Eduskunta iski ilmat pihalle perussuomalaisten jarrutuksesta

Hallituspuolueet ja keskusta ovat estäneet perussuomalaisten mahdollisuudet jarruttaa eduskunnassa EU:n talous- ja rahaliittoa koskevan esityksen käsittelyä.

Muissa ryhmissä epäiltiin perussuomalaisten äänestyttävän useaan otteeseen asian lähettämisestä valiokuntaan. Tämän estämiseksi Markus Lohi (kesk) esitti asian lähettämistä kaikkiin valiokuntiin.

Äänestyksessä tämä esitys sitten kaadettiin, eikä valiokuntaan lähettämisestä näin voida enää äänestää.

Yksi hankkeen takapiruista oli Tuija Brax (vihr), entinen oikeusministeri. Lohi ja Brax kertoivat STT:lle, että idea syntyi, kun todettiin Lohella ja Petteri Orvolla (kok) olevan perättäiset puheenvuorot keskellä perussuomalaisten ja vasenryhmän

Lohen mukaan itse asiasta eli talous- ja rahaliitosta voi olla eri mieltä, mutta koko illan ilmassa oleva uhka äänestyttämisestä ei häntä miellyttänyt.

Lohi itsekin äänesti omaa, Orvon kannattamaa esitystään vastaan, ja se kaatui äänin 151-9, kun suurin osa perussuomalaisistakin kaatoi sen epähuomiossa.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jaahas, nyt se perussuomalaisten eduskuntaryhmän kahtiajako on sitten tapahtunut. Suurin osa persuedustajista iski ilmat pihalle Soinista ja äänesti toisin kuin hän olisi toivonut.

Tuossa lehtijutussa tosin epäiltiin, että enemmistö persuedustajista äänesti hallituksen puolesta epähuomiossa, mutta sehän tarkoittaisi, että suurin osa persuista on tyhmiä. Eivät ole oppineet tunnistamaan äänestysnappeja puolentoista vuoden harjoittelun jälkeenkään.

Eihän näin voi olla, eihän? Joten kyllä tuo perussuomalaisten hajoaminen kahtia on oikeampi johtopäätös.

Äänestä

Varmaankin aletaa palaileen, aikaan entiseen.
Keskusta silloin taas 25 % -sarjassa.
Parasta A-luokkaa.

Kova kaipuu jo onkin ihan maanläheisiin päätösksiin. Tai esityksiin, ensinnähän ne pitää tehdä.

Nyt tuntuu ettei oikein mitään semmoista valmiin oloista ole syntymässä.

Olemme kuitenkin, mitä olemme ! Ei meitä kovin " bulevardi " ihmisiksi saa.
Vihreät lähinnä koomus herrojen kanssa sitä sarjaa.
Miksei jokin demarikin siihen kuulu.
Vasurit on kuuluvinaan vain herrasakkiin.

Äänestä

KEPUN HYRRÄTAKKI TAAS PYÖRII

KANNATTAAKIN EU:NYLIVALTAA ?


VAALEISSA PUHUU TOISIN.....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SMP> aika mitätön kirjoitti:

Hallituspuolueet ja keskusta ovat estäneet perussuomalaisten mahdollisuudet jarruttaa eduskunnassa EU:n talous- ja rahaliittoa koskevan esityksen käsittelyä.

Muissa ryhmissä epäiltiin perussuomalaisten äänestyttävän useaan otteeseen asian lähettämisestä valiokuntaan. Tämän estämiseksi Markus Lohi (kesk) esitti asian lähettämistä kaikkiin valiokuntiin.

Äänestyksessä tämä esitys sitten kaadettiin, eikä valiokuntaan lähettämisestä näin voida enää äänestää.

Yksi hankkeen takapiruista oli Tuija Brax (vihr), entinen oikeusministeri. Lohi ja Brax kertoivat STT:lle, että idea syntyi, kun todettiin Lohella ja Petteri Orvolla (kok) olevan perättäiset puheenvuorot keskellä perussuomalaisten ja vasenryhmän

Lohen mukaan itse asiasta eli talous- ja rahaliitosta voi olla eri mieltä, mutta koko illan ilmassa oleva uhka äänestyttämisestä ei häntä miellyttänyt.

Lohi itsekin äänesti omaa, Orvon kannattamaa esitystään vastaan, ja se kaatui äänin 151-9, kun suurin osa perussuomalaisistakin kaatoi sen epähuomiossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu