Useimmin päätökset ovat olleen kompromisseja. Niitä ovat karsastaneet lähinnä puhtaimmat idealistit. Jo hallitusneuvotteluissa vasemmistoliiton vasen siipi ilmoitti, ettei voi hyväksyä vaikean väännön kautta syntynyttä hallitusohjelmaa. Kuluneen syksyn aikana ideologisenpaa ja idealistisempaa linjaa ovat kaivanneet kokoomuksen haukkasiipeen kuuluvat. Taustatukea on tullut eri työnantajalinnakkeista EK:sta Finanssialan keskusliittoon.
Niinpä kokoomus ja pääministeri Katainen ovatkin joutuneet kaivamaan hyllyltä oikeistolaisempaa otetta. Katainen on laittanut itsensä likoon ja on vääntänyt väkipakolla kahdesta päätöksestä oikeistopiirejä tyydyttävän ratkaisun.
Ensin Katainen sai estettyä sen, että vanhuspalvelulakiin olisi tullut lakiin kirjatut sitovat hoitajamitoitukset, vaikka enemmistö hallituksesta olikin niiden takana. Samoin kävi viime viikolla euroalueen suuren yhteisen projektin, rahoitusmarkkinaveron valmisteluun lähtemisessä. Hallituksen enemmistö ajoi asiaa, mutta ministerivaliokunnassa Katainen pystyi estämään päätöksen lähteä euromaiden laajan enemmistön rintamaan.
http://www.demari.fi/politiikka/paakirjoitukset/8992-kokoomus-jarruttaa-ideologisista-syista

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.