Makasin hiljaa olkien päällä. Itkin ja käänsin poskeni syvemmälle jokaisen uskovaisen egoismiin. Luonnon tuore haju ja tuoksu, ne loivat tien tasapainoisuudelle. Rentoutumiselle ei luonut ikä, tai mikään muu paikka tilaa, mielessäni ei ollut muulle sijaa. Painoin pääni väsyneenä oljille, humuilin tumman hahmon ja itseni, maapallon kaukaiseen otteeseen. Silmieni sininen taivas seuranani, maapallon tarjoama taivas, ainoana avaruutena. "Hän oli ruoskittu", taivaan kamara kaartui peltotilkkujen ylle. Se oli ikuinen....
Kevät oli nuori kullankeltaisten kukkien lisäksi päivä tähdillekin. Tumma taivas varasi kaartuen, minut ja itseni, sielujen avaruudelle. Vain tumma hahmo seuranani, koskettamalla. Vain minä itseni, ja yksityisyys, toinen toistemme rauhan tähtinämme. Sieraimeni värisivät, yksityisyyden rauha ja Jeesus Kristus oli tullut luoksemme, ristinpuu jo tuoksui luonamme. Yllä hektisen avaruuden se liisi yllämme, me yhdessä sen solmun yhteiskuntaan solmimme. Se kiitti yksityisyydestä, havaihtui liikkumattomana, vain voiman ja yksinolemisen raihoitetusta avaruudesta. Varaten sähköjännitteen yllemme, se kertoi ystävien keskinäisen salaisuuden, tuoden tukahdutaen, meidän ainoan ystävyyden, keskinäisen eroavaisuuden, ymmärryksen ja mielen erakoitumisen. Raikas tuulenvire vaikutti, vapauttaen se kertoi: "ollaan yhdessä hiljaa, eikä häiritä toinen, vierasta, toistaan, oliosta jostain, sen hahmo pyysi rauhaa vaikutelmallaan." Rauhassa oikenivat polveni, ja polttavat paleltuvat varpaani, ne etsivät vapautta, ja rentoutumista. Kylmä tuulenvire kosketti hitaasti jo kasvojani, käänsi pääni taas vasemman olkani ylitse, kohta yhteisen aamumme kaitse..... Painoin silmäni lumme- uneen, keltaisten rentukankukkien, ja tuoksun, nin imelän, toivossa. Toivoen herääväni vain parempaan huomiseen, ja kokevanani oli, vain tie todellisuuteen.
Kevät oli nuori kullankeltaisten kukkien lisäksi päivä tähdillekin. Tumma taivas varasi kaartuen, minut ja itseni, sielujen avaruudelle. Vain tumma hahmo seuranani, koskettamalla. Vain minä itseni, ja yksityisyys, toinen toistemme rauhan tähtinämme. Sieraimeni värisivät, yksityisyyden rauha ja Jeesus Kristus oli tullut luoksemme, ristinpuu jo tuoksui luonamme. Yllä hektisen avaruuden se liisi yllämme, me yhdessä sen solmun yhteiskuntaan solmimme. Se kiitti yksityisyydestä, havaihtui liikkumattomana, vain voiman ja yksinolemisen raihoitetusta avaruudesta. Varaten sähköjännitteen yllemme, se kertoi ystävien keskinäisen salaisuuden, tuoden tukahdutaen, meidän ainoan ystävyyden, keskinäisen eroavaisuuden, ymmärryksen ja mielen erakoitumisen. Raikas tuulenvire vaikutti, vapauttaen se kertoi: "ollaan yhdessä hiljaa, eikä häiritä toinen, vierasta, toistaan, oliosta jostain, sen hahmo pyysi rauhaa vaikutelmallaan." Rauhassa oikenivat polveni, ja polttavat paleltuvat varpaani, ne etsivät vapautta, ja rentoutumista. Kylmä tuulenvire kosketti hitaasti jo kasvojani, käänsi pääni taas vasemman olkani ylitse, kohta yhteisen aamumme kaitse..... Painoin silmäni lumme- uneen, keltaisten rentukankukkien, ja tuoksun, nin imelän, toivossa. Toivoen herääväni vain parempaan huomiseen, ja kokevanani oli, vain tie todellisuuteen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.