Miksi ihmeessä meidän täytyy syöttää rahaa maanosaan, joka elää omaa elämäänsä, eikä takuulla
halua muuttua länsimaalaiseksi demokratiaksi.
Ystäväni oli kaksi vuotta Eritreassa, ja kertoi
muuttaneensa täysin käsityksensä afrikkalaisesta
kulttuurista.
Ei me voida auttaa heitä tuomalla maahan lisää
koneita, koska paikalliset eivät pysty kattavaan
huoltoverkostoon. Valkoinen/keltainen mies joutuu
korjaamaan koneet. Lopulta ne ruostuvat ja joutuvat valtavan kokoisille ¨koneiden hautuumaille¨, jossa on autojen, traktrorien ja
pumppujen lisäksi tuhoutunutta sotilaskalustoa.
Katselin juuri kuvatun videon kyseisestä ilmiöstä.
Ruoka-apu ja lääkeapu vain pitkittävät tilannetta
koko maanosan katastrofissa, jossa taudit, loiset ja sodat myllertävät.
Evoluutio korjaa pois tai tekee uutta ja parempaa.
Miksi me emme voi uskoa siihen?
Rahalahjoitukset turhaa omantunnon puhdistusta
2
405
Vastaukset
- totuus
Se on juuri noin.Toisen maailmansodan jälkeen Afrikkaan on kannettu rahaa,ties kuinka valtavasti ja mitään kehitystä siellä ei ole tapahtunut,toisin kuin aasiassa.
Vanhasen laukoessa totuuksia sitä on sitten kaikki hyssyttelemässä.
Tutkitusti asia on näin,20% vähemmillä älyn lahjoillahan ne on varustettu. - fhdhf
Rahalahjoituksia, mitkä ovat suunnattu nälänhädän ehkäisemiseksi ovat turhia. itseasiassa ne vain pahentavat asiota, koska asukasluvut nousevat ja ruokaa on vähemmän.
radikaalein, eikä varmasti toteutuskelpoinen, mutta paras idea olisi kylmästi karsia 50-80% ihmisistä pois afrikasta(suoraan nappi otsaan). tämä olisi evoluution toivomus varmasti.
ps. itsehän ne ongelmansa ovat järjestäneet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399216Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748034Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625813William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542397Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62114Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821759Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201705Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921470Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71418Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401389