niin miten käy käytettynä tuotujen veroille?
Periaattessahan jo tuotujen verot eivät alenisi koska EU-tuomio velvoitti vain siihen että veroa ei saa periä enempää kuin tuontihetkellä oli jäljellä ns. vastaavassa kotimaisessa käytetyssä. Verottajan tulkinta näistä määristä on ollut sanotaanko aika värikäs mutta ei siitä enempää.
Mutta autoveron poistuminen korvattaisiin kuitenkin jonkinlaisella vuotuisella maksulla joka perittäisiin jokaiselta maahan esim. 1.1.2005 jälkeen rekisteröidyltä autolta. Maksun suuruus vastaisi tietenkin pidemmän päälle nykyisen autoveron määrää ja sen jälkeen vähän enemmänkin....
Mutta mutta, tämä maksu perittäisiin tietenkin myös tuontiautoilta jotka rekisteröitäisiin maahan kyseisen päivämäärän jälkeen. Ja toisaalta tuontiautoista saisi edelleen periä myös vastaavaa veroa kuin siitä kuuluisasta vastaavasta kotimaisesta! Autojen tuontihan loppuisi tällaisen kaksoisverotuksen takia kuin seinään.
Mikään EU-tuomio ei velvoittaisi Suomea lopettamaan tuontiautojen verottamista alkuperäisen tuomion mukaan ja toisaalta tällainen vuotuinen käyttömaksu olisi suuruudesta riippumatta OK kunhan sitä peritään kaikilta veron voimaantulon jälkeen tuoduilta autoilta.
jos autovero poistuu kokonaan 2005 alusta
30
3808
Vastaukset
- sama
perustelut unohtuivat...
jos tuontiautot vapautettaisiin vuotuisesta käyttömaksusta joka tulee olemaan CO2-pohjainen ja todella rankasti progressiivinen, tulisi välittömästi kannattavaksi tuoda iskoneista mersua ja bemaria jopa 1-3v ikäisenä.
jos taas tuontiautoiltakin perittäisiin vain CO2-pohjainen vuosimaksu, loppuisi vanhojen käytettyjen tuonti kuin seinään mutta toisaalta maahan alkaisi vyöryä jahresautoja joita saa EU-alueelta 70-80% uuden hinnasta ja toisaalta myös uusien tuonti olisi pakko sallia vaikka Tanskasta jolloin suomalaiset autoliikkeet joutuisivat ensimmäisen kerran kohtaamaan kilpailua ja osa kaatuisi pois.
käytetyille on siis pakko laittaa tuplavero. M.O.T- aivan noin
Vaihtoehto 3:
Jos CO2 perustainen vero olisi vain polttoaineissa, eikä autoveroa, eikä ajoneuvoveroa, niin kannattaisi ostaa mahdollisimman vähän saastuttavia autoja iästä riippumatta. Siis vähän kuluttavia autoja. Voisihan veron tehdä sellaiseksi, että ilman katalysaattoria joutuisi maksamaan vaikkapa 50e vuotuisen ajoneuvoveron ja katalysaattorillisen (=vähäpäästöisen) auton ajoneuvovero olisi sitten em. 0e/vuosi.
Jos siis porukka oikeasti haluaa yksinkertaisen ja päästöjen määrän vähentämiseen ohjaavan verotuksen, niin sen tulee perustua ajomääriin ja kulutettavaan polttoaineen kokonaismäärään, eikä auton keskikulutukseen. Ihmisethän ajaa eri määriä ja ihmisillä on eri määrä kulkuneuvoja. Yksi henkilö voi kuitenkin ajaa yhtä autoa kerrallaan, joten kiinteä aikaan sidottu (=vuosi) on huono. - Pauno
aivan noin kirjoitti:
Vaihtoehto 3:
Jos CO2 perustainen vero olisi vain polttoaineissa, eikä autoveroa, eikä ajoneuvoveroa, niin kannattaisi ostaa mahdollisimman vähän saastuttavia autoja iästä riippumatta. Siis vähän kuluttavia autoja. Voisihan veron tehdä sellaiseksi, että ilman katalysaattoria joutuisi maksamaan vaikkapa 50e vuotuisen ajoneuvoveron ja katalysaattorillisen (=vähäpäästöisen) auton ajoneuvovero olisi sitten em. 0e/vuosi.
Jos siis porukka oikeasti haluaa yksinkertaisen ja päästöjen määrän vähentämiseen ohjaavan verotuksen, niin sen tulee perustua ajomääriin ja kulutettavaan polttoaineen kokonaismäärään, eikä auton keskikulutukseen. Ihmisethän ajaa eri määriä ja ihmisillä on eri määrä kulkuneuvoja. Yksi henkilö voi kuitenkin ajaa yhtä autoa kerrallaan, joten kiinteä aikaan sidottu (=vuosi) on huono.Laitoin itsekin viestissäni Euroopan Komissiolle yhdeksi pointiksi sen, että päästöperusteinen käyttömaksu ei saa perustua TEOREETTISEEN päästöön (siis mikä lähtee paikallaan olevasta autosta) vaan TODELLISEEN, eli vuotuiset ajokilometrit kertaa päästötaso.
Eli siis vaikka CO2 on jollain urheiluautolla 600 g/km, niin jos sillä ajetaan vain 2000 km vuodessa, pitää käyttömaksun olla vain puolet siitä, mitä perheauto jolla ajetaan 12.000 km vuodessa maksaa, jos perheauton päästöt ovat vain 200 g/km.
Muistakaa vaatia tätä kirjoituksessanne komissiolle! Paikallaan olevan auton käyttömaksuverottaminen on puhdas kateusvero eikä auta ympäristöä, TODELLISIIN päästöihin perustuva laittaa ihmiset MIETTIMÄÄN millä ajavat! - lösö
Pauno kirjoitti:
Laitoin itsekin viestissäni Euroopan Komissiolle yhdeksi pointiksi sen, että päästöperusteinen käyttömaksu ei saa perustua TEOREETTISEEN päästöön (siis mikä lähtee paikallaan olevasta autosta) vaan TODELLISEEN, eli vuotuiset ajokilometrit kertaa päästötaso.
Eli siis vaikka CO2 on jollain urheiluautolla 600 g/km, niin jos sillä ajetaan vain 2000 km vuodessa, pitää käyttömaksun olla vain puolet siitä, mitä perheauto jolla ajetaan 12.000 km vuodessa maksaa, jos perheauton päästöt ovat vain 200 g/km.
Muistakaa vaatia tätä kirjoituksessanne komissiolle! Paikallaan olevan auton käyttömaksuverottaminen on puhdas kateusvero eikä auta ympäristöä, TODELLISIIN päästöihin perustuva laittaa ihmiset MIETTIMÄÄN millä ajavat!Urheiluautolla ajaa 2 hlö hupia.Maisemat on hienoja ja tukka hulmuaa.
Perheautolla saatetaan jopa ajaa lapset tarhaan ja vaimo töihin, ennen kuin isäntä ottaa vielä kimppakyytiläisiä kyytiin, ja illalla viedään taas koko lasti kotia päin, ennenkuin mennään vielä markettiin.
Elikkäs mitään hirmu monimutkaista ei kannattane edes suunnitella, vaikka joku hyötyykin aina toista enemmän.
Katsastuksessa todettu mittaustulos vaan pohjaksi, kilometrejä ei kannata syynätä, se vaan johtaisi ruuvaamiseen. Bensan hinnassa on jo 75 % veroa, siihen on myös turha koskea.
Yksinkertainen tekninen syyni ja maksu katsastusaseman kassalle. - 68% veroa
lösö kirjoitti:
Urheiluautolla ajaa 2 hlö hupia.Maisemat on hienoja ja tukka hulmuaa.
Perheautolla saatetaan jopa ajaa lapset tarhaan ja vaimo töihin, ennen kuin isäntä ottaa vielä kimppakyytiläisiä kyytiin, ja illalla viedään taas koko lasti kotia päin, ennenkuin mennään vielä markettiin.
Elikkäs mitään hirmu monimutkaista ei kannattane edes suunnitella, vaikka joku hyötyykin aina toista enemmän.
Katsastuksessa todettu mittaustulos vaan pohjaksi, kilometrejä ei kannata syynätä, se vaan johtaisi ruuvaamiseen. Bensan hinnassa on jo 75 % veroa, siihen on myös turha koskea.
Yksinkertainen tekninen syyni ja maksu katsastusaseman kassalle.http://www.tuulilasi.fi/valokeila/?subarea=trendit&article=114711
- halpaa
lösö kirjoitti:
Urheiluautolla ajaa 2 hlö hupia.Maisemat on hienoja ja tukka hulmuaa.
Perheautolla saatetaan jopa ajaa lapset tarhaan ja vaimo töihin, ennen kuin isäntä ottaa vielä kimppakyytiläisiä kyytiin, ja illalla viedään taas koko lasti kotia päin, ennenkuin mennään vielä markettiin.
Elikkäs mitään hirmu monimutkaista ei kannattane edes suunnitella, vaikka joku hyötyykin aina toista enemmän.
Katsastuksessa todettu mittaustulos vaan pohjaksi, kilometrejä ei kannata syynätä, se vaan johtaisi ruuvaamiseen. Bensan hinnassa on jo 75 % veroa, siihen on myös turha koskea.
Yksinkertainen tekninen syyni ja maksu katsastusaseman kassalle.Bensan hinta on heilunut jatkuvasti, mutta jos kukaan muistaa vielä 80-luvun puoliväliä, niin kyllä silloin bensa oli kallista. Siitä on noin 18 vuotta aikaa, joten siinä ajassa melkein kaikki muu on kallistunut enemmän kuin bensa. Eli miksi bensan pitää olla halpaa. Siksi, että voisimme ajaa isommilla (=saastuttavammilla) autoilla. Ja, että voidaan ajella turhaakin ajoa ilman, että tarvitsee miettiä auton kulutusta tai kilometrejä.
Kyllä se bensan hinta voitaisiin aivan hyvin vielä nykyhinnoilla vaikka puolitoistakertaistaa autoveron poistamisen kustannuksella. Verojen tulee kannustaa vähentämään ajamista ja ostamaan vähemmän kuluttavia autoja.
Verojen ei pitäisi kannustaa ajamaan enemmän, jotta kilometrit halpenisivat (nykyinen käyttövoimavero ja ajoneuvovero ja ehdottamasi mukainen verotus), eikä verojen pitäisi kannustaa myöskään mittarinruuvailun lisääntymiseen (ehdottamasi verotus).
Polttoainevero on myös varsin dynaaminen, koska sitä voi säätää helposti, jos niitä verotuloja tuleekin valtiolle vaikkapa liikaa... ;-P - sampsa
halpaa kirjoitti:
Bensan hinta on heilunut jatkuvasti, mutta jos kukaan muistaa vielä 80-luvun puoliväliä, niin kyllä silloin bensa oli kallista. Siitä on noin 18 vuotta aikaa, joten siinä ajassa melkein kaikki muu on kallistunut enemmän kuin bensa. Eli miksi bensan pitää olla halpaa. Siksi, että voisimme ajaa isommilla (=saastuttavammilla) autoilla. Ja, että voidaan ajella turhaakin ajoa ilman, että tarvitsee miettiä auton kulutusta tai kilometrejä.
Kyllä se bensan hinta voitaisiin aivan hyvin vielä nykyhinnoilla vaikka puolitoistakertaistaa autoveron poistamisen kustannuksella. Verojen tulee kannustaa vähentämään ajamista ja ostamaan vähemmän kuluttavia autoja.
Verojen ei pitäisi kannustaa ajamaan enemmän, jotta kilometrit halpenisivat (nykyinen käyttövoimavero ja ajoneuvovero ja ehdottamasi mukainen verotus), eikä verojen pitäisi kannustaa myöskään mittarinruuvailun lisääntymiseen (ehdottamasi verotus).
Polttoainevero on myös varsin dynaaminen, koska sitä voi säätää helposti, jos niitä verotuloja tuleekin valtiolle vaikkapa liikaa... ;-PBensiinin hinnoittelussa kannattaa muistaa, että jos hintaa nostetaan huikeasti, aiheuttaa se monelle ihan oikeita ongelmia. Maaseudulla, Pohjois-Suomessa jne. ei kohta kannata lähteä töihin, jos bensiinin hinta kovasti nousee.
Palkoista todella suuri osa kuluu jo nyt polttoaineisiin: ihan normaalia on, että kuukaudessa pelkät työmatkojen bensiinikulut ovat 250 - 350 euroa. Jos tuo paljon nousee, voi pienipalkkaisten pian kannattaa jäädä kotiin.
Tietysti jos verotusta korjataan niin, että todellisista työmatkakuluista saa todellisia vähennyksiä...
Bussilla tai metrolla ei tuo töissäkäynti maalla onnistu. - puuh
sampsa kirjoitti:
Bensiinin hinnoittelussa kannattaa muistaa, että jos hintaa nostetaan huikeasti, aiheuttaa se monelle ihan oikeita ongelmia. Maaseudulla, Pohjois-Suomessa jne. ei kohta kannata lähteä töihin, jos bensiinin hinta kovasti nousee.
Palkoista todella suuri osa kuluu jo nyt polttoaineisiin: ihan normaalia on, että kuukaudessa pelkät työmatkojen bensiinikulut ovat 250 - 350 euroa. Jos tuo paljon nousee, voi pienipalkkaisten pian kannattaa jäädä kotiin.
Tietysti jos verotusta korjataan niin, että todellisista työmatkakuluista saa todellisia vähennyksiä...
Bussilla tai metrolla ei tuo töissäkäynti maalla onnistu.Miksi aina pitää sotkea aluepolitiikka mukaan, kun keskustellaan polttoaineen hinnasta? Syrjäseuduilla joutuu ajamaan pidempiä matkoja, mutta eipä tarvii maksaa asunnostakaan älyttömiä summia...
- landepaukku
puuh kirjoitti:
Miksi aina pitää sotkea aluepolitiikka mukaan, kun keskustellaan polttoaineen hinnasta? Syrjäseuduilla joutuu ajamaan pidempiä matkoja, mutta eipä tarvii maksaa asunnostakaan älyttömiä summia...
Mätkäistään isoihin kaupunkeihin "lisämaksu" yksityisauton käytöstä. Siellähän omalla autolla jurruttaminen on kaikkein typerintä. Lyödään vain Länsiväylän ja muiden motareiden päähän pömpelit, mihin saa pudottaa euron aina ohikulkiessaan.
Älytöntä olisi, että bensiinin hinnalla rangaistaan pahiten niitä, jotka eivät voi käytännössä elää ilman autoa.
Jos on asunnot halvempia "syrjäseuduilla", niin on palkatkin pienempiä. - Jamppu
landepaukku kirjoitti:
Mätkäistään isoihin kaupunkeihin "lisämaksu" yksityisauton käytöstä. Siellähän omalla autolla jurruttaminen on kaikkein typerintä. Lyödään vain Länsiväylän ja muiden motareiden päähän pömpelit, mihin saa pudottaa euron aina ohikulkiessaan.
Älytöntä olisi, että bensiinin hinnalla rangaistaan pahiten niitä, jotka eivät voi käytännössä elää ilman autoa.
Jos on asunnot halvempia "syrjäseuduilla", niin on palkatkin pienempiä.Voimmehan me täällä maaseudulla käyttää myös vähemmän kuluttavia, pienempikoneisia autoja. Ajelkoot siellä pääkaupunkiseudulla ruuhkissansa niillä limousineilla.
- landepaukku
Jamppu kirjoitti:
Voimmehan me täällä maaseudulla käyttää myös vähemmän kuluttavia, pienempikoneisia autoja. Ajelkoot siellä pääkaupunkiseudulla ruuhkissansa niillä limousineilla.
Totta puhut... Ainoa mikä harmittaa, on ostaa pienempi = turvattomamapi auto sen takia, ettei ole rahaa ostaa bensaa isompaan.
- Jamppu
landepaukku kirjoitti:
Totta puhut... Ainoa mikä harmittaa, on ostaa pienempi = turvattomamapi auto sen takia, ettei ole rahaa ostaa bensaa isompaan.
Noh, uudet "pienet" eivät enää ole kovinkaan pieniä. Esim Hyundai Getz diesel 1204 kg, Daewoo Kalos 4-ov 1095 kg. Tälläisiin painoihin ei päästy 80-luvulla vielä isommassakaan keskiluokassa.
Toisaalta sitten itsekin vanhalla Suzuki Altolla ajavana ymmärrän murheesi... Joka tapauksessa hullua tuo kilpavarustelu, panssarivaunullako sinne liikenteeseen pitäisi lähteä.
- Veronkerääjä
Aiheesta, miten käyttömaksua saa periä, on keskusteltu tällä palstalla ennenkin ja hankalaa tuntuu olevan opin perille meno. Koska kertaus on opintojen täti, kerrataanpa taas:
EU-sopimusten ja myös niihin perustuvan ns. Siilin tuomion peruslähtökohta on se, että jäsenmaat antavat muiden jäsenmaiden kauppialle samat mahdollisuudet myydä tavaraa kuin on heidän kotimarkkinoillaan. Samaan tavaraan pitää siis kohdistua sama verokohtelu riippumatta siitä, ostetaanko tavara kotimarkkinoilta vai toisesta jäsenmaasta. Jos kahteen samanlaiseen ja samaan aikaan valmistettuun autoon kohdistuvan veroluonteisen maksun kuten käyttömaksun määrä riippuu maahantuontiajankohdasta, on tilanne laiton.
Ei pidä siis uskoa sutjakkaa automyyjää, joka kertoo, että kyllä valtio jollakin tavalla hyvittää autoveronsa aikanaan maksaneita. Kauppias vain haluaa estää myynnin hyytymisen puheilla, joista hän ei varmasti joudu tilille.- fillari
Tarkoittaako tuo sitä, että jokainen viime aikoina ja lähitulevaisuudessa autonsa ostanut on tehnyt suuren munauksen ts. heittänyt rahaa kankkulan kaivoon?
Voi noita ihmisparkoja - Veronkerääjä
fillari kirjoitti:
Tarkoittaako tuo sitä, että jokainen viime aikoina ja lähitulevaisuudessa autonsa ostanut on tehnyt suuren munauksen ts. heittänyt rahaa kankkulan kaivoon?
Voi noita ihmisparkojaNe, jotka ostavat auton sijoituskohteeksi tai käyttävät jälleenmyyntiarvoa merkittävänä valintaperusteena, pettävät itseään. Auto on ajamista varten ja sitä työssään tarvitsevat, kuten minä, vaihtavat auton silloin, kun oma käyttötarve määrää.
- HOj
Veronkerääjä kirjoitti:
Ne, jotka ostavat auton sijoituskohteeksi tai käyttävät jälleenmyyntiarvoa merkittävänä valintaperusteena, pettävät itseään. Auto on ajamista varten ja sitä työssään tarvitsevat, kuten minä, vaihtavat auton silloin, kun oma käyttötarve määrää.
Hei
Katalysaattori on muuten kehittynyt 10 vuoden aikana, verotusperusteena on EURO normi joita on katalysaattorin osalta jo EURO1.stä EURO4.een ja FSI moottorit taitaa täyttää jo EURO5 luokituksen? en muista varmaksi.
Katalysaattorista puhuminen siis peittää alleen tosiasian että 2004 vuosimallin auto on jo yli 10x vähemmän saastuttava kuin 1994 vuosimallin EURO1 luokan katilla varustettu auto.
Näin se saksassa toimii, luultavimmin mallia haetaan sieltä. - Veronkerääjä
HOj kirjoitti:
Hei
Katalysaattori on muuten kehittynyt 10 vuoden aikana, verotusperusteena on EURO normi joita on katalysaattorin osalta jo EURO1.stä EURO4.een ja FSI moottorit taitaa täyttää jo EURO5 luokituksen? en muista varmaksi.
Katalysaattorista puhuminen siis peittää alleen tosiasian että 2004 vuosimallin auto on jo yli 10x vähemmän saastuttava kuin 1994 vuosimallin EURO1 luokan katilla varustettu auto.
Näin se saksassa toimii, luultavimmin mallia haetaan sieltä.Pahin autoilun aiheuttama saasteongelma taitavat olla hiilidioksidipäästöt ja niitähän katit eivät vähennä, pikemminkin lisäävät. Muiden päästöjen pudottaminen kymmenenteen osaan ei ole kuin kärpäsen pieru Saharassa, mutta ei myöskään major-saavutus.
- Jamppu
Veronkerääjä kirjoitti:
Pahin autoilun aiheuttama saasteongelma taitavat olla hiilidioksidipäästöt ja niitähän katit eivät vähennä, pikemminkin lisäävät. Muiden päästöjen pudottaminen kymmenenteen osaan ei ole kuin kärpäsen pieru Saharassa, mutta ei myöskään major-saavutus.
Taas päästiin tähän. Miksei siis poisteta autoista katit kokonaan? Nehän lisäävät pahinta päästöä. Ja eiköhän siirrytä samantien myös takaisin lyijylliseen bensaan.
"Kun vuonna 1989 käyttöön otettu keskiverto suomalainen auto tuottaa koko elinikänään noin 3 750 kiloa happamoittavia päästöjä, päästään vuoden 1999 autolla vain noin 38 kiloon."
http://www.ford.fi/tietoa_ymparisto.html - hiilidioksidipäästöjä
Veronkerääjä kirjoitti:
Pahin autoilun aiheuttama saasteongelma taitavat olla hiilidioksidipäästöt ja niitähän katit eivät vähennä, pikemminkin lisäävät. Muiden päästöjen pudottaminen kymmenenteen osaan ei ole kuin kärpäsen pieru Saharassa, mutta ei myöskään major-saavutus.
Eduskunta on suuressa viisaudessaan säätänyt lait siten että kannattavinta käytettyjen tuontia on isomoottoristen painavien autojen tuonti. Pieniä, pienikulutuksisia vähän hiilidioksidia tuotavia perusautoja ei sen sijaan kannata tuoda eduskuntamme säätämien säänösten vuoksi. Tuontitilastothan ovat tullin sivuilla kaikkien nähtävillä.
Mikäli 1.4eco Astran tuonti olisi kannattavaa siinä kuin S320 mersunkin, tokihan noitakin tuotaisiin. Naapurimaahamme Viroonhan näitä pienikoneisia Volkkareita ja Opeleita tuodaan paljon juuri sikäläisten lainsäätäjien kirjoittamien pykälien johdosta. - Veronkerääjä
Jamppu kirjoitti:
Taas päästiin tähän. Miksei siis poisteta autoista katit kokonaan? Nehän lisäävät pahinta päästöä. Ja eiköhän siirrytä samantien myös takaisin lyijylliseen bensaan.
"Kun vuonna 1989 käyttöön otettu keskiverto suomalainen auto tuottaa koko elinikänään noin 3 750 kiloa happamoittavia päästöjä, päästään vuoden 1999 autolla vain noin 38 kiloon."
http://www.ford.fi/tietoa_ymparisto.htmlItse asiassa Suomen oloissa kateista saatava hyöty on aika pieni, joten jos autojen tekniset määräykset tehtäisiin vain maatamme varten, niin niitä tuskin kannattaisi vaatia. Katalysaattorithan on kehitetty autojen aiheuttamien lähi- ja keskimatkan päästöjen pienentämiseen ja niiden käyttö on alkanut sellaisilta alueilta kuten Kalifornia, jossa autotiheys on suurin.
Tuo heitto lyijyn palauttamisesta ei ole aivan tuulesta temmattu. Monet orgaaniset yhdisteet, joita käytetään oktaaniluvun kohottamiseen sen sijaan, ovat myös ympäristöongelma, tosin lähinnä toisentyyppisissä ilmasto-olosuhteissa kuin Suomessa.
En kuitenkaan vastusta katalysaattoreita tai eksoottisten orgaanisten yhdisteiden käyttöä. Vastustan sitä, että katalysaattoreiden ja muun teknisen kehityksen perusteella väitetään autojen aiheuttamien ympäristöongelmien vähentyneen kertaluokkaisesti. Tämä ei pidä paikkaansa. - HOj
Veronkerääjä kirjoitti:
Pahin autoilun aiheuttama saasteongelma taitavat olla hiilidioksidipäästöt ja niitähän katit eivät vähennä, pikemminkin lisäävät. Muiden päästöjen pudottaminen kymmenenteen osaan ei ole kuin kärpäsen pieru Saharassa, mutta ei myöskään major-saavutus.
Jep, eli hiilidioksiidia katti ei poista, tarkoitukseni oli korostaa tuota kat tekniikan kehittymistä, siinäkin mennään joka vuosi eteenpäin.

"Mutta autoveron poistuminen korvattaisiin kuitenkin jonkinlaisella vuotuisella maksulla"
Miksi? Toiko Mooses vuorelta kivitaulut joihin nämä sanat oli kirjoitettu?
Entäpä jos autovero vain poistettaisiin / laskettaisiin 10%:iin eikä mitään ylimääräistä vuosittaista maksua tulisikaan.
Eihän enää ole vuosittaista käyttömaksuakaan, ajoneuvoverokinhan on päiväkohtainen, ei lainkaan sidottu kalenterivuoteen.
Toisaalta eteläisen naapurin tyylinen esim auton painon, kulutuksen tai päästöjen mukainen progressio ajoneuvoverossa voisi ohjata myös suomessa autonostajia enemmän järkiautojen pariin.- sama
Valtio kerää tieliikenteeltä erilaisina veroina noin 7 miljardia euroa ja tämän summan pienentäminen esim kolmella miljardilla tarkoittaisi sitä että verorahoja ei jaettaisi kaksin käsin jokaiselle alkoholistille tai sosiaalipummille jonka 120M2 rivarin takkahuoneeseen pitäisi saada uusi laajakuva-TV tai muuten haastaa sosiaaliviraston raastupaan.
Toisena vaihtoehtona on että rahasumma peritään korkojen kera jossain toisessa muodossa autoilijoilta... - Jamppu
sama kirjoitti:
Valtio kerää tieliikenteeltä erilaisina veroina noin 7 miljardia euroa ja tämän summan pienentäminen esim kolmella miljardilla tarkoittaisi sitä että verorahoja ei jaettaisi kaksin käsin jokaiselle alkoholistille tai sosiaalipummille jonka 120M2 rivarin takkahuoneeseen pitäisi saada uusi laajakuva-TV tai muuten haastaa sosiaaliviraston raastupaan.
Toisena vaihtoehtona on että rahasumma peritään korkojen kera jossain toisessa muodossa autoilijoilta...Autoverotuoton aleneminen kolmella miljardilla kompensoituisikin alv-tuottojen vastaavalla nousulla? Verotuottojen ennustaminenhan on ollut aiemminkin kovasti vaikeaa kuten edellisestä autoveron alentamisesta muistamme.
Asiantuntemustasi sosiaalipuolen menoista en lähde kiistämään. Tuollaisista alkoholisti-rivitalo-laajakuvaTV sosiaalihuolto raastupaan -tapauksista en kuitenkaan itse ole kuullut. - Autoilija Ö
sama kirjoitti:
Valtio kerää tieliikenteeltä erilaisina veroina noin 7 miljardia euroa ja tämän summan pienentäminen esim kolmella miljardilla tarkoittaisi sitä että verorahoja ei jaettaisi kaksin käsin jokaiselle alkoholistille tai sosiaalipummille jonka 120M2 rivarin takkahuoneeseen pitäisi saada uusi laajakuva-TV tai muuten haastaa sosiaaliviraston raastupaan.
Toisena vaihtoehtona on että rahasumma peritään korkojen kera jossain toisessa muodossa autoilijoilta...Älkää heitelkö tuollaisia 3 miljardin summia hatusta.
Jos Suomen pidemmän ajan keskimääräinen autojen myyntimäärä on vaikka n. 120 000 kpl / vuosi nykyisellä autoverotasolla ja auton keskihinta olisi vaikka 25 000 euroa, on autoveron ja elvin tuotto n. YKSI MILJARDI EUROA vuodessa.
Eli näin valtavan vuositulon valtio menettäisi, jos senttiäkään ei nostettaisi käyttömaksuja. Ja mikäli arvonlisäveron tuotto ei lisääntyisi laikaan, ts. autojen vuosittaiset myyntimäärät eivät kasvaisi lainkaan, vaikka hinnat merkittävästi laskisivat. - lösö
Autoilija Ö kirjoitti:
Älkää heitelkö tuollaisia 3 miljardin summia hatusta.
Jos Suomen pidemmän ajan keskimääräinen autojen myyntimäärä on vaikka n. 120 000 kpl / vuosi nykyisellä autoverotasolla ja auton keskihinta olisi vaikka 25 000 euroa, on autoveron ja elvin tuotto n. YKSI MILJARDI EUROA vuodessa.
Eli näin valtavan vuositulon valtio menettäisi, jos senttiäkään ei nostettaisi käyttömaksuja. Ja mikäli arvonlisäveron tuotto ei lisääntyisi laikaan, ts. autojen vuosittaiset myyntimäärät eivät kasvaisi lainkaan, vaikka hinnat merkittävästi laskisivat.Siinä 250 000 UUTTA autoa myytäisiin, JOS vero vihdoin poistettaisiiin.
Valtion menetys tosiaan olisi noin 1 mrde ,ei enempää.
Mutta, jotta tälläiseen päästäisiin, olisi sallittava myös samaan aikaan muualla ensirekisteröityjen autojen tuonti suomeen ilman veroja.
Tokihan tässä olisi niskan päällä jonkin aikaa merkkimaahantuojat, koska heillä on piirimyyntiverkosto, joka voi ottaa VAIHTOAUTON. Komian parivuotiaan arvoauton myynti kun kymppiriveillä onkin jo vaikeampi juttu, kun pitäisi hoitaa rahoitus,takuu yms.
Varsinkin, kun suljetussa Sovietlandiassa on auton vienti ulos tehty mahdottomaksi.
Näin muodostuu tilanne, jossa käytettyjen tuonti hiljennetään valtion ja autokauppiaden toimesta, koska käytettyjen tuonti ennen xx.xx.20xx
eli ennen uuden lain voimaantulopäivää ulkomailla rekisteröidyistä VOITAISIIN periä aivan nykykaavan mukaan verot !!!! Koska sellainen vero olisi ns Suomiauotoissakin ennen xx.xx.20xx !!!!
Summasummarum: Lakia, joka ei hyödytä merkkimaahantuojia ja Puputtia, ei tähän maahan tule, amen.
Mutta on 250 000 hyvää syytä luopua xx.xx.20xx auton verotuksesta. Tuleehan uuden hankinta silti edullisemmaksi kuin nyt :) - Savonmaan Hilma
lösö kirjoitti:
Siinä 250 000 UUTTA autoa myytäisiin, JOS vero vihdoin poistettaisiiin.
Valtion menetys tosiaan olisi noin 1 mrde ,ei enempää.
Mutta, jotta tälläiseen päästäisiin, olisi sallittava myös samaan aikaan muualla ensirekisteröityjen autojen tuonti suomeen ilman veroja.
Tokihan tässä olisi niskan päällä jonkin aikaa merkkimaahantuojat, koska heillä on piirimyyntiverkosto, joka voi ottaa VAIHTOAUTON. Komian parivuotiaan arvoauton myynti kun kymppiriveillä onkin jo vaikeampi juttu, kun pitäisi hoitaa rahoitus,takuu yms.
Varsinkin, kun suljetussa Sovietlandiassa on auton vienti ulos tehty mahdottomaksi.
Näin muodostuu tilanne, jossa käytettyjen tuonti hiljennetään valtion ja autokauppiaden toimesta, koska käytettyjen tuonti ennen xx.xx.20xx
eli ennen uuden lain voimaantulopäivää ulkomailla rekisteröidyistä VOITAISIIN periä aivan nykykaavan mukaan verot !!!! Koska sellainen vero olisi ns Suomiauotoissakin ennen xx.xx.20xx !!!!
Summasummarum: Lakia, joka ei hyödytä merkkimaahantuojia ja Puputtia, ei tähän maahan tule, amen.
Mutta on 250 000 hyvää syytä luopua xx.xx.20xx auton verotuksesta. Tuleehan uuden hankinta silti edullisemmaksi kuin nyt :)no kylläpä on lapsellista tämä ketju alusta loppuun asti
- vankat perustelut
Savonmaan Hilma kirjoitti:
no kylläpä on lapsellista tämä ketju alusta loppuun asti
Noin aukottomasti perusteltu mielipide olikin todella aikuismaista!
- Finance
Kuka piru vieköön on keksinyt, että Suomesta poistuisi nykyisen tyylinen autovero vuonna 2005? Minkälainen looginen päätelmäketju on kyseisen johtopäätöksen taustalla? Uskotteko tosiaan, että verotus uudistetaan?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399245Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748100Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625895William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542420Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62135Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821775Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201719Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71498Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921494Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401399