Polvivamma

Noniin. Elikkäs olen nyt 15 kesäinen, urheilullinen nuori mies. Mutta minulla on hyvin hankala ongelma: mun polvet. Elikkäs molemmat polvet erittäin kivuliaita aina liikkuessa, ja jos polvilumpio jää hetkeksi paikalleen (esim. Jos on polvillaan maassa) ja taas nousee niin on aivan valtaisan kivuliaat. Ja molemmat polvet pitää sellaista rutinaa ja meteliä, ihan kuin jonkun puun oksia katkoisi, ja tämä sattuu. Molemmissa polvissa todettu bakerin kysta. Oireet ovat olleet nyt vuoden ajan, ja kaikki tämä johtuu lumilautailusta. Sitä olen nyt muutaman vuoden harrastanut, eikä koskaan ennen ole mitään ongelmia ollut, paitsi viime talvena kaikki alkoi ja vuoden pysynyt. Lisäksi käyn säännöllisesti kuntosalilla. Olen käynyt lukuisia kertoja lääkäreissä, ensinmäiset 2-3 sanoivat että buranaa ja liikuntakieltoa. Vaan ei auttanut. Neljäs sitten lähetti röntgen kuvauksiin, mutta nistäkään ei mitään selvinnyt. Viides halusi verikokeisiin, eipä niistäkään mitään ilmennyt. Kuudes jo sitten lähetti sairaalaan. Sairaalassa tutkivat, reumaa ei todettu. Sitten ultraääni kuvauksiin, vaan ei sieltäkään mitään selvinnyt. Sitten makneettikuvauksiin, sanoivat vaan että kystat menevät kirurgille, ja että polvikivulle ei voi mitään tehdä. Olisko kenelläkään moisesta kokemusta ? Mitä kannataisi tehdä ? Sillä en suostu elämään tällaisessa tuskassa, ja masentaa se että lääkärit jättävät asian siihen että mitään ei tiedetä eikä voida. Kiitos jo etukäteen mahdollisista bastauksista (:
069
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Liikkuva nuori kirjoitti:

Noniin. Elikkäs olen nyt 15 kesäinen, urheilullinen nuori mies. Mutta minulla on hyvin hankala ongelma: mun polvet. Elikkäs molemmat polvet erittäin kivuliaita aina liikkuessa, ja jos polvilumpio jää hetkeksi paikalleen (esim. Jos on polvillaan maassa) ja taas nousee niin on aivan valtaisan kivuliaat. Ja molemmat polvet pitää sellaista rutinaa ja meteliä, ihan kuin jonkun puun oksia katkoisi, ja tämä sattuu. Molemmissa polvissa todettu bakerin kysta. Oireet ovat olleet nyt vuoden ajan, ja kaikki tämä johtuu lumilautailusta. Sitä olen nyt muutaman vuoden harrastanut, eikä koskaan ennen ole mitään ongelmia ollut, paitsi viime talvena kaikki alkoi ja vuoden pysynyt. Lisäksi käyn säännöllisesti kuntosalilla. Olen käynyt lukuisia kertoja lääkäreissä, ensinmäiset 2-3 sanoivat että buranaa ja liikuntakieltoa. Vaan ei auttanut. Neljäs sitten lähetti röntgen kuvauksiin, mutta nistäkään ei mitään selvinnyt. Viides halusi verikokeisiin, eipä niistäkään mitään ilmennyt. Kuudes jo sitten lähetti sairaalaan. Sairaalassa tutkivat, reumaa ei todettu. Sitten ultraääni kuvauksiin, vaan ei sieltäkään mitään selvinnyt. Sitten makneettikuvauksiin, sanoivat vaan että kystat menevät kirurgille, ja että polvikivulle ei voi mitään tehdä. Olisko kenelläkään moisesta kokemusta ? Mitä kannataisi tehdä ? Sillä en suostu elämään tällaisessa tuskassa, ja masentaa se että lääkärit jättävät asian siihen että mitään ei tiedetä eikä voida. Kiitos jo etukäteen mahdollisista bastauksista (:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu