Olen muutaman viikon seuraillut uskontokeskusteluja. Kaikkein armottomimpia vähemmistöille ovat helluntailaiset ja jehovat. Kuitenkin tiedän, että juuri helluntailiike vetää ns. iloisuudellaan nuoria puoleensa. TUnnenkin monta sellaista jomoa, joilla on helluuntailainen kotitausta. Miten näitä nuoria voisi auttaa hengellisen taustayhteisön ahdistelupaineessa?
Helluntailaiset ahdistelevat homoseksuaaleja
8
1107
Vastaukset
- Minä
varmaan parhaiten ymmärtäisivät saman kokeneet. Helluntailaiset kun uskovat että homoudesta voi muka "eheytyä", tosin niin uskovat monet luterilaisetkin. En käsitä miksi pitäis edes yrittää, eikä se onnistu jos on todellakin homoseksuaali. Sääliksi käy myös vanhempia joita varmaan julmasti syyllistetään taikauskoa enemmän kuin tiedettä muistuttavilla selityksillä. Olen huomannut saman miten esim. juuri helluntailaiset ovat julmia homoille, tuntuu että se on heille erityisen paha asia. Onneksi Jumala ei ole kuin ihmiset!
- ReijoR
Homoille kuuluu pelastus ja evankeliumi samalla tavalla kuin muillekin. Siksi helluntaiaset eivät tahdo, että homot menevät ainakaan tietämättömyden tähden helvetiin. Samoin kuin homous, myös evankeliumin vastaanottaminen on vapaaehtosta. Homouden harjoittajat eivät peri taivasten valtakuntaa sanoo Jumalan sana. Jos tätä helluntailaiset tuovat esille, niin mikä siinä sitten tökkii. Olkaa Jumalalle vihaisia kun tollaisen säännön sanoi sanassaan.
Eipä tässä muuta ReijoR
www.netmission.fi - Tommi
ReijoR kirjoitti:
Homoille kuuluu pelastus ja evankeliumi samalla tavalla kuin muillekin. Siksi helluntaiaset eivät tahdo, että homot menevät ainakaan tietämättömyden tähden helvetiin. Samoin kuin homous, myös evankeliumin vastaanottaminen on vapaaehtosta. Homouden harjoittajat eivät peri taivasten valtakuntaa sanoo Jumalan sana. Jos tätä helluntailaiset tuovat esille, niin mikä siinä sitten tökkii. Olkaa Jumalalle vihaisia kun tollaisen säännön sanoi sanassaan.
Eipä tässä muuta ReijoR
www.netmission.fiKun kirjoitat, voisitko lopettaa viestisi pelkkään ReijoR:ään. Netmission lienee niiden tiedossa, jotka sinne haluavat keskustelemaan, joten sitä lienee turha mainostaa sen enempää...
- ReijoR
Tommi kirjoitti:
Kun kirjoitat, voisitko lopettaa viestisi pelkkään ReijoR:ään. Netmission lienee niiden tiedossa, jotka sinne haluavat keskustelemaan, joten sitä lienee turha mainostaa sen enempää...
Anteeksi Tommi, sain käsityksen että tuo on sallittu, koska kunkaan soturit pistävät myös linkkinsa teksteihin. Ei tule toistumaan.
Siunausta. ReijoR
- ihminen
Jesuiittamoraali kukkii helluntailaispalstalla: tehdään kaikki, jotta saataisiin kriittinen keskustelu tyrehtymään. Katselkaapa. Onneksi kenenkään ei ole pakko moiseen joukkoon kuulua. Itse saa ristinsä valita!
- Moro
Hei. Yksi asia mistä suomessa saisi jo tällä uudella vuosituhannella tehdä parannus on pikkusen perehtyä jesuiittoihin. Heillä on sekä hienot että synkät helmet historiassaan. Harva järjestö on historiansa kanssa käynyt sellaiset selvittelyt kuin jesuiitat. Tämän selvittelyn ja nykyisen toimintansa tähden jesuiittamoraali on hyvää moraalia. Meidän on oikeasti noustava 1500 luvun juoksuhaudoista vaikka tupakkatauolle, jotta nähtäis,ketä me oikeen ammutaan.
Moro
- hassu-hessu
...ilmoittaa poliisille sillä seksuaalinen ahdistelu on rikos.
- Taisto
Jumala on luonut myös homot, sillä homoseksuaalisuus on synnynnäinen ominaisuus. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Tosin osa bi-seksuaaleista voi joissain määrin valita seksuaalista suuntautumistaan. On vastoin Jumalan tahtoa tuomita sitä, mitä Jumala on luonut.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399245Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748100Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625895William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542420Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62135Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821775Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201719Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71498Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921494Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401399