Kun kuulakärkikynä katosi...

Minulta katoaa töissä yksi kynä per työpäivä. Olen ollut samassa työpaikassa nyt 16 vuotta. Jossakin on siis lähes 6000 kynää. Helkkarinmoinen vuori.

Kun kyniä on, niitä myös katoaakin enemmän. Osa niistä on tuttujen taskuissa ja osa on unohtunut johonkin muualle. Viimeinen kynä sitten pysyykin tallessa yllätävän pitkään. Jos ostat toiset 100, katoaa taas kyniä tolkuttomasti. Ostin joskus myös 100 kynää. 98 katosi muutamassa kuukaudessa ja nuo 2 kynää on säilyneet jo vuoden. Toisesta loppui juuri muste.

Viime baarireissulla sain hukattua 30 käyntikorttia. No, luulisi puhelimen alkavan naukumaan. Kortit on toki tarkoitettukin jaettavaksi...mutta silti 30?!

Ei ikinä taskussa, kun tarvitsisi. Kukahan senkin pöllii? Onneksi luonto ilmeisesti hoitaa tuon ongelman ennemmin tai myöhemmin, päälaelta alkaa tukka harvenemaan.

Linnunradan käsikirja liftareille on toimitukselliselta tasoltaan hyvin vaihteleva, ja se sisältää monia lukuja jotka näyttävät joutuneen mukaan vain senhetkisen toimittajan mielijohteesta.
Yksi niistä (jonka Arthur oli juuri sattumalta valinnut) kertoi kuuleman mukaan eräästä Maximegalonin yliopiston hiljaisesta nuoresta opiskelijasta nimeltä Veet Voojagig.
Hän hankki itselleen akateemista sivistystä opiskelemalla antiikin filologiaa, muodonmuutosetiikkaa ja historiallisen havainnoinnin aaltoharmonian teoriaa. Eräänä iltana hän kuitenkin sattui kapakassa samaan pöytään kuin Zaphod Beeblebrox joka tarjosi hänelle parit pangalaktiset kurlauspommit. Tästä illasta lähtien hän alkoi pohtia ainoastaan sitä mitä oli tapahtunut kaikille niille kuulakärkikynille jotka hän oli vuosien saatossa ostanut ja hukannut tai heittänyt menemään.
Useiden vuosien ajan hän teki aiheesta tuskastuttavia tutkimuksia ja vieraili kaikissa Linnunradan suurimmissa kuulakärkikynien hukkaamiskeskuksissa ja lopulta hän julkaisi viehättävän pikku teorian joka sai aikaan suurta huomiota osakseen. Teorian mukaan maailmankaikkeudessa on ihmisten, matelijoiden, kalojen, kävelevien puiden ja yliälykkäiden, sinisten energiaolentojen asuttamien planeettojen lisäksi planeetta jota hallitsevat yksinvaltiaina kuulakärkikynän kaltaiset oliot. Juuri tälle planeetalle kadonneet ja poisheitetyt kuulakärkikynät ryömivät äänettömästi avaruuden madonreikien läpi viettääkseen omalla planeetallaan puhtaasti kuulakärkikynämäistä elämää pitkälle kuulakärkikynämäisten ärsykkeiden ympäröimänä kuulakärkikynämäisen elämänsä loppuun asti.
Ja kuten teoriat yleensä, tämäkin hyväksyttiin ja sitä siedettiin, kunnes Veet Voojagig keksi äkkiä väittää löytäneensä kuulakärkikynien asuttaman planeetan ja kaiken lisäksi toimineensa erään päästäpainettavien, halpahintaisten kertakäyttökynien muodostaman perheen autonkuljettajana. Tässä vaiheessa hänet pantiin säilöön, missä hän kirjoitti aiheesta romaanin ja joutui lopulta lähtemään verorästejä pakoon. Tämä kohtalo odottaa yleensä jokaista joka on päättänyt tehdä itsestään julkisen pellen.
Eräänä päivänä lähetettiin ihan silkasta uteliaisuudesta retkikunta tutkimaan paikkaa jonka kordinaatit Voojagig oli maininnut, mutta sieltä löytyi vain mitätön asteroidi jota asutti yksinäinen vanha mies. Hän väitti kivenkovaa että Voojagigin jutut olivat olleet pelkkää puppua, mutta myöhemmin kävi ilmi että hän oli valehdellut.
Selvittämättä kuitenkin jäi, mistä vanhuksen pankkitilille ilmestyi vuosittain salaperäisesti 60 000 Altairin dollarin summa, ja tietenkin ne valtavat voitot joita Zaphod Beeblebrox keräsi kauppaamalla käytettyjä kuulakärkikyniä.