TUNNUSMERKKI SYDÄMELLÄ
Seurakuntien tilaisuuksissa lauletaan usein valtaisia ylistyslauluja ja pidetään voimakkaitakin saarnapuheita ja seurakunnan keskuudestaa kuuluu "amen" huudahduksia. Ihmiset seisovat kädet kohotettuina ja valtaisat rukousvyöryt lähtevät ihmisten suista kohti korkeuksia ja ihmiset hymyilevät toisilleen ja iloinen ilme kasvoillaan tervehtivät toisiaan ja elävät kuin taivas olisi heidän keskellään ja kuitenkin jotain on todellakin pahasti pielessä. Ihmiset tavoittelevat erillaisia ihmetä ja merkkejä ja erillaisia hurmoksia ja muita yliluonollisia kokemuksia ja jopa kilpailevat ja kehuskelevat keskenään siitä kellä on enemmän ja paremmat kyvyt. Eikä siinä kaikki.
Kun kokous päättyy ja ihmiset lähtevät omille teilleen kuka minnekin niin silloin ilmenee heidän todellinen olemuksensa, sillä nyt eivät enään tule mieleen ylistykset eikä kiitokset, ei rukoukset eikä amenet eikä saarnaajien puheet vaan nyt astuu esille tuo todellinen olemus joka on täynä katkeruutta, ylpeyttä, tuomiohenkeä, arvosteluhenkeä, kirousta ja panettelua ja toisten tuhoamisen ja halventamisen halut sekä itsensä paisuttaminen ja koroittaminen ylitse kaikkien muiden. Juorut ja ilkipuheet täyttävät heidän suunsa ja panettelut kiirivät ympärillä olevien ihmisten niskaan mitä tulisimmilla kekäleillä varustettuna. Onkuin helvetin portit olisivat auenneet ja niiden hirveimmät asukit käyneet ulos tähän maailmaan ja ottaneet tämän asuinsijakseen.
He syöksyvät tuttaviensa ja tuntemiensa ihmisten koteihin jossa he sadattelevat ja panettelevat noita perheita ja langettavat heidän ylleen kaikenlaisia manoja ja rikkovat avioliittoja ja elävät itse haureellisuuden villitseminä. He eivät sääli ketään eikä mitään eikä heissä ole myötätuntoa kärsiviä kohtaan vaan lyötyä he lyövät kahta kovempaa ja itkevää itkettävät vielä vuolaammin. Heidän polkunsa on hirveyttä ja kaameutta sekä kauhistusta täynä, mutta kun he astuvat sisään kokoustilaisuuksiin niin saarnaajat ja paimenet tervehtivät heitä veljinään ja sisarinaan ja iloitsevat suuresti heistä.Ei ole siis mikään ihme että on syytä kysyä:" MISSÄ ON JUMALAN RAKKAUS HEIDÄN SYDÄMILTÄÄN?"
Keskustelin eräiden seurakunta vanhinten kanssa juuri tästä kysymyksestä enkä ollut uskoa korviani saamiini vastauksiin ja kannanottoihin heidän taholtaan. Heistä vanhin ja kauiten seurakunnan palveluksessa ollut, tuolloin seurakunnan johtajana toiminut henkilö sanoi:" Tietenkin Jumalan Rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme mutta emme me voi pakoittaa sitä tulemaan ulos rinnastamme vaan se on meissä piiloitttuna niin kauan kunnes se itse haluaa esille tulla." Samaisen seurakunnan vanhemmistoon kuuluva sanoi:" Ei ole meidän tehtävämme huolehtia lähimmäistemme tilasta vaan se työ kuuluu sosialihuollolle ja jos he kuolevay nälkään taikka edes näkevät nälkää niin me emme suinkaan ole velvollisia auttamaan heitä koska sekin työ kuuluu sosialihuollolle." Kolmas sanoi:" Ei ole minun tehtäväni jakaa ruokaa taikka vaatteita omistani kun olen ne itselleni kovalla työllä ansainnut. Menkööt sosialihuoltoon hakemaan apua."
Tämä keskustelu johonka sain tuollaiset kommentit alkoi kysymykselläni, että miksi seurakuntanne kerää rahaa omiin ylellisyyksiinsä kun kerran seurakuntanne keskuudessa on lukuisia nälkää näkeviä ja kurjuudessa ja suuressa puutteessa eläviä, eikö teillä ole laisinkaan tunnetta Kristuksen Jeesuksen rakkaudesta joka on vuodatettu kaikkien HÄNEN omiensa sydämiin.
Tuo seurakunta ei ollut ainut jossa sain kuulla suunilleen samanlaiset selitykset ja kannanotot ja siksi herääkin kysymys siitä että missä on tuo JUMALAN RAKKAUS. Eräs tunnuskuva josta tiedetään Jumalan Rakkauden olevan ihmisessä ja vaikuttavan seurakunnan keskuudessa on se että siellä ei ole PELKOA Onhan kirjoitettu:" Täydellinen RAKKAUS karkoittaa pelon." Mikä olisikaan sen täydellisempää kuin JUMALAN RAKKAUS, sillä siitä ei voi löytää pisaraakaan epätäydellisyyttä taikka vajavaisuutta.
Voiko TÄYDELLINEN RAKKAUS asua ja olla meidän epätäydellisyydessämme. Melkoinen kysymys, eikö totta, mutta ajatelkaamme asiaa toiselta kantilta niin huomaamme kuinka helppoa on tuohon kysymykseen vastata myönteisesti. Nimittäin jokaisen Jeesuksessa olevan Luottamus pohjautuu ja rakentuu sanoihin: KRISTUS MEISSÄ KIRKKAUDEN TOIVO; Nyt en enään elä minä vaan KRISTUS ELÄÄ minussa. Jos siis Jeesus MESSIAS on meissä, HÄN joka on täydellisyyden täydellisyys vailla mitään virhettä taikka vajavaisuutta, niin kuinka siis ei JUMALAN TÄYDELLINEN RAKKAUS asuisi meidän vajavaisuudessamme jota me olemme lihamme puolesta ja ymmärryksemme puolesta ajan ja synnin rajoituksen tähden johonka olemme sidotut lihamme heikkouden ja lankeamuksen takia.
Jumalan Rakkaus meissä niinkuin kirjoitettu on: Jumalan Rakkaus on vuodatettu meihin Pyhän Hengen kautta.eli alkutekstiä noudattaen:"JUMALAN RAKKAUS ON MEIHIN VUODATETTU PYHÄNÄ HENKENÄ." Sillä ITSE PYHÄ HENKI TUNNETAAN JUMALAN RAKKAUTENA.
Seurakuntien tilaisuuksissa lauletaan usein valtaisia ylistyslauluja ja pidetään voimakkaitakin saarnapuheita ja seurakunnan keskuudestaa kuuluu "amen" huudahduksia. Ihmiset seisovat kädet kohotettuina ja valtaisat rukousvyöryt lähtevät ihmisten suista kohti korkeuksia ja ihmiset hymyilevät toisilleen ja iloinen ilme kasvoillaan tervehtivät toisiaan ja elävät kuin taivas olisi heidän keskellään ja kuitenkin jotain on todellakin pahasti pielessä. Ihmiset tavoittelevat erillaisia ihmetä ja merkkejä ja erillaisia hurmoksia ja muita yliluonollisia kokemuksia ja jopa kilpailevat ja kehuskelevat keskenään siitä kellä on enemmän ja paremmat kyvyt. Eikä siinä kaikki.
Kun kokous päättyy ja ihmiset lähtevät omille teilleen kuka minnekin niin silloin ilmenee heidän todellinen olemuksensa, sillä nyt eivät enään tule mieleen ylistykset eikä kiitokset, ei rukoukset eikä amenet eikä saarnaajien puheet vaan nyt astuu esille tuo todellinen olemus joka on täynä katkeruutta, ylpeyttä, tuomiohenkeä, arvosteluhenkeä, kirousta ja panettelua ja toisten tuhoamisen ja halventamisen halut sekä itsensä paisuttaminen ja koroittaminen ylitse kaikkien muiden. Juorut ja ilkipuheet täyttävät heidän suunsa ja panettelut kiirivät ympärillä olevien ihmisten niskaan mitä tulisimmilla kekäleillä varustettuna. Onkuin helvetin portit olisivat auenneet ja niiden hirveimmät asukit käyneet ulos tähän maailmaan ja ottaneet tämän asuinsijakseen.
He syöksyvät tuttaviensa ja tuntemiensa ihmisten koteihin jossa he sadattelevat ja panettelevat noita perheita ja langettavat heidän ylleen kaikenlaisia manoja ja rikkovat avioliittoja ja elävät itse haureellisuuden villitseminä. He eivät sääli ketään eikä mitään eikä heissä ole myötätuntoa kärsiviä kohtaan vaan lyötyä he lyövät kahta kovempaa ja itkevää itkettävät vielä vuolaammin. Heidän polkunsa on hirveyttä ja kaameutta sekä kauhistusta täynä, mutta kun he astuvat sisään kokoustilaisuuksiin niin saarnaajat ja paimenet tervehtivät heitä veljinään ja sisarinaan ja iloitsevat suuresti heistä.Ei ole siis mikään ihme että on syytä kysyä:" MISSÄ ON JUMALAN RAKKAUS HEIDÄN SYDÄMILTÄÄN?"
Keskustelin eräiden seurakunta vanhinten kanssa juuri tästä kysymyksestä enkä ollut uskoa korviani saamiini vastauksiin ja kannanottoihin heidän taholtaan. Heistä vanhin ja kauiten seurakunnan palveluksessa ollut, tuolloin seurakunnan johtajana toiminut henkilö sanoi:" Tietenkin Jumalan Rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme mutta emme me voi pakoittaa sitä tulemaan ulos rinnastamme vaan se on meissä piiloitttuna niin kauan kunnes se itse haluaa esille tulla." Samaisen seurakunnan vanhemmistoon kuuluva sanoi:" Ei ole meidän tehtävämme huolehtia lähimmäistemme tilasta vaan se työ kuuluu sosialihuollolle ja jos he kuolevay nälkään taikka edes näkevät nälkää niin me emme suinkaan ole velvollisia auttamaan heitä koska sekin työ kuuluu sosialihuollolle." Kolmas sanoi:" Ei ole minun tehtäväni jakaa ruokaa taikka vaatteita omistani kun olen ne itselleni kovalla työllä ansainnut. Menkööt sosialihuoltoon hakemaan apua."
Tämä keskustelu johonka sain tuollaiset kommentit alkoi kysymykselläni, että miksi seurakuntanne kerää rahaa omiin ylellisyyksiinsä kun kerran seurakuntanne keskuudessa on lukuisia nälkää näkeviä ja kurjuudessa ja suuressa puutteessa eläviä, eikö teillä ole laisinkaan tunnetta Kristuksen Jeesuksen rakkaudesta joka on vuodatettu kaikkien HÄNEN omiensa sydämiin.
Tuo seurakunta ei ollut ainut jossa sain kuulla suunilleen samanlaiset selitykset ja kannanotot ja siksi herääkin kysymys siitä että missä on tuo JUMALAN RAKKAUS. Eräs tunnuskuva josta tiedetään Jumalan Rakkauden olevan ihmisessä ja vaikuttavan seurakunnan keskuudessa on se että siellä ei ole PELKOA Onhan kirjoitettu:" Täydellinen RAKKAUS karkoittaa pelon." Mikä olisikaan sen täydellisempää kuin JUMALAN RAKKAUS, sillä siitä ei voi löytää pisaraakaan epätäydellisyyttä taikka vajavaisuutta.
Voiko TÄYDELLINEN RAKKAUS asua ja olla meidän epätäydellisyydessämme. Melkoinen kysymys, eikö totta, mutta ajatelkaamme asiaa toiselta kantilta niin huomaamme kuinka helppoa on tuohon kysymykseen vastata myönteisesti. Nimittäin jokaisen Jeesuksessa olevan Luottamus pohjautuu ja rakentuu sanoihin: KRISTUS MEISSÄ KIRKKAUDEN TOIVO; Nyt en enään elä minä vaan KRISTUS ELÄÄ minussa. Jos siis Jeesus MESSIAS on meissä, HÄN joka on täydellisyyden täydellisyys vailla mitään virhettä taikka vajavaisuutta, niin kuinka siis ei JUMALAN TÄYDELLINEN RAKKAUS asuisi meidän vajavaisuudessamme jota me olemme lihamme puolesta ja ymmärryksemme puolesta ajan ja synnin rajoituksen tähden johonka olemme sidotut lihamme heikkouden ja lankeamuksen takia.
Jumalan Rakkaus meissä niinkuin kirjoitettu on: Jumalan Rakkaus on vuodatettu meihin Pyhän Hengen kautta.eli alkutekstiä noudattaen:"JUMALAN RAKKAUS ON MEIHIN VUODATETTU PYHÄNÄ HENKENÄ." Sillä ITSE PYHÄ HENKI TUNNETAAN JUMALAN RAKKAUTENA.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Vallitseeko tuollainen ylenkatseellisen halveksiva asenne lähimmäisiin yleensä kaikkialla EU-Suomen seurakunnissa, vai onko se rajoittunut vain muutamaan seurakuntaan ja johtajistoon?