Kivut reenistä

Moro! En ole varma laitanko asiaa oikealle palstalle, mutta lukaiskaa silti ja vastatkaa jos tiedätte apua ongelmaani! asiaan...Olen 21v mies ja käynyt puolisen vuotta nyt "kunnolla salilla" (3-4krt/vk). Kun aloitin reenaamisen, lihaskivut olivat melko vahvoja, mutta uskoin sen menevän ohi ja näinhän kävi. Nyt kuitenkin viimeisen kolme viikkoa olen kärsinyt aivan helvetinmoisista jalkakivuista jopa 4päivää jalkapäivän jälkeen ja tämä haittaa jo seuraavaa treeniä vaikeasti! Kipu on perus lihasherkkyyttä, ei tunnu missään paikallaan maatessa tai istuessa mutta kävely on tuskaa, joudun kävelemään polvet lukossa ja portaiden kulkeminen ei onnistu melkein ollenkaan. Normaalisti en pahastu pikku kivusta, mutta hyvä kun saan koirat käytettyä 30m päässä pusikossa ilman että tekisi mieli tirauttaa paria kyyneltä! Lämmitän aina lihakset kunnolla, venyttelen ennen ja jälkeen reenin, juon palautusjuomia (ja aminohappoja proteiini/hiilaripirtelöitä). Jalkapäivän päätteksi harrastan myös noin 20minuuttia aerobista reeniä esimerkiksi cross trainerilla. Missä siis vika? Miten saisin suurimmat kivut loppumaan? Edes lämmin sauna ja varovainen venyttely ei tunnu auttavan mitenkään..
4170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei aina kannata vetää täysillä, tee välillä kevyttä treeniä jossa sarjat jää vajaaksi pienemmillä painoilla. Kokeile nyt ottaa viikko lepoa puntista tähän väliin. Vähän ylirasitustahan tuo on.

Äänestä

yli rasitusta on joo. flavonoidit auttaa ainakin mulla noihin lihas tulehduksiin. mutta sun tapauksessa lepoa. ja aina ei viikko riitä.

Äänestä

Monilla ihmisillä on lihasryhmiä, jotka saattaa tulla todella kipeiksi treenien jälkeen. Itsellä on rinta, kun toisaalta selkä ei meinaa tulla millään kipeäksi.

Ylirasitusta tuo nyt ei ole, kun olet vasta aloittanut ja heti alusta saakka on ollut sama ongelma.

Yksi mikä auttaa, on aspiriini. Ennen treenejä otettuna se estää maitohapon muodostumista. Mutta ei ehkä ole kuitenkaan suositeltava keino pitemmän päälle. Leivinjauheella on sama vaikutus. Sitä kannattaa kokeilla 1 tl ennen treenejä.

Kevyt aerobinen myös voi auttaa asiaan. Vaikka 20 min. reipas kävely juoksumatolla tai kevyt kuntopyöräily. 1-2 päivän jälkeen voit myös kokeilla tehdä uudelleen kevyet jalkatreenit. Siis todella kevyet, jossa käytät vain max. 30% normaalipainoista ja pitkiä sarjoja. Näillä ei siis ole tarkoituskaan kehittää tai rasittaa lihasta, vain palauttaa. Tietenkin kunnon venyttely treenin jälkeen helpottaa myös vähän kipuja.

Siinä joitakin, mitä tuli mieleen.

Äänestä

Mulla on auttanut teippaus samanlaisiin vaivoihin vaikka suosittelen kyllä lepoakin. Käy tsekkaa: http://www.kinesioteippishop.fi/

Palautuu ylirasituksesta paljon nopeammin, teippi auttaa kuona-aineet liikkeelle ja laskee turvotusta sekä helpottaa särkyä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_10154588 kirjoitti:

Moro! En ole varma laitanko asiaa oikealle palstalle, mutta lukaiskaa silti ja vastatkaa jos tiedätte apua ongelmaani! asiaan...Olen 21v mies ja käynyt puolisen vuotta nyt "kunnolla salilla" (3-4krt/vk). Kun aloitin reenaamisen, lihaskivut olivat melko vahvoja, mutta uskoin sen menevän ohi ja näinhän kävi. Nyt kuitenkin viimeisen kolme viikkoa olen kärsinyt aivan helvetinmoisista jalkakivuista jopa 4päivää jalkapäivän jälkeen ja tämä haittaa jo seuraavaa treeniä vaikeasti! Kipu on perus lihasherkkyyttä, ei tunnu missään paikallaan maatessa tai istuessa mutta kävely on tuskaa, joudun kävelemään polvet lukossa ja portaiden kulkeminen ei onnistu melkein ollenkaan. Normaalisti en pahastu pikku kivusta, mutta hyvä kun saan koirat käytettyä 30m päässä pusikossa ilman että tekisi mieli tirauttaa paria kyyneltä! Lämmitän aina lihakset kunnolla, venyttelen ennen ja jälkeen reenin, juon palautusjuomia (ja aminohappoja proteiini/hiilaripirtelöitä). Jalkapäivän päätteksi harrastan myös noin 20minuuttia aerobista reeniä esimerkiksi cross trainerilla. Missä siis vika? Miten saisin suurimmat kivut loppumaan? Edes lämmin sauna ja varovainen venyttely ei tunnu auttavan mitenkään..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu