Britannia laskee yritysveroja, leikkaa byrokratiaa

"Britannia kiristää vyötä ja laskee yritysveroa
Ulkomaat | Turun Sanomat 16:47
Britannian talouskasvu jää odotuksia hitaammaksi, eikä maa saa valtionvelan kasvua taitettua aikataulun mukaan.
Britannian yritysveroja lasketaan prosenttiyksiköllä 21 prosenttiin. Pankkiveroa kuitenkin korotetaan vastaavasti.
Talouspolitiikkaa valvova riippumaton virasto arvioi, että säästötoimien takia noin 1,1 miljoonaa julkisen sektorin työntekijää menettää työnsä."

Suomessa eurososialistinen puolue (ent. kokoomus) nostaa veroja (alv:tä ja muita) ja lisää valtion virkoja vuoden alusta.
Tällä hetkellä julkisen sektorin keskimääräinen palkka oli n. 3300 eur/kk ja yksityisen sektorin alempi eli 2900 eur/kk. Valtion leipä on siis "pitkä mutta leveä".

Näillä toimenpiteillä edelleen heikennetään kilpailukykyä, kauppatase vajoaa yhä syvemmälle ja valtion velkaantuu ongelmamaiden tasolle.
263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos tuntuu hyvältä, niin muuta sinne.
Me muut jäämme vaikertamaan ja valittamaan vaivojamme tänne kylmään Suomeen.

Äänestä

Kataisen hallitus joutuu alentamaan Suomen yritysveroastetta. Oikea veromalli on nähtävissä lahden takana, 80 km päässä Virossa. Valtion verotulot eivät edes laske lainkaan, vaan päin vastoin alkavat nousta talouden elpyessä.

Tai sitten Kataisen hallitus jatka nykyisellä kuolleella ja voimattomalla linjallaan. Istutaan edelleenkin vaan käsien päällä koko vaalikausi, edessä olevat 2 vuotta loppuun saakka.

Aivan typerysten hommaa on Kataisen nykyinen suosikkihokema, "tarvitaan lisää käsiä, lisää työtunteja, pidempiä työuria, kotiäitejä osa-aikatöihin."

Ei näillä hokemisilla ole mitään virkaa, kun ei ole niitä duuneja jonne tuo porukka voitaisiin työllistää. Työpaikat ja työtilaisuudet on luotava ensin. Tämän asian eteen hallitus ei ole tehnyt rikkaa ristiin.

Kävisivät nyt äkkiä veroexkursiolla 1 pv laivamatkalla Tallinnaan ja takaisin. Muuten tästä päälle romahtavasta talouden savotasta ei nyt selvitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eurososialistit ei kirjoitti:

"Britannia kiristää vyötä ja laskee yritysveroa
Ulkomaat | Turun Sanomat 16:47
Britannian talouskasvu jää odotuksia hitaammaksi, eikä maa saa valtionvelan kasvua taitettua aikataulun mukaan.
Britannian yritysveroja lasketaan prosenttiyksiköllä 21 prosenttiin. Pankkiveroa kuitenkin korotetaan vastaavasti.
Talouspolitiikkaa valvova riippumaton virasto arvioi, että säästötoimien takia noin 1,1 miljoonaa julkisen sektorin työntekijää menettää työnsä."

Suomessa eurososialistinen puolue (ent. kokoomus) nostaa veroja (alv:tä ja muita) ja lisää valtion virkoja vuoden alusta.
Tällä hetkellä julkisen sektorin keskimääräinen palkka oli n. 3300 eur/kk ja yksityisen sektorin alempi eli 2900 eur/kk. Valtion leipä on siis "pitkä mutta leveä".

Näillä toimenpiteillä edelleen heikennetään kilpailukykyä, kauppatase vajoaa yhä syvemmälle ja valtion velkaantuu ongelmamaiden tasolle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu