
Nämä päivät ovat yltäkylläisyyden päiviä.
Tulossa ovat päivät, jolloin runsasta yltäkylläisyyttä ei enää ole. Suuri taloudellinen romahdus, johon
monetkaan eivät usko, on ovella.
Kun romahdus on täysin tullut, monet kieltävät sen vieläkin sanoen, että talous palaa kyllä normaaliksi, me rakennamme kaiken uudestaan.
Mutta joka kerta kun taloutta yritetään elvyttää, se tulee epäonnistumaan, sillä minun käteni on talouden päällä.
Rakkaus rahaan on noussut minun eteeni, ja minä tulen tuhoamaan rahanhimon.
Asiaa.
Näinhän se on. Työttömyyttä, leipäjonoja, köyhyyttä...Suomessa ja muuallakin. Vaan olen huomannut, että näin on Jumala tahtonut. Jos ihmiset saisivat jatkaa sitä ikuista rahan ja materian perässä juoksemista, eivät he voisi kuulla Jeshuan ääntä. Kun ihminen menettää työnsä, leivän turvan, hän löytää Isän tykö. Hän ottaa Jeshuan vastaan Vapahtajanaan. Hän on vapaa...Jeshua on vapaus :) Mistäkö tiedän? Siitä, että itselle oli joskus se raha ja materia tärkein kaikesta. Mutta kiitos Taivaallisen Isämme, hän otti minulta kaiken sen turhan pois. Ei äkisti, vaan pikkuhiljaa. Kuinka armollinen onkaan Isämme taivaissa. Hän ei lyö meitä, vaan ohjaa näkemään Elämän. Hänen tahtonsa meissä. Poikansa Jeshuan :) Ei puristele, vaikka ei ole työtä, ei rahaa...Sillä Isä kantaa. Ei ole leipää puuttunut pöydästämme. Aika riittää Jeshua'lle, lapselle ja itselle.
Ihana todistus. Kiitos siitä nim. äiti vain.
Hyvä kirjoitus "äiti vain", lähes samoin on käynyt itsellenikin. Turha on riisuttu pois. Olen kiitollinen ja onnellinen, etten omista taloa, kesämökkiä, venettä enkä mitään arvokasta(maailman silmissä arvokasta), koska olin kiintyä liikaa maalliseen omaisuuteen. Jumala suuressa viisaudessaan säästi minut siitä ansasta. Riittää, kun on elatus ja vaatteet.
Kyllä Jumala sallii maallista menestystä eikä pidä sitä pahana, mutta minun kohdalla se olisi ollut huono asia. Olisin tuudittautunut väärään turvallisuuteen ja tullut itseriittoiseksi.Tämä oli paras vaihtoehto minulle.
Sama täällä. Aiemmin ihmettelin, että kuinka sitä voi laittomasti menettää perintönsäkin. Nyt katson, että Jumalla olikin oma tarkoituksensa tapahtumiin.
Herra näkee kauemmaksi tulevaisuuteen kuin ihminen.
Hienoa että tunnustat@@@tosiasiat ja osaat välttää niitä, todella hienosti ajattelet!. Minulla on sama tilanne en edes lottoa enää, uskoontuloni muutti tilanteen, rahaa en tarvi muutakuin sen verran että toimeen tulen. Liika raha sokaisee ja alkaa herkästi palvomaan maallista hyvää ja Jumala jää taka alalle. Tottakai rikkaitakin pitää olla ja heitä jotka työlistävät ihmisiä. Kyllä Jumala meistä huolen pitää.. Siunausta.
Jumala on viisas, hän ajattelee aina ihmisen parasta ja puuttuu tilanteeseen nyt koska ihminen on lähtenyt aivan väärään suuntaa, on ojennuksen aika.
Rahanhimo meitä suomalaisia ainakin vaivaa. Syntikin on.
Ei raha tee onnelliseksi, mutta helpottaa se asioiden hoitamista. Viisautta tarvitaan rahankin kanssa.
Raamattu ei tunne sanaa enneuni. Mutta netistä löytyi tälläinen näkiä: Selvännäkiä Saga. Tag: enneuni. Minulla on myös kyky saada yhteys useimpiin meidän poismenneisiin rakkaisiimme, apunani käytän erittäin vanhaa ja arvokasta kristallipalloa, joka on peräisin 1800-luvun alulta ja sen värähtelyt kertovat omaa kieltään tuonpuoleiseen.
Prof. sivustoilla mainostavat selvännäkijät paholaisen apulaina, että jospa joku uskova vahingossa vaihtaisi puolta.
Google-mainokset
Selvänäkijä Meri Kuulas
0700-514771 Kiitetty elämäsi suunnan Näkijä 2,21€ min
www.enkelinsiunaus.fi
Viesti
Asiaa koko ketju.
Portugalille ja Espanjalle on myönnetty jo tukipaketteja, Italialle ei vielä. Italia on velkoineen täysin mahdoton tuettava (käytännössä pohjaton kaivo, velkaa "virallisesti" n. 2000 mrd) ja oletettavasti väärinkäytösten todellinen pesä Euroopassa. Italian konkurssikypsyys on Euroopan tarkimmin varjelty salaisuus tällä hetkellä. Tätä on peitelty mm. EKP:n massiivisilla Italian velkakirjaostoilla. Aikoinaan suomalaisen menestysfirma Koneen italialainen tytäryhtiö vääristi kirjanpitoaan aiheuttan firmalle 200 milj. markan tappiot, jotka lopulta paljastuvat tilintarkastajien salakuvaamisesta huolimatta. Ei tarvita kuin hiukan järkiperäistä päättelyä ja joku ilmiantaja niin se on menoa. Italian pitkäaikainen johtaja Berlusconi on itsekkin kärähtänyt massiivisesta veronkierrosta ja jos valtion ylinjohto toimii valheellisesti on koko valtio hyvin todennäköisesti samassa tilanteessa. Italiakaan kuitenkaan ei ole se pahin ongelma vaan kaikki jäljet johtavat lopulta Englanti-USA akselille ja niiden kytköksille koko Eurooppaan ja Aasiaan. Italia todennäköisesti toimii vain nallina, mikä sytyttää tämän ketjureaktion. Wilkerson puhui ensin yhdestä maksukyvyttömyyteen ajautuneesta valtiosta, joka oli odotettua (luulen että ensin kaatuu Kreikka). Sitä seuraa kuitenkin toisen valtion maksukyvyttömyys pian. Italian kaatuminen laukaisee heti paniikin, sitä ei tarvitse edes kyseenalaistaa.
Pakoilaisvirta on jo alkanut pienenä ja tulee varmasti kärjistymään tulevaisuudessa. Pelkästään Espanjassa ja Italiassa on miljoonia pakolaistaustaisia ihmisiä ja kun näiden maiden taloustilanne romahtaa virta alkaa kohti pohjoista väkisinkin. Vaikea uskoa, että suomeen kuitenkaan otettaisiin aloituksessa "väkilukua huomattavasti kasvattavaa määrää" pakolaisia, mutta toisaalta EU:n sisällä on vapaaliikkuvuus. Vain Norjalla on riippumattomuus rajoittaa maahanmuuttoa EU:n sisältä tulevalle virralle. Katasrofin syntyessä äkisti ei poliittisilla päättäjillä ole mitään mahdollisuutta reagoida nopeasti massiiviseen muuttoliikkeeseen kansainvälisten sopimusten vastaisesti. Jos etälä euroopassa alkaa nälänhätä se laukaisee varmasti massiiviset muuttovirrat kohti pohjoista.
Talous ja Suomea kohdannut petos. Täältä myös velkakellomme.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11781837#comment-64260358
Profetia kirjoitti:
>>Bryan Huppertsin näky 3.11.1997 talouden kuolemasta
Herra näytti minulle sairaalan vuoteella makaavan potilaan, jonka nimi oli Talous. Jalkopäässä oli hänen potilaskorttinsa, jossa erilaiset käyrät ja viivat menivät terävästi ylös- ja alaspäin.
Onx asiaa koskevia uusia biisejä julkaistu lisää?