muistakaa rukouksin

raimo

ja ei ainoastaan kerran vaan nyt lähiviikkoina.
En saanut hallinto-oikeudelta virasta irtisanomiselle täytäntöönpanokieltoa ilmeisesti siksi, että asiakirjoja ei ollut tarpeeksi ja seuraavan kerran hallinto-oikeus tutkii asiani
syyskuun puolella, jolloin kunnallisvalitukseni
ehtii lääniin lautakunnan lausunnolta.

Viime sunnuntain Raamatun sanassa Jeesus kehottaa tekemään "väärällä mammonalla" (evankeliumilla)
ystäviä, että kun "se" loppuu, he ottaisivat "teidät" iäisiin majoihin.

Olen saanut auttaa ihmisiä esirukouksin, hengellisin lohdutuksin ja rohkaisuin sen mukaan
kun Jumala on viisautta henkensä kautta antanut.

Pyydän nyt, muistakaa minun asiaani ja perhettäni,
kaikki vähäiset työttömyyspäivärahat ym. tulot
riittävät juuri ja juuri lainojen korkoihin ja
pakollisiin velkasaneerausmaksuihin, mutta eivät
sähkö-, vesi-, vakuutus-, puhelin- ym.maksuihin,
vaimo tekee pientä vanhusten kodinhoitotyötä ja
saamme siitä jonkin verran ruoka- ja bensarahaa.

Näin ei voi kestää pitkään. Tarvitsen opettajan
viran ja mahdollisimman pian. Rukoilkaa puolestamme, että virasta irtisanominen kumottaisiin, koska asianaja ja pari muuta laki-
ja hallintoihmistä ovat lukeneet asiakirjani ja
sanoneet, ettei irtisanomisessani ole ollut lain
edellyttämiä "vakavia ja asiallisia perusteita:
virkavelvollisuuksien laiminlyömistä tai rikkomista, vaan keksittyjä syitä "leikkimiskielto", niistämiskielto jne. ja
lehtikirjoitus, jossa en ole kirjoitta-nut "virkasalaisuuksia" tai loukannut ketään, vaan arvostellut kunnan perusopetukseen ja
nuorisoon kohdistuvia säästöpäätöksiä..

Muistakaa rukouksin, aamut ovat vaikeimmat ja vaikka kuinka tietää, että Jumala auttaa niin silti jo luulee ja toivoo, että tätä aamua ei
olisi tullutkaan. Synkkä ja tunkkainen, uniapnean
hapeton tila ja mortonin tauti jalassa, hermokovettuma, joka säteilee jalkapohjasta särkyä
aina reiteen asti ja ahdistus olla irtisanottu...
Jeesus armahda! Muistakaa rukouksin..pyydän!!

6

345

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lasse

      rukoilen puolestasi,että jumala viisudessan antasi asioiden kääntyä myönteiseksi,että voit niiden kanssa elää,rakastaa ,auttaa,muitakin niinkun tähänkin asti,anna myös visaudestasi herra,että oppisimme ymmärtämään kärsimyksen tien ,ylistetty olkoon nimesi jeesus kristus.aamen

      • raimo

        on hyvä, siunaava ja rakastava niin sinä Lasse ja
        perheesi tulette suurten siunausten osallisiksi ja
        Jumalahan on hyvä, siunaava ja rakastava.
        Herramme jeesuksen Kristuksen armo, Isän Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kanssanne..Kiitos Herra Jeesus ystävistä! Amen


    • pirkko

      Isä,Jeesuksen nimessä:anna totuuden ja oikeudenmukaisuuden voittaa rakkaan lapsesi elämässä hänen ajallisissa tarpeissaan.Siunaa ja varjele häntä ja perhekuntaansa armollasi niinkuin kilvellä!-Sinussa olkoon hänen turvansa nyt ja jokaisena tulevana päivänä,minkä armossasi hänelle suot.

      -Jeesus,kiitos tästä ihanasta uskonveljestä!

      • raimo

        Pirkko, koulut alkoivat, murheen kyynelissä katselen kun laukkukansa jännittää kotien
        tien päässä kyytiä odotellen ja koulun pihalla
        koulutyön alkamista odotellen. Kaikki lapseni
        koulutielle siunasin, haikein mielin ja katsoen
        poispäin kyyneleet kuivasin. Nyt sait sinä ja
        Herramme, ilon kyyneliin silmäni!
        Niin myös olkoon elämäsi Herramme Jeesuksen nimessä siunattu, siunattu ja yhä siunattu, kun
        alaspainettua, syrjittyä ja vääryydellä irtisanottua veljeäsi siunasit. Niin olkoon samoin kaikkien teidän elämänne, jotka näin olette
        muistaneet esirukouksin! Jeesus kanssanne, armo
        olkoon sydämissänne ja Pyhä Henki oppaananne.
        Siunauksin t. raimo


    • lukija

      Sain aiemmin tuolla toisessa paikassa Herralta kehotuksen rukoilla puolestasi. Vasta nyt löysin ja luin tämän tekstisi ja huomasin, että olet joutunut todella suureen ahjoon elämässäsi, kun kerrot kaikista niistä vastoinkäymisistä, jotka olet kohdannut.

      Haluan kääntyä Jabezin tavoin ja huutaa Kaikkivaltiaan Jumalan puoleen asiassasi Jeesuksen Kristuksen nimessä kiitoksen kanssa:

      Oi Sinä Israelin Jumala, jospa sinä siunaisit Raimoa todella ja laajentaisit Raimon alueen. Jospa sinun kätesi olisi Raimon kanssa ja varjelisit hänet kaikesta pahasta, niin hän pääsisi kipuja kärsimästä. (1.Aik.4:10)

      Rakkaan Poikasi Jeesuksen nimessä ja verihaavoissa on paraneminen kaikesta sairaudesta.

      siunaavin terveisin, tv. "lukija"

      • raimo

        myös sinusta ja esirukouksistasi!

        siunattua elämää Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa! t. raimo


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9216
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8034
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5813
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2397
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2114
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1759
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1705
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1470
    9. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1418
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1389
    Aihe