Kike:Hyvää itsenäisyyspukua ei vain löydy suometa

Onko sekin Perussuomalaisten vika?
14114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kiken oma vika. Saisi kyllä jäädä pois kekkereiltä. Hävyttömästi ratsastaa soteveteraanien asialle politiikassa. Halpamainen lunttu.

Äänestä

Kuka on yleensäkkin voinut antaa äänensä tuollaiselle ääliölle ?
Hauiksen koko on naiseksi iso mutta älynlahjat pienet.

No persulauman älykkäimpiä kuitenkin ... uskottava se on...

Äänestä
  • Kikessä parasta ja ainoaa on hyvin muodostunut takapuoli.

    Äänestä

Kike perustaa suosionsa julkisuuden taitavaan hyödyntämiseen. Veteraanit käyvät vielä jonkin aikaa vaaliteemaksi, jotta voidaan kerätä kaikkeen tyytymättömien äänet pois kuleksimasta. Eihän kukaan vastusta veteraanien aseman parantamista, eihän. Homma toimii niin, että vaaditaan aina enemmän kuin on mahdollista järkevästi toteuttaa ja, kas kummaa, muut vastustavat esitystä. Sitten vain markkinoimaan me vastaan muut asetelmaa eli muuta mieltä ollaan - kaikessa.

Äänestä
  • Vastakkainasettelun aika on nyt! Soini huomasi viimeistään kunnallisvaalien tuloksen selvittyä ettei persuilla ole enää kasvun varaa.

    Nyt Soini pyrkii vain betonoimaan sen kannatuksen, mikä betonoitavissa on. Se on Soinin suureksi harmiksi todennäköisesti alle 10 prosenttia, ja jos halla-aholaiset irtautuvat Soinin kelkasta, palaa PS sinne viiden-kuuden prosentin tietämille.

    Ankara vastakkainasettelu on persujen ainoa keino rivien tiivistämiseen, kun uusia kaadereita ei ole enää tiedossa. Pidetään kiinni siitä, mistä on mahdollista pitää kiinni.

    Äänestä

  • Perssoni kirjoitti:

    Vastakkainasettelun aika on nyt! Soini huomasi viimeistään kunnallisvaalien tuloksen selvittyä ettei persuilla ole enää kasvun varaa.

    Nyt Soini pyrkii vain betonoimaan sen kannatuksen, mikä betonoitavissa on. Se on Soinin suureksi harmiksi todennäköisesti alle 10 prosenttia, ja jos halla-aholaiset irtautuvat Soinin kelkasta, palaa PS sinne viiden-kuuden prosentin tietämille.

    Ankara vastakkainasettelu on persujen ainoa keino rivien tiivistämiseen, kun uusia kaadereita ei ole enää tiedossa. Pidetään kiinni siitä, mistä on mahdollista pitää kiinni.

    Nukkuvien porukat ovat melkein kaikki Perussuomalaismyönteisiä
    ja vasta taas eduskuntavaaleissa on pieni mahdollisuus
    vaikuttaa maamme politiikkaan, kuntavaaleissa ei ole
    mitään vaikutusta mihinkään asiaan.
    Kuntavaaleihin vaikutti kaikkein eniten Soinin höpinät
    kahdesta eurosta jolloin menetimme uskomme saada
    omassa vallassamme oleva valuutta takaisin.
    Seuraavissa eduskuntavaaleissa on tuotava itsenäisyystahto
    maahamme kaikilla osaaluiella, sillä mennään taas yli 20 %

    Mutta otsikkoasiaan eli kikeen niin nyt on viimeinen hetki
    potkia se Kimmo mahdollisimman kauas eikä kuljettaa
    sellaista näytillä.

    Äänestä

  • SMP veteraani kirjoitti:

    On oikein että veteraaneja edustava henkilö pukeutuu arvonsa mukaisesti linnanjuhliin. Omia rahojaan se Elomaa pistää näihin vaatteisiin.

    Äänestä

  • SMP veteraani kirjoitti:

    Nukkuvien porukat ovat melkein kaikki Perussuomalaismyönteisiä
    ja vasta taas eduskuntavaaleissa on pieni mahdollisuus
    vaikuttaa maamme politiikkaan, kuntavaaleissa ei ole
    mitään vaikutusta mihinkään asiaan.
    Kuntavaaleihin vaikutti kaikkein eniten Soinin höpinät
    kahdesta eurosta jolloin menetimme uskomme saada
    omassa vallassamme oleva valuutta takaisin.
    Seuraavissa eduskuntavaaleissa on tuotava itsenäisyystahto
    maahamme kaikilla osaaluiella, sillä mennään taas yli 20 %

    Mutta otsikkoasiaan eli kikeen niin nyt on viimeinen hetki
    potkia se Kimmo mahdollisimman kauas eikä kuljettaa
    sellaista näytillä.

    No eivät ne nukkuvat kovin vahvasti persumyönteisiä voi olla, kun eivät viitsi yhtenä päivänä neljässä vuodessa viitsi vaivautua vaalipaikalle asti äänestämään jotain persua.

    Äänestä

Ehdotan Kikelle lottapukua, olisi todella isänmaallista ;)

Äänestä
  • Irvokasta

    Äänestä

  • Ei Kike voi käyttää lottapukua. Kike haluaa näyttää 1980-luvun jälkipuoliskon nousukasmaiselta milfiltä. Ja onnistuu siinä muuten hyvin.

    Äänestä

  • Kike on M.I.L.F. kirjoitti:

    Ei Kike voi käyttää lottapukua. Kike haluaa näyttää 1980-luvun jälkipuoliskon nousukasmaiselta milfiltä. Ja onnistuu siinä muuten hyvin.

    Kike on todella sellainen retrohenkinen milf. Politiikasta se ei varmaan ymmärrä mittään. Kovassa kunnossa ja yleensä hyvä bruna. Panisin.

    Äänestä

Soinikaan ei löytänyt vaalimateriaaliksi sopivia "luottokortteja", vaan ne piti tilata Kiinasta. Putkonen ei löytänyt puoluetoimistoon sopivia elintarvikkeita Suomesta, joten piti ostaa ulkomaalaisia elintarvikkeita kuten esim. puolalaista sinappia. Ajankohtaisen Kakkosen syrjäytymisteemailtaankaan ei löytynyt puolueesta suomalaista edustajaa, joten sinne piti pistää aasialainen.

Äänestä
  • Soini - kupla koko ukko.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Väkisin kotimaistako kirjoitti:

Onko sekin Perussuomalaisten vika?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu