Jehovantodistajatko Jumalasta

uudestisyntynyt

Jehovantodistajilla on monia vääriä uskomuksia ja tässä vain muutamia. He uskovat että vain 144000 menee taivaaseen ja siellä hallitsevat Jeesuksen kasssa ja myös täällä maan päällä, jonne heidän mielestään tulee paratiisi.
Raamattu kuitenkin vakuutta että valtaistuimen edessä on oleva niin suuri joukko jota kukaan ei kykene laskemaan, eli kaikki jotka ovat pesseet vaatteensa Karitsan veressä

Tässä heidän sepusutstaan, Ahtaalla olevan ihmiskunnan auttamisessa on humanitaarisen toiminnan ansiosta otettu ”monia erinomaisia edistysaskeleita” (The State of the World’s Children 2000). Kaikkein erinomaisin edistysaskel tulee kuitenkin olemaan se, että Kristus Jeesus ja ne, jotka hallitsevat hänen kanssaan taivaallisessa Valtakunta-hallituksessa, puuttuvat pian asioihin. He ratkaisevat pysyvästi kaikki konfliktit ja muut meitä ahdistavat epäkohdat pureutumalla niiden perimmäisiin syihin. He tekevät lopun kaikista ihmiskunnan ongelmista. (Ilmestys 21:1–4.)

Tämä on soopaa, sillä maapallolle tulee loppu ja Jumala luo uuden maan ja taivaan. Pietari 3:10 Mutta Herran päivä on tuleva niinkui varas ja silloin taivaat katoavat pauhinalla ja alkuaineet kuumuuudesta hajoavat ja maa ja kaikki, mitä siihe on tehty palavat.

Ilmestyskirja 21:1-8 Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan, sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen naa olivat kadonneeet, eikä merta enää ole. Ja pyhän kaupungen, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niiinkuin morsian, miehellensä kaunistettu. Ja minä kuuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan. Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä ja hän on asuva heidän keskellänsä ja he ovat hänen kansansa ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa, ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää olea, eikä murhettä eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennuttä ja valtaiatuimella istuva sanoi. Katso, uudeksi minä teen kaikki ja hän sanoi Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet ja hän sanoi
minulle. Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janöavalle elämän veden lähteestä lahjaksi. Joka voittaa. on tämän perivä ja minä oeln oleva hänen Jumalansa ja hän on oleva minun poikani. Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorisekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja keikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikilveä palaa, tämä on toinen kuolema.

Tässä sanotaan suoraan että ensimmäinen taivas ja maa ovat kadonneet ja näitä sananpaikkoja olisi vaikka kuinka paljon, mutta eiköhän tämäkin riitä. Jehovantodistajat ei usko helvettiin ja heidän mielestään kuolleet kuolee eikä elämä jatku kuoleman jälkeen, mutta tässäkin sanan paikassa nimenomaan lukee että heidät tuomitaan tulikivijärveen, jotka ei ole elänän kirjaan kirjoitettu.

Myös Ilmestyskirja 14.9-11 Ja heitä seurasi vielä kolmas enkeli,joka sanoi suurellä äänellä. Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä, niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan ja hänta pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä. Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikisesri, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, heillä jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kenelläkään joka ottaa sen nimen merkin.

On tulossa antikristus jonka hallinnan aikana ei voi ostaa eikä myydä, ellei ole pedon lukua kädessä, tai otsassa. Jotka sen ottavat saavat tuomion, joka on hirveä ja inkaikkinen.

Tätä iankaikkista tuomiota ei nykyisin enää meinata uskoa kristityissäkään piireissä, kun haureus on päässyt vallalle ja jotkut ei tahdo uskoa että Jumala, joka on rakkaus voisi sellsisen tuomion langettaa, mutta se on tosi, jonka raamattu itse selkeästi todistaa, ja nimenomaan että se kodkee kaikkia, jotka sen merkin ottavat, eikä vain antikristusta ja väärää profeettaa.

6

360

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jamo

      mä taas uskon että koko raamattu on soopaa ja samoin muut uskonnot. jotkut ihmiset vaan keksiny kun ovat olleen niin yksinäisiä tai ollut tekemisen puutetta.

      • Teresia

        Tuskinpa raamattua on kirjoitettu ikävystymisen tai tekemisen puutteen vuoksi. Tuskinpa kukaan raamattua tuollaisissa tilanteissa ryhtyisi kirjoittamaan. Päinvastoin, hylkäisi moiset ajatuksetkin.

        Sana on ollut olemassa jo aikojen alussa, tullut lihaksi ja asunut meidän keskuudessamme - ja asuu yhä! Sana on Jumala. Sana on yhtä kuin ajatus, ilmoitus, tieto. Ei sanaa voida syyttää siitä, etteivät kaikki sitä ymmärrä. Sana avautuu vain nöyrille totuuden etsijöille, joilla on "lapsen mieli", ei tiedemiehen tai epäilijän.

        Mistä Jehovantodistajat saavat tietonsa? Raamatustako? Tulkitseeko joku raamatun sanomaa ja välittää sitä eteenpäin muunnetussa muodossa? Miksi? Eikö jokaisella olekaan kykyä lukea itse raamattuaan ja tehdä lukemastaan johtopäätöksiä?


      • minä
        Teresia kirjoitti:

        Tuskinpa raamattua on kirjoitettu ikävystymisen tai tekemisen puutteen vuoksi. Tuskinpa kukaan raamattua tuollaisissa tilanteissa ryhtyisi kirjoittamaan. Päinvastoin, hylkäisi moiset ajatuksetkin.

        Sana on ollut olemassa jo aikojen alussa, tullut lihaksi ja asunut meidän keskuudessamme - ja asuu yhä! Sana on Jumala. Sana on yhtä kuin ajatus, ilmoitus, tieto. Ei sanaa voida syyttää siitä, etteivät kaikki sitä ymmärrä. Sana avautuu vain nöyrille totuuden etsijöille, joilla on "lapsen mieli", ei tiedemiehen tai epäilijän.

        Mistä Jehovantodistajat saavat tietonsa? Raamatustako? Tulkitseeko joku raamatun sanomaa ja välittää sitä eteenpäin muunnetussa muodossa? Miksi? Eikö jokaisella olekaan kykyä lukea itse raamattuaan ja tehdä lukemastaan johtopäätöksiä?

        totuutta. Totuus on raamatussa. Jeesussanoi "vain harvat löytävät sen"...Matt. 7:13-14. JT


      • Johannes
        minä kirjoitti:

        totuutta. Totuus on raamatussa. Jeesussanoi "vain harvat löytävät sen"...Matt. 7:13-14. JT

        Jehovan todistajien välittämä oppi on nimenomaan muunnettua oppia Raamatusta. Tätä eivät tosin Jehovan todistajat pysty ymmärtämään koska eivät ole enne järjestöön (Vartiotorniseura) tutkineet juurikaan Raamattua eikä Vartiotorniseuran historiaa ja oppeja Raamatun valossa.


    • kaskas

      Kun maa ja taivas katoavat, minnes sitten mennään? Mukava olis tietää kun ei ole muita paikkoja ehdolla!

      • Marko-77

        Uusi taivas ja uusi maa luodaan...

        Marko-77


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9198
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      8004
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5761
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2378
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2103
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1752
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1695
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1455
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1382
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1380
    Aihe