Suvaitsevaisuuskasvatusta

Helinä

Suomalaiset ovat mielestäni maailman suvaitsemattominta kansaa. Ruotsissa kansa ja sen eduskunta on ymmärtänyt, ettei pieni pohjoismaa voi sulkea rajojaan ja samalla säilyttää asemaansa sivistysvaltiona.

Suomi hyötyy maahanmuuttajista. Sekä Stockmann, Finnlayson, Fazer että Hackman olivat maahanmuuttajia. Maahanmuuttajat ovat kautta aikojen luoneet työpaikkoja Suomessa ja parantaneet maamme kilpailukykyä globalisoituvassa maailmassa.

Suomalaiset täytyy opettaa suvaitsevaisiksi. Yksi tapa olisi kieltää laissa kaikki avioliitot samanrotuisten ihmisten välillä, koska näissä monikulttuurisista liitoista syntyvissä lapsissa olisivat edustettuina aina vähintään kaksi toisistaan täysin poikkeavaa kulttuuria ja rotua.

29

2098

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jurre

      >Suomalaiset täytyy opettaa suvaitsevaisiksi.
      >Yksi tapa olisi kieltää laissa kaikki avioliitot
      >samanrotuisten ihmisten välillä

      Tämäkö on nyt sitä suvaitsevaisuutta?

      Mene käymään katsomassa Arabiassa tai Afrikassa kuinka suvaitsevia he ovat ulkomaalaisia kohtaan, pelle!

      • Helinä

        Ei mikään ole ilmaista. Suvaitsevaisuuden saavuttamiseksi on tehtävä työtä ja uhrauksia. Laki kieltää esim. varastamisen, mutta sellaista lakia vain varkaat voivat pitää huonona. Samalla tavalla ehdottamaani lakia, joka kieltäisiä avioliitot samanrotuisten yksilöiden välillä, voisi pitää huonona vain rasistit. Piste.

      • jorre
        Helinä kirjoitti:

        Minä olen rasisti, mutta sinä olet tyhmä. kaksoispiste. Suvaitsevaisuus on uhrautumista, ei sitä millään lailla rakenneta. Minä en ole valmis antamaan mitään isiemme rakentamaa kenellekkään ulkopuoliselle ilman korvausta. Sodat loppuu sotimalla.

      • Alex
        Helinä kirjoitti:

        Ei mikään ole ilmaista. Suvaitsevaisuuden saavuttamiseksi on tehtävä työtä ja uhrauksia. Laki kieltää esim. varastamisen, mutta sellaista lakia vain varkaat voivat pitää huonona. Samalla tavalla ehdottamaani lakia, joka kieltäisiä avioliitot samanrotuisten yksilöiden välillä, voisi pitää huonona vain rasistit. Piste.

        Ihmisillä on oikeus mennä naimisiin juuri sen ihmisen kanssa, kenen kanssa haluaa. Rotuja ei siinä määrin ole, että voitaisiin edes määritellä ketkä kuuluvat samaan rotuun.

      • lot
        Helinä kirjoitti:

        Ei mikään ole ilmaista. Suvaitsevaisuuden saavuttamiseksi on tehtävä työtä ja uhrauksia. Laki kieltää esim. varastamisen, mutta sellaista lakia vain varkaat voivat pitää huonona. Samalla tavalla ehdottamaani lakia, joka kieltäisiä avioliitot samanrotuisten yksilöiden välillä, voisi pitää huonona vain rasistit. Piste.

        Tai sitten et.

        Olipas oikein harvinaisen pieleen ajateltu. Hetken oikein hämmästelin, noin hullunkurisia ajatusvirheitä ei usein näe.

        Suosittelen sinulle lämpimästi horoskoopit-osastoa. Sieltä löydät tasoisiasi keskustelukumppaneita. Ja voit pohtia sitä, sopiiko vaaka skorpparin pariksi.

        lot

    • homo

      Mitenkähän Suomi hyötyy pakolaisista?

      • Helinä

        Mitä väliä sillä on, onko maahanmuuttaja tullut poliittisista tai taloudellisista syistä? Poliittisten pakolaisten ottaminen on kyllä perustellumpaa, koska siihen liittyy humanitääri näkökanta.

      • kaisla

        Missä se vastaus oli? Esitit vain vastakysymyksen, mutta ei se mikään vastaus ole, lähinnä se kuvaa vain sinun yksinkertaisuuttasi.

        Taloudellisin perustein tulevat "pakolaiset" käännytetään aina pois. Turvapaikanhakijatkin käännytetään, elleivät pysty todistamaan, että oikeasti turvapaikkaa tarvitsevat. Ihan hyvä systeemi.

      • raiskatun vanhemmille
        Helinä kirjoitti:

        Mitä väliä sillä on, onko maahanmuuttaja tullut poliittisista tai taloudellisista syistä? Poliittisten pakolaisten ottaminen on kyllä perustellumpaa, koska siihen liittyy humanitääri näkökanta.

        Oletko sattunut lukemaan, mitä noi maahanmuuttajat touhuaa. Pikkutyttöjen raiskauksia Suomessa, murha ja puukotuksia Norjassa, raiskauksia Ruotsissa. Kuinka kehtaavat, vaikka muiden maiden veronmaksajat kustantavat heidän paremman elämänsä. Menepä Niiden kotimaahan vähän levittämään kristinuskoa tai kertomaan naisten oikeuksista, niin tajuat asian ytimen.

    • Äly hoi

      Luepa tämän päivän Hesarin kk liitteen kirjoitus mustien älykkyysosamäärästä. Se on jopa puolet suomalaisten ÄO:sta. Eli Suomi putoaa kyllä täysin kärryiltä maailmassa, jos meidät sekoitettaisiin monikulttuuripakolla kaikenmaailman afrikkalaisiin. Sen jälkeen on vain tyhmiä suomalaisia. No, on niitä tälläkin hetkellä yksi, eli Helinä, mutta yksi ei vielä haittaa. 5 miljoonaa olisi jo ongelma.

      • sissi

        Nyt on taas luettu Hesaria kuin piru Raamattua...

        Kirjoitus ei ollut "Hesarin kk-liitteen kirjoitus mustien älykkyysosamäärästä" kuten kirjoitit, vaan Hesarin kk-liitteen kirjoitus Prof. Vanhasesta ja hänen artikkelissakin kyseenalaistetun tutkimuksensa tuloksista. Professorius ei tee ihmisestä automaattisesti sitä, joka on oikeassa eikä jokainen tutkimus täytä luotettavan tutkimuksen kriteerejä. Tämän tietäisit, jos olisit edes puoliksi yhtä älykäs kuin afrikkalainen mieheni.

      • Äly hoi
        sissi kirjoitti:

        Niinpä. Näitä ÄO-lukuja ei ole otettu hatusta, vaan ne perustuvat tehtyihin tutkimuksiin. Ovat siis yhtä totta kuin sekin, että Mensa ottaa jäsenikseen vain tietyn ÄO-rajan ylittäneet ihmiset.

        Keskustella voidaan sitten siitä, mitä ÄO mittaa. Mittauskriteerejä voidaan sovittaa miten kukin katsoo itselleen parhaaksi. Sinun on pakko väittää mittaus vääräksi, koska olet nainut afrikkalaisen miehen, etkä tietenkään voi tunnustaa häntä tyhmäksi. Toki tutkimus puhuu keskiarvoista, joten voi miehesi päästä Mensan jäseneksi, ja silti tulokset ovat oikeat. Itse tietenkin laitat vertailukohdaksi itsesi, ja koska väität minut vielä puolet tyhmemmäksi kuin oma miehesi, voin minä väittää, että miehesi näyttää älykkäältä kun häntä verrataan Sinuun.

        Okei. Tulkitaan sitten asioita. Koska suurin osa afrikkalaisista kuitenkin jää omaan maahansa, myös esimerkiksi Somaliaan, on siellä keskimäärin ihan hyvät oltavat. Ja siellähän on älykkäitä johtajia, koska kaikki he ovat mielestäsi niin fiksuja. Siis koko pakolaisuus on aivan tarpeetonta, sillä miksi tulla pois maasta, jossa keskimäärin on ihan hyvä olla.

      • Helinä

        Luin tosiaan Hesarin kuukausiliitteestä sen haastattelun Matti Vanhasen isästä. Luepa itsekin uudestaan se. Siinähän emeritusprofessori nimenomaan korosti, että Suomeen muuttavien ulkomaalaisten on syytä sulautua paikalliseen väestöön seka-avioliitoin.

    • niin

      mitä jos te suvaitsevaiset lähtisitte pois tästä rasistisesta ja sivistymättömästä maasta,
      jos kerran suomi on täynnä idiootteja"rasisteja"
      niin miksi te ette lähde vaikka afrikkaan,
      siellähän se suvaitsevaisuus on(heh)

      • nääs

        Minä luotan kuitenkin edelleen siihen,että ihminen voi ihan itse kasvaa ulos rasismistaan, ainakin itse olen edistynyt siinä.Ei sen luulisi olevan niin ylivoimaisen vaikeata kun huomaa kuinka negatiivinen tunnetila se on;rasismista seuraa vain tappioita,huonoa itsetuntoa,ja häviöitä ruotsalaisille.

      • Helinä

        Olen ollut vuoden vapaaehtoisena avustustyöntekijänä Argentiinassa, ja siellä ihmiset tosiaan ovat suvaitsevaisempia kuin Suomessa.

      • ihminen
        Helinä kirjoitti:

        Olen ollut vuoden vapaaehtoisena avustustyöntekijänä Argentiinassa, ja siellä ihmiset tosiaan ovat suvaitsevaisempia kuin Suomessa.

        Olet todella vastemielinen henkilö. En vaivaudu edes lukemaan ala-arvoisia juttujasi. Seka-avioliitot eivät ole mitään paratiiseja, varsinkaan suomalaisille naisille. Taidat haluta nyrkin ja hellan väliin. Suomi on ollut naisille hyvä ja tasa-arvoinen maa, mutta nyt yksi haluaa takaisin keskiajalle. En voi käsittää.

    • finn

      Ruotsia ei kannata ihannoida. Siellä on niin tasapäistetty kansa, että poliitikot ja virkamiehet vaan käskee ja jengi tottelee. Niin sinne voi kärrätä maahanmuuttajia. Ruotsissa sitä ei saa kritisoida vaikkei tykkäisikään maahanmuuttajista. Niin eleettömiä ovat ruotsalaiset.

      • jst

        Suomalaisethan ovat paljon paljon pahempia ryömijöitä kuin ruotsalaiset. Täällä kaikenlaista yhteiskunnan normistosta ja koodistosta poikkeavaa katsotaan pitkin nenänvartta.

    • hullu

      Oletko täysin seonnut!!!! kyllä jokainen valitsee puolisonsa ihan itse. En huolisi itse kuin Suomalaisen tai pohjoismaisen vaimon. jos sulla on noille loisille sympatiaa, niin muuta sinne!

    • Helinä

      Nauraa vai itkeäkö tässä pitäisi? Vastauksenne ovat vain vahvistaneet kuvaani suomalaisten kamalasta rasismista.

      Suurin osa Suomen raiskaajista on supisuomalaisia juntteja. Toki rikollisuutta on myös maahanmuuttajien keskuudessa, mutta täytyy muistaa, että ne paikat mistä ne tulee eivät ole niin rauhallisia kuin Suomi. Esimerkiksi monet nuoret somalimiehet ovat entisiä lapsisotureita. Sellaista traumaattista lapsuutta ei suomalaisraiskaajat ole kokeneet.

      Lisäksi aivan liian usein unohdetaan että suurin osa ulkomaalaisista on kunnollisia veronmaksajia, koska ne jotka istuvat kotona tai ovat töissä ei näe katukuvassa niinkuin steissiläisiä, jotka ovat pelkkä häviävä vähemmistö.

      Muistan lukeneeni jostain että naiset ja miehet ihan biologisesti tuntevat vetoa mahdollisimman erirotuisiin ihmisiin, koska siten varmistuu jälkikasvulle mahdollisimman monipuolinen geeniperimä ja periytyvät taudit vähenevät.

      Okei, myönnän ettei kiellot toimi. Ne herättävät vain kapinamieltä. Ajatukseni olikin ihan teoreettinen keskustelunavaus, mutta ilmeisesti otitte sen kuitenkin kovin vakavasti. Kaipa se on niin että ihminen kokee asiat niinkuin haluaa kokea ne.

      Hyvää jatkoa kaikille kuitenkin. :)

      • ootko syöny sieniä

        Mitä helvetin veronmaksajia. Mehän niiden eläminen kustannetaan. Ei oo paljon käsiään täällä työllä lianneet. Mene katsomaan ihan oikeasti niiden touhua, niin huomaat, ettei työ oikein maistu.

      • jst
        ootko syöny sieniä kirjoitti:

        Mitä helvetin veronmaksajia. Mehän niiden eläminen kustannetaan. Ei oo paljon käsiään täällä työllä lianneet. Mene katsomaan ihan oikeasti niiden touhua, niin huomaat, ettei työ oikein maistu.

        Maahanmuuttajien keskuudessa työttömyysprosentti on huomattavasti korkeampi kuin natiivien keskuudessa, eli noin 29, verrattuna suomalaisten 9:ään.

    • n32

      naistenvihaaja tämä Helinäkin.

      • Helinä

        Onko sinusta sitten rkp:n Eva Biaudet (tunnustautunut feministi) naistenvihaaja siksi, että omien sanojensa mukaan ajaa heikompien asiaa?

      • Tytsy
        Helinä kirjoitti:

        Onko sinusta sitten rkp:n Eva Biaudet (tunnustautunut feministi) naistenvihaaja siksi, että omien sanojensa mukaan ajaa heikompien asiaa?

        Eva todennäköisesti ajaa ihan tahattomasti ja tietämättömyyttään naisten alistamisen asiaa.

    • Frankie

      kanssa ja meillä on 5 lasta. Itse olen Englannista, mutta minusta meidän lapsissa ei ole mitään mainittavaa eroa verrattuna suomalais pariskunnan lapsiin. Kulttuuri eroja ei hirveästi ole.

      Miksi sinä et voi suoraan sanoa, että itse kun olet mustan perään niin silloin kaikkien pitäisi olla. Sinä itsekkäästi haluat tänne mustia, jotta sinä saisit mustaa munaa.

      • Tytsy

        vaan tummien miesten dominoiva luonne. Eli se nyrkki se on mikä niissä kiihottaa.

      • Frankie
        Tytsy kirjoitti:

        vaan tummien miesten dominoiva luonne. Eli se nyrkki se on mikä niissä kiihottaa.

        mieleltään sairas, kun vapaaehtoisesti pitää siitä että mies lyö?

        Kyllä Suomen valtion tulisi pikaisesti lisätä määrärahoja, jotta nämä sairaat pääsisivät hoitoon ja saisivat tarvittaessa lääkkeet.

        Kaikkea hyvää sinulle.

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9198
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      8004
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5761
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2378
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2103
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1752
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1695
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1455
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1382
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1380
    Aihe