Kuka hyötyy eniten ruuan hinnan noususta?

Onko tutkittua tietoa?
454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Halosen Tarja

Äänestä

Kauppa ja keskusliikkeet. Viljelijät jää näppejään nuolemaan.

Äänestä
  • Ei Anttila mitään hintojen nousun vaikutusta tutkituttanut vaan eri osapuolten osuuksia elintarviketuotannossa. Anttilahan pyrki salaamaan tämän tutkimuksen tulokset perikepulaiseen tapaan. Liekö niitä julkaistu vieläkään.

    Äänestä

Onhan tuo nyt tutkimattakin selvää, ettei mitään yleisluontoista vastausta voida antaa. Jos jonkun tahon saama osuus kasvaa, sitä pitää tietysti verrata saman tahon kulujen kasvuun. Eli aina kyse on tulojen ja menojen erotuksesta. Jos esim. lannoitteiden ja polttoaineiden hinnat nousevat, alkutuottajan pitäisi pystyä jollain tavoin kompensoimaan nousu. Jos hän onnistuu nostamaan tuottajahintoja ja muiden osuudet pysyvät ennallaan, kukaan prosessin osallinen ei sinänsä hyödy hinnan noususta. Verottaja tietysti hyötyy aina hintojen noususta, kun verotulot kasvavat.

Maataloustuotteidenkin osalta pitäisi päästä kilpailtuun markkinatalouteen, jolloin hinnat muodostuvat vapaasti markkinoilla ja ovat siten aina "oikeassa".

Kuluttaja maksaa tietysti hintojen nousun, mutta palkansaajakuluttajilla on myös mahdollisuuksia kompensoida hintojen nousua asettamalla korkeampia palkkavaatimuksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuluttaja maksaa kirjoitti:

Onko tutkittua tietoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu