Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Liettuaan?

10+13

Onko kukaan käynyt Liettuassa kauneusleikkauksessa? Itseäni hieman houkuttaa, ja varsinkin Saulius Viksraitis vaikuttaa erittäin pätevältä ja olen lukenut hänestä paljon hyvää sekä nähnyt ennen-jälkeen-kuvia ja pidin tuloksista. Hän on myös IPRAS:in jäsen sekä kirjoittanut paljon tieteellisiä julkaisuja. Ja hinnatkin on uskomattoman edullisia. Löysin äsken myös Nord Esthetics -klinikan ja myös tämän klinikan kirurgit vaikuttavat päteviltä ja ovat molemmat IPRAS:in jäseniä ja laillistettuja plastiikkakirurgeja mm. Ruotsissa. He olivat myös jossakin televisio-ohjelmassa jossa tehtiin ihmisille muodonmuutoksia, eli ovat ilmeisesti luotettavia ja tunnettuja plastiikkakirurgeja Liettuassa? Kuten sanoin löysin klinikan äsken enkä vielä etsinyt kokemuksia ko. kirurgeista (Vygintas Kaikaris ja Kestutis Maslauskas). Lisäksi klinikka huolehtii asiakkaille hotellimajoituksen, lentoliput ja kuljetukset Liettuassa. Kuulostaa todella hyvältä, mutta silti minulla on ennakkoluuloja Liettuasta ja ylipäätään kaikista ulkomailla suoritettavista plastiikkakirurgisista operaatioista... Ruotsia olen harkinnut ja Akademiklinikeniä, mutta sielläkin hinta on heti kalliimpi kuin esim. Liettuassa. Ehkä ei pitäisi pihistellä näin tärkeässä asiassa kuin leikkaus?

Onko kenelläkään palstalaisella omakohtaista kokemusta ko. kirurgeista (varsinkin Viksraitis kiinnostaa) tai tiedättekö jonkun kuka olisi käynyt Liettuassa? KAIKKI kokemukset ovat tervetulleita!!!

Ja toivon, että keskustelu pidetään asiallisena.

80

3704

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suosi suomalaista

      Niin varmaan toivotkin Teemu. Yleensä kirjoitat tänne hämäyksen vuoksi englannin kielellä. Hyvä harjoittaa sitä kieltä niin voit sitten taas toimia tulkkina sairaalassa, jotta vältyttäisiin edes pahimmilta kommunikaatio-ongelmilta. Kiva, kun jaksat mainostaa aina tota ISAPSiiin kuulumista, niin FB-sivuillasi kuin kaikessa muussakin toiminnassasi. Tiedät hyvin itsekin, että ISAPSiin tarvitaan 2 suosituskirjettä kollegoilta ja älyttömän suuret vuosimaksut. En ymmärrä kuka uskaltaa muutenkaan käydä klinikalla, jonka keulakuvana toimii sinun näköisesi shemale. Aika moni olisi valmis maksamaan ettei näyttäisi samalta. Olisi myös kiintoisaa tietää miten toimit ja mistä saat apua, kun asentelette ylisuuria proteeseja, jotka aiheuttavat ongelmia potilaiden saavuttua Suomeen. Mitä kauemmas Suomesta mennään ja mitä epämääräisemmät ihmiset häärää leikkausten parissa niin sitä suuremmiksi riskit kasvaa. Hus pois täältä mainostamasta palveluitasi! Yrität tehdä Liettuasta uutta Viroa.

      • 18+5

        Niin että mitä? Mulla ei todellakaan ole hajuakaan mistä puhut, olen ihan oikeasti kiinnostunut varsinkin Viksraitisin klinikasta, en ole mikään mainostaja. Ja noista kirurgeista kukaan ei ole ISAPS:n jäsen, vaan IPRAS:n. Ja mä en itseasiassa tiedä miten kummankaan järjestön jäseneksi pääsee, huomasin vain, että siihen kuulumista mainostetaan innokkaasti joten se lienee tärkeä ja arvostettu järjestö.

        Sulla ilmeisesti on siis huonoja kokemuksia? Voisitko kertoa niistä? Kuten sanoin, _KAIKKI_ kokemukset ovat tervetulleita, sillä en ole mikään mainostaja vaan ihan tavallinen kuluttaja.


    • Linkki blogiin
      • Anonyymi

        Hei! Nordesthetics clinica on erinomainen. Kävin 19.12.2019 leikkauksessa rasvaimus abdominoplastia. Totta sanoen ettei minulla oli paljon rasvaa. Kaikki meni hyvin. Viikon leikkauksen jälkeen voin sanoa että voin hyvin ja ensi viikolla otetaan mun ompelet pois. Suosittelen 100% mennä Liettuaan Nordesthetics klinikkaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei! Nordesthetics clinica on erinomainen. Kävin 19.12.2019 leikkauksessa rasvaimus abdominoplastia. Totta sanoen ettei minulla oli paljon rasvaa. Kaikki meni hyvin. Viikon leikkauksen jälkeen voin sanoa että voin hyvin ja ensi viikolla otetaan mun ompelet pois. Suosittelen 100% mennä Liettuaan Nordesthetics klinikkaan.

        Ainakin tämän päivän Hesarin nettiversion lukemistossa (tilaajille) on juttu kyseisestä klinikasta.


    • NenäleikkaukseenEhkä
    • ?Xc

      Onko muita kirurgeja?

      • Perustuu tietoon

        Paljon epäonnistuneita leikkauksia. Muut joutuneet korjailemaan Suomessa.


      • lähteet esiin
        Perustuu tietoon kirjoitti:

        Paljon epäonnistuneita leikkauksia. Muut joutuneet korjailemaan Suomessa.

        lähde kiitos? väittämäsi on täysin mitätön ellet esitä kunnollisia lähteitä. ei uskoisi olevan hankalaa kun näytät olevan noin varma asiasta..


      • Sivu49
        lähteet esiin kirjoitti:

        lähde kiitos? väittämäsi on täysin mitätön ellet esitä kunnollisia lähteitä. ei uskoisi olevan hankalaa kun näytät olevan noin varma asiasta..

        Mainospelle ei ole koskaan tarvinnut lähteitä, vaikka "tietää" kaiken kaikista.


    • Juliaa joo

      VOI OCJULIA SENTÄÄN =D Ette kai te tosissanne väitä että jos joku BLOGGAAJA on sanonut että kannattaa mennä sinne sun tänne teettämään sitä sun tätä että se on juuri aina oikeassa ja paras suosittelija? Ei oo totta hah. Sä varmaan tarkastat päivittäin mitä OCJULIAn blogissa sanotaan ja suositetaan ja kipaiset ostamaan samat tuotteet ja vaatteet kengistä puhumattakaan. Ihan vaan tiedoks että kun sä linkität OCJULIAn blogin linkkii tänne se ei oo mun mielestä ainakaan tarpeeks luotettava LÄHDE sunkaan puolelta. Gimme a break LOL.

    • Kokemus Liettuasta

      Keskustelu mennyt asiattomaksi, vastaan tähän joka tapauksessa jos aloittaja tätä vielä seuraa. Olen käynyt Liettuassa operoitavana sekä muutama tuttavani. Kokemuksesta vain positiivista sanottavaa.

      Olen hyvin tyytyväinen lopputulokseen ja täällä Suomessa kävin tikkien poiston yhteydessä plastiikkakirurgilla lopputarkastuksessa, hän kehui työn jälkeä todella hienoksi/taitavaksi.

      Suosittelen. Kävin Saulius Vikraitiksella. Kannattaa olla ihan suoraan yhteydessä klinikalle. Klinikalla kävi paljon paikallisia ja sairaala oli hyvin suosittu (huoneet täynnä). Hoito oli silti hyvää ja myös jälkeen päin vastasivat nopeasti toipumista koskeviin kysymyksiini.

      • Olen käynyt

        Hei. En ota kantaa näihin kommentteihin mutta tuosta Saulis vik. Leikkasi rintani n. Vuosi sitten Liettuassa. Olen aivan supertyytyväinen lopputulokseen. Lähtökohta itselläni oli A kuppi just ja just. Minulle laitettiin natrelle plus implantit. Koko oli 295g ja pisaran malliset. Lopputulos on todella kaunis ja luonnollinen,c kuppi tai pieni d nyt. Arvet oli todella siistit ja kävin poistamassa omassa tk:ssa tikit. Myös hoitaja Suomessa kehui että todella kaunista jälkeä. Rinnat on hyvin symmetriset ym. Itselläni kaikki meni liiankin hyvin ollakseen totta. Pelkäsin aivan hirveästi leikkausta ja lopputulosta mutta en ole katunut yhtään. Hintaa koko operaatiolle tuli n. 2900e .


      • Olen käynyt kirjoitti:

        Hei. En ota kantaa näihin kommentteihin mutta tuosta Saulis vik. Leikkasi rintani n. Vuosi sitten Liettuassa. Olen aivan supertyytyväinen lopputulokseen. Lähtökohta itselläni oli A kuppi just ja just. Minulle laitettiin natrelle plus implantit. Koko oli 295g ja pisaran malliset. Lopputulos on todella kaunis ja luonnollinen,c kuppi tai pieni d nyt. Arvet oli todella siistit ja kävin poistamassa omassa tk:ssa tikit. Myös hoitaja Suomessa kehui että todella kaunista jälkeä. Rinnat on hyvin symmetriset ym. Itselläni kaikki meni liiankin hyvin ollakseen totta. Pelkäsin aivan hirveästi leikkausta ja lopputulosta mutta en ole katunut yhtään. Hintaa koko operaatiolle tuli n. 2900e .

        Olen lähdössä maaliskuussa Sauliuksen klinikalle. Onko kukaan muu menossa ? Olisi kiva saada matkaseuraa.


      • riikka
        millielli kirjoitti:

        Olen lähdössä maaliskuussa Sauliuksen klinikalle. Onko kukaan muu menossa ? Olisi kiva saada matkaseuraa.

        Moikka taidettin olla samaan aikaa siellä leikkauksessa? minut leikattiin 25.3 nyt kotona ja kaikki hyvin paraneminen edistyy hyvää vauhtia ja olen todella tyytyväinen lopputulokseen jo tällä hetkellä.


    • juna menikin jo.

      Joudut vissiin menemään yksin. Ei oo muita tulioita . Ei liene hirveän iso yllätys !

    • uraanihirvi

      millielli: Oletko mitä kautta ollut Sauliuksen klinikkaan yhteydessä? Itsekin olen tsekkaillut että Liettuaan kannattaisi rintojensuurennosleikkaukseen lähteä, jos ko toimenpiteen aikoo teetättää. Toistaiseksi olen kysellyt infoa vasta Nord Esthetics klinikalta, mutta jotenkin en ole heihin kovin vakuuttunut. Plus olen kuullut paljon hyvää Sauliuksesta. Meinasin nimittäin tänä keväänä rinnat hankkia, mutta pitäisi nyt laittaa vipinää kinttuihin jos meinaa ajan jonnekin saada :)

    • freek1

      Teemu esiintyy asiantuntijana, vaikka on kroteski varoitus siitä mitä kauneuskirurgia pahimmillaan on.

      • Eemuleemu

        Menkää vaan Liettuaan, Puolaan, Kroatiaan ja Thaimaaseen. Mitä pidemmälle meette, sen suuremmat ongelmat, kun jotain ei-toivottua tapahtuu. Ei siinä paljon Teemut auta!


      • Riippuu paikasta
        Eemuleemu kirjoitti:

        Menkää vaan Liettuaan, Puolaan, Kroatiaan ja Thaimaaseen. Mitä pidemmälle meette, sen suuremmat ongelmat, kun jotain ei-toivottua tapahtuu. Ei siinä paljon Teemut auta!

        Liettua ja varsinkin Puola tai Kroatia epäilyttää suuresti. Thaimaahan kyllä lähtisin, mutta sinnekin johonkin nimekkääseen klinikkaan ja maailmankuulun kirurgin leikattavaksi. Siellä on kokemusta valtavasti enemmän kuin Suomessa, niiden plastiikkakirurgien rinnalla suomalaiset ovat harjoittelijoita.


      • iutrwiuw
        Eemuleemu kirjoitti:

        Menkää vaan Liettuaan, Puolaan, Kroatiaan ja Thaimaaseen. Mitä pidemmälle meette, sen suuremmat ongelmat, kun jotain ei-toivottua tapahtuu. Ei siinä paljon Teemut auta!

        Se on Thaimaahan, ei Thaimaaseen.

        Ja Thaimaassa oikeasti on päteviä kirurgeja. Tietenkin joukkoon mahtuu mustia lampaita, mutta hyvät kirurgit ovat oikeasti hyviä. Katsokaa vaikka thaimaalaisia shemaleja jotka ovat todella upeita ilmestyksiä. Itse olen suunnitellut meneväni Thaimaahan kauneusleikkaukseen, mutta mielummin pysyn kuitenkin Euroopan sisällä.


    • teemu who?

      Kuka on Teemu ?

      • Teemu is...

        Nimikirjaimet DB


      • 11+9
        Teemu is... kirjoitti:

        Nimikirjaimet DB

        Diana Ball? Olen tämän viestiketjun aloittaja, enkä todellakaan ole kyseinen henkilö. Ymmärrän kyllä spekulaation, sillä Diana on ilmeisesti Saulius Viksraitisin konsultti. En tiennyt tätä viestiketjua aloittaessa, ja pakko myöntää, että hieman alkoi epäilyttää. Mutta ehkä Diana on ihan pätevä konsultti....En tiedä, mutta silti edelleen harkitsen Liettuaa ja varsinkin Viksraitista nenäleikkaukseni tekijäksi.


    • pai1

      Olen käynyt Liettuassa Sauliuksella laitattamassa rintaimplantit ja voin vilpittömästi suositella!!Kaikenlainen epäröinti on täysin turhaa!Leikkaus on aina riski- myös täällä Suomessa.Luotan Sauliuksen sekä hänen henkilökunnan ammattitaitoon niin että olen menossa hänelle seuraavaksi rasvaimuun.Koska täällä nyt mainittiin Diana Ball voin kertoa että Diana Ball on mitä parhain konsultti- hän oli tukena ja turvana minulle rintaleikkauksessa ja nyt lähtee kanssani rasvaimuun--suosittelen lämpimästi!!Viestiketjun aloittaja "10 13" voin kertoa sinulle enemmänkin kokemuksistani jos haluat!!(Minä olen sitten ihan tavallinen perheen äiti Vaasasta jos joku pitää tätä mainospuheena:)! en pahemmin osallistu tällaisiin keskusteluihin mutta nämä täysin asiattomat tekstit otti niin ohimoon että pakko oli kirjoittaa oma kokemukseni niin Sauliuksesta kuin Dianastakin.)

    • pai1

      Juu minäkin kuulisin mielelläni oletko nimim. pitäkää varanne ollut itse Sauliuksen taikka Dianan kanssa tekemisissä?Oletko nähnyt minkälaisissa puitteissa tämä "konitohtori" työskentelee taikka minkälainen hänen henkilökuntansa on? Todella harmillista että joku viitsii tällaista lokaa kirjoitella- mutta nimettömänähän tällaisilla keskustelupalstoilla voi suoltaa mitä tahansa!
      Kirjoitat nimim. Pitäkää varanne:"Narsisti pystyy manipuloimaan yksinkertaiset ihmiset uskomaan, että hän on paras "konsultti""Minulle ei nyt oikein avautunut tämä kommenttisi-.Miksi jonkun täytyisi lähteä manipuloimaan ketään mihinkään tällaisessa asiassa? Eikö jokainen kuitenkin itse tee päätökset lähteä leikkelemään itseään... ....

    • 23+3

      Siis suoraan vaan Vikraitilkselle

      • Häipykää mainostajat

        Suomi24 säännöt kieltävät mainostamisen, kuten kotisivulinkkien viljelemisen.

        Noista kotisivuista silmiin pisti kuvagalleria. Anatomisen proteesin lopputulos on bottoming out eli nännit liian korkealla.


      • Diana Ball
        Häipykää mainostajat kirjoitti:

        Suomi24 säännöt kieltävät mainostamisen, kuten kotisivulinkkien viljelemisen.

        Noista kotisivuista silmiin pisti kuvagalleria. Anatomisen proteesin lopputulos on bottoming out eli nännit liian korkealla.

        Hei tälläkertaa "häipykää mainostajat "nimimerkin takana kirjoitteleva. Ahaa nettisivujen osoitetta ei saa liittää. No kaiketi moderaattorit sen sitten hoitavat pois.

        Eli kerrottakoon sama vielä kertaalleen ilman web osoitetta.
        Henkilöön kohdistuva solvaaminen on palstalla kielettyä, kyseessä kunnianloukkaus. Tämä palsta on ihan samanlaisten lain sääntöjen alla kuin mikä tahansa printtimedia. Mikäli on tarvetta henkilön (tässä tapauksessa minun) ulkonäköä arvostella. Tehkää se muussa yhteydessä, älkää liittäkö Saulius Viksraitiksen klinikkaa siihen.
        Ulkonäköni ei ei kaiketi vaikuta konsultin taitoihini. Se on kirurgin taitojen ja etiikan aliarviointia, mikäli näin tekee.
        Se mitä mieltä kukin on ulkonäöstäni on täysin yhdentekevää minulle, kuhan ei mennä solvauksen ja kunnianloukkausen puolelle.
        Mielestäni todellakin henkilöllä ,joka kokee asiakseen solvata ihmistä ,jota ei tunne, pelkän ulkonäön perusteella, hänellä täytyy todellakin olla korvien välissä vikaa. Ja ko viestit menee poliisin tietoon, se on sitten heidän asia web hostin kautta selvittää ip osoitteet jne.
        Se miltä minä näytän, on minun valintani, ei lääkäri Saulius Viksraitiksen.

        Ja kuten jo sanottu, minun kautta operaatioon tuleva, ei maksa enempää kuin suoraan Liettuaan yhteydessä oleva potilas.
        Nettisivuilla täysin samat hinnat.
        Ainoastaan tällöin henkilö jää kaikesta minun tarjoamasta avusta paitsi. Aidot potilaani puhukoon sitten puolestaan siitä seikasta. :)

        Pitäkäähän keskustelu aiallisena.

        Yst Diana Ball


    • Prosananvapaus

      Mulla ei ainakaan luottamus nouse kun joku puolustautuu täällä omalla nimellään. Kenenkään kunniaa loukkaamatta mielipiteeni on ettei kukaan terveydenhuollon ammattirekisteriin kuulumaton saisi toimia konsulttina ja tehdä pistoshoitoja. Ihmeellisen herkkähipiäistä toimintaa. En tiedä onko täältä poistettu viestejä, mutta en ainakaan tästä ketjussa löytänyt mitään kohtaa, jossa kirurgi joutuisi kyseenalaistuksen kohteeksi asiakkaansa kauneusihanteita toteuttaessaan.

      • Viiperi G.

        Mainostus on edelleen kielletty, siksi linkit on poistettu. On myös kiellettyä kirjoittaa uudelleen jo poistettuja keskusteluja.

        Nyt keskustelurauha keskustelijoille ja mainostus seis, kiitos!


      • Diana Ball

        Hei tällä kertaaprosananvapauden takana kirjoitteleva henkilö.
        Se ei ole sananvapautta, jos henkilöä herjataan. Täältä onki poistettu ko viestejä.
        Sillä ei ole mitään tekemistä sananvapauden kanssa.

        Mitä tulee taas konsultaatioon. Kosultti, kuten nimikin jo kertoo, konsultoi henkilöä, eli tassä tapauksessa tulevaa potilasta. Jolla on monesti monenlaisia kysymyksiä mielessään. Itse olen opiskellut alaa usean vuoden ajan, eli kauneuskirurgiaa. Tätä ei opeteta lääkäreille, eikä sairaanhoitajille, taikka muilekaan terveydenhuolto rekisteriin kuuluville.
        On jokaisen henkilön omalla vastuulla kouluttautua alalle.
        Sen lisäksi voin kertoa omakohtaisesti miltä operaatio tuntuu. Lääkäri ei pysty kertomaan miltä implantti konkreettisesti tuntuu, kun se on asennettu esim lihaksen alle, taikka päälle. Minulla on molemmista kokemusta.
        Plus lukemattomista muista operaatioista.
        Voin milloin tahansa keskustella esteettisestä kirurgiasta terveydenhuollon rekisteriin kuuluvan hekilön kanssa, kuten esimerkiksi sairaanhoitajan taikka perus lääkärin. Itseasiassa minua on konsultoinut myös suomalainen lääkäri (Suomeksi, kysynyt neuvoa) kun ei osannut potilastaan auttaa, kun kyseessä oli jossakin tehty pieleen mennyt leikkaus.

        Eli pitää ymmärtää termit mistä puhtaan. Tietenkin minä taas konsultoin lääkäriä, ihan jokaisen potilaan kohdalla, ja lääkäri Saulius Viksraitis tekee päätöksen joka ikisen potilaan kohdalla tehdään, en minä.

        Nyt kannustaisinkin kysymään asiallisia kysymyksiä esteettiseen kirurgiaan ja Liettuan klinikkaan liittyen. Se on varsinainen työni.

        Yst. Diana Ball


      • Diana Ball
        Viiperi G. kirjoitti:

        Mainostus on edelleen kielletty, siksi linkit on poistettu. On myös kiellettyä kirjoittaa uudelleen jo poistettuja keskusteluja.

        Nyt keskustelurauha keskustelijoille ja mainostus seis, kiitos!

        Hyvä Viiperi
        Pahoittelen, en tiennyt ettei nettisuvuja voi tänne linkittää.

        Tarkoitit varmaan mainostuksen lisäksi, myös herjaus seis. kuten moderaattorina toimiessasi tiedät, se on laissa rangaistava teko.

        yst Diana Ball


    • Asiallinen kysymys

      Olen kiinnostunut alasta. Miten ja missä neuvoisit kouluttautumaan alalle?

      • Diana Ball

        Hei Asiallinen kysymys.
        Hyvä kysymys, tosin melko suppea. Millaisesta alalle kouluttautumisesta on kyse? Jos haluat opiskella plastiikkakirurgiksi, ensin pyrit lääkikseen, jos pääset, niin yleislääkärin pätevyyden saatuasi kouluttaudut kirurgiksi ja sen lisäksi vielä erikoistut plastiikkakirurgiaan.
        Tämäkään ei vielä riitä, vaan tämän jälkeen alkaa itse esteettiseen kirurgiaan perehtyminen,kuten minä olen tehnyt, lukien omatoimisesti tieteellisiä tutkimuksia ja julkaisuja. Tietenkin sinun pitää matkustaa myös maailmalle ihan käytännön oppiin.jne jne
        Itse olen vieraillut eri plastiikkakirurgiaan erikoistuneissa klinikoissa Suomessa, Virossa, Ranskassa. Thaimaassa, LiettuassaUsassa ( Boston, New york, Chicago,LA, SF,Omahassa)
        Näillä klinikoilla olen tavannu alansa ehdottomia huippuja. Olen keskustellut heidän käyttämistään metodeista ja tekniikoista kunkin specialistin omalta saralta.
        Olen myös teettänyt operatioita joillakin näisä specialisteista.
        Sen lisäksi alan konferensseihin osallituminen on suotavaa,

        Kaikkein eniten minua on kouluttanut Tri Saulius Viksraitis, joka on ehdotonta alansa huippua Euroopassa (mm endoskooppinen kirurgia, rasvasiirteet jne)

        Minulla on myöskin Suomalaisen lääkärin todistus tiedoistani, hän on kuulustellut minua lääketieteestä ja kirurgiasta. Tähän todistukseen voi jokainen asiakkaani tutustua tavatessamme.

        yst Diana Ball


      • Anonyymi
        Diana Ball kirjoitti:

        Hei Asiallinen kysymys.
        Hyvä kysymys, tosin melko suppea. Millaisesta alalle kouluttautumisesta on kyse? Jos haluat opiskella plastiikkakirurgiksi, ensin pyrit lääkikseen, jos pääset, niin yleislääkärin pätevyyden saatuasi kouluttaudut kirurgiksi ja sen lisäksi vielä erikoistut plastiikkakirurgiaan.
        Tämäkään ei vielä riitä, vaan tämän jälkeen alkaa itse esteettiseen kirurgiaan perehtyminen,kuten minä olen tehnyt, lukien omatoimisesti tieteellisiä tutkimuksia ja julkaisuja. Tietenkin sinun pitää matkustaa myös maailmalle ihan käytännön oppiin.jne jne
        Itse olen vieraillut eri plastiikkakirurgiaan erikoistuneissa klinikoissa Suomessa, Virossa, Ranskassa. Thaimaassa, LiettuassaUsassa ( Boston, New york, Chicago,LA, SF,Omahassa)
        Näillä klinikoilla olen tavannu alansa ehdottomia huippuja. Olen keskustellut heidän käyttämistään metodeista ja tekniikoista kunkin specialistin omalta saralta.
        Olen myös teettänyt operatioita joillakin näisä specialisteista.
        Sen lisäksi alan konferensseihin osallituminen on suotavaa,

        Kaikkein eniten minua on kouluttanut Tri Saulius Viksraitis, joka on ehdotonta alansa huippua Euroopassa (mm endoskooppinen kirurgia, rasvasiirteet jne)

        Minulla on myöskin Suomalaisen lääkärin todistus tiedoistani, hän on kuulustellut minua lääketieteestä ja kirurgiasta. Tähän todistukseen voi jokainen asiakkaani tutustua tavatessamme.

        yst Diana Ball

        sauliuksen klinika
        http://ocjulia.indiedays.com/2012/02/10/saulius-viksraitis-klinikka/
        http://ocjulia.indiedays.com/2011/03/22/no-ne-tissit/


    • TeemuDianamikälie

      Esiinnyt Diana..siis Teemu ammattilaisena, mutta luettuani ja tutustuttuani antiisi kauneuskirurgian saralla, olen kaikkea muuta kuin vakuuttunut. Kaikesta paistaa läpi rankka puolueellisuus ja asenne. Tyylisi on hyökkäävä ja tarpeen (money€€) vaatiessa mustamaalaava.

      Olet Diana (Teemu) kuriositeetti alalla. Sinulla ei ole, eikä tule koskaan olemaan vakavasti otettavaa jalansijaa terveydenhuollon ammattilaisten joukossa. Voit kehua-niinkuin vuolaasti teetkin- itsesi kunka korkealle tahdot, mutta se on sinun oma narsistinen näkemyksesi.

      Kauneuskäsityksesi ei ole tästä maailmasta ja olet mielestäni varoittava esimerkki kauneuskirurgiasta. Koska pyrit julkisuuteen ja olet julkisuuden henkilö, sinua ja ulkonäköäsi on lupa arvostella. Voit tarkistaa asian lakimieheltäsi, mikäli sinulla on sellaiseen varaa.

      • Diana Ball

        Tiedän kuka tämän(kin) viestin takana on. Tämä sekä kaikki muut herjat, joita netissä levittelet, on poliisille ilmoitettu, ja ne tullaan tutkimaan ja käsittelemään siten kuten ne kuuluukin.
        En paistattele antamassa haastatteluja juorulehtiin, en ole mennyt Big Brotheriin kun on pyydetty jne.. Eli en tässä minnekään julkisuuteen ole pyrkimässä-

        Toivon että hankit itsellesi apua henkisiin ongelmiisi. Alatyyliset viestisi kielii todella pahasta katketuudesta.

        yst Diana Ball


    • permalipnenäleikkaus

      Hei lopettakaas nyt tuo yksittäisen henkilön pilkkaaminen, todella säälittävää hyökätä joukolla yhtä vastaan. Kunnon koulukiusaajameininkiä. Todella naurettavaa nimimerkkien takaa haukkua tiettyä henkilöä ja mennä henkilökohtaisuuksiin tai muutenkin alatyylisesti arvostella. Tietenkin kritiikkiä saa antaa, mutta eikö sitäkin voi antaa hyvän maun rajoissa? Diana sentään esiintyy täällä omalla nimellään, voisitte te haukkujat tehdä samoin jos niin paljon sanottavaa on.

      Ja ennen kuin joku taas keksii, niin minä EN ole Diana Ball.

      Dianalle pari kysymystä:
      Olen kiinnostunut nenäleikkauksesta Viksraitisin klinikalla. Kuinka paljon nenäleikkaus (rusto luu) maksaa ja kuinka kauaksi aikaa joudun jäämään Liettuaan? Pitäisikö minun käydä jälkitarkastuksessakin Liettuassa? Entä voiko tikit ja kipsit yms. poistattaa Suomessa jossakin terveyskeskuksessa?
      Olen myös kiinnostunut joko rasvansiirrosta huuliini tai silikoni-implanteista. Olen niin kyllästynyt täyteaineisiin jotka on kalliita ja lyhytkestoisia. Haluan siis luonnollisen mutta silti näkyvän ja mahdollisimman pysyvän tuloksen. Kumpi on mielestäsi parempi, rasvansiirto vai silikoni-implantti? Tiedän, että rasva katoaa helposti huulista ja sitä voi joutua lisäämään useasti, joten siksi tällä hetkellä olen ehkä enemmän silikoni-implantin kannalla. Kiitos vastauksesta jo etukäteen!

      JA ITSEKIN TOIVOISIN ASIALLISTA KESKUSTELUA!!!

      • Diana Ball

        Hei permalipnenäleikkaus, ja kiitos tuestasi sekä hyvistä kysymyksistä.

        Sen verran komentoin, että todellakin koulukiusaus meininkiä, no sihen olen todella entisenä koulukiusattuna tottunut. Totta, entinen nimeni oli Teemu, ja olen intersukupuolinen. Riittiköhän tämä herjaajille, ja voisimme keskittyä olennaiseen.
        Tuo seikka ei kaiketi tee minusta hirviötä. Jos taas ulkonäöltäni näytän hirviöltä, niin tuo on mielipide siinä missä muutkin. Perustakaa vaikka oma keskustelu, joka on omistettu sille, kuinka kamala olen jne..

        Nyt asiaan. Lääkäri Viksraitis on todella taitava nenäkirurgian saralla, tuo onkin eräs esteettisen kirurgian vaikeimpia toimenpiteitä.
        Nenäleikkauksen jälkeen sinun on yövyttävä yksi yö klinikalla tarkkailun alaisena. Sen jälkeen olet vapaa lähtemään kohti Suomea. (rintaleikauksen jälkeen pitää yöpyä 2 yötä)
        Kipsi sekä tikit on hyvä poistattaa Suomessa yksityisläkärillä, joka toteaa että kaikki on toipumassa niinkun pitää .
        Terveyskeskukset eivät kauneuskirurgia potilaita mielellään ota vastaan, ihan ymmärettävästi. Eli tämän verran joutuu investoimaan täällä Suomen päässä.

        Nenäleikkaus maksaa 2100-2300e. Sisältäen verikokeet, sydänfilmin, yöpymisen klinikalla täysihoidossa.
        Lennot joudut itse järjestämään, kaikesta musta huolehdin minä.
        Kuten kyydit lentokentältä jne tarvittava.

        Huulissa rasva ei todellakaan kovin hyvin pysy. Joten implantti (joka on samanlainen kuin rinta implantti, mutta eri mallinen ja pieni) on ainoa pysyvä vaihtoehto. Kokoja on S M ja L. L ei ole kovin suuri, (mielestäni) eli jos isoa muutosta kaipaa, en voi suositella muuta kun väliaikaisia ruiskeita.
        Implantin asennksen jälkeen ruskeita ei enää saa ottaa.

        Toivottavasti sait edes jotain selvyyttä asiaan :)
        Autan mielelläni lisää, ja kehottaisinkin sinua mailaamaan minulle [email protected] sillä en tiedä katsotaanko tämä neuvominenkin tällä palstalla mainostamiseksi. Ja ainoa mikä saa kukoistaa on tämä käsittämätön herjaus ja mollaus.

        Yst Diana Ball


    • ihme pelleilyä

      On se aika kumma ettei itseoppineita jotka kertovat lukeneensa julkaisuja ja jutelleensa ammattilaisten kanssa saa arvostella ! Jos tyyppi esiintyy asiantuntijana niin nuo meriitit eivät riitä alkuunkaan. Omalla nimellä esiintyminen ei tarkoita taiteilijanimiä, joka jo kertoo osaltaan missä mennään ja millä referensseillä. Ammattilaiset erikseen. Terhikistä löytyy ihmiset jotka ovat tehneet muutakin kuin fiilistelleet.

    • qiewmfieu9fe

      Hei Diana! Mullakin olisi kysyttävää vaikken suunnittelekaan leikkausta Viksraitiksella mutta olisin erittäin kiitollinen jos silti autat:) Eli mitä mg/ml tarkoittaa hyaluronihappofillereissä? Onko se hyaluronihapon määrä milligrammana millilitraa kohden? Luin jostakin, että täyteaine X joka on 50 mg/ml ei sovi huuliin, mutta täyteaine Y joka on 45 mg/ml on käytetty yleisesti huuliin. Voiko tämä pitää paikkansa vai luinko virheellistä tietoa? Ilmeisesti huuliin käytetyt aineet ovat yleensä 25 mg/ml vai???

      Ja pakko minunkin sanoa että tämä touhu tällä palstalla on kyllä aivan naurettavaa ja sairasta.. Miettikää miltä itsestänne tuntuisi jos joudutte lukemaan tällaista itsestänne netissä? Jos teillä on jotakin hampaankolossa Dianaa vastaan niin sen voi käsitellä jotenkin muulla tavalla kuin netissä riehumalla..
      Missä ihmeessä moderaattorit ovat silloin kun heitä tarvitaan?!

      • Diana Ball

        Kiitos tuestasi. Jostain syystä tietyt (tietty) ihmiset (nen) haluaa solvata minua täällä netissä. Kuten tälle jo kehoitin, hän voisi perustaa sitten threadin joka keskittyy pelkästään ulkonäköni arvostelemiseen. Ilmeisesti netti on vielä villi länsi, tai niin ainakin ihmiset kuvittelevat sen olevan. Lain koura onneksi jo nykyään ymmärtää ottaa tämänkin foorumin vakavasti.

        Ihme pelleilyä henkilölle sanoisin, että tämä on juuri tapa, jolla plastiikkakirurgit perehtyvät esteettiseen alaan. Minä en suorita tietenkään leikkaus harjoittelua jne. Eikä minun tarvitsekaan, sillä olen "vain" konsultti. Kuten jo aiemmin totesin, voin koska tahansa keskustella esteettisestä kirurgiasta sairaanhoitajan taikka lääkärin kanssa. Ja tiedän että tiedän alasta paljon enemmän kuin he.
        Tästä minulla on jo tämä suomalaisen lääkärin kirjoittama todistus.
        Tiedätkös että tällaisia todistuksia ei saa tuostanoinvaan, kenelle tahansa pyöräytellä-

        Noniin, nyt kysymykseen. Eli Hyaluronihappo joka olisi 50mg/ml on aivan liian "tymäkää/ jäykkää huuliin. Ei edes 45mg/ml ole mielestäni sopiva huuliin, vaan ainoastaan luun päälle käytettynä implanttina (posket)
        Huuliin sopii esim juuri tuo 25mg/ml joka esim perus Restylanen koostumus.

        yst Diana Ball


    • jussijuuq

      Kuka on se lääkäri joka on sinulle kirjoittanut "todistuksen" ?

      • Diana Ball

        Hei Jussi
        Tervetuloa konsultaatioon, voit sitten samalla tutustua todistukseen

        yst Diana Ball


    • jussijuuq

      Ei tullut vastausta. Jos mainostat pätevyyttäsi tällä "todistuksella" niin miksi ujostelet ?

      • Diana Ball

        Tämä on loputon suo todistella pätevyyttään tälaisella foorumilla, nimimerkin takana oleville ihmisille. Tule ihan omana itsenäsi konsultatioon, taikka laita mailia niin voimme keskustella enemmän.

        yst Diana Ball


      • Pata kattilaa soimaa

        Jos on jussijiillä noin v***n paha olo, että täytyy täällä sitä purkaa... Säälikortti esiin! Annetaan tuon roskajoukon räksyttää, kun ne eivät kirjoittaakaan osaa :D:D


    • jussijuuq

      Riittää kun laitat lääkärin nimen. Onko vaikeaa? En ole tulossa konsultaatioon, en tarvitse minkäänlaista kauneusleikkausta. Ainoa mitä haluan tietää on kuka lääkäri kirjoittaa kuulustelun jälkeen todistuksen joka osoittaisi pätevyytesi. Kuulostaa minun korviini niin erikoiselta toiminnalta, että kiinnostaisi kuulla kuka siihen on lähtenyt mukaan.

    • Diana Ball

      Hei Jussi

      Kuten sanoin, en lähde tuollaiseen leikkiin mukaan.

      Kuten myös sanoin, potilaani voivat todistuksen nähdä halutessaan. Voit myöskin mailata minulle taikka soittaa, mikäli tämä asia mieltäsi askarruttaa.

      yst Diana Ball

      • jussijuuq

        Todistukset eivät ole leikin asia. Vastauksesi kertoivat asiasta oleellisen, en tarvitse lisätietoa. Sinulla muuten ei ole "potilaita", vaan "asiakkaita". Sinulla ei ole pätevyyttä, eikä oikeutta hoitaa ketään, joten jätä "potilaat" ammattilaisille.


      • Lithuan

        Älä vastaa, eniten tuollaisia kyrsii, kuneiät pysty provosoimaan. Näkeejän sen viestistä jussipussilla, että ei pyöri ihan täysillä. Äitiinsä tullut :D


    • shithittedthefan

      voi voi teemua

    • saulius1

      up

    • läskitpois

      moikka!
      mä olen lähdössä klinikalle rasvaimuun reilu viikon päästä !
      tätä on odotettu jo niin kauan !
      jos täällä on enää ketään "normaaleja" jotka haluaa operaatiostani jotain tietää niin ilmoitelkaa.
      näyttää olevan menny ihan hölmöksi tää koko keskustelu.
      mutta siis liettuaan olen menossa ja minut operoi saulius viksraitis.

    • 92600

      Ehdottomasti haluan kuulla tarkemmin miten matka sujui ja leikkaus yms. Voitko vaikka tänne laittaa kuulumisia!

    • liettua1

      laitan toki! 25.4 lähtö. rupee jo jännittää :)
      minulta siis imetään koko vatsa, kyljet, lantio, reidet ja polven alueet.
      eli suhteellisen iso operaatio kyseessä.
      kirjoittelen klinikalta mikäli kykenen tai sitten kun palaan takaisin kotiin :)

    • 92600

      Loistavaa! Odotan innolla kuulumisia, toivottavasti kaikki sujuu hyvin!

    • läskit poiss

      noniin, leikkaus suoritettu eilen. meni loppupäivä nukkuessa. tänään tullut otettua yhet päikkärit.
      iso operaatio oli ja minulta ihmettin yhteensä 7 litraa rasvaa.
      tänään en ole piipannut täällä klinikalla ollessa kelloa ollenkaan. käyvät todella usein katsomassa vointiani ja saan kipulääkettä. tossa äsken käytiin jo vähän kävelemässäkin.
      paikat on tottakai kipeät mutta lähtisit tähän rumbaan varmasti uudestaan.
      kaikilla potilailla on täällä oma huone jossa oma vessa ja telkkari.
      huomenna aamulla pääsen pois. tosin suomeen lennän vasta ma aamuna.
      lääkäri sailius viksraitis on huippu tyyppi, erittäin mukava ja asiansa osaava!
      voin suositella tätä klinikkaa jokaiselle.

      • lollero81

        kuule se läski tulee takas jos elää samanlaisilla elämäntavoilla kuin aikaisemminkin, urpo hahaha mee lenkille


      • Luulet väärin
        lollero81 kirjoitti:

        kuule se läski tulee takas jos elää samanlaisilla elämäntavoilla kuin aikaisemminkin, urpo hahaha mee lenkille

        Imetty läski ei tule takaisin, mutta jos syö enemmän kuin kuluttaa, jäljelle jääneet rasvasolut suurenee. Laihtuessa ja lihottaessa on kyse vain rasvasolujen paisuminen ja pieneneminen, solujen määrä pysyy vakiona.


      • lollero81
        Luulet väärin kirjoitti:

        Imetty läski ei tule takaisin, mutta jos syö enemmän kuin kuluttaa, jäljelle jääneet rasvasolut suurenee. Laihtuessa ja lihottaessa on kyse vain rasvasolujen paisuminen ja pieneneminen, solujen määrä pysyy vakiona.

        ai säkö liikut joka päivä sen 2000kcal?:DDDD salli mun nauraa
        mee lenkille punkero


      • tampio81
        lollero81 kirjoitti:

        ai säkö liikut joka päivä sen 2000kcal?:DDDD salli mun nauraa
        mee lenkille punkero

        Idiootti. Ihminen TARVII noin 2000 kaloria päivässä elintoimintojen yms. ylläpitämiseksi. Kokonaista päivittäiskaloritarvetta ei edes saa liikkua pois, laihduttaessa osan siitä saa. Voi luoja, mistä noin tyhmiä ihmisiä vielä ilmestyy?


      • huhheijaa1

        rasvaimu ei ole laihdutuskeino, muovipussillinen rasvaa on aivan järkyttävä määrä. sinun elämäntavoillasi se laardi tulee kyllä takaisin jos sitä nytkin oli noin valtavasti, sorkke ny vaa


    • koulunpenkille

      Hahah, Diana otti aika pahasti takkiinsa tässä ketjussa.

    • hyvinpettynyt123

      EI MISSÄÄN NIMESSÄ TOLLE PUOSKARI KLINIKALLE!!! TODELLA OSAAMATON KIRURGI JA JÄRKYTTÄVÄÄ LEIKKAUSJÄLKEÄ! MONET KORJAILLEET JÄLKIÄ SUOMESSA!!!!
      Minun rinnat leikattiin reilu vuosi sitten tällä klinikalla Liettuassa, en koskaan saanut leikkauskertomusta useista pyynnöistäni huolimatta, ja kun kerroin lääkärille kaikista hänen tehneistä virheistään (suomalaisten kirurgien allekirjoittamina) hän lopetti kokonaan yhteydenpidon!!! RInnat olivat aivan eriparia, nännit eri kohdissa rintoja, tikattu liian kireeksi että vatsanahka venyi käsiä ylös nostaessa ja meni rypylle. Leikkauksen jälkeen sain tulehduksen koska hänen määräämät antibiootit jotka sain, oli kielletty suomessa!!!
      Korjausleikkaus Suomessa maksoi 12 000e. Älkää herranjumala säästäkö tuhatta, tai kahta tuhatta euroa kun korjausleikkaus tulee maksamaan moninkertaisesti.
      Asia menee kansainväliseen käsittelyyn, mukana kannetta tekemässä Natrelle, ja toivottavasti häneltä lähtee lääkäriluvat!

    • hyvinpettyny

      EI MISSÄÄN NIMESSÄ TOLLE PUOSKARI KLINIKALLE!!! TODELLA OSAAMATON KIRURGI JA JÄRKYTTÄVÄÄ LEIKKAUSJÄLKEÄ! MONET KORJAILLEET JÄLKIÄ SUOMESSA!!!!
      Minun rinnat leikattiin reilu vuosi sitten tällä klinikalla Liettuassa, en koskaan saanut leikkauskertomusta useista pyynnöistäni huolimatta, ja kun kerroin lääkärille kaikista hänen tehneistä virheistään (suomalaisten kirurgien allekirjoittamina) hän lopetti kokonaan yhteydenpidon!!! RInnat olivat aivan eriparia, nännit eri kohdissa rintoja, tikattu liian kireeksi että vatsanahka venyi käsiä ylös nostaessa ja meni rypylle. Leikkauksen jälkeen sain tulehduksen koska hänen määräämät antibiootit jotka sain, oli kielletty suomessa!!!
      Korjausleikkaus Suomessa maksoi 12 000e. Älkää herranjumala säästäkö tuhatta, tai kahta tuhatta euroa kun korjausleikkaus tulee maksamaan moninkertaisesti.
      Asia menee kansainväliseen käsittelyyn, mukana kannetta tekemässä Natrelle, ja toivottavasti häneltä lähtee lääkäriluvat!

    • järkikäteen

      Jos joku haluaa korjauttaa ulkonäköään, kannattaa todella miettiä asiaa, kaikkia mahdollisuuksia mitä voi mennä pieleen. Onko varaa korjausleikkaukseen? Haluatko säästää 2000e siinä että nenäsi on pilattu ja maksat korjauksesta Suomessa nelinkertaisen hinnan? Et tule koskaan saamaan korvauksia yhtään mistään. Usein kalleimmat kirurgit ovat pätevimpiä, heillä on varaa pyytää hurjia summia koska heidän ammattitaitonsa on vailla vertaa. Ja eron kyllä näkee 3000e ja 6000e tissien välillä. Puhumattakaan nenästä tai silmistä tms.
      Kuka tahansa joka hakeutuu leikkaukseen, kannattaa käydä useamman lääkärin konsultaatiossa ja kysellä paljon. Suomessa on kolme aivan huippu naiskirurgia jotka ovat erikoistuneet rintoihin: Hilkka Peltoniemi (josta ei löydä ainuttakaan negatiivista sanaa yhdeltäkään palstalta), joka on leikannut valtavan määrän rintoja, tehnyt upeita korjausleikkauksia rintasyövän jälkeen. Minna Rautio, ja Anna-Liisa Vesala. Laser Tilkassa leikkaa myös taitava Tiia Pihlamaa, joka on iältään nuorempi ja siksi ei välttämättä niin kokenut konkareihin verrattuna mutta erinomaista jälkeä tekee.
      Pari sanaa tuosta Liettuan klinikasta; lääkäri joka esittelee taideteoksiaan (maalauksia ihmiskehosta) jotka eivät milläänlailla ole anatomiaa tuntevia, kertoo jo jotakin. Myöskin tämä klinikan konsultti on järkyttävän luonnottoman näköinen, ja saa provikkaa jokaisesta tuomastaan asiakkaasta, bisnestähän tämä on, ei hyväntekeväisyyttä. Jos olisin arvostettu ammattitaitoinen kirurgi, en haluaisi klinikkani keulakuvaksi ihmistä jolla on sairaalloinen riippuvuus plastiikkakirurgiaan ja muitakin mediassa esillä olleita lääkeriippuvuuksia yms asioita.
      Klinikan sivuilla on kuvia muutamasta hassusta leikkauksesta, jos hän leikkaa paljon ja on niin kokenut kuin väittää, luulisi kuvia olevan enemmänkin. Samat kuvat pyörii vuodesta toiseen, ja tuskin on edes omia potilaita.
      Kirurgi on mukamas myös hyvä kaikessa, kukaan ei ole hyvä kaikissa, plastiikkakirurgit myös erikoistuvat johonkin eivätkä ole jokapaikanhöyliä. En menisi suomessakaa leikkauttamaan silmiäni korvalääkärille, moniko teistä menisi?
      Luotettava kirurgi voi myös kieltäytyä leikkaamasta jos hänen mielestään leikkaukseen ei ole aihetta, tai jos välttämättä hänen spesifi osaaminen ei siihen riitä, ja ohjaa jollekin toiselle kirurgille, eikä rahanahneuksissaan tee mitä tahansa asiakas pyytää.

      Tässä mm yksi klinikka jossa on valtavasti taitavia kirurgeja eri osaamisella: http://www.sairaalakl.fi/
      Olen yksityishenkilö ja minulla ei ole mitään tekemistä kyseisen sairaalan kanssa, mutta tuon valitsisin itse laadun ja turvallisuuden vuoksi. Hinnat eivät myöskään ole ihan hirveän paljon korkeammat kuin esim Virossa jossa laittavat edullisempia implantteja kuin mistä laskuttavat (myös terveysriski) ja Abrahaminkadulla oleva klinikka on myös ollut poliisitutkinnassa sattuneesta syystä. Miettikää hyvät ihmiset.

      • voi voi

        Edellinen viesti on mainos. Jäit kiinni kun et malttanut jättää tuohon vaan aloit viljelemään sairaalakl linkkejä muihinkin ketjuihin. Asiakkaat vähissä? Kiva samalla haukkua muut ja kehua itseään...


    • järkikäteen

      Ei ole mainos vaan erittäin tyytyväinen asiakas. Rintani pilattiin ulkomailla ja kalliin korjausleikkauksen jälkeen olen tyytyväinen.
      Muita hyviä paikkoja on mm Laser Tilkka. Kokemusta on sieltäkin.
      Fakta on faktaa. Liettualaista kirurgia vastaan tullaan nostamaan syyte. Totta helkkarissa haluan ettei kukaan muu tee samaa virhettä minkä itse tein. Monella ihmisellä ei ole varaa 12tonnin korjausleikkaukseen. Aika moni nuori tyttö ottaa pankista lainaa 3000e ja mitäs sitten kun rinnat on pilalla?

      • ????

        Mitenkä Laser Tilkka on nyt saanyt synninpäästön. Siitä saatiin lukea paljon moitteita aiemmin. Vaikuttaisiko asiaan se että Peltoniemi on siirtynyt Laser Tilkan palvelukseen.


      • niinettä
        ???? kirjoitti:

        Mitenkä Laser Tilkka on nyt saanyt synninpäästön. Siitä saatiin lukea paljon moitteita aiemmin. Vaikuttaisiko asiaan se että Peltoniemi on siirtynyt Laser Tilkan palvelukseen.

        onhan tilkassa muitakin hyviä, pihlamaa, ja schröder ainakin


    • terhi7111

      mulla ainakin leikattu silmäluomet tilkassa ja ei leikannu peltoniemi muutes mut tuli kyl hyvät! laserille tekivät

    • Olen myös ajatellut meneväni liettuaan fiksailemaan kasvojani, mutta
      olisiko sittenkin parempi hoidattaa itseäni Suomessa?

      Olen ollut myös klinikan kanssa jo yhteydessä, mutta kun luen näitä kokemuksia, en
      vielä tiedä uskallanko lähteä.

      Suomessa olis kaikki helpompaa ja jotenkin turvallisempi olo.

      Olen 30-vuotias mies ja kiinnostunut fixaamaan korvalehtiä ja ehkä hivenen myös nenä paremmaksi.

    • Mimmine

      Moikka! Tässä minun kokemukseni! Monen vuoden harkinnan jälkeen päätin hankkia itselleni implantit, mutta en missään nimessä halunnut lähteä Viroon koska ystävälläni oli sieltä huonoja kokemuksia ja pilalla olleet tissit. Suomessa oli liian kallista ja epäilin että täällä tehdään tarpeeksi leikkauksia joten pitkän tutkimisen jälkeen päätin lähteä Liettuaan leikkaukseen. Lähetin itse sähköpostia kirurgille, ja hän vastasi ja pyysi lähettämään rinnoistani kuvat monesta eri kulmasta otettuna ja kertoa mitä olin itse ajatellut jne. Hän kertoi oman näkemyksen mitä niihin tulisi tehdä (kahden lapsen imetetyt tissit... ei varmaan tarvitse enempää kertoa kuinka ikävässä kunnossa ne lapaset olivat...). Sen jälkeen kun olimme päässeet yhteisymmärykseen leikkauksen toimenpiteistä varasimme ajan. Minä hankin lennot, yövyin hotellissa ensimmäisen yön ja ohjeiden mukaisesti olin syömättä ja juomatta leikkauspäivänä jne. Menin paikan päälle ja pääsin Saulius Viksraitiksen vastaanotolle jossa kävimme kaiken erityisen tarkasti läpi. Juttelimme uusiksi impanttien koosta. Hän otti kuvat tisseistä, piirteli viivoja ja kokeilin eri kokoisia urheiluliivien näköisiä liivejä joista sai tuntua että miten ne painaa ja kuinka isot niistä tulee. Päädyttiin vähän pienempiin kun olin itse ajatellut, osittain siksi että hän oli niin yllättynyt että olinkin niin pieni ja hento kropaltani. Hän oli hyvin asiantunteva ja selitti kaiken niin että minäkin ymmärsin, yksityiskohtaisesti implanteista leikkaukseen. Jäi varma olo varsinkin kaiken sen jännityksen jälkeen kun se kaunas oli jotenkin niin pelottavan oloinen... Klinikka oli moderni ja siisti. Sain oman huoneen. Leikkaus eteni hyvin. Hoitajat oli ihania. Heräsin jäätävään kipuun heräämöstä jonne onneksi heti tuli hoitaja antamaan lääkettä. Seuraavan kerran heräsin huoneestani sängystä. Hoitajat kävi useasti ja nappia painamalla tuli aina ja antoi lisää särkylääkettä. Emme puhuneet samaa kieltä, mitä muutama hassu sana englanniksi, mutta he pitivät hyvää huolta ja olivat empaattisia. En olisi ikinä pärjännyt jos olisi ollut ilkeitä tai välinpitämättömiä hoitajia niin kuin olen kuullut että virossa on ollut. Parin päivän jälkeen tissit katottiin läpi ja pääsin lähtemään. Sen parin päivän aikana sain tilata sairaalan omalta menulta ruokia ja syöpötellä ja parannella rauhassa. Aika kului odotettua mukavammin. Sain särkylääkkeitä matkalle mukaan.
      Suomessa kävin terkkarilla poistattamassa tikit jolloin tuli ensimmäinen yllätys vastaan, minulla olikin arvet ainoastaan nänneissä, eikä rinnan alapuolella niinkuin luulin että olisi ollut koska siinäkin oli ilmeisesti jotku tukiteipit! Voitte kuvitella kuinka mielissään olin :D Eli kaiken hyvän jälkeen vielä tollanen bonari! Ei siinä sen kummempaa! Tikit poistanut hoitaja oli myös ihmeissään miksi tulin poistamaan tikkejä koska tikitkin olivat sulavaa sorttia.. Että näytin varmaan fiksulta siinä tisseineni yllättyneenä.. :D Mutta hyvin on mennyt muuten, tisseihin en vois olla tyytyväisempi, nännit on nätit ja muutenkin parantunut tosi kivasti. So long imetyksestä jäljelle jääneet rusinat, nyt on ihanaa nauttia kropasta!

      • Anonyymi

        Serkkuni on käynyt myös Liettuassa Sauliuksella laittamassa rinnat. Hänellä meni kaikki hyvin. On ollut myös todella tyytyväinen jälkikäteen. Ja monet kehuneet miten kauniit rinnoista tuli ja todella siistit arvet. Näissä asioissa taitaa olla niin, että negatiivisista kokemuksista kirjoitetaan enemmän ja positiiviset jää usein kirjoittamatta koska ollaan tyytyväisiä. Vaikka on vanha keskustelu, päätin silti myöskin kertoa hyvän kokemuksen jos siitä on jollekin apua.


    • Anonyymi

      Siitä vaan mutta jos ulkomaill alekuri mokaa olet suomessa omillasi eli korvauksia et saa todennäköisesti mitään ja suomessa leikataan uudelleen vain henkeen ja terverveyteet liittyvät puoskarointien korjaukset.Syyksi ei kelpaa jotta on kaamean näköinen omasta mielestään tai vastaavaa sillä psyykkisiä korjausleikkauksia ei tehdä veronmkasajien piikkiin.Ja onneksi näin onkin.

    • Anonyymi

      Käytiin kaverin kanssa leikkauttamassa nenät ja kaveri otti huulet. Kannattaa liittyä facebookissa ryhmään: Kauneuskirurgia ja esteettiset toimenpiteet.

    Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      91
      2404
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      65
      2151
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      1983
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1868
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      11
      1692
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1612
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      27
      1466
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1440
    9. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1412
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      73
      1410
    Aihe