Helsingin luterialaisessa tuomiokirkossa itsenäisyyspäivänä toimitettu luterialainen juhlajumalanpalvelus mainitaan ainakin television ohjelmatiedoissa Suomen itsenäisyyspäivän ekumeenisena juhlajumalanpalveluksena.
http://areena.yle.fi/tv/1727275
Kysynkin sen takia, mikä tekee tästä luterialaisesta jumalanpalveluksesta ekumeenisen?
Tarkoittaako se vain sitä, että Lutherin oppia halutaan taas kerran tarjota kristillisyytenä kaikille Suomen kansalaisille?
http://areena.yle.fi/tv/1727275
Kysynkin sen takia, mikä tekee tästä luterialaisesta jumalanpalveluksesta ekumeenisen?
Tarkoittaako se vain sitä, että Lutherin oppia halutaan taas kerran tarjota kristillisyytenä kaikille Suomen kansalaisille?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei tarkoita. Ekumeniasta on tullut "kirosana" siksi, että sillä nykyään usein tarkoitetaan kaikkien kristillisiksi itseään kutsuvien ihmisten ja yhteisöjen ykseyttä ja yhteistä toimintaa. Pahimmillaan ekumenia on laajentunut jopa eri uskontojen yhteiseksi vuoropuheluksi. Ekumenia ei kuitenkaan tarkoita sen paremmin luterilaista oppia kuin helluntailaistakaan oppia ja niiden tarjouksia "siitä oikeasta opista".
Ekumenian raamatullinen perusta on Kristuksen ns. ylimmäispapillisessa rukouksessa: Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut. Suppeassa ja oikeassa merkityksessä ekumenia on niiden uskovian yhteyttä, jotka ovat uudestisyntyneet elävään uskoon ja joilla on uskon perusasioista yhteinen näkemys, josta he voivat keskeneen myös iloita.
"Minä, joka olen Herran vuoksi vankina, kehotan teitä siis elämään saamanne kutsun arvoisesti, aina nöyrinä, lempeinä ja kärsivällisinä. Auttakoon rakkaus teitä tulemaan toimeen keskenänne. Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma ykseys. On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi. Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste! Yksi on Jumala, kaikkien Isä! Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa." (Ef. 4:1-6.)
Uudestisyntyneet jakavat yhteisen USKON, uskovat YHTEEN HERRAAN ja elävät YHDESTÄ KASTEESTA.
1 Kor 12:13 "sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä." Yhteinen kaste tarkoittaa siis Pyhän Hengen läsnäoloa kaikkien uudestisyntyneiden sydämessä, sillä ilman Pyhää Henkeä ei voi uskoa ja elää niin, että Jeesus on HERRA. Kasteen muodollisesta suorittamisesta ei ole kysymys, sillä siitähän kristityt ovat hyvin erilaista mieltä. Pyhän Hengen läsnäolon kaikki uskovat ilolla tunnustavat, vaikka sen ilmenemismuodoista voidaan jo opettaa monella tavalla.
Ekumenia on uskovien yhteyttä. Ekumeenisessa jumalanpalveluksessa, tapahtuu se sitten luterilaisessa kirkossa tai vapaan suunnan temppelissä, korostetaan, että seuraamme elämässämme yhtä Herraa, meillä on yhteinen usko syntien anteeksi saamiseen ja elämme Pyhän Hengen johdattamina. Toivon, että itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus oli ekumeeninen - selaiseksihan ei mikään tapahtuma tule vain siksi, että järjestäjä niin kutsussaan mainitsee.
Oikaisen vähän protestanttista harhakäsitystänne. Ekumeniahan tarkoittaa pyrkimystä Kirkon hajaannuksen vähentämiseksi. Kun kirkko syntyi, sen piti olla vain yksi kokonaisuus. Viimeistään keskajalla alkoi ilmaantua erilaisia lahkoja, jotka muuttivat oppia oman mielensä ja niin sanottujen uskonpuhdistajien mukaan. Oltiin siis poikettu jo paljon kristillisestä perinteestä, ja myös luterialainen lahko on ajautunut vähitellen yhä kauemmaksi protestantismin harhoihin.
Luterialaiset ovat innokkaita ekumenian kannattajia, mutta he eivät silti tiedä miten ekumeniassa pitäisi menetellä. Heidänhän pitäisi itse hakeutua takaisin kirkon yhteyteen ja omaksua uudelleen kristinusko, tosinsanoen luterialaisuuden pitäisi hylätä Lutherin kehittämä harhaoppinsa ja palata Kristuksen oppiin.
Pidä oma käsityksesi, mutta älä omassa varmuudessasi viittaa toisen "harhakäsityksiin". Sanaa ekumenia ja ekumeeninen on kristikunnan historian aikana käytetty eri merkityksissä. Joskus sitä käytetään laajassa merkityksessä, kuten ensimäisessä viestissäni kerroin eli tarkoittamaan eri kirkkokuntien ja valitettavan usein jopa eri uskontojen välistä vuoropuhelua ja yhteisiä palavereja. Suomen sivistyssasnakirja toteaa aivan oikein, että eräs merkitys on juuri painottamani kaikkien uskovien välinen yhteys Kristuksessa. Sivistyssanakirja mainitsee vielä ekumenia sanan voivan viitata:
- kristinuskon maailmanlaajuiseen lähetystehtävään.
- kahden tai useamman kirkon tai niiden välisiin suhteisiin.
- sellaiseen toimintaan, joka pyrkii edistämään kristittyjen ykseyttä.
En tiedä luterilaisten innokkuudesta ekumenian perään mitään, sillä en ole kirkollinen. Toivon, että olisit innokas rakastamaan kaikkia uskovia veljiiäsi ja siskojasi Kristuksessa; myös silloin, kun he eivät kuulu sinun seurakuntaasi. Voitko rakastaa myös niitä luterilaisia, jotka ovat uudestisyntyneet ylhäältä ja vaeltavat Herraansa seuraten elämässään?
Miksi viestissäsi huokuu vihaa?
Eihän tässä ole kyse kenenkään henkilökohtaisista käsityksistä ja niiden hyväksymisestä. Asia vain on niin, että luterialaisuus on lahkona erkaantunut kristillisyydestä ja ajautunut kirkon ulkopuolelle.
Ja Kirkon uskontunnustuksessa mainitaan vain yhdestä apostolisesta uskosta ja kirkosta, ei esimerkiksi niin, että saatte hajaannuttaa Kristuksen oppia kaikenlaisten uskonpuhdistajien ja maallikkosaarnaajien kehittelemien käsitysten mukaan tuhansiksi erilaisiksi lahkouskonnoiksi.
Mikä viha? Eivätkö luterialaiset kestä totuutta?
Ekumenian kanssa kannattaa olla äärimmäisen tarkkana, ettei se vie mennessään uskontojen sekamelskaan jossa kaikki tiet vievät Jumalan luo.
Petteri Haipola:
Ekumenia
Kristilliset yhteisöt ja seurakunnat ovat havahtuneet viimeisen reilun sadan vuoden aikana siihen, että seurakunta on hajallaan erilaisten kirkkokuntien, suuntausten ja tunnustusten mukaan. Ne ovat alkaneet pyrkiä tietoisesti rakentamaan yhteyttä toisiinsa ja lähestyä toisiaan.
Aiemmin eri kirkkokunnat sotivat toisiaan vastaan perinteisin asein erilaisissa uskonsodissa. Valtakirkot vainosivat vähemmistöinä olleita kastajia, koska he olivat eriuskoisia, ja uhka valtakirkon vallalle. Siinä kun kastajat pakenivat ennen vainoojiaan uusiin maihin ja uudelle mantereelle, harjoittavat ne nyt yhteistyötä heidän jälkeläistensä kanssa, ja yrittävät näyttää maailmalle, että seurakunta ei olisi hajallaan, vaikka se valitettavan hajallaan edelleen on.
Hajaannus ei poistu sillä tavalla, että tunnustetaan toiset ihmiset kirkkokuntien rajojen ylitse Jumalan lapsiksi ja kristityiksi. Näin on tehty jo vuosikymmeniä, mutta hajaannus jatkuu silti yhä vielä. Tästä tunnustuksesta huolimatta kirkot ja seurakunnat jatkavat erossa oloa muihin nähden. Ne erottautuvat heistä oman oppinsa, opin painotusten, perustajien nimen, muiden nimien, johtajiensa ja erilaisten uskonkäytänteiden kautta.
Seurakuntien raja-aitojen ylitse tapahtuva yhteistyö ja kanssakäyminen muiden kristillisten yhteisöjen kanssa ei poista raja-aitoja ja hajaannusta, vaan se tarkoittaa tämän hajaannuksen julkista tunnustamista ja vahvistamista. Jos seurakunnat olisivat todella yhtä keskenään, niin ne eivät jakaantuisi omien tunnustustensa, oppiensa, johtajiensa ja uskonkäytänteiden mukaan toisistaan kokonaan erillisiin organisaatioihin. Sen sijaan, että oltaisiin täydellisesti yhtä, mitä Jeesus rukoili omiensa puolesta (Joh, 17:11,20-23.), hyväksytään erottavat opit, nimet ja uskonkäytänteet osana seurakunnan luontaista elämää, eikä edes pyritä pääsemään eroon näistä erottavista tekijöistä.
Ekumeenisen liikkeen tavoite oli alussa saada aikaan keskusteluyhteys eri kirkkokuntien ja kristillisten suuntausten välille. Tarkoituksena oli kuunnella toisia ja pyrkiä ymmärtämään toisen näkemyksiä, sekä mahdollisuuksien mukaan lähestyä toisia suuntauksia, jotta hajaannus ei näyttäisi niin suurelta maailman silmissä. Keskusteluyhteydestä siirryttiin vähitellen muiden kirkkokuntien ja suuntausten tunnustamiseen kristillisinä kirkkoina, ja niiden joidenkin käytänteiden hyväksymisenä yleisiksi eli katolisiksi kirkon käytänteiksi. Tämä tarkoitti mm. eräiden kirkkokuntien välillä toisen kirkkokunnan toimittamien sakramenttien ja muiden kirkollisten toimitusten hyväksymistä pätevinä sakramentteina ja toimituksina (esimerkiksi kaste ja papiksi vihkiminen ja pappispalveluksen suorittaminen jumalanpalveluksissa).
Seuraava askel kaikkien kirkkokuntien jäsenten kristityksi ja Jumalan lapseksi tunnustamisen jälkeen oli lähestyä eri uskontoja. Alussa pyritään saamaan aikaan keskusteluyhteys eri uskontojen välille. Tavoitteena on rauhanomainen ajatusten ja mielipiteiden vaihto. Keskusteluissa etsitään sitä, mitkä asiat yhdistävät eri uskontoja, ja toimivat sopivana kasvualustana laajemman yhteyden tai hyväksymisen aikaansaamiseksi. Tästä siirrytään vähitellen sellaisten tunnustusten laatimiseen, joissa tunnustetaan eri uskonnot rauhaan pyrkiviksi ja mahdollisesti myös saman yhden jumalan erilaisiksi palvelumuodoiksi, jolloin jokainen uskonto johtaa tavallaan saman jumalan luokse.
Näin siirrytään nimeltään kristittyjen yhteisöjen välisestä yhteistyöstä ja toinen toisensa hyväksymisestä ja tunnustamisesta uskontojen synkretismiin, jolla tarkoitetaan uskontojen osittaista yhdentymistä toistensa kanssa. Se ei johda täydelliseen yhden uskonnon järjestelmään, vaan uskontojen sekamelskaan, Baabeliin, jossa kaikkien uskontojen edustajat tunnustavat julkisesti muut uskonnot rauhan uskonnoiksi, ja Jumalan tykö johtaviksi, yhden ja saman jumalan erilaisiksi palvelemisen muodoiksi. Näin sumennetaan entisestään yhtä ainoaa tietä Isän Jumalan tykö, eli johdatetaan ihmisiä pois Jumalan vaikuttamasta uskosta Jeesukseen Kristukseen ainoana vapahtajana ja pelastukseen johtavana tienä. (Joh, 14:6; Apt, 4:12.)
Näissä protestanttisissa selityksissä on hyvin ikävä piirre, ne ikään kuin epätoivoisesti selittävät suurta, jo tapahtunutta virhettä parhain päin, kun mitään ei ole enää tehtävissä. Uskonpuhdistajat ovat tehneet tehtävänsä tietämättömyyteensä perustuen ja nyt vieläkin näiden virheiden kanssa pitäisi vain elää.
Nyt sitten aivan tarkoitushakuisesti etsitään mahdollisuutta hyväksyä virhe ja levittää se yhä laajemmalle. Kaikkien pitäisi hyväksyä joidenkin ryhmien tekemät virheet, ja sellainen päämäärä halutaan totetuuttaa tekemällä vielä paljon suurempia virheitä. Tässä ajatellaan luultavasti, että kun kaikilla on pissat housussa ei se enää niin kauhealta tunnukaan.
Kaiken kaikkiaan yllä oleva esimerkki on täysin turhaa retoriikkaa, jollaista ei koskaan tarvittaisi, jos vain uskallettaisiin tunnustaa, miten väärässä Luther oli, miten väärässä muutkin maallikkosaarnaajat olivat, kun he toimivat hyvin vajavaisin tiedoin ja menivät perustamaan uusia lahkouskontoja.
Virhe pitäisi vain tunnustaa suurena syntinä ja sen jälkeen olisi kaikkein parasta unohtaa luterialaisuus kokonaan, sillä nykyaikana ei kenenkään tarvitse enää olla tietämätön ja luterialainen.
Kristillisyyttä pitää tietenkin opetella, sillä luterialaisuuden pohjalta ihminen on harjojensa vanki. Hänen pitää opiskella myös vapautuakseen luterialaisuudesta ja tullakseen oikeaksi kristityksi, seuratakseen Kristuksen opetusta.
Tärkeä kysymys onkin, kuinka moni luterialainen koskaan tulee luopumaan Lutherin opista. Jotktu heistä menevät vielä pitemmälle ja siirtyvät yhä kauemmaksi Kristuksesta ja hihhuloivat helluntailaisuudessa ja muissa vapaissa lahkoissa.
Kun keskustelemme luterialaisuuden oikeutuksesta olla lahkona muiden lahkojen joukossa, meidän tulee toki muistaa, ettei se ole Lutherin oppina mitään sen enempää. Luterialaisuudessa ei ole oikeaa kristinopin mukaista piispan virkaa, vaikka virkanimikkeenä piispuus onkin hyvin harhaanjohtavasti vielä säilytetty.
Kun ei ole piispanvirkaa, ei voi olla myöskään oikeaa pappeutta, sillä kristillinen pappeus edellyttää aina osallisuuden apostoliseen sukkessioon pappeuteen vihkivältä piispalta.
Luterialaisuudessa leikitään kristillisyyttä. Tämä leikkikirkon perinne on jäänyt esimerkiksi Suomeen ja muuallekin Pohjolaan, kun silloinen kuninkaamme Kustaa Vaasa halusi poliittisista syistä vähentää paavin valtaa valtakunnassaan ja keksi jotenkin saksalaisen luopiomunkin kehittämän luterialaisuuden siihen oivalliseksi keinoksi.
Kyse oli puhtaasti valtapolitiikasta, jonka perustelut löydettiin niin sanotusta uskonpuhdistuksesta. Luterialaisuus oli kuulemma niin puhtaaksi puhdistettu uskonto, että puhtaammaksi ei olisi voinut enää mitenkään puhdistaa. Ja kouluja käymätön kansa uskoi kaiken, mitä heille suurena totuutena selitettiin ja uusimpana uutuutena markkinoitiin.
Mutta nykyisin tietenkin tiedetään jo paljon enemmän, ja meidän pitäisikin olla valmiita kysymään, miksi ihmeessä nykymaailmassa enää kenenkään pitäisi olla luterialainen. Sellaiselle uskonnollehan ei enää nykyaikana ole mitään todellisia perusteita.