Olen vielä nuori (16-vuotias) ja vaikka kuinka väitän olevani rationaalinen persoona, jota tosin useimmiten olen, mutta silloin kun tunteet käyvät liian voimakkaiksi niin irrationaalisuus ottaa vallan. Ei se tosin kaikissa tilanteissa haittaa.
Olen ollut nyt n. 4 kuukautta korvia myöten ihastunut poikaan- ateistiin. Luulin, että minun pitäisi luopua Jumalasta saadakseni tämän pojan itselleni tai luopumaan ajatuksesta, että se poika ja minä päätyisimme yhteen jos halusin pysyä uskossani. Tämä ristiriita repi minua kahtia. Mietin poikaa yötä päivää, en antanut aikaa Jumalalle, Pyhälle Hengelle. Rukoilin kuitenkin epätoivoisesti, että Jumala lähentyisi, ottaisi askeleita suuntaani, mutta samaan aikaan kävelin itse poispäin. (Onneksi kuitenkin huomasin, että olin etääntynyt Jumalasta).
Tänään kyseinen huomasin, että olen täysin mitätön Jumalaan verrattuna. Huomasin, etten edes tiedä mitä haluan ja silti hypin paikallani kahden välillä, kahden jotka itse olen asettanut eri puolille elämääni. Luovutin. En enää jaksanut yrittää itse, koska minä tiedän- ja Herra tietää, etten jaksa hetkeäkään omin voimin, enkä pääse eteenpäin omin voimin. Tässä se on taas todistettu. Astuin nyt sille laholle portaalle, ja kurotin sitä kättä kohti joka oli ulottuvissani koko pudotukseni ajan. Luovutin itseni Jumalalle. Elämäni. En todellakaan jaksa enää huolehtia mitä tämän pojan ja minun välillä tulee käymään.
Sain mielenrauhan- vihdoin.
Olen ollut nyt n. 4 kuukautta korvia myöten ihastunut poikaan- ateistiin. Luulin, että minun pitäisi luopua Jumalasta saadakseni tämän pojan itselleni tai luopumaan ajatuksesta, että se poika ja minä päätyisimme yhteen jos halusin pysyä uskossani. Tämä ristiriita repi minua kahtia. Mietin poikaa yötä päivää, en antanut aikaa Jumalalle, Pyhälle Hengelle. Rukoilin kuitenkin epätoivoisesti, että Jumala lähentyisi, ottaisi askeleita suuntaani, mutta samaan aikaan kävelin itse poispäin. (Onneksi kuitenkin huomasin, että olin etääntynyt Jumalasta).
Tänään kyseinen huomasin, että olen täysin mitätön Jumalaan verrattuna. Huomasin, etten edes tiedä mitä haluan ja silti hypin paikallani kahden välillä, kahden jotka itse olen asettanut eri puolille elämääni. Luovutin. En enää jaksanut yrittää itse, koska minä tiedän- ja Herra tietää, etten jaksa hetkeäkään omin voimin, enkä pääse eteenpäin omin voimin. Tässä se on taas todistettu. Astuin nyt sille laholle portaalle, ja kurotin sitä kättä kohti joka oli ulottuvissani koko pudotukseni ajan. Luovutin itseni Jumalalle. Elämäni. En todellakaan jaksa enää huolehtia mitä tämän pojan ja minun välillä tulee käymään.
Sain mielenrauhan- vihdoin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.