elinikäinen karenssi

et silleen

Pahimmillaan tää on elinikäinen.
kirjoitin tän palstalle syrjäytyminen, mutta tuntuu että tää kuuluu tänne yhtä lailla, nm. ammattirikollisen urako?

Hakijalle asetetaan 5 kk velvoite. Hakija ei hakenut hänelle velvoittavana tarjottua työpaikkaa ----------------------. Hakijan olisi tullut hakea ko. paikkaa sillä työ olisi voinut olla palkkasuhteinen tai liikesuhde.

Hakija on saanut työttömyysaikaista työmarkkinatukea 500 päivältä tai 180 päivältä työttömyyspäivärahan enimmäisajan täytyttyä ja on ilman pätevää syytä kieltäytynyt tai eronnut taikka omasta syystään erotettu työstä tai työvoimakoulutuksesta --------2012. Työmarkkinatukeen ei ole oikeutta -------.2012 alkaen. (TTL 8 luku 4 a § 1 mom 1 kohta).
Just soitin työkkäriin ja sain vahvistuksen siihen, että minulla on elinikäinen karenssi ellen saa töitä taikka koulutusta. Nyt haettu 4 koulutukseen joka voisi vähän kiinostaa. Minulla on 5 ammattia. Eli uuden ammatin hakeminen ei kiinosta kun olen jo ammattini hankkinut.

28

434

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • töitä ei ole

      Mä olen ollu tossa karenssissa jo vuodesta 2009 alkaen.
      Poisp'ääsyä ei ole löytynyt.

    • uyftde

      ei vittu. miten sä oot pärjännyt? mä saan 200e kk jolla tulla toimeen ja syön joka toinen päivä. terveys alkaa mennä. Käy lukemassa koko juttu tuolta syrjäytyminen
      ap

      • ????

        Miten saat vaan 200 euroa? Ensimmäisestä kieltäytymisestä vähennetään vaan 20% sossussa eikä sitäkään vähennystä saa tehdä kun 2 kuukautta.

    • töitä ei ole

      Ei ole laillista keinoa.....

      • ota itse

        Heh.
        Sama huomio.
        Minäkin olen siirtynyt markkinatalouteen, kun töitä ei ole.

    • Työvoiman tuhoamista

      Nuo karenssit ovat poliittisen vatuloinnin tulosta, niillä ei ole mitään tekemistä järjen kanssa. Miten monta hyvää työmiehen alkua onkaan tuhoutunut tuon toiminnan johdosta...

      • Kateus voitti

        Yksi suomalaisen kateuden virallinen ilmenemismuoto nuo elinkautiset karenssit.

        Mutta kateus vie kalatkin vesistä, niinhän sitä sanotaan.

    • ajattelija.

      Jos on asunto, jossa asunto, 46 neliöö, ja kaksio. Vuokra alle 600 euroa reilusti Jos joutuu pelkän toimeentulotuen varaan, patistaako sossu saunattomaan halvempaan kämppään ? Tämä kämppä Tampereella. Kun ajattelin että en lähde orjatöihin jos ehdottavat enkä typpiin. Jos asunnon saa pitää eivätkä tule koskaan sinne asuntoon kyyläämään niin samapa tuo mistä tukensa ottaa. Helpommalla pääsee kun ei joka paikkaan tarvitse lappuja kirjotella. VAan vain yhteen eikä siihenkään enää sitten joka kuukausi vaan muutaman kuukauden välein.

      • ajattelija.

        jossa asunto. jossa sauna. TArkoitin.

    • ex-vas

      Pois sosiaalituet tuommoisilta ja johonkin tuottavaan työhön nopeasti pois kotoa makaamasta. Kohta kukaan ei sijoita rahjoaan tänne, jos kaikki jää kotiin mahona löhöämään. Työntekijöitä ei muu kiinnosta, kuin palkka nykypäivänä vaikka ei tajuta että mikään siivooja ei lääkärin palkkaa voi tienata! Olisit käynyt sinäkin niitä koulja, niin ei tarvisi ruikutella ja lipittää sitä kaljaa sohvan perukoilla!

      • ahneuden synti

        ns sijoittajat on ahneita sika juutalaisia... ei mitään hyvää, pelkkää syntiä !

      • Kenen syy?

        Eihän ne nuoret työttömät ole niitä sääntöjä luoneet. Nuorimmat työttömät eivät olleet syntyneetkaan kun nykyisin voimassa olevia käytäntöjä valmisteltiin 90-luvun alussa.

        Vanhojen ihmisten luoma malli se on, ja siksikin se on jäänne menneisyydestä. Nuoria koetetaan sovittaa pakolla toimimaan nykyeläkeläisten luoman mallin mukaan. Jos systeemi ei toimi niin ei siitä voi ainakaan nuoria syyttää.

        Nuoret ovat ihan oikeassa puhuessaan paskaduuneista. Vanhat tarttuvat aina tuohon terminologiaan haluamallaan tavalla vaikka eivät tiedä mitä nuoret "paskaduuneilla" tarkoittavat.

      • Nuoret töihin...
        Kenen syy? kirjoitti:

        Nuorille laiskoille lökäpöksyille tarvittaisiin töitä, mitä jos esim tekisivät halkomotteja. meinaan jos yhteiskunta ei muuta järkevää tuottavaa työtä keksi ?
        Kun naiveja nuoria ja paljon ilmaiseksi opiskelleita naiveja maistereita ja insinöörejä, yms, elätetään nyt keskuslämityshuoneisiin, niin niiden maailmankuva ja ymmärrys selvästi supistuu.
        Vain Työ auttaisi näitä syrjäytyneitä laiskoja.... siis nyt halkoja tekemään ???
        Kun tässä kookoomus-palveluyhteiskunnassa ei ole muita töitä...

      • Kenen syy?
        Nuoret töihin... kirjoitti:

        Mutta ei edelleenkään pidä syyttää nuoria. He eivät ole olleet nykyjärjestelmää luomassa, he ovat syntyneet siihen.

      • Tulos on tämä
        Kenen syy? kirjoitti:

        Mutta ei edelleenkään pidä syyttää nuoria. He eivät ole olleet nykyjärjestelmää luomassa, he ovat syntyneet siihen.

        Ne elintasonuoret on tehty huonoista aineksista, kun isän pusseissa on ollu niin paljo ilmaa !!
        Ja äitit on käyny aurinkolomilla hiivoittumassa.

      • työkokemus 40v
        Kenen syy? kirjoitti:

        Mutta ei edelleenkään pidä syyttää nuoria. He eivät ole olleet nykyjärjestelmää luomassa, he ovat syntyneet siihen.

        Kyllä heitä voi syyttää, kun eivät käyt äänestämässä. Toisekseen nykyisin saa liian helposti sosiaalitukia, jolloin veltot nuoret automaattisesti tottuvat tähän yhteiskunnan rintaruokintaan ja "syrjäytyvät". Suomalaisilla on arvot hukassa nykyisin, kun kaiken pitäisi tulla nenän eteen tekemättä mitään, aikaisemmin piti mennä töihin kun ei muuta vaihtoehtoa ollut! Niin kuin aikasemmin joku mainitsi, niin kukaan ei tällaiseen maahan halua sijoittaa rahojaan ja tämä vaikeuttaa oikeasti ahkerien ihmisten työnsaantia. Sosiaaliturva pois suomalaisilta velttopersenuorilta ja ruumiilliseen työhön niin alkaa mieli kirkastua!

      • 1keski-ikäinen
        työkokemus 40v kirjoitti:

        "Työkokemus 40v", ikäisesi ja kaltaisesi ovat tämä systeemin luoneet. Te olette sen laatijat päättämään äänestäneet, te olette nuoret kasvattaneet. Nyt sitten vali vali vali kun oma työura on takana.

      • työkokemus 40v
        1keski-ikäinen kirjoitti:

        "Työkokemus 40v", ikäisesi ja kaltaisesi ovat tämä systeemin luoneet. Te olette sen laatijat päättämään äänestäneet, te olette nuoret kasvattaneet. Nyt sitten vali vali vali kun oma työura on takana.

        Kuules nyt! Minä olen työtä tehnyt niska limassa nuoresta asti ja en ole mitään ilmaiseksi saanut. Minua suorastaan vituttaa tuollaiset pullamössöpojat, joille vanhemmat ostelevat autoa ja tietokonetta tuosta vaan ilman että mitään tarvii tehdä! Nykysuomalaiset nuoret ovat velttoja lelliperseitä, jotka ovat "masentuneita" ja "syrjäytyneitä" heti kun kaikki ei mene omien suunnitelmien mukaan! Hävettää olla tällaisten ihmisten keskellä

      • bisnesisbisnes

        itseä tympii tällainen saamattomuus, kun on sijoittanut työllä ansaittuja rahoja osakkeisiin ja sijoituksille ei saa vastinetta työntekijöiden laiskotellessa ja tehdessä huonoa tulosta. ja kyllähän vanhemmat sukupolvet ovat tämän maan rakentaneet mutta nyt näyttää siltä että nuoremmat hajottavat sen ja aiheuttavat itse yhteiskunnan rapistumisen saamattomuudellaan. mistä johtuu se että aikaisemmin ei ollut mitään syrjäytymistä ja masennusta olemassakaan vaan nykyisin on keksitty nämä tekosyyt laiskuudelle?

      • aivan kuin kalervo
        bisnesisbisnes kirjoitti:

        Avomielisairaat ovat niuvaniemen hoitokodissa vain laiskuuttaan eli loisivat veronmaksajien piikkiin

      • työkokemus 40v kirjoitti:

        Kyllä heitä voi syyttää, kun eivät käyt äänestämässä. Toisekseen nykyisin saa liian helposti sosiaalitukia, jolloin veltot nuoret automaattisesti tottuvat tähän yhteiskunnan rintaruokintaan ja "syrjäytyvät". Suomalaisilla on arvot hukassa nykyisin, kun kaiken pitäisi tulla nenän eteen tekemättä mitään, aikaisemmin piti mennä töihin kun ei muuta vaihtoehtoa ollut! Niin kuin aikasemmin joku mainitsi, niin kukaan ei tällaiseen maahan halua sijoittaa rahojaan ja tämä vaikeuttaa oikeasti ahkerien ihmisten työnsaantia. Sosiaaliturva pois suomalaisilta velttopersenuorilta ja ruumiilliseen työhön niin alkaa mieli kirkastua!

        Noh ensinnäkin porvarit voisivat hellentää lupa että veroviidakkoa.
        Jos vaikka ajatellaan työtöntä kuviteltua henkilöä Taneli Aneli.
        Hän on 25 vuotias ollut 5 vuotta työttömänä valmistuttuaan leipuriksi.
        Teknisesti ottaen hän voisi leipoa leipää ja voisi kiertää isommat kaupungit ja myydä itse leipomaansa leipää torilla.

        Mutta mietitäänpä onko asia niin helppo? Ei.. Pitää olla oma valvonta suunnitelmat, hygieeninen leipomo pitää olla vaikka mitä vaikka yhtälailla täysin syötävää leipää voisi tehdä kotona omalla uunilla.

        Että mietippä sitä ennen kuin syyllistät työttömiä.

      • Kartelli jyrää
        Jari-75 kirjoitti:

        Kaikilla aloilla estetään ylimääräisten yrittäjien tulo kilpailemaan, polkemaan hintoja.
        Esim. lainsäädännöllä nostetaan asumisen hintaa ja asuntojen hintaa. Ei saa rakentaa halvella, jne..

      • Kusipää vaan
        työkokemus 40v kirjoitti:

        Kuules nyt! Minä olen työtä tehnyt niska limassa nuoresta asti ja en ole mitään ilmaiseksi saanut. Minua suorastaan vituttaa tuollaiset pullamössöpojat, joille vanhemmat ostelevat autoa ja tietokonetta tuosta vaan ilman että mitään tarvii tehdä! Nykysuomalaiset nuoret ovat velttoja lelliperseitä, jotka ovat "masentuneita" ja "syrjäytyneitä" heti kun kaikki ei mene omien suunnitelmien mukaan! Hävettää olla tällaisten ihmisten keskellä

        Turha sinun on valittaa asiasta, kun sinun oma sukupolvesi on oletettavasti äänestänyt sen porukan eduskuntaan joka näistä päätti.
        Eli syytähän vaan itseäsi.

      • syyttäväsormi
        Jari-75 kirjoitti:

        Noh ensinnäkin porvarit voisivat hellentää lupa että veroviidakkoa.
        Jos vaikka ajatellaan työtöntä kuviteltua henkilöä Taneli Aneli.
        Hän on 25 vuotias ollut 5 vuotta työttömänä valmistuttuaan leipuriksi.
        Teknisesti ottaen hän voisi leipoa leipää ja voisi kiertää isommat kaupungit ja myydä itse leipomaansa leipää torilla.

        Mutta mietitäänpä onko asia niin helppo? Ei.. Pitää olla oma valvonta suunnitelmat, hygieeninen leipomo pitää olla vaikka mitä vaikka yhtälailla täysin syötävää leipää voisi tehdä kotona omalla uunilla.

        Että mietippä sitä ennen kuin syyllistät työttömiä.

        Totta! Ja työkkäri pakotti minut kokonaan poistamaan toiminimen rekisteristä. Siis en ollut koskaan tehnyt sen alla mitään liiketoimintaa ja se oli keskeytetyssä tilassa vuodesta 2007. Nyt 2012 sanottiin, että ei saa olla toimimatonta toiminimeä, koska se herättää epäilyjä yritystoiminnasta. Siis pelkkä epäily riittää, vaikka olisi faktaa niin verotoimistosta, kuin Kaupparekisteristä, niin silti työvoimavirkailija voi epäillä ja tehdä hakija tulottomaksi.

        Olen ollut viimeiset 16 vuotta palkkatyössä, joka osoittaa toimeentulon tulevan aivan muista lähteistä.

        Oikea tapa olisi ollut kannustaa, vaikka sitten yrittäjäksi. Kertoa eri tuista ja mahdollisuuksista vaikka verkostoitua alueen muiden yrittäjien kanssa. Toki tämän teinkin oma aloitteisesti käymällä paikallisella yrittäjäneuvojalla.

        Nyt on tilanne se, että olisi maksava asiakas, mutta toiminimeä ei enää ole, enkä perusta sellaista. Haluan *ittuilla takas tälle byrokratialle. Laskutan työni osuuskunnan kautta (osuuskunnassa on yli 1000 jäsentä, joten en saa yrittäjä statusta, *ittuilen vielä sitäkin kautta).

        Työvoimatoimisto ei kannusta mitenkään, vaan päinvastoin yrittää estää kaikki toimet, joilla työnhakija saisi jalkansa yritysten oven väliin. Täytin juuri ison nivastan lomakkeita, joissa kyseltiin suoraan, olenko edes harkinnyt yrittäjyyttä. Tämä siksi, että jos joku epäilee minun aloittaneen yrityksenperustamiskartoituksen, voidaan heti katkaista päivärahat perusteella, että käytän aikaani muuhun kuin kokopäiväiseen palkkatyön etsimiseen. Tämä on niin *erseestä.

    • Palmroos
    • osakesijoittaja

      Vasemmistolaisethan niitä veroja täällä haluaa kahmia ja laittaa sitten omaan taskuun. Omasta mielestä ainakin pääomaveroa voisi alentaa, koska sijoittamalla sitä kansantaloutta ja rahaa luodaan. Ansiotulojen nostolla taas saataisiin enemmän puhita suomalisiin laiskoihin työntekijöihin, kun samaan aikaan idässä ahkerat työntekijät tekevät moninkertaisen työmäärän paljon pienemmällä palkalla. Oma valinta, josa haluaa siivojana kituutella, kun vaihtoehtojakin on, mutta kateelliset saa toki äänestää rahatpoiskaikilta-puolueita mielin määrin.

      • mie vaan

        Ja mitäköhän vikaa siivoojissa tai niiden palkoissa? Miksi opiskella joku hieno ammatti ja maksaa 5000 e/kk vuokraa helsingin keskustassa, kun voi olla siivooja ja ostaa samalla hintaa kiinteistön?

    • Palmroos

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      83
      7111
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7073
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      111
      6188
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5414
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5248
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5215
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5108
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4605
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      17
      3477
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3400
    Aihe