- tiesivätkö kansanedustajat, mistä päättivät?

Perussuomalaiset tyrmistyneitä energiatodistusta koskevan lain valmistelutavasta

Eduskunnan täysistunnossa oli maanantaina 17.12. toisessa käsittelyssä hallituksen esitys laiksi rakennuksen energiatodistuksesta (= Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi rakennusten energiatehokkuudesta). Kyseisen lain tarkoituksena on säätää rakennusalalle uusia velvoitteita rakennusten energiatodistuksen käyttöönoton muodossa.

Perussuomalaiset arvostelivat voimakkaasti hallituksen menettelytapaa ko. lain valmisteluun liittyen ja esittivät lakiesityksen hylkäämistä ja sen uutta valmistelua. Ympäristövaliokunnan perussuomalaisten jäsenten Juha Väätäisen, Jari Lindströmin ja Martti Mölsän mukaan laki on tehty hosuen ja väärillä argumenteilla, minkä lisäksi eduskunnalta on pimitetty siihen liittyvää olennaista tietoa.

Tällaista olennaista tietoa on muun muassa lain suora vaikutus kiinteistöveroon.
- Ympäristövaliokunnan jäsenille ei kerrottu lakiesityksen valiokuntakäsittelyn aikana, että energiatehokkuusluokka olisi lain mukaan soveltuva peruste kiinteistöveron porrastamiselle. Asiaa ei tuotu esille myöskään lain ensimmäisessä salikäsittelyssä, Väätäinen, Lindström ja Mölsä moittivat.

Ympäristövaliokunnan perussuomalaisten mukaan lain ensimmäisen käsittelyn jälkeen on lisäksi ilmennyt, että lain valmisteluun osallistuneet asiantuntija ja konsultti ovat olleet jäävejä toimimaan valmistelijoina asiassa.

- Olemme tyrmistyneitä siitä, että lakien valmistelu eduskunnassa on tätä luokkaa. Tässä tilanteessa ainoa oikea vaihtoehto olisi ollut lakiesityksen hylkääminen ja valmistelun aloittaminen alusta, puhtaalta pöydältä, Väätäinen, Lindström ja Mölsä toteavat.

Eduskunta äänesti asiasta tänään. Lakiesitys hyväksyttiin hallituspuolueiden äänin 111–71.
262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Soini ei osaa edes lukea - kuten tiedämme. Siksi vaihtoehdoksi ei jää juuri muuta kuin joka asiasta järkyttyminen.

Äänestä

Tämä laki on sitä EU-sontaa, jota meidän silmille jatkuvasti heitetään. Minä vaihdan ainakin puoluetta nyt!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tapio.sjoman kirjoitti:

Perussuomalaiset tyrmistyneitä energiatodistusta koskevan lain valmistelutavasta
- tiesivätkö kansanedustajat, mistä päättivät?

Eduskunnan täysistunnossa oli maanantaina 17.12. toisessa käsittelyssä hallituksen esitys laiksi rakennuksen energiatodistuksesta (= Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi rakennusten energiatehokkuudesta). Kyseisen lain tarkoituksena on säätää rakennusalalle uusia velvoitteita rakennusten energiatodistuksen käyttöönoton muodossa.

Perussuomalaiset arvostelivat voimakkaasti hallituksen menettelytapaa ko. lain valmisteluun liittyen ja esittivät lakiesityksen hylkäämistä ja sen uutta valmistelua. Ympäristövaliokunnan perussuomalaisten jäsenten Juha Väätäisen, Jari Lindströmin ja Martti Mölsän mukaan laki on tehty hosuen ja väärillä argumenteilla, minkä lisäksi eduskunnalta on pimitetty siihen liittyvää olennaista tietoa.

Tällaista olennaista tietoa on muun muassa lain suora vaikutus kiinteistöveroon.
- Ympäristövaliokunnan jäsenille ei kerrottu lakiesityksen valiokuntakäsittelyn aikana, että energiatehokkuusluokka olisi lain mukaan soveltuva peruste kiinteistöveron porrastamiselle. Asiaa ei tuotu esille myöskään lain ensimmäisessä salikäsittelyssä, Väätäinen, Lindström ja Mölsä moittivat.

Ympäristövaliokunnan perussuomalaisten mukaan lain ensimmäisen käsittelyn jälkeen on lisäksi ilmennyt, että lain valmisteluun osallistuneet asiantuntija ja konsultti ovat olleet jäävejä toimimaan valmistelijoina asiassa.

- Olemme tyrmistyneitä siitä, että lakien valmistelu eduskunnassa on tätä luokkaa. Tässä tilanteessa ainoa oikea vaihtoehto olisi ollut lakiesityksen hylkääminen ja valmistelun aloittaminen alusta, puhtaalta pöydältä, Väätäinen, Lindström ja Mölsä toteavat.

Eduskunta äänesti asiasta tänään. Lakiesitys hyväksyttiin hallituspuolueiden äänin 111–71.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu