Tositapaus mikä koskee veljeäni

juha82friikki

eli veljeni toiminut eräässä yrityksessä jossa hänen pomonsa on kusettanut häntä.
Asia on menossa Oikeuteen jonka todennäköisesti veljeni voittaa ja voittaakin hyvin suurella mahdollisuudella.

Veljeni oli alipalkattu mm ja pomo puhunut perättömiä veljestäni että huono työntekijä ja ns luuseri mutta veljeni kunnassa monet ihmiset on kehuneet veljeni työpanosta ja kehuneet häntä neroksi.

Asia on siinä mielessä ilkeä kun todennäköisesti veljeni irtisanoo itsensä firmasta tai pomo potkaisee hänet ulos niin se pomo levittelee valheita veljestäni muille mikä näkyy papereissa mutta toisaalta mitään ei pitäisi sellaista tapahtuneen kun kerta se pomo jää kiinni kusetuksesta.
Uutta työtä ei vain tahdo aina löytyä helpolla näinä vaikeina aikoina kun veljeni hakisi saman alan duunia.
Ehkä kenties pääsisi kunnan kirjoille mut kunta ei välttämättä suostu koska tulee kalliiksi.

Tällaista syrjimistä täällä.

14

217

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • veljeäni ottanu jo niin lujille etttä piti hermolomaa.
      Samassa kunnassa kunnanjohtaja on hermolomalla myös työpaikkakiusaamisen takia.
      Ei mene hyvin.

      • Kertannos hauleja

        Haulikon syöminen helpottaa pysyvästi.


      • Rennosti repe

        Haiskahtaa hyvin hermostuneelta kunnalta.


      • Rennosti repe kirjoitti:

        Haiskahtaa hyvin hermostuneelta kunnalta.

        nykymaailma on JULMa.
        Siksi mm minä oon ulkona työelämästä
        ja yhä enemmän ihmisiä on ulkona työelämästä kiusaamisen takia ja mm masennus.
        Näin. Hölmöläisten touhua kiusaajilta jotka aiheuttaa Suomeen työttömyyttä.


      • surujuttu
        juha82friikki kirjoitti:

        nykymaailma on JULMa.
        Siksi mm minä oon ulkona työelämästä
        ja yhä enemmän ihmisiä on ulkona työelämästä kiusaamisen takia ja mm masennus.
        Näin. Hölmöläisten touhua kiusaajilta jotka aiheuttaa Suomeen työttömyyttä.

        http://www.stara.fi/2012/12/11/pilapuhelu-vei-radiotahtien-tyopaikan/

        Tuossa tapauksessa sairaanhoitaja kiusattiin kuoliaaksi. Surullinen juttu kaiken kaikkiaan.


    • Jussuf (se sama)

      Alipalkattu mmmmmm... kuulostaa mukavalta.

      Hauskaa että oikein Oikeuteen!

      • maailmassa on paljon kusipäitä.


      • Jussuf, julman maailman takia moni on työttömiä ja eläkeläisiä.
        Kiusaaminen huomaa.
        Kiusaajat on hölmöjä koska aiheuttaa Suomelle ahdinkoa, huomaa massatyöttömyys.


      • Facebookissa suosite

        Luo käyttäjätili tai kirjaudu sisään, niin näet mitä kaverisi suosittelevat.

        Poika kertoi olevansa homo - Kasvatus - Suomi24
        81 ihmistä recommended tästä.

        Apua, olinkohan vain siittäjä? - Sinkut - Suomi24
        Yksi henkilö recommended tästä.

        Kiuruvesi - Suomi24
        22 ihmistä recommended tästä.


      • Sain tänään ylennyksen, josta olen erityisen otettu. Poikkesin tienvarrella olevaan kauppakeskukseen, siellä Glas Olsson liikeeseen.
        Reilut parimetrinen minulle äijänkorsto tuli liikkeeseen. Pysähtyi ja totesi lakoonisesti. Ai, pössyfkin on täällä. Sitten se poistui heti ulos.
        Luulin että se tarkoitti minua. Olen erittäin otettu noin korkeasta nimityksestä.


      • Late Lapista.
        juha82friikki kirjoitti:

        Jussuf, julman maailman takia moni on työttömiä ja eläkeläisiä.
        Kiusaaminen huomaa.
        Kiusaajat on hölmöjä koska aiheuttaa Suomelle ahdinkoa, huomaa massatyöttömyys.

        Juha82friikin veljen ei passaa nyt missään tapauksessa sanoa itseään irti, jos sen tekee pomo on veljellä mahdollisuus saada kovat korvaukset LAITTOMASTA IRTISANOMISESTA !


        Late Lapista. SSSS Ry!


    • Suomi24 tiedottaa

      Tuoreimmat haut

      finnhits kotka asianajaja isännöitsijäkonttori Juha immonen valkee sarah 38rwgdatam4 hevoset KIRSI VIITANEN pekka orimattila nONiin Habbo las palmas sanniii1 cosplay kesäopetusta marinkylän murha elena RAuno itsemurha iisalmi puolimatka Tero jämsänkoski alavus kristina cruises naisten jääkiekko joululahja testosteroni varma vesikatto spice & Aroma Finland kiltti Citymarket Kauhajoki asianajajan surma kotka tommi westendin linja ummetus Bb Jouko mäntsälä ralli

    • LUE LISÄÄ

      AIHEALUEET:
      Ajanviete
      Autot ja liikenne
      Harrastukset
      Koti ja rakentaminen
      Lemmikit
      Matkailu
      Muoti ja kauneus
      Nuoret
      Paikkakunnat
      Perhe
      Ruoka ja juoma
      Ryhmät
      Seksi
      Suhteet
      Talous
      Teknologia
      Terveys
      Tiede ja kulttuuri
      Tori
      Työ ja opiskelu
      Urheilu ja kuntoilu
      Viihde
      Yhteiskunta
      MUUTA:
      Suomi24
      Aakkosellinen hakemisto
      Kommentaattori
      Kumppanit
      Luotsi

    • Uudet asiakkaat 50-4

      Huomenna erikoinen päivä, 12.12.12.
      9 Vastausta 18 Lukukertaa
      Tilaa palstan RSS-syöte
      Aloita uusi keskustelu
      Poista kirosanafiltteri käytöstä
      121212
      11.12.2012 18:05
      0
      Vastaavaa saa kyllä odottaa.
      VASTAA





      Ilmoita asiaton viestiGoogle-mainokset
      Hae Pikalainat Netistä
      Pikalainat Turvallisesti 50-1000 € Suomivipin Pikalainat Netistä. Hae!
      Pikalainat.suomivippi.fi/netista

      Kutista kaikki kommentit
      111213
      11.12.2012 18:10
      1
      Sulje
      11.12.13 ens vuonna
      VASTAA




      Ilmoita asiaton viesti
      nummero
      11.12.2012 18:21
      1
      Sulje
      Hyvä tuokin, erikoinen.
      VASTAA




      Ilmoita asiaton viesti
      Miten niin
      11.12.2012 18:10
      0
      Sulje
      Päivän päivämäärä on tietyn numeroinen,mutta ei päivässä mitään erikoitsa muuten ole.

      Ihmeellistä, että tänne tehdään tälläisiä älyttömiä päivämäärään perustuvia avauksia urakalla.
      VASTAA




      Ilmoita asiaton viesti
      numeroista huolimat
      11.12.2012 18:31
      0
      Sulje
      Sehän voi olla hyvinkin erikoinen päivä.
      Eikä niitä urakalla ole näkynyt, kun niitä ei ole.

      On täällä hullumpiakin alotuksia.
      VASTAA




      Ilmoita asiaton viesti
      Aina sama
      11.12.2012 18:34
      0
      Sulje
      "On täällä hullumpiakin alotuksia."

      Mahtavaa logiikkaa, no tuolla logiikalla suomi24 on tullut kuuluisaksi suoli24:nä.

      Hörhöavauksen tekijä alkaa selittää, että kun muutkin ovat tyhmiä, niin saanhan minäkin olla ;-)
      VASTAA




      Ilmoita asiaton viesti
      eipäs ole
      11.12.2012 18:10
      0
      Sulje
      Huomenna on 12.12.2012
      VASTAA




      Ilmoita asiaton viesti
      12.12.12
      11.12.2012 18:23
      1
      Sulje
      Usein laitetaan ja sanotaan että vuonna -09, eli jätetään
      vuosituhat pois.
      VASTAA




      Ilmoita asiaton viesti
      huudan hep
      11.12.2012 18:27
      1
      Sulje
      Kun kello huomenna on 12.00, niin se on 12.12.12.klo 12.
      VASTAA




      Ilmoita asiaton viesti
      12.12.12.
      11.12.2012 18:33
      1
      Sulje
      12 12 12 = 36 cm lunta Etelä-Suomessa 12.12.12 !
      VASTAA




      Ilmoita asiaton viest

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      68
      1056
    2. 64
      1042
    3. 93
      817
    4. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      57
      813
    5. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      42
      678
    6. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      222
      640
    7. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      50
      598
    8. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      40
      570
    9. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      66
      565
    10. Nainen joka haluaa miehen

      Näyttää sen selvästi. Hommaa minihameet, pitkät hiukset, laihduttaa ja on iloinen sekä aktiivinen.
      Ikävä
      79
      563
    Aihe