Mihin itsenäinen palestiina johtaa?

Tämä aloitukseni aihe tuli mieleen kuin luin Kaleva lehden käittämättömän arkittelin Israelin ystävien vähyydestä.

http://www.kaleva.fi/mielipide/paakirjoitukset/israelin-ystavat-kayvat-vahiin/613931/

Mutta ei siitä sen enempää, me kaikki tiedämme että suurinosa suomalaisista toimittajist on vihervasemmistoa, Israelin vihaajia.
Israel ja eritoten juutalaisviha on heissä syvällä.

Mutta mihin johtaa näiden dorkien ajama itsenäinen palestiina?
Se johtaa palestiinalaisten tuhoon.

Perustelen asian seuraavasti, olen aina ollut tällä linjalla jok on se että.
Kun palestiinan valtio perustetaan hyökkäykset joita tulee edelleen tapahtumaan Isareliin eivä ole enään erilaisten terroristiryhmittyminen hyökkäyksiä Israelia vastaan vaan ne luokitellaan valtion hyökkäykseksi valtiota vastaan jolloin Israelilla on vielä oikeutetumpi oikeus puolustaa itseään.

Jos ja kun palestiina itsenäistyy näin tulee käymään muutaman vuoden siään, sillä ei mikään tule muuttumaan näiden Israelia ja juutalaisia vihaavien älypäiden mielissä, gazassa pn kaksi sukupolvea koulutettu valmiiksi terroristeiksi.

Ja uskokaa pois nämä samat idiotiit jotka nyt ovat palestiinalaisterroristien puolella ovat sitä edelleen vaikka itsenäinen palestiina hyökkäisi Israeliin ja Israel puolustaisi itseään

Mutta toisaalta toivoisinkin että näin tapahtuisi palestiinan itsenäisyyspyrkimyksissä sillä varmaa on että he eivät vihaansa lopeta Israelia kohtaan itsenäistyttyään,heidän vihansa on tukahdetettu kun päällä on kolme metriä multaa.
465
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ja kaikille ystäville, Shabbat Shalom.
Kuolkoon vihollisemme omaan oksennukseensa, oksennukseen jota Kalevan kaltainen paskalehti suoltaa.

Äänestä

"Mutta ei siitä sen enempää, me kaikki tiedämme että suurinosa suomalaisista toimittajist on vihervasemmistoa, Israelin vihaajia."

Suurin osa suomalaisista toimittajista lienee Israelin-Palestiinan kysymyksessä samalla linjalla kuin YK-maiden ja ihmiskunnan enemmistö, mikä onkin oikein ja järkevää Suomen kannalta. Ei Suomen pidä valita väärää puolta tässä asiassa.

Äänestä

Jani. lle.Voisit myöskin tuoda näkemyksesi asiassa uskontojen sovittelemattomasta kriisistä.Kaikki eivät sitä käsitä.lukija..

Äänestä

Janille.. Kammottavaa puhetta sinulta, etkä liene ainoa joka noin ajattelee. Ja koska näin on, ei ole ihme että juutalaisia vihataan ja viha näyttää kasvavan maailmalla.
Kirjoituksestasi käy myös esille se asia, että sinut on kasvatettu vihaamaan arabeja.
Ainut todellinen vaihtoehto on palestiinalaisvaltion perustaminen ja kansainvälisten joukkojen valvonta alueella aina siihen saakka kunnes uudet sukupolvet kasvavat kunnioittamaan ihmisoikeuksia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Jani. kirjoitti:

Tämä aloitukseni aihe tuli mieleen kuin luin Kaleva lehden käittämättömän arkittelin Israelin ystävien vähyydestä.

http://www.kaleva.fi/mielipide/paakirjoitukset/israelin-ystavat-kayvat-vahiin/613931/

Mutta ei siitä sen enempää, me kaikki tiedämme että suurinosa suomalaisista toimittajist on vihervasemmistoa, Israelin vihaajia.
Israel ja eritoten juutalaisviha on heissä syvällä.

Mutta mihin johtaa näiden dorkien ajama itsenäinen palestiina?
Se johtaa palestiinalaisten tuhoon.

Perustelen asian seuraavasti, olen aina ollut tällä linjalla jok on se että.
Kun palestiinan valtio perustetaan hyökkäykset joita tulee edelleen tapahtumaan Isareliin eivä ole enään erilaisten terroristiryhmittyminen hyökkäyksiä Israelia vastaan vaan ne luokitellaan valtion hyökkäykseksi valtiota vastaan jolloin Israelilla on vielä oikeutetumpi oikeus puolustaa itseään.

Jos ja kun palestiina itsenäistyy näin tulee käymään muutaman vuoden siään, sillä ei mikään tule muuttumaan näiden Israelia ja juutalaisia vihaavien älypäiden mielissä, gazassa pn kaksi sukupolvea koulutettu valmiiksi terroristeiksi.

Ja uskokaa pois nämä samat idiotiit jotka nyt ovat palestiinalaisterroristien puolella ovat sitä edelleen vaikka itsenäinen palestiina hyökkäisi Israeliin ja Israel puolustaisi itseään

Mutta toisaalta toivoisinkin että näin tapahtuisi palestiinan itsenäisyyspyrkimyksissä sillä varmaa on että he eivät vihaansa lopeta Israelia kohtaan itsenäistyttyään,heidän vihansa on tukahdetettu kun päällä on kolme metriä multaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu