Hei, haluaisin kysyä sellaista, että itkettekö paljon iltaisin ? Olen todella jota itkemään ihan melkein mistä vaan asiasta. Itken peloissani että jos lemmikkini kuolee, vanha mummuni kuolee, vanhemmat kuolee yms. Monestikkin jos nään jossain elokuvassa että eläin kuolee, odotan jo iltaa että pääsisin itkemään. Vaikka iltaisin yritän pitää mielessä, että se on vain elokuvaa, niin silti saatan itkeä varmaan tunnin miettien juuri sitä kohtausta missä jokin eläin kuolee. Vaivani on todella ahdistava, vaikka se helpottaa. Onko teillä muilla samanlaisia itkukohtauksia?
Olenko ainoa?
Itkupilli
6164
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
"Elämä on tragedia niille, jotka tuntevat ja komedia niille, jotka ajattelevat."
On ihan hirveän hyvä asia, että ihmisellä toimii tunnepuoli. Mutta tunnepuoli tasaantuu ja selkeytyy, kun ottaa käyttöönsä myös järjen äänen, joka toisinaan tuntuu kylmältä, kovalta ja raa'alta, mutta joka kuitenkin suojelee liian herkkiä tapauksia hukkumasta tunteittensa suohon.
Usko mua, ma tiedän - sattumoisin.
KYLLÄ ON
Mulla on sama juttu. En itke yleensä koskaan päivällä tai muitten nähde. Itken aina iltaisin tai yöllä. Jos elokuvassa on jonkun päähenkilön kuolema saatan surra sitä monta päivää. Mummoni ja tuttavani koira kuoli alku vuonna ja olen siitä lähtien itkenyt kaikelle surulliselle.
Entäpä itkettääkö eläinten lisäksi se, että maailmassa yhä vain kuolee lapsia nälkään? Tai joutuu lähtemään sotaa pakoon omasta kodistaan? Tai tulee hyväksikäytetyksi ns. aikuisten ihmisten toimesta joko taloudellisesti tai fyysisesti?
Surra saa, mutta järki on hyvä pitää tasaannuttamassa hyllyvää tunteen suota.
Jaa,a äiti kuoli just äsken ja en osaa edes itkeä
Otan osaa, "jusa". Mutta vastaan siksi, että tulin itsekin väärin ymmärretyksi, kun en surrut oman isäni poismenoa. Ehkä tästä olisi sulle apua.
Jos äitisi oli jo vanha, sairas, huonokuntoinen, pienellä liekillä lepattava ihmiselämä, jonka oli jo aika päästä pois tästä maasta, niin mitä suremista asiassa on? Siitä huolimatta, että tässä kulttuurissa kuuluu surra tietyn kaavan mukaan; lirauttaa kyyneleitä ja voivotella kovaa osaa.
En itsekään itkenyt heti kuolinuutisen lomareissulle saatuani, ehkä sitten joskus myöhemmin, kun asioita ja juttuja yhteisen elämän ajalta alkoi tulvia mieleen. Isäni ehti sairastaa kaiken kaikkiaan kymmenen vuotta ja pari viimeistä vuotta itkin, toivoin ja rukoilin, että hän pääsisi pois. Miksi olisi pitänyt vielä surra, kun suru- ja luopumistyötä oli tehty jo monta vuotta?
Aikuiseksi kasvanut tietää ja ymmärtää mitä kuolema tarkoittaa ja että on onnellista, jos se tapahtuu oikeassa järjestyksessä, oikeasta päästä. Kuoleman hyväksyminen on vaikeampaa, kun nuori ja terve lähtee yht'äkkiä ja senkin yli pitää päästä. - Älä pakota kyyneleitä, ne tulevat aikanaan, itsekseen.