Surullisia uutisia maailmassa joka päivä :

Pahoinpitelemisiä potkimisineen, tappoja ja murhia. Varastelua ja valehtelua. Ei minkäänlaista lähimäisen rakkautta, eikä kunnioitusta.

Tähän on tultu, kun on hylätty Jumala ja Hänen hyvät ohjeensa: Ja kaikesta tästä ihmiset vielä syyttävät Jumalaa, vaikka itse ovat valinneet vääryyden ja pahan, sensijaan, että eläisivät omaatuntoaan kuunnellen ja tekisivät sitä mikä on oikein.

Jumalan kymmenen käskyä pitävät sisällään rakkauden, hyvyyden ja oikeudenmukaisuuden.

Jokainen käsky kehoittaa meitä oikeudenmukaisuuteen.

"Rakkaus Jumalaan on se, että pidämme Hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaat."

Rakkaus lähimäisiimme nähden on se, ettemme tee lähimäisellemme sitä, mitä emme toivoisi itsellemekään tehtävän.

Kun ihminen saa Jumalan armosta uudestisyntyä, niin silloin Jumalan hyvät ohjeet kirjoitetaan hänelle sydämen lakitauluun. Sydämen usko Jeesukseen pitää uskovan omantunnon valppaana, niin että rakkaus ja oikeudenmukaisuus saa vallan sydämessä.

Hyvä omatunto on kaikkein paras päänalunen.
1458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Näin siinä on käynyt, mistä Raamattu varoittaa lopunajassa tapahtuvan:

"Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton."

Jes 24:5 ...

Äänestä

Näin on ja niin oli ennustettukin. Tämä maailma, varsinkin länsimainen yhteiskunta, muuttuu samanlaiseksi väkivallan pesäksi kuin maailma oli ennen vedenpaisumusta. Samalla uskovien määrä pienenee, kunnes lopulta uskovia on vain kourallinen ja miljardit ihmiset tuhoutuvat Jeesuksen tullessa takaisin.

Äänestä
  • >>> Tämä maailma, varsinkin länsimainen yhteiskunta, muuttuu samanlaiseksi väkivallan pesäksi kuin maailma oli ennen vedenpaisumusta.

    Ennen vedenpaisumusta? Uskot siis Nooan arkkiin! HAHAHAHAHH!!! :-D

    >>> Samalla uskovien määrä pienenee, kunnes lopulta uskovia on vain kourallinen ja miljardit ihmiset tuhoutuvat Jeesuksen tullessa takaisin.

    Arvoisa "pyh!". Pieni vinkki: Jeesus on kuollut eikä tule KOSKAAN takaisin!!! :-D

    AHAHAHAHHAHAHAHAHHA!!! :-D

    T: Iloinen nauraja

    Äänestä

  • UPDATE_10004203 kirjoitti:

    >>> Tämä maailma, varsinkin länsimainen yhteiskunta, muuttuu samanlaiseksi väkivallan pesäksi kuin maailma oli ennen vedenpaisumusta.

    Ennen vedenpaisumusta? Uskot siis Nooan arkkiin! HAHAHAHAHH!!! :-D

    >>> Samalla uskovien määrä pienenee, kunnes lopulta uskovia on vain kourallinen ja miljardit ihmiset tuhoutuvat Jeesuksen tullessa takaisin.

    Arvoisa "pyh!". Pieni vinkki: Jeesus on kuollut eikä tule KOSKAAN takaisin!!! :-D

    AHAHAHAHHAHAHAHAHHA!!! :-D

    T: Iloinen nauraja

    Iloinen nauraja tässä on meille yksi elävä essimerkki rikollisuudesta, jota ei näy tilastoissa. Bushmanni näkee vain sen rikollisuuden, joka on tullut poliisin tietoon ja tilastoitu. Nämä tilastojen ulkopuoliset rikokset senkun lisääntyy.

    Äänestä

  • sitä on paljon kirjoitti:

    Iloinen nauraja tässä on meille yksi elävä essimerkki rikollisuudesta, jota ei näy tilastoissa. Bushmanni näkee vain sen rikollisuuden, joka on tullut poliisin tietoon ja tilastoitu. Nämä tilastojen ulkopuoliset rikokset senkun lisääntyy.

    >>> Iloinen nauraja tässä on meille yksi elävä essimerkki rikollisuudesta, jota ei näy tilastoissa.

    Sinä se vain jaksat meuhkata ja vouhottaa samasta pikkujutusta!!!! Olisikohan aika jo vähitellen lopettaa lähimmäisiään auttavan rennon miehen herjaaminen ja työntää syrjään tuo kirotusssa syyttäjähengessä kirjoittelusi???? Ottaisit rennosti!!! :-D

    T: Iloinen nauraja

    Äänestä

  • UPDATE_10004203 kirjoitti:

    >>> Iloinen nauraja tässä on meille yksi elävä essimerkki rikollisuudesta, jota ei näy tilastoissa.

    Sinä se vain jaksat meuhkata ja vouhottaa samasta pikkujutusta!!!! Olisikohan aika jo vähitellen lopettaa lähimmäisiään auttavan rennon miehen herjaaminen ja työntää syrjään tuo kirotusssa syyttäjähengessä kirjoittelusi???? Ottaisit rennosti!!! :-D

    T: Iloinen nauraja

    Niinpä niin. Tuollaiset rikolliset "pikkujutut" ne puuttuvatkin rikostilastoista. Niihin lukeutuvat myös suurin osa raiskauksista, jotka eivät koskaan tule poliisin tietoon, näpistelyt, pahoinpitelyt, jotka eivät johda sairaalaan tai ruumishuoneelle. Huumerikokset ja taskuvarkaudet eivat läheskään kaikki tule koskaan poliisin tietoon.

    Rikollisuutta on paljon paljon paljon enemmän kuin turvatuissa oloissa elävä bushmanni voi kuvitellakaan.

    Äänestä

Ja Sirkka-Iitakin koettaa miellyttää omaa jumalaansa valehtelemisen arvokkaan taidon kautta.

Valitettavasti on pahoitettava valehtelijan mieli ja kerrottava että päinvastoin kuin erilaiset verenhimoisia jumalia palvovat hihhulit väittävät, rikollisuus vähenee koko ajan maailmasta.

Tosin niitä väheneviä rikoksia uutisoidaan entistä suuremmalla voimalla, koska rikokset ovat myyviä uutisia ja tämän seurauksena onneton ihmisparka saattaa luulla, että rikollisuus lisääntyy.

1700 tai 1800-luvuilla Suomessakin tehtiin rikoksia hirvittävästi enemmän kuin nykyään, mutta koska nykypäivän kaltaista uutisvälitystä ei ollut, kukaan ei niistä rikoksista juuri edes tiennyt.

Tämä on nykyhetkeä:

http://www.hs.fi/kotimaa/Miten rikollisista päästään/a1305581283990

http://www.hs.fi/ulkomaat/Väkivalta- ja omaisuusrikokset vähenevät Yhdysvalloissa edelleen/a1305574014850

Suomessa tilanne on sama. Vakavat rikokset ovat vähentyneet jo vuosikymmeniä, mutta määrätyt rikokset lisääntyvät, johon kuuluu vaikkappa liikennerikokset, eli ylinopeudet.

Onko nyt sitten ylinopeus laskettava maailmanloppua kiihdyttäväksi synniksi, lienee jokaisen oma asia.

Äänestä
  • Onko busmannilta jäänyt lukematta tämä kohta Raamatusta.Tim.2 kirje 3: 1-5 .Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.

    Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita,kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita.
    rakkaudettomia, epäsopuisia,panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä.

    pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
    Heissä on jumalisuuden kuori, mutta he kieltävät sen voiman.

    Näin siis Raamattu kertoo viimeisistä päivistä ennen Jeesuksen tuloa, ei tunnu kovin hyvältä tämän maailman nykyinen tila.

    Äänestä

  • Olet väärässä bushman!

    Silloinkun me olimme nuoria ei potkittu ihmisiä vielä kadulla "sekunvain."

    Kyllä raakuus ja laittomuus lisääntyy kokoajan, moraalittomuuden ja piittaamattomuuden myötä.

    Sanoppa bushman, että mikä Jumalan kymmenestä käskystä on ihmistä vastaan, eikä ihmisen parhaaksi?

    Äänestä

>>> Näin siis Raamattu kertoo viimeisistä päivistä ennen Jeesuksen tuloa, ei tunnu kovin hyvältä tämän maailman nykyinen tila. >>>

Juu. Et sitten lukenut yhtään uutista todellisesta maailmasta vaan päätät elää säkkipäässä itsekeksimissäsi höpöfantasioissa?

Rikollisuus ja muu paha vähenee koko ajan ympäriltämme ja se on fakta.

Kaikki muut visiot ovat joidenkin hörhöjen fantasioita, joilla he koettavat saada epätoivoisesti lahkoihinsa lisää maksavia asiakkaita, jotta voisivat itse elellä leveästi, toisten rahoilla.

Äänestä
  • Miksi sinä busman sanot että minä kirjoitan itsekeksimisiäni höpöfantasiaa etkö nähnyt että kirjoitin tuon Raamatusta.

    Seuraan myöskin uutisia suuresta maailmasta ja täytyy sanoa että rikollisuus on lisääntynyt täälläkin tämän 55 vuoden aikana mitä olen ollut täällä maassa, silloin kun tulin tänne nuoriso sai kulkea kaupungilla joka kadulla ihan vapaasti, mutta nyt on niin että joka kadulla ei ole enää turvallista kuljeskella iltaisin voi joutua hakattavaksi ja on jo joutunut monia nuoria sairaalaan kun rikos jängit ovat hakanneet henkihieveriin, turvakameroita on jokaisessa kadun kulmassa ja myöskin poliseja mutta siitäkin huolimatta rikoksia tapahtuu joka päivä ja yö.

    Äänestä

  • UPDATE_9890118 kirjoitti:

    Miksi sinä busman sanot että minä kirjoitan itsekeksimisiäni höpöfantasiaa etkö nähnyt että kirjoitin tuon Raamatusta.

    Seuraan myöskin uutisia suuresta maailmasta ja täytyy sanoa että rikollisuus on lisääntynyt täälläkin tämän 55 vuoden aikana mitä olen ollut täällä maassa, silloin kun tulin tänne nuoriso sai kulkea kaupungilla joka kadulla ihan vapaasti, mutta nyt on niin että joka kadulla ei ole enää turvallista kuljeskella iltaisin voi joutua hakattavaksi ja on jo joutunut monia nuoria sairaalaan kun rikos jängit ovat hakanneet henkihieveriin, turvakameroita on jokaisessa kadun kulmassa ja myöskin poliseja mutta siitäkin huolimatta rikoksia tapahtuu joka päivä ja yö.

    Bushmanni elää pumpulissa, eikä tiedä todellisuudesta.

    Äänestä

  • nähty on kirjoitti:

    Bushmanni elää pumpulissa, eikä tiedä todellisuudesta.

    >>> Bushmanni elää pumpulissa, eikä tiedä todellisuudesta. >>>

    Minä taidan elää todellisuudessa, mutta sitten on muita, jotka joutuvat keksimään todellisuuden, jotta saavat korttitalonsa pysymään kasassa.

    Useat lahkot ovat tulkinnoissaan lyöneet teesinä ulko-oveensa, että maailmanloppu on lähellä ja siitä todistaa mm. rikollisuus.

    Koska rikollisuus on koko ajan vähenemässä, joudutaan turvautumaan epätosiin tarinoihin ja valheisiin, mutta se ei ole uutta, sillä näin lahkot toimivat.

    Jos joku hölmö haluaa uskoa, että väkivalta ja pahuus lisääntyy, hänelle sitten kuiskutellaan tällaisia tarinoita, jotta hänen rahansa saadaan lahkon huomaan.

    Ihmiselle on hyvin helppo valehdella, sillä hänelle tarvitsee vain kertoa se, minkä hän haluaa kuulla.

    Äänestä

  • bushmanni kirjoitti:

    Ei Bushmanni elä pumpulissa mutta nämä lahkolaiset elävät kaukana todellisuudesta.
    Viimeksi tänään istui koko päivän oikeussalissa työni vuoksi ja on hieman tullut omakohtaista kokemusta suomalaiseen rikollisuuteen.
    Faktaa: Rikollisuustason korkeus selittyy suurelta osin keski-ikäisten työttömien miesalkoholistien korkeasta rikollisuustasosta.Esim. vuosien 2003-2009 aikuisten välisistä henkirikoksista jopa 69 prosentissa kaikki osapuolet olivat humalassa.
    Suurin osa henkirikoksista tapahtuu laitapuolen kulkijoiden välisissä "välienselvittelytapaturmissa" eikä niillä tapahtumilla ole uhkaa keskivertosuomalaisen elämään.
    Suomessa henkirikosten määrä suhteessa asukaslukuun on koko ajan laskussa.Tilastokeskuksen poliisitilaston mukaan v.2010 Suomessa tehtiin 136 henkirikosta ja lasku on ollut selvä ,kun ajatellaan,että aiemmin henkirikosten määrä oli 170-180.
    Väheneminen ei koske pelkästään Suomea vaan sitä on ollut havaittavissa kaikissa teollistuneissa maissa.
    Muuten ennen sotia Suomessa henkirikosten määrä oli nykyiseen verrattuna kaksinkertainen.
    Käsittämätöntä hihhuleiden levittämät valheet elämän todellisuudesta.Puhuvat sillä varmuudella mitä tietämättömyys antaa.
    Guzzimies

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sirkka-Iita kirjoitti:

Pahoinpitelemisiä potkimisineen, tappoja ja murhia. Varastelua ja valehtelua. Ei minkäänlaista lähimäisen rakkautta, eikä kunnioitusta.

Tähän on tultu, kun on hylätty Jumala ja Hänen hyvät ohjeensa: Ja kaikesta tästä ihmiset vielä syyttävät Jumalaa, vaikka itse ovat valinneet vääryyden ja pahan, sensijaan, että eläisivät omaatuntoaan kuunnellen ja tekisivät sitä mikä on oikein.

Jumalan kymmenen käskyä pitävät sisällään rakkauden, hyvyyden ja oikeudenmukaisuuden.

Jokainen käsky kehoittaa meitä oikeudenmukaisuuteen.

"Rakkaus Jumalaan on se, että pidämme Hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaat."

Rakkaus lähimäisiimme nähden on se, ettemme tee lähimäisellemme sitä, mitä emme toivoisi itsellemekään tehtävän.

Kun ihminen saa Jumalan armosta uudestisyntyä, niin silloin Jumalan hyvät ohjeet kirjoitetaan hänelle sydämen lakitauluun. Sydämen usko Jeesukseen pitää uskovan omantunnon valppaana, niin että rakkaus ja oikeudenmukaisuus saa vallan sydämessä.

Hyvä omatunto on kaikkein paras päänalunen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu