Työ ja oikeudenmukaisuus Globaalinen tavoitteemme!!

Kyllä jokaista duunaria pitää kohdella tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti. Jokaisen duunarin tulee saada asiaan kuuluva palkka. Palkat ei saa laskea, eikä verot nousta. Siitä kärsii palkan saaja joka tekee työnsä eteen paljon töitä. Min.palkat ja muuten huonopalkkainen työ ei anna arvostusta työntekijälle juuri siksi että hänen palkkansa on huono. Raskas fyysinen työ, 3-vuorotyö ja muu raskas työ pitää palkita hyvin. Ei ole oikein että duunarin kroppa pistetään likoon, ja johtajat saa monin kertaisesti rahaa.

Ei ihmiset turhasta valita, tai ryhdy kapinoimaan järjestelmiä vastaan. Aina siihen löytyy syy! Vallankumoukset, mielenosoitukset ja erilaiset liikkkeet syntyvät juuri siksi että yhteisössämme vallitsee epäkohdat, ja huono kohtelu. Rikkaan imperiumin rakennuttajat ja parustajat eivät ole ajatelleet sitä että on myös olemassa, keskituloinen ja vähätuloinen enemmistö, joka lopulta tekee huonoimmat ja rankimmat hommat.

Tarvitaan yrityksiä, toimijoita kasvattamaan talouskasvua ja taseita talousjärjestelmässämme mutta on myös palittava duunari hyvin. Jokaiselle tulee jäädä ylinmääräistä sukan varten, että kenenkään ei tarvitse elää nuukasti, tai vaivalloisesti. Vaadimme Globaalisesti tasa-arvoista markkinataloutta ja kapitalismi missä ahneat voitontavoittelijat ja herrat saavat pudottaa omia tulojaan, ja antaa kansalaisille parempi toimeentulo. Työtä pitää tehdä, eikä pidä elää sosiaalituvilla jos ei ole pakko! Kyllä tarvitsemme talouskasvua, jossa palkansaajat saa oikeudenmukaisen, ja tasa-arvoisen palkan ja veroituksen.

Valton tulee leikata turhia menoja, ja kieltää kaikki ylimääräinen kallis toiminta, jossa veronmaksaja laitetaan likoon. Euroopan unionin tulisi loppua, ja jokaiselle tulisi tehdä oma vakaa"talousjärjestelmä" missä omalla itsenäisellä työskentelyllä vaadimme parempaa instituutiota, ja yhteiskunta rakennetta, joka ottaa huomioon jokaisen yksilön tasa-vertaisesti oikeudenmukaisella kohtelulla!

Tämä Suomen kokoomus ja amerikkalainen republikaani politiikka malli ajaa keskituloiset,vähäosaiset, ja hieman varakkaammatkin huonoon asemaan, missä päämääränä on palvella paremmin ja antaa erityisasema erityisen varakkaille yksilöjäteille. He saavat paremman kohtelun, ja arvokkaamman kohtelun, kuten yleensä rikkaan imperiumin hyväosaiset yleensä. Tätä likaista peliä, ja varakkaan yksilön kehittämistä rakennetaan hyväosaisten poliitikoinnilla! Kurjuus ja köyhyys on syntynyt ja on olemassa siksi että tasa-arvoinen työ ja oikeinkohtelu ei ole toteutunut!

Kyse ei ole kommunismista, missä ajetaan kaikki samaan kasaan, eikä menestymistä hyväksytä. Jokaisella on oikeus menestyä rehellisesti, mutta jokaisen keskituloisen, ja vähäpalkkaisen tulee saada hyvä palkka tekemästään työstä!
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

eikös vaan ! ? kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu