Raamatun profetioiden tulkintaa Herran päivästä ja

Ennen maailmanloppua kuten se on Raamatussa ilmoitettu Herran päivänä, tulee tapahtumaan vielä edeltä ilmoitetut. Maailman loppu tarkoittaa tämän aikakauden päättymistä ja Isarelin Herran tuhatvuotisen hallintajakson alkamista.

Ennen Jeesuksen tulemista tapahtuu noiden edeltävien 7 vuoden aikana iankaikkisen evankeliumiun julistaminen sinettien avaamisen alkaessa ja Jeesus avaa ne taivaassa pyhänä Uhrilampaana.

Samoin 3,5 vuotta ennen Jeesuksen tulemista tulee se antikristus Babylonian kuninkaana ja Babylon on se porttokaupunki Eufratin varrelta ja Nebukadnessar on esikuva tästä tapahtumasta ja kumarrettavat kuvapatsaat ja sen palvonta ja kuolemanrangaistuksen uhka niille, jotka eivät kumarra. Samoin pedonmerkki tulee kaupankäyntiin. Antikristuksen nimestä saadaan laskettua se 666 eli Sadam heprean kirjaimilla 60 1 4 1 600.

Jokaisen kannattaa varautua tähän yön tulemiseen pitämällä huolta että on astiassaan öljy jotta lamppu voi palaa kun näkyy Herran tulemus taivaalla, sillä Ihmisen Pojan merkin näkevät kaikki vielä silloin elävät. Monia pyhiä surmataan kuten ne 144 000 valittua apostolia ja veljien luku näin täyttyy ja Saa-tana voitetaan taivaassa ja heitetään alas maan päälle, tapahtuu tämä siis juuri näiden kahden 3,5 vuoden keskellä.

Jeesuksen tulemuksessa sitten kotaan ensin kuolleet ylös ja samoin elävät Jumalna enkelit johdattavat Herransa tykö, kuten Lootin pois Sodomasta ja muistakaan Lootin vaimoa on se Jeesuksen hyvä opetusta ettei sydämenne yhtään ole tämän maailman perään vaan uudistunut siihen Uuteen Jerusalemiin, sillä tulee Jeesuksen tullessa alas maan päälle, ja Yljän häät alkavat suuressa ilojuhlassa Aabrahamin ja seuraajiensa riumuitessa ja siihen meitä Jeesuksessa kutsutaan, amen, hallelujah!

Ilman uskoa on mahdotonta olla otollinen, mutta nöyrät perivät maan, amen.
13115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

lähivuosina, mahdollisesti viimeistään 2020, kuka on se miekanhaavasta parantuva Babylonian kuningas jonka parantuessa ihmiset ihmettelevät ja jota on kuvattu leijonan kitana myös ja nimestään saadaan se 666 laskettua.

Saddam Hussein sopii siihen kaikin puolin ja Jeesuksen Isä ja Jumala antakoon meille runsaasti ymmärrystä tästäkin asiasta minkä on Raamatussa ilmoittanut antikristuksesta, joka sotii Israelia ja Jerusalemia vastaan ja asettaa sen kumarrettavan kuvapatsaansa kuin Nebukadnessar Babylonian kuninkaana.

Kuka onkaan näistä lähi-idän neljän maan (Egypti, Syyria, Irak ja Iran) johtajasta, joista peto tulee itseään Nebukadnessarriin verrannut ja Irak on Babylon ja se kaupunki on Eufratin varrella ja sieltä ne neljä riivaajavaltaa vapautetaan ja S-d-m sopii myös sodomaan joka tulella poltettiin ja leijona on Babylonian vertauskuva ja kita on se suu, joka puhuu Israelin Herraa vastaan ja sodalla eli miekanhaavalla on Saddam poistettu hallitsemasta Irakia eli Babyloniaa ja kun paranee ja nousee noiden riivajien voimalla ja tuella, niin tulee olemaan erillainen kahdeksas peto eli antikristus ja hyökkää Israelin Jerusalemiin ja asettaa sen patsaansa. Saddamin henkilöpalvontakultti on jo nähty myös, joten sopii hyvin suurine kuvineen seinillä vaikka islamissa ei sitä yleensä suvaita.

Seitsemäs peto on se neljäs valtakunta pantterin ominaisuudessa ja Danielissa on sillä neljä päätä, kuten nuo neljä ensimmäistä vuorta eli kuningasta on historiassa ja nykyisellään Israelin jo tahtoneet tuhota ja neljä linnun siipeä kuvaa niitä neljää riivaajavaltaa jotka Eufratilta vapautetaan ja villitsevät noita kansoja Israelia vastaan mutta pantterin kaltaisella väijytyksellä tekevät sen ansansa Israelille ja kaikille kansoille, jotka mammonaa ja öljyä rakastavat ennemmän kuin Jeesusta Israelin Herrana ja Jumalana ja nähdään tämä pakanakansojen tuen poissaoleminen Israelilta Jerusalem-kysymyksessä ettei heillä ole sitä suurlähetystöä siellä vaan Tel Avivissa ja erikoista on ettei Israel saa itse määritellä omaa pääkaupunkiaan pakanakansojen hallintoelimien mukaan kun eivät sitä suurlähetystöään Jerusalemiin hyväksy, voi noita pakanakansoja.

Jerusalem on Jeesuksen kaupunki ja Jumalan silmäterä ja pakanakansat sinne hyökkää kuten nähdään antisemitisminsä tässä Jerusalem-asiassa ja myös luvatun maan jakakamisessa palestiinalaisten tähden. Näin tehdessän eivät rakasta pakanakansat Israelin kansaa ja Israelin Herraa Jeesusta vaikka eivät ymmärtäisikään tätä itsekkään. Sen sijaan islamin jumalia ja herroja tahtovat mielitellä ja kumarrella näissä asioissa ja öljy on se mammonan valta, joka saa näin kansat tekemään tässä nykyisessä pimeässä ajassa, ja ahneus ja rahan halu on kaiken pahan alku ja juuri.

Herran Jeesuksen pelko on se viisauden alku. Tässä on oppimista monilla ja varmaan osin kaikilla. Rakastetaan Herraa Jeesusta ja ensin ja parhaiten tämä sopii juutalaisille sillä Juudan Öljypuu on Uusi Jerusalem ja profeetat ja apostolit perustuksena, mutta samoin tietysti kaikista kansoista Aabrahamin lupauksen lapset kootaan sinne kaupunkiin ja usko on se kriteeri, jonka kautta vanhurskaudutaan ja rakkautta myös tarvitaan ja tulessa koetellaan aikanaan, minkälainen on itsekunkin rakennnus.

Ei auta nobelit eikä älykkyys vaan Herran Yeshuan pelko on se Jumalan antaman viisauden alku. Jolla on korvat kuulla kuulkoon. Ei auta ensimmäiset sijat täällä maan päällä, jos ei ole rakkautta Israelin Herraan Yeshuaan, amen.

Äänestä

että noin 2019-2020 tulee hävityksen kauhistus Israelin Jerusalemiin ja on se kumarrettava antikristuksen eli kahdeksannen pedon kuvapatsas. Viimeistään siis silloin on parantunut se Babylonian kuningas eikä tietenkään ole koskaan kuollutkaan kuten mielettömät ymmärtää KTS:n kaltaisina mutta tietysti vasta ajallaan nähdään, kenestä tehdään se kuvapatsas ja nimestään saadaan se 666.

Saddam Hussein sopii hyvin ja itseasiassa ainoana näistä nykyajan tapauksista.

KTS:n kaltaiset voivat levittää mielettömyyttä syyttäessa Israelia ja katollista kirkkoa ja USA ja Suomea mahdollisiksi antikristuksen lähtömaiksi tai sitten eivät tahdo lainkaan näitä Raamatun profetioita tulkita ja tutkia vaan pelkästään syyttää niitä jotka näin tahtovat tehdä autuaina ja ymmärrys lisääntyy myös anomalla ja kiittämällä Jeesuksen nimessä hyvää Isää jonka lahjoja ovat Raamatun profetiat ja Ilmestyskirjan ennenkaikkea.

Tietysti omalla tavallamme saamme suhtautua Jeesukseen ja lähimmäisiin, ja hyvä niin, sillä antikristuksen tullessa ja yön sen kautta, ei kukaan enää voi julkisesti työtä tehdä eikä Jeesuksesta todistaa sillä viha on suurta Jeesuksen pyhiä ja opetuslapsia ja Ilmestyskirjaa ja Raamattua vastaan, aivan samoin juutalaiset natsisaksassa vainoa saivat tulee myös antikrsitus vihaamaan juutalaisia ja kristittyjä ja suuri on sotaväkensä noista kymmenestä lähi-idän islam-maasta todennäköisesti koottuna ja mahdollisesti voi olla mukana myös idän suuria maita, aika näyttää tämän.

Tietysti aikamääreet tarkentuu kun nähdään tapahtuvan joten varmuudella ei voida sanoa vielä näin edeltä tätä 2016-2023, kuitenkin ihan hyvät perusteet on täyttyä tämän juuri näin myös.

Äänestä

Hengen vuodatus tapahtuu ja 144 000 aloittavat 3,5 vuotta kestävän apostolintyönsä kuten helluntaina noin kaksi vuosituhatta sitten, niin siitä Herran suureen päivään menee noin seitsemän vuotta.

Hävityksen kauhistus tulee pyhälle paikalle noin 3,5 vuotta ennen Jeesuksen tulemusta eli Herran päivää, ja sinä päivänä maa poltetaan tulella ja uudistetaan uudeksi maaksi ja uudeksi taivaaksi, kuten se oli ennen vedenpaisumusta olosuhteiltaan mutta Saa-tana on sidottuna eikä pääse ketään enää kiusamaan. Mikä suuri päivä Herran Jeesuksen pyhille ja omille, amen, hallelujah!

Jokainen vastaanottakoon Israelin Herran hääkutsun ja pitäköön huolta että on vanhurskauden vaatteen Uhrilampaan verellä pestyt, sillä se on suurta Jumalan armoa ja totuutta myös tänä päivänä. Ei eksytä!

Kunnia ja kiitos Isälle Jeesuksen nimessä!

Äänestä

lehdet 1967 kuuden päivän sodassa Israelin saadessa Jerusalemin haltuunsa.

Tästä riemuvuoteen on noin 2016 (1967 49) ja silloin voidaan hyvinkin antaa se suuri Jumalan Hengen vuodatus 144 000 valitulle apostolille, joista yksi pari on Jerusalemissa säkkipuvuissa ja muut ympäri maailmaa ja tuovat sen hyvän iankaikkisen evankeliumin kuten on Ilmestyskirjassa kirjoitettu.

Hävityksen kauhistus tulee Israelin Jerusalemiin tämän aikataulun mukaan 2019-2020.

Jeesuksen suuri päivä koittaa noin 2023. Hallelujah!

Äänestä

Raamatussa Totuuden ilmoittamana:

´Ja kun hän istui Öljymäelle, tulivat opetuslapset erikseen hänen tykönsä ja sanoivat: "Sano meille: milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?"

Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.

Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu. Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin. Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua.

Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden. Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan. Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.

Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus. Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.

Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.

Kun te siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu profeetta Danielin kautta, seisovan pyhässä paikassa-joka tämän lukee, se tarkatkoon - silloin ne, jotka Juudeassa ovat, paetkoot vuorille; joka on katolla, älköön astuko alas noutamaan, mitä hänen huoneessansa on, ja joka on pellolla, älköön palatko takaisin noutamaan vaippaansa. Voi raskaita ja imettäväisiä niinä päivinä!

Mutta rukoilkaa, ettei teidän pakonne tapahtuisi talvella eikä sapattina. Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule. Ja ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään.

Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko. Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin. Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut. Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko.

Sillä niinkuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus.

Missä raato on, sinne kotkat kokoontuvat.

Mutta kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät.

Äänestä
  • Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella.

    Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin.

    Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä. Samoin te myös, kun näette tämän kaiken, tietäkää, että se on lähellä, oven edessä. Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat.

    Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.

    Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.

    Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva. Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin, eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.

    Silloin on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.

    Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.

    Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä yövartiolla varas tulee, totta hän valvoisi, eikä sallisi taloonsa murtauduttavan. Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.

    Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa? Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän! Totisesti minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi. Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään: 'Minun herrani viipyy', ja rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan ja syö ja juo juopuneiden kanssa, niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa, ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.

    Silloin on taivasten valtakunta oleva kymmenen neitsyen kaltainen, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät ylkää vastaan. Mutta viisi heistä oli tyhmää ja viisi ymmärtäväistä. Tyhmät ottivat lamppunsa, mutta eivät ottaneet öljyä mukaansa. Mutta ymmärtäväiset ottivat öljyn astioihinsa ynnä lamppunsa. Yljän viipyessä tuli heille kaikille uni, ja he nukkuivat. Mutta yösydännä kuului huuto: 'Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan.' Silloin kaikki nämä neitsyet nousivat ja laittoivat lamppunsa kuntoon. Ja tyhmät sanoivat ymmärtäväisille: 'Antakaa meille öljyänne, sillä meidän lamppumme sammuvat'. Mutta ymmärtäväiset vastasivat ja sanoivat: 'Emme voi, se ei riitä meille ja teille. Menkää ennemmin myyjäin luo ostamaan itsellenne.' Mutta heidän lähdettyään ostamaan ylkä tuli; ja ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssansa häihin, ja ovi suljettiin. Ja myöhemmin toisetkin neitsyet tulivat ja sanoivat: 'Herra, Herra, avaa meille!' Mutta hän vastasi ja sanoi: 'Totisesti minä sanon teille: minä en tunne teitä'.

    Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä." ´

    (Matteus 24:3-25:13)

    Äänestä

on lähes täysin Israel ja Jerusalem -keskeinen ja pelastus on juutalaisista ja samoin Raamattu, joten ei mennä ohi maalin yhdessä eikä toisessakaan, siis ei kalenteissa eikä kristityissä.

Jeesus on Juutalaisten kuningas, amen. Kuinka vaikea onkaan tätä joidenkin ymmärtää, varmaa mahdoton ilman Jumalan Henkeä.

Äänestä

´Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla. ´ (1. Tess. 4:17)

Väärät tulkinnat tempausopista kylläkin helluntailaisuudessa vallitsee pitkälti.

Ylösnousemus on se hyvä sana, sillä tempaus sanaa käytetään myös ihan eri tavalla koko Raamatussa, mutta ylösnousemus kertoo tämän Herran tulemukseen eli päivään liittyvän hyvin.

Erikseen on pyhien ensimmäinen ylösnousemus ennen tuhatvuotisen valtakunnan alkua Jeesuksen tulemuksessa, ja sitten viimeinen ylösnousemus tuhatvuotisen valtakunnan jälkeen, kun tuomiot annetaan.
Uusi maa ja taivas tulee maan tulella polttamisessa Jeesuksen tulemuksen yhteydessä ennen tuhatvuotisen valtakuntansa alkua ja Uusi Jerusalem myös laskeutuu alas tuhanneksi vuodeksi, kuten vapautettava Saa-tana sen piirittää sen tuhannen vuoden loppukaudella, joten ei eksytä.

Vain ne, joiden nimet ovat Jeesuksen elämänkirjassa saavat käydä Uuteen Jerusalemiin porteista sisälle ja ulos sen tuhatvuotisen valtakunnan aikana.

Tempaus käännettynä sanana ainoa "temmata" tässä Herran päivään liittyvässä ja muualla UT:ssa muulla tavalla käytettynä "temmata" on 12 kertaa ja VT:ssa paljon enemmän.

Kuitenkin alkukielen kreikan sanaa on juuri näin myös pitkälti käytetty, joten käännös on siten yhdenvertainen alkukielen käännökseen nähden.

Äänestä

Antikristus ajallaan hyökkää Israelin Jerusalemiin ja on Babylonian miekanhaavasta parantunut kuningas ja monet ihmettelee ja sanaa "kuka on pedon vertainen ja voi sotia sitä vastaan". Antikristuksella on kymmenen valtakunnan asevoimat ja tuki kun hyökkää ja sopii noihin neljään kirjoittamaani hyvin, ketkä ovat muut kuusi valtakuntaan nähdään. Peto saa 200 miljoonaisen armeijan tappamaan ne, jotka eivät kumarra kuvapatsasta eivätkä ota pedon merkkiä, eli Jumala pyhät pitävät Jumalan käskyt ja todistuksen Jeesuksesta, eli juutalaiset ja kristityt pyritään tappamaan tai sitten ne, joilla ei ole paljon maailmallista menetettävää, sillä lait ovat sen mukaiset ettei rahaliikennettä voida harjoittaa ilman sitä pedon merkkiä.

Jokainen voi lukea Ilmestyskirjasta miten paljon tappavat nuo antikristuksen joukot ja palvelevat tuota kuvapatsas jumalaansa ja sen jumalaa ja on tietysti valheen ja murhan isä eli Saa-tana siellä kuten islam kieltää Pojan Jeesuksen ja Juutalaisten Kuninkaan sotiessaan sitä vastaan kuten on tehnyt ihan Kainista lähtien tässä maailmassa.

Mitä juutalaiset ajattelevat Raamatun profetioista ja varsinkin Ilmestyskirjasta ja Jeesuksen sanoista Israelin Herrana ja Juutalaisten Kuninkaana, kuten sitä totisesti on, niin vaihtelee sen mukaan onko syntynyt vedestä ja Hengestä vai eikö ja mitä tahtoo tämän ainoan tärkeän asian suhteen elämässään ja sydämessään ja sielussaan ja mielessään, riippuu tietysti siitä, vetääkö Isä häntä pelastukseen ja elääkö etsikkoaikaansa evankeliumin suhteen.
Ilmestyskirjassa on selvästi evankeliumi ja voittajista näin:

´Ja minä näin ikäänkuin lasisen meren, tulella sekoitetun, ja niiden, jotka olivat saaneet voiton pedosta ja sen kuvasta ja sen nimen luvusta, seisovan sillä lasisella merellä, ja heillä oli Jumalan kanteleet. Ja he veisasivat Mooseksen, Jumalan palvelijan, virttä ja Karitsan virttä, sanoen: "Suuret ja ihmeelliset ovat sinun tekosi, Herra Jumala, Kaikkivaltias; vanhurskaat ja totiset ovat sinun tiesi, sinä kansojen kuningas. Kuka ei pelkäisi, Herra, ja ylistäisi sinun nimeäsi? Sillä sinä yksin olet Pyhä; sillä kaikki kansat tulevat ja kumartavat sinua, koska sinun vanhurskaat tuomiosi ovat julki tulleet." ´ (Ilmestyskirja 15:2-4)

Montako juutalaista suhteessa on ja samoin kristittyä ja muita, se nähdään kun Isä erottaa jyvät akanoista, kun tulee se väkevä eksytys ja hävityksen kauhistus. Ilman Jumalan armon ja totuuden ja rakkauden tuntemista, aika vaikea on tuliseen pätsiin mennä kenenkään ja siksi öljy astioissa tarvitaan ja Jumalan ilmoitus on onneksi lähes kaikkien ihmisen ymmärtämällä kielellä jo käännetty ettei kenenkään tarvitse olla oman ymmärryksen varassa näissä asioissa.

Autuaat Jumalan profetiat lukevat ja Totuuden Hengen armoa anovat ja kiittävät Isää Jeesuksen nimessä.

Äänestä

Ensin tulevat kaksi säkkipukuista Jeesuksen todistajaa ja Jumalan tuomioiden täyttyessä lyövät maata siten kuin tulevat tekemään. Näitä Saatanan joukot tietysti valheellisesti syyttävät antikristukseksi ja vääräksi profeetaksi ja jotkut väittävät että tempaus tapahtuu ennen antikristuksen tulemista.

Sitten nämä kaksi tapetaan sen antikristuksen ja väärän profeetan toimesta ja heillä on se valtava armeija, jonka sitten Jeesus tuhoaa Harmagedonissa.

Kun antikristuksen joukot ovat tuhonneet Jumalan pyhiä paljon, niin tulevat myös verta itse juomaan Jumalan vuodattaessa vihansa maljat näiden valheen ja murhan isän joukkojen päälle.

Älkää eksykö, sillä Jumalan tuomiot tulevat kansoille ja ihmisille kuten myös Mooseksen ja Aaronin kautta annettiin Egyptin faaraolle, mutta Saa-tana on eksyttänyt faaraon kuten tapatti juutalaisia poikalapsia ja tässä tulee hyökkäämään Israelin Jerusalemiin ja kun tappavat kaksi säkkipukuista, lähettävät pakanakansojen ihmiset iloissaan lahjoja toisilleen ja sanovat "rauha, rauha, ei mitään hätää", mutta eivät ymmärrä että Jumalan vihan maljat odottavat vuodattamistaan ja suuri kärsimys tulee Jeesuksen hyljänneille antikrsituksen joukoille ja kaikille ihmisille, jotka ottavat pedon merkin Babylonian suuressa kaupankäynnissä islamissa ja muissakin uskonnoissa eksyen valheisiinsa, jos eivät tee parannusta, sillä Jumalan tuomiot tulevat, se on varmaa, kuten on edeltä kerrottu, mutta kuka tuntee Israelin Herran ja pelkonsa on taivaallisen viisauden alku tämän maaiman ihmisille, mutta nähdään, ketkä ovat viisaita ja ketkä tyhmiä.

Äänestä

tempaus tapahtuu tässä ensimmäisessä ylösnousemuksessa Jeesuksen pyhille Jeesuksen tullessa mahdollisesti 2023:

´ Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta. Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus. Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta. ´ (Ilmestyskirja 20:4-6)

Öljy tarvitaan astioihin Jeesuksen pyhillä ennen antikristuksen tulemista, sillä tulee yö, jolloin ei kukaan voi tehdä työtä ja ne 144 000 on myös tapettu.

Äänestä

Ylösnousemus tapahtuu Jeesuksen tulemuksessa kun Saatanan joukot ovat Jerusalemissa sen 3,5 vuotta olleet ja hävityksen kauhistus samoin ja on sen islamin Babylonian kuninkaan sotajoukot ja heihin liittyneet maan kuninkaat pedon merkit käsissään.

Tietysti nämä laittomuuden ihmiset vihaavat Jeesuksen pyhiä, jotka eivät ota pedon merkkiä eivät kuvaansa kumarra, sillä vihaavat Jeesusta ja Isää Jumalaa ja pyhiä juutalaisia ja ihmisiä.

Jeesuksessa voitetaan kuitenkin vaikka kuollaan ilman pedon merkkiä, sillä Jumala herättää omansa Jeesuksen tullessa pyhien enkeliensä kanssa kuten on kirjoitettu, ja kokoaa omansa neljältä ilmansuunnalta, ensin kuolleet ja sitten kootaan myös vielä elossa olevat kuten Johannes sai sen Ilmestyskirjan meille annetavaksi ajallaan kun muut apostolit olivat jo marttyreinä Herransa tykönä.

Ruumiilliseen ylösnousemukseen kuitenkin tulee Aabelkin nousemaan Jeesuksen tulemuksessa vaikka onkin ylhäällä siinä ylösnousemusruumissaan ollut jo tuhansia vuosia. Ei eksytä.

Äänestä

aika vähän keskustellaan Raamatun profetioista, enemmän on muuta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ylösnousemuksesta! kirjoitti:

Ennen maailmanloppua kuten se on Raamatussa ilmoitettu Herran päivänä, tulee tapahtumaan vielä edeltä ilmoitetut. Maailman loppu tarkoittaa tämän aikakauden päättymistä ja Isarelin Herran tuhatvuotisen hallintajakson alkamista.

Ennen Jeesuksen tulemista tapahtuu noiden edeltävien 7 vuoden aikana iankaikkisen evankeliumiun julistaminen sinettien avaamisen alkaessa ja Jeesus avaa ne taivaassa pyhänä Uhrilampaana.

Samoin 3,5 vuotta ennen Jeesuksen tulemista tulee se antikristus Babylonian kuninkaana ja Babylon on se porttokaupunki Eufratin varrelta ja Nebukadnessar on esikuva tästä tapahtumasta ja kumarrettavat kuvapatsaat ja sen palvonta ja kuolemanrangaistuksen uhka niille, jotka eivät kumarra. Samoin pedonmerkki tulee kaupankäyntiin. Antikristuksen nimestä saadaan laskettua se 666 eli Sadam heprean kirjaimilla 60 1 4 1 600.

Jokaisen kannattaa varautua tähän yön tulemiseen pitämällä huolta että on astiassaan öljy jotta lamppu voi palaa kun näkyy Herran tulemus taivaalla, sillä Ihmisen Pojan merkin näkevät kaikki vielä silloin elävät. Monia pyhiä surmataan kuten ne 144 000 valittua apostolia ja veljien luku näin täyttyy ja Saa-tana voitetaan taivaassa ja heitetään alas maan päälle, tapahtuu tämä siis juuri näiden kahden 3,5 vuoden keskellä.

Jeesuksen tulemuksessa sitten kotaan ensin kuolleet ylös ja samoin elävät Jumalna enkelit johdattavat Herransa tykö, kuten Lootin pois Sodomasta ja muistakaan Lootin vaimoa on se Jeesuksen hyvä opetusta ettei sydämenne yhtään ole tämän maailman perään vaan uudistunut siihen Uuteen Jerusalemiin, sillä tulee Jeesuksen tullessa alas maan päälle, ja Yljän häät alkavat suuressa ilojuhlassa Aabrahamin ja seuraajiensa riumuitessa ja siihen meitä Jeesuksessa kutsutaan, amen, hallelujah!

Ilman uskoa on mahdotonta olla otollinen, mutta nöyrät perivät maan, amen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu