Oi armas Suomen maa.. Olen kyllästynyt tähän meininkiin.
Haluan vain kauas pois viettämään rauhallista elämää lukemaan kirjoja ja elämään ilman kvartaalitalouden paineita.
Oma tieni on vienyt pienestä kylästä kaupunkiin ja nyt olen päätynyt tänne HELLsinkiin.
Tulen työpaikalle lauantaina kirjoittamaan tätä. Kotona ei huvita olla. Ei huvita edes ryypätä tai urheilla. Niin monet kapakit ja undergroundit on nähty ja meininki vaan kyllästyttää. Seurustelu kyllästyttää ja kaikki velvoitteet. Minulla on paljon ystäviä joista tietysti välitän todella paljon mutta kaipaan etäisyyttä kaikkeen. Suomi on kaunis kun sille päälle sattuu mutta niitä päiviä on liian vähän. Ulkona on lunta ja kämppä on pieni.
Ikäänkuin olisi jonkinlaisessa vankilassa. Ihmisillä on jokin narsistinen tarvi päteä ja olla jollain tavalla parhaita.
Minua ei kiinnosta tämä Amerikkalainen unelma. Tuntuu että tulevaisuutta tällaisissa yhteikunnissa on äärimmäisen vaikea ajatella. Monien maailmankatsomus perustuu niin pienee aikajanaa maailman historiasta. Ei ajatella sukupolvien päähän vaan ainoastaan sitä että se oma idylli jotenkin tällä planeetalla täyttyy.
Rakastin Suomea mutta jollain tavalla sitä ei ole minulle enää. Siksi en pysty ajattelemaan loppuelämääni täällä. Tavoitteena on vaan nyt tehdä kovasti töitä ja lähteä. Lukea kirjoja, kirjoittaa päiväkirjaa ja nauttia luonnosta jossain missä meininki ei ole näin överiä ja siellä missä ollaan lähempänä todellista vapautta...
Tämä kaikki on vaan epätodellista kuplaa. Totuus on tuolla jossain....
Haluan vain kauas pois viettämään rauhallista elämää lukemaan kirjoja ja elämään ilman kvartaalitalouden paineita.
Oma tieni on vienyt pienestä kylästä kaupunkiin ja nyt olen päätynyt tänne HELLsinkiin.
Tulen työpaikalle lauantaina kirjoittamaan tätä. Kotona ei huvita olla. Ei huvita edes ryypätä tai urheilla. Niin monet kapakit ja undergroundit on nähty ja meininki vaan kyllästyttää. Seurustelu kyllästyttää ja kaikki velvoitteet. Minulla on paljon ystäviä joista tietysti välitän todella paljon mutta kaipaan etäisyyttä kaikkeen. Suomi on kaunis kun sille päälle sattuu mutta niitä päiviä on liian vähän. Ulkona on lunta ja kämppä on pieni.
Ikäänkuin olisi jonkinlaisessa vankilassa. Ihmisillä on jokin narsistinen tarvi päteä ja olla jollain tavalla parhaita.
Minua ei kiinnosta tämä Amerikkalainen unelma. Tuntuu että tulevaisuutta tällaisissa yhteikunnissa on äärimmäisen vaikea ajatella. Monien maailmankatsomus perustuu niin pienee aikajanaa maailman historiasta. Ei ajatella sukupolvien päähän vaan ainoastaan sitä että se oma idylli jotenkin tällä planeetalla täyttyy.
Rakastin Suomea mutta jollain tavalla sitä ei ole minulle enää. Siksi en pysty ajattelemaan loppuelämääni täällä. Tavoitteena on vaan nyt tehdä kovasti töitä ja lähteä. Lukea kirjoja, kirjoittaa päiväkirjaa ja nauttia luonnosta jossain missä meininki ei ole näin överiä ja siellä missä ollaan lähempänä todellista vapautta...
Tämä kaikki on vaan epätodellista kuplaa. Totuus on tuolla jossain....
Vastaukset 1
Vanhimmat
samoilla linjoilla.
Aina puhutaan että pitää puhaltaa yhteen hiileen ja auttaa vähäosaisia. Paskat. Pitäisi sitten tehdä niitä asioita eikä aina vaan puhua. Mielestäni on parempi kuin ei puhuta niin ei tule pettymyksiä. Itse olen lopen kyllästynyt myös kaikkeen. Parasta on nukkuminen ja kiiretön oleminen. Alvikin nousee taas ja muutenkin ollaan hyvää vauhtia menossa kohti kadotusta. Valitettavaa on se että juhlimme itsenäisyyttä juuri ja siltu maksamme siitä että emme saa päättää omista asioista.