YYA-sopimus takasi Suomen itsenäisyyden

Oi niitä aikoja, jolloin YYA-sopimus takasi Suomen itsenäisyyden ja puolueettomuuden ja hyvät suhteet kaupankäynninkin suhteen Neuvostoliiton kanssa. Tämä oli Suomen hyvinvoinnin perusta ja tae. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen ollaan eletty suomalaisen hyvinvointivaltion purkamisen historiaa.
19105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Suomen ja Neuvostoliiton välillä solmittiin vuonna 1948 YYA - sopimus, joka takasi Suomelle rauhanomaisen kehityksen ja hyvien taloudellisten suhteiden kehityksen kymmeniksi vuosiksi.

Sopimuksen takana olivat kaikki puolueet ja se nähtiin tuolloin kansallisen edun mukaiseksi.

EU:n liittovaltion asiamiehet mustamaalaavat nyt YYA sopimuksen mukaista ajanjaksoa samoin kuin äärioikeistolainen oppositio.

Kriitikkojen kannattaisi muistaa, että YYA-sopimuksen aikana Suomi kehittyi voimakkaasti itsenäiseksi valtioksi, jolla oli mm.

- Oma eduskunta joka sääti kaikki lait

- Oma markka ja talouspolitiikka

- Oma puolustuspolitiikka ja armeija

- Oma puolueettomuuspolitiikka

- Oma sisäpolitiikka

- Oma aluepolitiikka

- Oma sosiaalipolitiikka

EU:n aikana :

- Suomen perustuslakiin on kirjattu EU

- Suomen valuuttana on euro

- Suomen talous- ja rahapolitiikka määrätään EU:ssa

- Suomella ei ole omaa puolustus ja turvallisuuspolitiikkaa, vaan se on osa EU:n/NATO:n politiikkaa

- Suomen aluekehitys määrtään EU:n ohjelmapolitiikan avulla

- Suomen valtion kehittäminen perustuu monikulttuurisuuden pohjalle, ei kansalliselle

- Suomi maksaa muiden maiden velkoja ja lainaa veronmaksajien rahoja EU:n talouskriisin voittamiseen

- Suomen oikeusnormeja muokataan monikansallisen valtion luomiseen

- ...

Tekopyhät ihmiset nyt mustamaalaavat YYA-sopimuksen ajanjaksoa, joka todellisuudessa takasi Suomen itsenäisyyden.

Tälläkeinoin halutaan hämätä EU:n liittovaltiokehitys ja itsenäisyyden menetys.

Äänestä
  • YYA oli orjasopimus joka sitoi meidät tiiviisti sosialistiseen Neuvostoliittoon ja esti meiltä vapaan kehityksen.

    YYA:n ainoa ehkä positiivinen puoli olivat kauppasuhteet Neukkulaan jotka kuitenkin, koska sosialismi ei ole toimiva järjestelmä, saivat aikaan 1990 luvun alun suuren laman Suomessa.

    YYA oli neukkujen keino näytellä sitä miten heidän kanssaan voi tulla toimeen vaikka talous- ja poliittinen järjestelmä ovatkin erilaisia, se oli pelkkää bluffia jota kommunistit yleensäkin harrastavat saadakseen kataluutensa näyttämään salonkikelpoiselta.

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    YYA oli orjasopimus joka sitoi meidät tiiviisti sosialistiseen Neuvostoliittoon ja esti meiltä vapaan kehityksen.

    YYA:n ainoa ehkä positiivinen puoli olivat kauppasuhteet Neukkulaan jotka kuitenkin, koska sosialismi ei ole toimiva järjestelmä, saivat aikaan 1990 luvun alun suuren laman Suomessa.

    YYA oli neukkujen keino näytellä sitä miten heidän kanssaan voi tulla toimeen vaikka talous- ja poliittinen järjestelmä ovatkin erilaisia, se oli pelkkää bluffia jota kommunistit yleensäkin harrastavat saadakseen kataluutensa näyttämään salonkikelpoiselta.

    ""YYA oli orjasopimus""

    Kerrohan nyt hiukan lisää tuosta mainitsemastasi orjasopimuksesta.

    Sillä itsenäisessä Suomessahan ei ainakaan minkään virallisen historiallisen faktatiedon mukaan ole ikinää tehty minkäänlaisia orhasopimuksia,eikä näin ollen sitten esiintynytkään sitten minkäänlaista orjuuttamista tai orjuutta.

    Joten valistahan nyt meitä muita lukijoita hieman,ja kerrohan tietosi tuosta mainitsemastasi orjasopimuksesta.

    Äänestä

  • mielenkiintoista... kirjoitti:

    YYA orjuutti meitä eikä antanut meille vapaita käsiä esim. liittyä NATO:n vaikka siitä olisi siinä maailmantilanteessa kun neukuilla oli kovat halut laajentua ollutkin etua. Kukaanhan ei osannut kuukauttakaan ennen Neukkulan konkurssia aavistaa varmuudella mitä on tulossa.

    YYA sai meidän poliitikkomme varomaan ja lopulta kumartelemaan turhan syvään komukoille vaikka ne olivatkin pelkkiä paperitiikereitä.

    YYA- sopimushan oli juuri se sopimus jonka tarkoitus oli taata rauha Suomen ja Neuvostoliiton välille.

    YYA- sopimuksen puitteissahan myös käytiin ns. bilateraalista kauppaa jonka sanottiin suuresti hyödyttävän maatamme. Kauppaa käytiin todella vilkkaasti. Neuvostoliittoon vietiin pitkälle jalostettuja tuotteita ja sieltä tuotiin pääasiassa raaka-aineita, kuten puuta ja öljyä. Rajan pintaan ja vähän kauemmaksikin rakennettiin bilateraalisen kaupanteon puitteissa isoja projekteja, jopa uusia kaupunkeja, kuten esim. vaikkapa Kostamus.

    Minä itsekkin aikoinaan ansaitsin ihan hyvinkin joskus vähän aikaa Kostamusta rakentamalla.

    Mitä vikaa siinä YYA- sopimuksessa sitten oikeastaan oli?

    Kun Neuvostoliitto romahti ja sopimukset purkautuivat, kaupanteko loppui ja seurauksena oli valtava lama Suomessa, jonka seurauksena ennenkaikkea tuhannet yrittäjät kärsivät ja kuolivat pois. Työttömyys nousi ennennäkemättömiin lukuihin. Valtion budjettitasapaino keikahti negatiiviseksi ja velkaa oli otettava kunnes sitä viimein oli niin paljon että uutta velkaa ei enää millään tahtonut saada.

    Että semmoinen vaiukutut oli tuolla Suomelle kun NL loppui 1991

    Äänestä

  • YYA toimi hyvin kirjoitti:

    Ei mitään lisättävää.

    Olimme YYA:n myötä liikaa ripustautuneet hukkuvaan laivaan, Neuvostoliitto oli takapajula ja veti meitä samaan suuntaan kun olisi pitänyt pysyä lännen tahdissa.

    Nyt taas Venäjä on takapajula, kehitysmaan kaltainen raaka-aineita myyvä takapajula ilman todellista teknillistä osaamista jos pyssyt jätetään sivuun. Vai oletko nähnyt venäläisiä tekniikan saavutuksia? Kännyjä, kameroita, polkupyöriä, aidosti venäläisiä kehittyneitä ajoneuvoja, maa- tai ilmalämpöpumppuja jne.? Sen sijaan raakapuuta, öljyä ja kaasua olet kuullut sieltä ostettavan.

    NL tapasi pyrkiä sitomaan ilman vastapalveluksia pieniä naapureitaan ja riistämään niitä. Sotien vuoksi me selvisimme vähemmällä sekä rahallisesti että ihmishenkinä kun vertaa baltteihin jotka joutuivat kärsimään komukomennosta lähes 50 vuotta kunnes koko kurjistamishallinto romahti omaan mahdottomuuteensa.

    Jos olisimme koko ajan pyrkineet pitämään länttä kaupan kohteena niin koko -91 lamaa ei olisi ollut, me vain uskoimme liikaa NL:n kaikkivoipaisuuteen vaikka monilla sektoreilla asiat näyttivät menevän jotenkin eteenpäinkin mutta se oli valetta eli komupropagandaa, ne kun eivät totuutta yleensä uskalla kertoa.

    Miksi ihmeessä Suomen ja Venäjän välinen bilateraalikauppa lakkautettiin 90-luvun alussa?

    Kauppahan oli erittäin edullista Suomelle.Muunmuassa bensan hintakin taisi olla suurinpiirtein samoissa lukemissa kuin esim. USA:ssa.

    Ei kaupan käyminen Venäjän kanssa haittaisi Suomen omaa systeemiä lainkaan
    .
    Suomihan olisi voinut aivan hyvin säilyttää bilateraalikaupan Venäjän kanssa ja liittyä EU:iin.
    Ei siihen mitään teknisiä esteitä olisi ollut. Mutta suomalainen ihmismieli taitaa olla sellainen, että halutaan päästä sitten eroon kokonaan vanhasta pahasta, vaikka siinä pahassakin olikin omat hyvät puolensa.

    Äänestä

Työeläkeläinen:
"YYA oli orjasopimus joka sitoi meidät tiiviisti sosialistiseen Neuvostoliittoon ja esti meiltä vapaan kehityksen."

Niin estikin.
Ensinnäkin se vahvisti Pariisin rauhansopimuksen ja sen mukana tuoman demokratian työläisille. Vapaan polittisen ja ammatillisen järjestäytymisoikeuden.
Se oli paha loukkaus pääomien vapaudelle mutta suuri etu työläisille ja edisti valtavasti sosiaalisen yhteiskunnan rakentamista.

YYa-sopimus vahvisti lopullisesti rauhansopimuksen ehtoina puolifasististen ja fasististen järjestöjen lakkauttamisen.
Pääoma herättää henkiin suojeluskunta ja lottajärjestömuistoja mutta ei uskalla vieläkään rakentaa porvariston aseeellisia kaarteja armeijan rinnalle.
Erittäin paha pääomien vapauden kehittymisen este mutta työväenluokalle edullinen.

Pääomien hinku lännen sotajärjestöihin liittymiselle on vieläkin hankalaa. Tosin niihin kansaa luotsataan pienin askelin.
Voimme hyvin tuntea poroporvareilla olevan masennuksen kansan "tyhmää tietoisuutta" vastaan. Siellä joillakin on suoranainen viha kun ei päästy Libyaa pommittamaan eikä Nato nytlkään ehkä pääse Syyriaa järjestelemään.
Ja nouseeko Egyptissä uusi kansankapina? Lännen eka kumous ei ehkä onnistunut vallanpitäjiä vaihtamalla. Kansa haluaa parannusta elinoloihinsa eikä uusia miljardöörihallitsijoita.

Pääomien edut hyvin tunteva "Työeläkeläinen" mainosti hyvin sitä mikä oli työläisille edullista. Hän tuntee hyvin työväenluokan ja kapitalistiluokan vastakkaiset poliittiset pyrkimykset ja propagoi pääoman etuja.
Tuttua politiikkaa jo viime vuosisadan alusta lähtien.

Äänestä

Ilman tuota YYa-sopimusta me suomalaiset emme olisi enää vuoden 1948 jälkeen viettäneet itsenäisyyspäiväämme 6.12.

Äänestä
  • Stalinhan se nimenomaan takasi aikoinaan Suomen itsenäisyyden.

    Äänestä

  • totta turiset kirjoitti:

    Stalinhan se nimenomaan takasi aikoinaan Suomen itsenäisyyden.

    Ei mitään lisättävää.

    Äänestä

  • NL:n ansiosta Suomi on itsenäinen valtio.

    Äänestä

  • vaktaa.. kirjoitti:

    NL:n ansiosta Suomi on itsenäinen valtio.

    Väärin.

    NL:stä huolimatta Suomi on itsenäinen valtio.

    Vaikka NL olisi onnistunut aggressiopolitiikassaan ja Suomi olisi hävinnyt ja jäänyt NL:n kynsiin niin lopputulos olisi silti sama kuin tänäkin päivänä; NL olisi kadonnut maailmankartalta ja jäänyt omaksi luvukseen historiankirjoihin ja Suomi olisi itsenäinen valtio. Ehkä erotuksena tähän päivään, että olisimme ilman muuta NATO-liiton jäsen.

    Äänestä

YYA-sopimus varmasti takasi Suomelle hyvät kauppasuhteet neuvostoliittoon mutta kuinka ihmeessä YYA-sopimus takasi Suomelle itsenäisyyden ja puolueettomuuden?

Olisiko NL hyökännyt maahamme ilman YYA-sopimusta, miehittänyt Suomen ja kenties liittänyt sen itseensä ja näin NL:n aggression välttääkseen Suomi säilytti itsenäisyytensä?

Miten YYA-sopimus takasi suomen puolueettomuuden? Eikö juuri YYA-sopimus aiheuttanut sen, että ainoastaan Suomessa Suomea pidettiin puolueettomana maana?

Äänestä

""Olisiko NL hyökännyt maahamme ilman YYA-sopimusta, miehittänyt Suomen ja kenties liittänyt sen itseensä""

Kyllä olisi.

Mutta juuri tuo YYA-sopimus pelasti meidät suomalaiset miehitykseltä ja saimme pitää itsenäisyytemme.

Äänestä
  • Kyllä vaaran vuodet olivat ja menivät ennen YYA-sopimuksen solmimista. YYA-sopimus solmittiin vaaran vuosien jälkeen. Se oli niiden jatkumo.

    Mutta älä käsitä väärin; YYA-sopimus oli osa ajan henkeä. Siinä oli oma ahdistava ja liekaan lyövä puolensa mutta osaltaan se antoi myös mahdollisuuksia. Ei ainoastaan taloudellisia; se antoi myös poliittista vapautta; eihän liittolaista voi lyödä kuin vierasta sikaa vaikkei se aina toimikaan kuten halutaan. Ei ystävää aina voi lyödä, senhän sanoo jo yleiset käytöstavat kun kyseessä on sentään ystävyys ja yhteistyö...

    Äänestä

avarakatsanto:
"Ei ystävää aina voi lyödä, senhän sanoo jo yleiset käytöstavat ..."

Miksi meidän olisi pitänyt saada jatkuvasti propagoida vihamielisiä suhteita Neuvostoliittoon? Mitä hemmetin vapautta siinä näet.
Sota oli hävitty. Sodittiin väärällä puolella, fasismin puolesta (talvisodassakin), otettiin oppia ja muutettiin linja. Muutos kiukutti poroporvareita, sen ymmärrän. Mutta pitää ymmärtää työläiskansan etu.
Hävitty sota teki Suomen porvareista "demokraatteja". Eivät ne vapaaehtoisesti muuttuneet. Liittoutuneet pakottivat siihen.

"Stalin antoi Suomelle itsenäisyyden." Se on höpöpuhetta.
Suomen eduskunta julistautui itsenäiseksi 6.12.1917. Porvarillinen hallitus haki tunnustusta Englannilta ja Ranskalta. Ne sanovat, ettei Suomi ole heidän siirtomaa. Hakekaa itsenäisyyttä siirtomaaisännältä.
Hallitus joutui menemään Pietariin ja Neuvosto-Venäjän hallitus myönsi sen 18.12.1917.Neuvostojen Tomeenpaneva keskuskomitea (parlamenttia vastaava elin) vahvisti asian 22.12.1917.

Englanti ja Ranska eivät halunneet tukea Latvian, Viron ja Liettuan maakuntien itsenäisyyttä. Ne järjestivät aseita ym. niille ja usuttivat interventtisotaan Neuvosto-Venäjää vastaan.
Ko. maakunnat hakivat itsenäisesti tunnustusta Neuvostohallitukselta ja saivat sen 1919/1920.
Suomen hallitus ei virallisesti osallistunut interventioon mutta sen luvalla ja tuella ykstyisarmeijat hyökkäsivät Neuvosto-Venäjälle 1918-1920.
Suomen hallitus esitti neuvotteluja ja Tartossa 14.10. 1920 solmittiin rauha ja Suomi sai Petsamon.
Puolan valkoiset sotivat Englannin tuella ja aseilla Neuvosto-Venäjää vastaan ja
Puola suostui rauhaan vasta 18.03.1921 neuvottelujen alettua 12.10.1920.

Bolsevikit tiesivät alusta alkaen ja porvarikin ymmärtää, että kapitalismi halusi kukistaa sodalla Neuvostoliiton. Rauha oli väliaikainen ja pakon sanelema, koska Neuvosto-Venäjä voitti ulkolaisten porvarien tukeman vastavallankumouksen (kansalaissota).
Porvarien toive kiinnittyi Saksan fasismiin. Englanti ja Ranska eivät halunneet liittoutua NL:n kanssa 1938/39 ja jolloin oli selvästi nähtävissä Saksan maailmanvalloituspuuhat. Suomen porvaristo oli ylimielinen eikä halunnut nähdä realismia. Päinvastoin se odotti siipeilijän muruja rajan takaa.

NL taas laiminlöi armeijan kehittämisen päivänselviä tosiasioita vastaan. Toisaalta NL kerkesi rakentaa teollisuutta suunnattomasti ja varsinkin raskaan teollisuuden perustan ja mikä ratkaisi sodan lopputuloksen.
Maailmanhistorian kannalta Suomen porvarit purjehtivat vieraan ja verisen lipun alla vuosina 1938 - 1944.

Pitäisikö arvon porvarit meidän lähteä uudelleen vapauden nimissä hamuamaan sodalla Venäjän luonnonrikkauksia?

Äänestä
  • Nyt pitää ymmärtää se, että

    1. NL ei koskaan - ja tarkoitan nimenomaan koskaan - ollut Suomen ystävä; Suomi oli sille ensin vihollinen, sitten hyödyllinen idiootti. On liian läpinäkyvää teidän kommunistienkin propaganda siinä, että NL olisi jotenkin alusta lähtien ollut pakotettu toimimaan Suomen kanssa niinkuin se toimi. Talvisota oli vain ja ainoastaan neuvostoliiton ja natsi-saksan sopiman sopimuksen tulos. siinä natsit antoivat neuvostoliitolle vapaat kädet laajentaa imperiumiansa myös suomen suuntaan. Se, että Suomi sanoi EI, ei mitenkään ole osoitus suomen fasistisuudesta. NL ei ollut Suomen ystävä.

    2. Suomi ei taistellut väärällä puolella, hävinneellä kylläkin. Suomi taisteli suomen puolesta neuvostoliittoa vastaan heidän hyökättyä maahamme saatuaan siihen luvan liittolaiseltaan hitleriltä.

    3. Suomi taisi olla ainoa maa, joka sodan päätyttyä pystyikin käyttämään hyökkääjää hyödykseen; tarkoitan nimenomaan taloudellisia etuja joita saimme neuvostoliitosta aivan 90-luvun alkuun asti. Pieni Suomi pystyi hyväksikäyttämään valtavaa diktatuuria aivan loppuun asti. Saavutus, johon ei taida olla muut yltäneet. Tasapuolisuuden vuoksi sanottakoon, että kyllähän Suomi sellaista osáamista vei neuvostoliittoon johon he itse eivät koskaan olisi pystyneet. Ei ihme, että jopa amerikkalaiset olivat huolissaan suomalaisten osaamisesta neuvostoliittolaisten käsissä.

    ja viimeisenä mutta ei vähäisempänä; mistä ihmeestä olet saanut käsityksen, että suomalaiset porvarit olisivat lähdössä uralia valloittamaan? en ole kuullut moista muiden kuin teidän kommunistien suusta. En edes perssuomalaisten.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hyvä neukut kirjoitti:

Oi niitä aikoja, jolloin YYA-sopimus takasi Suomen itsenäisyyden ja puolueettomuuden ja hyvät suhteet kaupankäynninkin suhteen Neuvostoliiton kanssa. Tämä oli Suomen hyvinvoinnin perusta ja tae. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen ollaan eletty suomalaisen hyvinvointivaltion purkamisen historiaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu