Keskusteluilmapiiri ja asenteet suomenruotsalaisilla ja

heidän etujaan puolustavien suomenkielisten taholla on mennyt siihen suuntaan, että yhteiskuntarauha tulee olemaan uhattuna ihan lähivuosien aikana. - Jos täysin suomenkielinen poliitikko tai virkamies näkee ruotsinkielisen edun ajamisen tärkeämpänä kuin esim. suomenkielisen eläkeläisen hyvinvoinnin niin uhkaa ei pidä vähätellä. Ruotsinkielisen Ylen rahoitus, ruotsinkielinen koulutus, koulutuskiintiöt, varjoparlamentin, Folktingetin lainsäädäntöoikeus, kaksikielisten kuntien korotetut valtionavut ja kaiken kukkuraksi suomenkielisten selkärepuksi asetettu pakkoruotsi ovat sellaisia rasitteita meidän yhteiskunnassamme, että jos joku voisi yhteiskuntarauhaa horjuttaa niin kyllä nämä etuoikeudet kyllä.
- Ilmapiiri kiristyy koko ajan ja keinoja suomenkielisten suomalaisten oman vapauden rajoittamiseksi keksitään koko ajan lisää. Tätä kehitystä tukee ylimitoitetut aloituspaikat tiettyihin opintoihin korkeakouluissa ja yliopistoissa.
Verovapaat suomenruotsalaiset säätiöt hoitavat suomenkielisten poliitikkojen voitelun, että he tukisivat tätä kehitystä. Arvovaltaa kohotetaan aste asteelta näitten tukijoiden joukossa. Viimeksi ruotsalainen raha sai järjestettyä Nobelin rauhanpalkinnon entiselle kansakoulunopettajalle Ahtisaarelle ja jonka arvovaltaa nyt häpeilemättä käytetään hyväksi "oman asian" eteenpäinviemiseksi. - Tietenkään Ahtisaarikaan ei sitä ilmaiseksi tee.
7127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kansaa ei saisi kiihottaa vähemmistöä vastaan. Kansan pitää alistua vähemmistön tahtoon.

Äänestä

Saako vähemistöä kiihottaa enemmistöä vastaan, kuten RKP tekee?

Äänestä

Jospa perussuomalaiset heräisi myös ajamaan eläkeläisten ja vähävaraisten asiaa. Muut on ongelmat kun tämä heevatan ruottinkieli. En kohta enää äänestä teitä, jollei tahti muutu.

Äänestä

Eläkeläisillekin riittää enemmän etuuksia, kun poistetaan koko valtava ruotsalaishimmeli Suomesta. Säästö: miljardeja! Siinä on päätehtävä perussuomalaisille.

Äänestä

"Siinä on päätehtävä perussuomalaisille."


Päätehtävä taitaa kyllä olla SORMIEN ja SILMIEN pyörittely oppositiossa - muuhun ei valtuudet riitä, vaikka KANSA ANTOI KAIKKI VALTUUDET persuille.

Äänestä

Kuinkahan esim. Kokoomus ja muut puolueet käyttävät niitä valtuuksia joita kansa heille antoi? Taitaa olla kompromissi kompromissin jälkeen eikä kukaan käytä niitä valtuuksia joita kansa heille antoi.

Äänestä

Vastuu tulevista levottomuuksista ja jopa väkivallasta on täysin svekopäättäjien.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


madelene kirjoitti:

heidän etujaan puolustavien suomenkielisten taholla on mennyt siihen suuntaan, että yhteiskuntarauha tulee olemaan uhattuna ihan lähivuosien aikana. - Jos täysin suomenkielinen poliitikko tai virkamies näkee ruotsinkielisen edun ajamisen tärkeämpänä kuin esim. suomenkielisen eläkeläisen hyvinvoinnin niin uhkaa ei pidä vähätellä. Ruotsinkielisen Ylen rahoitus, ruotsinkielinen koulutus, koulutuskiintiöt, varjoparlamentin, Folktingetin lainsäädäntöoikeus, kaksikielisten kuntien korotetut valtionavut ja kaiken kukkuraksi suomenkielisten selkärepuksi asetettu pakkoruotsi ovat sellaisia rasitteita meidän yhteiskunnassamme, että jos joku voisi yhteiskuntarauhaa horjuttaa niin kyllä nämä etuoikeudet kyllä.
- Ilmapiiri kiristyy koko ajan ja keinoja suomenkielisten suomalaisten oman vapauden rajoittamiseksi keksitään koko ajan lisää. Tätä kehitystä tukee ylimitoitetut aloituspaikat tiettyihin opintoihin korkeakouluissa ja yliopistoissa.
Verovapaat suomenruotsalaiset säätiöt hoitavat suomenkielisten poliitikkojen voitelun, että he tukisivat tätä kehitystä. Arvovaltaa kohotetaan aste asteelta näitten tukijoiden joukossa. Viimeksi ruotsalainen raha sai järjestettyä Nobelin rauhanpalkinnon entiselle kansakoulunopettajalle Ahtisaarelle ja jonka arvovaltaa nyt häpeilemättä käytetään hyväksi "oman asian" eteenpäinviemiseksi. - Tietenkään Ahtisaarikaan ei sitä ilmaiseksi tee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu