Mikähän siinäkin on etten osaa edes enää päättää
omasta elämästäni...elän ihan täysillä nyt
lainaelämää kun oma elämä odottaa jossain
muualla? Onko suhde terve jos täytyy luopua
kaikesta entisestä pitääkseen suhteen
tomivana...eikä siltikään toimi..en tarkoita ex-
miehiä...tarkoitan ystäviä,
perhettä...kotimaata...kaikkea...? en jaksaisi
enää elää toisen ihmisen elämää...tämän toisen
ystävät...toisen kotimaa...toisen talo...ja vielä
VAIN toisen lapset...Vaadinko liikaa, jos tahdon
myös elää omaa elämääni? Suhteesta on vaikea
poistua,,,mitähän sitten? En jaksa enää aloittaa
hurjaa elämääni alusta.. en kai koskaan ole
elämääni tyytyväinen...ei koskaan löydy
ytäydellistä kumppania...minua niin
tympäsee..ainoa ratkaisuko nunnaluostari?
omasta elämästäni...elän ihan täysillä nyt
lainaelämää kun oma elämä odottaa jossain
muualla? Onko suhde terve jos täytyy luopua
kaikesta entisestä pitääkseen suhteen
tomivana...eikä siltikään toimi..en tarkoita ex-
miehiä...tarkoitan ystäviä,
perhettä...kotimaata...kaikkea...? en jaksaisi
enää elää toisen ihmisen elämää...tämän toisen
ystävät...toisen kotimaa...toisen talo...ja vielä
VAIN toisen lapset...Vaadinko liikaa, jos tahdon
myös elää omaa elämääni? Suhteesta on vaikea
poistua,,,mitähän sitten? En jaksa enää aloittaa
hurjaa elämääni alusta.. en kai koskaan ole
elämääni tyytyväinen...ei koskaan löydy
ytäydellistä kumppania...minua niin
tympäsee..ainoa ratkaisuko nunnaluostari?
Vastaukset 8
Vanhimmat
joo mä tuun mukaan!!
No kiva niin ei yksin tarvi lähteä...=)
tuohan olis voinut olla mun kirjottama =)
tahtoo mukaan.......!
Tuttu tunne,eikä sille mitään voi.
Olen kamppaillut samojen tuntemusten kanssa lähes
aina. Nykyään alan jo hyväksyä itseni sellaisena
kuin olen.
Päätin viimeisen suhteeni,koska halusin oman
elämäni takaisin. Kuitenkin uskon jossain olevan
ihmisen jonka kanssa voisin jakaa kaiken...
Ilot,surut,elämykset ja tunteet. Ehkä sitä vaatii
elämältä niin paljon ihmissuhteissa.
En niinkään katso ulkonäköä,toki sen pitää
miellyttää minua jollakin tavalla. Minusta on
tärkeää olla vakuuttunut toisesta ja ymmärtää
toisen ajatuksia.
Sitoutumiskammo on voimakas,mutta uskon sen
häviävän jos löytää ihmisen joka sopii elämään.
Silloin ei menetä mitään vaan saa.
En tiedä oliko tästää mitään apua,mutta ajatuksia
oli varmasti samanlaisia kuin sinulla.
Olihan siitä apua...ei tunnu enää nii hullulta
kun on muitakin samoin tuntevia. Tuntuu vain
ettei tämäkään voi olla sitä
oikeata..hpmh...mikähän sitten on? Ei näköjään
mikään ole tarpeeksi hyvä, mutta tämä on jo
liikaa akun miehen takia on kaikesta luovuttava,
eikä hän ole valmis luopumaan mistään. Ei silti
etteikö suhteita olisi ollut...on niitä...niitä
on kyllä kertynyt, mutta aina on jotain
valittamista ollut, ettei
kelvannut...huoh...milloinkahan opin elämään tämä
elämää?
...et ole yksin ongelmiesi kanssa, meitä on
täällä monia samoin tuntevia. siis luostariin ;)
kerrohan kun olette valmiita niin tilaan taksin=)
Sä et varmaan tosissas tarkottanut luostariin
menoa, vaan käytit sitä vertauksena toivottamaan
tunteeseesi. Luostarihan ei saa olla mikään pako
paikka.. ja ei ne ongelmat pakenemalle miksikään
muutu. Mulla on samanlaisia tunteita myös ollut
jo monta vuotta, enkä oo vieläkään päässyt
mihinkään päätökseen tai selvyyteenkään. Aika
vaikeetahan tämä on ja pelottaa jos koko elämä on
tällaista. Mutta enpä ole ainut.. sekin jo
lohduttaa