Pakkohan heitä on olla ainakin jonkin verran että ihmiskunta säilyisi. Ovat kuitenkin melkoinen taakka. He ovat aiheuttaneet monta sotaa Troijasta alkaen. Eivät silti itse osallistu niihin vaan pistävät miehet tappamaan toisiaan. Naiset on vaatimassa kaikenlaisia etuja ja suojelusta. Ovetkin niille pitäisi aukoa valmiiksi. Aina kuitenkin moitteita ja lisävaatimuksia ropisee kuin vettä tänä kesänä. Ainakin äänioikeus pitäisi ottaa pois ja naispressa Huh Kauhistus.
Naiset ihmiskunnan rasite
12
1089
Vastaukset
- muslimimenoa
Ja musta huppu paahan ja kunnon ulkonaliikkumiskielto, vai mita?
- Sovari
Hienoa että etes joku on samaa mieltä vaikka vähän. Olen kuitenkin sitä mieltä että ne (naiset) pitäisi laittaa aidattuhin tarhoihin. Siinä olisi omat etunsa. Samoin miehillä pitäisi olla vapaa vaihto-oikeus.Olemme parin naapurin kanssa alkaneet kehitellä ajatusta koeasteelle. Tuletko mukaan rinkiin.
- Edellinen
Sovari kirjoitti:

..........siis vahan niinkuin "tavaranvaihto-oikeus"..?
- ...
Tuollaiset miehet kuin sinä, sovinistisiat, ovat ihmiskunnan rasite ja syöpä. Naiset eivät ole aiheuttaneet yhtään sotaa, vaan tuollaiset typerykset kuin sinä, ovat syyllisiä kaikkiin sotiin.
Sovinisti, varsinainen luomakunnan kruunu.. HAH!
Minä halveksin sinua aivan suoraan ja avoimesti. syljen suoraan päin siankasvojasi!
Sinua ei olisi edes olemassa ilman naista!- muslimimenoa
MINA olen sita mielta, etta ne ...tanan NATSI-AKAT olivat varsinaisia Hitlerin katyreita!!
Miehet sitten vain vauhkottiin mukaan ja SOPPA OLI VALMIS! - Sovari
Naiset on raivoja pahantahtoisia tunnekasoja. Ei tietenkään minua olisi ilman olemassa ilman naista. Ei taitaisi yhtään feministiemakkoakaan olla olemassa ilman sovinistisikoja (miehiä). Voiko noin yksinkertaista ihmistä olla olemassa. Vastaus on ei voi, jaa mutta sinähän oletkin tyttö.
- mites ois..?

No, sinua kun noin kovasti nuo naiset inhottaa, niin eikö se elämä käy yksinäiseksi?
Miten on.. kelpaisiko paremmin tälläinen karvainen uros-nallekarhu? Täällä olisi lämmin karhunhali odottamassa.. *muiskis*
Olen lempeä, enkä varmasti raivoa koskaan.. - Sovari
mites ois..? kirjoitti:
No, sinua kun noin kovasti nuo naiset inhottaa, niin eikö se elämä käy yksinäiseksi?
Miten on.. kelpaisiko paremmin tälläinen karvainen uros-nallekarhu? Täällä olisi lämmin karhunhali odottamassa.. *muiskis*
Olen lempeä, enkä varmasti raivoa koskaan..Tuo on niin naisten tyylistä. Yritetään antaa toiselle epänormaalin leima jos vain naista erehtyy arvostelemaan. Esitystyylisi paljasti Sinut naiseksi. Harmittaako kun mustauksesi ei onnistunut. Voi feministiraukkaa. Etkö tosiaan keksi parempaa. Feministit varmaan pitäisi maailmasta jossa ei olisi miehiä. Saisivat halia toisiaan.
- Se sama "naikkonen"
Sovari kirjoitti:
Tuo on niin naisten tyylistä. Yritetään antaa toiselle epänormaalin leima jos vain naista erehtyy arvostelemaan. Esitystyylisi paljasti Sinut naiseksi. Harmittaako kun mustauksesi ei onnistunut. Voi feministiraukkaa. Etkö tosiaan keksi parempaa. Feministit varmaan pitäisi maailmasta jossa ei olisi miehiä. Saisivat halia toisiaan.
Nainen en ole, vaikka ehkä naiselliseksi minut on joskus luokiteltu..
Ehkäpä minussa asuu sisällä pieni nainen =)
Äläkä sinä ala herjaamaan minua "epänormaaliksi" vaikka sitä ehkä yhteiskunnan normien mukaan vähemmistönä olenkin (niinkuin sinäkin, tiesitkös :)
En vain ymmärrä tuollaista suoranaista naisvihaa..
Viha sikiää usein pelosta, mutta en ymmärrä mitä te naisissa niin kovasti pelkäätte..?
Ja feministejä en tunne, mutta muutaman lesbon kylläkin (mikä EI ole sama asia) ja minusta on mukava katsoa kun he halivat toisiaan... :)
vähemmän vihaa ja enemmän hellyyttä voisin suositella tännekin (Kuten myös feministipalstalle)...
Syksyn jatkoja! =) - Sovari
Se sama "naikkonen" kirjoitti:

Syksyn jatkoja! =)Jos et ole nainen etkä mies niin oletko ufo vai muuten pimeävinttinen. Jos olisit mies niin neuvoisin sinut toisille sivuille. Teille höyrähtäneille on aivan omat sivut jos olet huomannut. TÄMÄ ON SOVINISMISIVU. Tao se tyhjään kaaliisi.
- Dina
Se sama "naikkonen" kirjoitti:
Nainen en ole, vaikka ehkä naiselliseksi minut on joskus luokiteltu..
Ehkäpä minussa asuu sisällä pieni nainen =)
Äläkä sinä ala herjaamaan minua "epänormaaliksi" vaikka sitä ehkä yhteiskunnan normien mukaan vähemmistönä olenkin (niinkuin sinäkin, tiesitkös :)
En vain ymmärrä tuollaista suoranaista naisvihaa..
Viha sikiää usein pelosta, mutta en ymmärrä mitä te naisissa niin kovasti pelkäätte..?
Ja feministejä en tunne, mutta muutaman lesbon kylläkin (mikä EI ole sama asia) ja minusta on mukava katsoa kun he halivat toisiaan... :)
vähemmän vihaa ja enemmän hellyyttä voisin suositella tännekin (Kuten myös feministipalstalle)...
Syksyn jatkoja! =)Kiitos kirjoituksistasi. On hienoa että suhtaudut naisiin tietyllä peruskunnioituksella (niin kuin minäkin miehiin, itseasiassa kumpiinkin), arvostan aina miehissä tuota hyväksyvää asennetta.
- Dina
Dina kirjoitti:
Kiitos kirjoituksistasi. On hienoa että suhtaudut naisiin tietyllä peruskunnioituksella (niin kuin minäkin miehiin, itseasiassa kumpiinkin), arvostan aina miehissä tuota hyväksyvää asennetta.
Anteeksi etten muistanut tai huomannut laittaa lainausmerkkejä naikkonen- sanan ympärille, oli vähän kiire.
Yritin sanoa, etten pidä miehen naista kunnioittavaa asennetta itsestäänselvyytenä, mutta jos miehellä sellainen asenne on, se herättää minussa arvostusta kyseistä miestä kohtaan. Uskon niin olevan monilla muillakin naisilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399216Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748034Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625813William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542397Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62114Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821759Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201705Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921470Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71418Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401389