Työkamut eivät puhu minulle?!?

No entäs se toinen puoli, että muiden kanssa kyllä jutustellaan tylsistäkin asioista, mutta kaikki minun keskustelunavaukseni ja kommenttini ohitetaan. Minun sanomisistani ei olla kiinnostuneita, ne eivät herätä keskustelua, ja kun avaan suuni, yksi katsoo seinille ja toinen silmäilee vuoroonperään seiniinkatsojaa ja minua, kuin arpoen, että lähteekö sen toisen kelkkaan vai kommentoisiko jotain siihen mitä sanoin.

Meidän työyhteisössä YKSI ainoa nainen ei pidä minusta ja osoittaa sen selvästi. Tuhahtelee, ivaa tai pyörittelee silmiään kaikelle mitä sanon, ei IKINÄ edes hymyile minulle vaikka nauraa kikattelee muiden kanssa joka päivä, ei tervehdi iloisesti kuten muita ja selvästi heittäisi minut hevonkuuseen koko duunista jos vain voisi. Mikä pahinta, hän on saanut muut pikkuhiljaa myötäilemään omaa käytöstään.

Itse olen muutaman kerran purkanut mieltäni esimiehelleni, mutta tuntuu siltä että MINÄ olen se vaivanaiheuttaja asiassa, jolle on vaikea tehdä mitään. Asia mieluummin lakaistaan maton alle, kuin otetaan esille tuon yhden ainoan v*ttumaisen ihmisen kanssa. Minulle on sanottu vain että "no voi, onpa kurja juttu", tai "joo, onhan se vähän vaikea ihminen, mutta älä välitä", tai että "ole vain oma itsesi, kyllä se siitä".

Niin tai sitten se puoli että työkaverit pitävät mykkäkoulua ja jos joskus sattuvat puhumaan kanssasi niin kaikki mitä puhuit juorutaan ympäriinsä ja naureskellaan ja muutetaan juttu liioittelemalla sinua vastaan.

He ovat outoja, et sinä. Small talk ihmisten kollegojen kanssa on normaalia käytöstä. Eristäminen ei. Jos jotain syrjitään työpaikalla, kertoo se ihmisten asenne- ja ego-ongelmista.

Tää on mulla nyt vähän tälläinen käänteine juttu, liittyy kyllä aiheeseen. Mua on jotku työkaverit alkanu syrjimään, kun olen selvästi näyttänyt, ettei heidän juttunsa kiinnosta minua. Sain vain tarpeekseni, kun olen 1,5 vuotta kuunnellu erityisesti yhden ihmisen omien lastensa ja itsensä kehumista. Minkäs oot voinu tehdä, huoneeseen työnnytään väkisin ja näytellään kännystä ja facebookista lasten ja kavereitten lasten kuvia, kerrotaan kaikki kuulumiset mitä omat lapset (aikuiset) on tehny. Siinä menee mullakin työpäivästä iso osa aivan hukkaan ja kun pitäis olla NIIIN kiinnostunut. No, jos mä aloitan jutun omista lapsistani niin se sivuutetaan pikaisesti ja puhutaan muusta. Mä olen nyt alkanut tekeen samoin ja sehän ei nyt näy olevan hyvä ollenkaan. Mä olen ollut pakotettu kuuntelemaan niiden juttuja eli vaikken tunne ollenkaan niitä lapsia niin tiedän niiden asiat varmaan lähes yhtä hyvin kuin jos oisin sukua.

En tiiä kyllä mitä teen kun pitäis olla mielin kielin, pomoni on nääs hänen vihitty puolisonsa.

Joo minulla on kanssa sama ongelma, että en ole kiinnostunut keskustelemaan mistään lapsista tai vastaavista. Työasioista keskustelen mielelläni ja ehkä jostain hauskoista jutuista, että kävipä näin hauskasti. Ylipäätään on mukava keskustella ihmisen kanssa, joka kuuntelee eikä vain esitä kuuntelevansa...

Olen nuorempana ratkonut ihmissuhdeongelmia, joten en ole niiden ratkomisesta enää kiinnostunut. Kai luontainen empaattisuuteni herättää muissa sen, että he haluavat keskustella kanssani muusta kuin työasioista...

Itse en kerro työpaikallani henk. asioista, joten oletan, että se olisi vinkki muille, että en ole kiinnostunut kuulemaan muidenkaan henk. elämästä.

työpaikoillahan ei yleisestikään pitäisi työaikana keskustella henk.kohtaisista asioista kuin vain taukojen aikana,. Ei työnantajat välitä maksaa palkkaa asioista jotka eivät liity mitenkään työhön. Itse huomannut että tuo henkilökohtaisista asioista jutusteleminen lähtee monesti käsistä ja työnteko jää toiselle sijalle. Niin kauan kuin työkaverit juttelevat edes työasioista kanssasi, pitäisi sinun olla tyytyväinen. Jos haluaa tutustua työkavereihin paremmin niin sittenhän voisi pyytää jäämään työpäivän päätteeksi taukohuoneeseen vaikka kahville tms.

Olen opetusalalla ja meillä on yksi matikan ope joka ei puhu juuri olenkaan mulle. Kerran olin ope joukkueessa kaukalopalloa pelaamassa, edes takaisessa 120km matkalla tyyppi ei puhunut mulle mitään. Kysyin sitten, että ajatko prätkällä pääsiäisenä. Hän huokasi ja vastasi että enpä tiedä. Olen huomauttanut tästä rehtorille ja koulutoimenjohtajalle. Ktj on sanonut, että hän on sellainen luonteeltaan. Kun täytin 50v ja oli opehuoneessa kakkukahvit, hän oli ainoa joka ei onnitellut. Ihme mouka ja juntti. Yksi kokenut ope sanoi, että anna olla. Se on hänen heikkoutensa. Aivan outo. Muistan kun hänet valittiin virkaan, niin hän sanoi että kiitos että olette kestäneet häntä.

Ärsyttää sellaiset ihmiset jotka jorisevat joutavia.
Joka aamu kaikki huutavat toistensa päälle kuinka jonkin lämpömittari näytti -2 kun taas toinen on täysin varma että kyllä oli-1 ja kolmas sanoo että auton mittari näytti -3.
Sitten joku näki peipon puussa. Yksi näki oravan.
Niin ja kohta saa vaihtaa autoon talvirenkaat. Ei missään nimessä vielä toisen mielestä.
Kolmas vaihtoi jo.

Voi helvetti.

Minä olen vaihtanut työpaikkaa puoli vuotta sitten ja vaikka työnkuva on uudessa työpaikassa mieleinen, niin työpaikan ilmapiiri on kummallinen. Tuntuu ihan siltä, että kaikilla oli joku ennakkoasenne minua kohtaan vaikka en edes tuntenut heitä! Ei sanottu ekana päivänä että tervetuloa tms. Perehdytystä ei juuri ole ollut joten olen joutunut itse opetella työtehtävät. Esimies on onneksi opastanut sen minkä on ehtinyt tai tiennyt. Mutta jos olen joltakin muulta kysynyt neuvoa niin se on selvästi vastahakoista tai vastauksia on saanut lypsää. Aamulla ei tervehditä jos en itse ole aloitteellinen. Että tällainen työpaikka. Oon ajatellut jossain kohtaa että aivan sama, en minäkään teistä sitten piittaa. Teen työni ja kohta lakkaan tervehtimästä kun minun pitää se aina näköjään tehdä ensin. Ilmeisesti jotain omia torikokouksia työhuoneissa pidetään jos olen joutunut työasioissa toisen huoneessa käymään.

Mullakin samantyyppisiä kokemuksia.Kun aloitin nykyisessä työpaikassani mulla oli kiva neljän hengen tiimi työkavereina.Juttu luisti puolin ja toisin ja meillä oli hyvä yhtishenki.Sitten kaksi ryhmästäni jäi eläkkeelle ja jäätiin miespuolisen työkaverin kanssa kaksistaan.Hän alkoi käyttäytyä minua kohtaa tavalla kuin minua ei olisi olemassakaan ja ei halunnut keskustella työtehtävistämme minun kanssani vaan ne piti hoitaa aina esimiehen kautta.Oli himputin vaikeaa tehdä töitä kun ruohonjuuritason töistä niin tietämättömät esimiehet piti ottaa mukaan sopimaan työkuvioista jotka aiemmin oli hoituneet keskenään meidän porukassa.
Yritin solmia suhteita muiden osastojen ihmisiin mutta se on ollut vaikeaa koska heillä on omat kuvionsa muodostuneet vuosien varrella.
Tunnen olevani työpaikalla nyt yksinäinen susi.Yritän vain selvitä annetuista tehtävistä ja kestää tämän yksinäisyyden hammasta purren joka päivä.Tykkään työstäni ja esimiehistäni jotka onneksi tukevat minua ja niiden avulla yritän selvitä.

Parempi se hiljaisuus kuin alituinen rätkättäminen ja puolileikillään vittuilu,
Aikansa sitä jaksaa ja lähtee itsekkin hiukan mukaan, mutta kyllä semmoinen jo kuukauteen alkaa jurppimaan,

Kokoaikainen piilovittuilu sitten jossain vaiheessa suututtaa sitten kaikki keskenään ja alkaa se syvä hiljaisuus tai saunaillassa väännetään ja myllytetään asiat vielä huonommalle mallille.

Työkaveri on hiukan huono nimitys toisille työntekijöille samassa työpaikassa.
Työpaikalla on ihmisiä jotka käyvät samassa paikassa töissä. Pääasia että työt sujuu ja kukaan ei "kampittele".
Se että ei puhuta muuta kuin työasioita tarkittaa sitä että ei ole muuta yhteistä kuin työpaikka.
Ei työpaikalla työntekijäiden tarvitse olla kavereita tai sydänystäviä.
Työpaikalla tehdään töitä ensisijaisesti. Vaikka onkin kaikenmaailman tyky kyky hyky nyky täky päiviä ja kickoffeja ja palaverejä ja etsitään sitä hyvää tyyppiä niin unohda mainostamiset todellisuus vaan on!
Niin Jos sieltä sitten sattuu jossain vaiheessa kaveri-piiri muodostumaan on se hyvä juttu mutta siihen menee aina oma aikansa. Puolivuottakin on lyhytaika kaveruuden muodostumiseen joskus työpaikalla.