AlkoholiHuume sekoitti nuoren pään,rähinöinti alkoi heti

Noin 20-vuotias mies suuttui pahanpäiväisesti kun hän ei humalatilansa vuoksi saanut olutta ostettua.

Päijät-Hämeen poliisin mukaan mies riehui Lahden Kärpäsessä sijaitsevassa myymälässä.

Mies oli tullut myymälään sunnuntaina iltapäivällä ostamaan olutta. Koska hän oli ollut vahvasti päihtyneenä, ei myyjä ollut suostunut hänelle lisää päihdeaineita myymään.

Mies oli myyjän vastauksesta hermostunut ja rikkonut kassan luona olleesta hyllystä useamman glögipullon. Glögi levisi kassan edustalle tärvellen myös muita tuotteita.

Mies jatkoi matkaansa myymälästä kävellen ja poliisipartio nappasi hänet kyytiinsä myymälän lähistöltä. Poliisi tutkii asiaa lievänä vahingontekona.

IS
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ganja parempaa? kirjoitti:

Noin 20-vuotias mies suuttui pahanpäiväisesti kun hän ei humalatilansa vuoksi saanut olutta ostettua.

Päijät-Hämeen poliisin mukaan mies riehui Lahden Kärpäsessä sijaitsevassa myymälässä.

Mies oli tullut myymälään sunnuntaina iltapäivällä ostamaan olutta. Koska hän oli ollut vahvasti päihtyneenä, ei myyjä ollut suostunut hänelle lisää päihdeaineita myymään.

Mies oli myyjän vastauksesta hermostunut ja rikkonut kassan luona olleesta hyllystä useamman glögipullon. Glögi levisi kassan edustalle tärvellen myös muita tuotteita.

Mies jatkoi matkaansa myymälästä kävellen ja poliisipartio nappasi hänet kyytiinsä myymälän lähistöltä. Poliisi tutkii asiaa lievänä vahingontekona.

IS

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu