Lyhyt muistinen porukka Kuten tulette myöhemmin toteamaan, Israelin, johon Juuda heimona aikoinaan kuului yhtenä osana, sen muisti oli erittäin lyhyt, se ei aina muistanut edes oman aikansa tapahtumia. Tulette myös näkemään, miten heidän Jumalansa, Israelin Jumalan tahdon noudattaminen ja lakien täyttäminen jäi tekemättä, ei vain kansan parissa vaan myös papiston, Leeviläisten keskuudessa. Heidän ajatuksensa harhautuivat aina toisaalle kuten heidän toiveensa, odotuksensa ja muu mieltymys. Jo muutaman päivän jälkeen siitä kun he lähtivät Egyptistä, ryhtyivät he tekemään itselleen kultaista vasikkaa ja saivat Jumalan valitsemat Leeviläiset papit ryhtymään heille pakana papeiksi. Myöhempinä aikoina he ovat sulattaneet kultaa epäjumalan kuviksi, teetättäneet kasukat ja muut tarvittavat rekvisiitat ja valinneet itselleen isäksi ja papiksi leeviläisiä. Monien eri lähteiden valossa, niin myös raamatun tekstien kautta tulee esille se, että jo tuomarien aikana Jumalan Moosekselle antamat lait ja muut säädökset olivat kadoksissa. Niitä tuli säilyttää kivitaulujen kanssa liiton arkissa, mutta kuten esille tulee, jo varhain ne olivat kadonneet, kuten kaikki ilmestysmajan muut tarvikkeet ja pappien asusteet, liiton arkkia lukuunottamatta. Kadonnut oli myös Jumalan armoistuin. Kuinka monta "uutta" lakia ja säädöstä syntyi heidän omien epäjumalanpalvelusten ja uhripalvelusten kylkiäisinä, siirtyen lopulta niin Tooraan kuin Talmudiin? Israelin hajaannuttua ja jouduttua pakkosiirtolaisuuteen, jäi Palestiinaan vain Juudaan ja Benjamiiniläisten heimo. Joko Hiskian aikana, 716-687 eaa., (2 Aikak. 29 luku) tai Joosia 640-609 eaa. (2 Kuningasten kirja 23 luvusta lähtien) selviää, että vasta tuolloin löydettiin kirjoituksia, jotka käsittelivät Mooseksen lakia. Siihen asti tulee se vaikutus, ettei edes suullinen perinnetieto ollut käytettävissä, siksi voimakas oli kummankin kuninkaan reaktio saatuaan tiedon löydetyistä kirjoituksista. Tärkeimpänä asiana ei ole se suullinen perinnetieto mikä oli käytettävissä, vaikka se oli kyllä moneen kertaan, jos ei popularisoitu, niin ainakin matkan varrella höystääntynyt epäjumalan palveluksien osilla. Mielestäni keskeisin sisältö liittyy Suureen kokoukseen, aikaan ennen Babylonian siirtolaisuutta ja sen jälkeiseen aikaan, ja ennenkaikkea ihmisiin, heidän ajatteluun ja motivaatioihin. Jaottelisin asiat seuraavan mukaan: He tulivat erittäin tietoisiksi identiteetistään ja uskonnostaan He ryhtyivät etsimään "juuriaan", eli koostamaan suullista perinnetietoa. Kyseistä tietoa ryhdyttiin tutkimaan ja jaottelemaan Syntyi voimakkaita eri suuntiin lähteviä käsityksiä ja tulkintoja, toiset uskoen täysin sokeasti omaan näkemykseen ja he saivat kannattajiajatuksilleen ja toiset tarkastelivat asioita laajemmin. Ihmiset, heidän egonsa, alkoivat riitaantumaan ja he hakivat itselleen valtaa, luja tahto ja karisma voitti monesti viisauden ja osaamisen. Eri aikoina eri oppisuunnat, toistensa vastakohdat olivat enemmistönä, joista syntyi taas uusia oppisuuntia ja kaikilla oli omat motiivinsa, Saddukeukset ja Farisealaiset edustivat tyypillisimmillään asioiden vastakohtia, sen jälkeen Essealaiset ja heidän täydellisenä vastakohtana Selootit, jotka katsoivat, että heidän tuli itse tarttua aseisiin ja ajaa Roomalaiset mereen, eikä jäädä odottamaan mitään profetaalista Messiasta. Ryhdyttiin rakentamaan sopua eri käsite-maailmoiden (koulukuntein) välille ja hyväksyttiin kunkin mielipiteet Jumalasta lähteneinä ja siten oikeina. Erotettiin ei kansalle kuuluvia kirjoituksia, sillä olihan jo temppelipalveluksessa Jumalan asettama hierakia, jonka mukaan eri tason ihmiset saivat liikkua ja olla vain heille määrätyissä paikoissa, ensin ilmestysmajan ja sitten temppelin alueella. Leeviläisillä papeilla oli tietoa Jumalalta, joka oli vain heille kuuluvaa, kullekin ryhmälle ja tasolle oli omansa, heille riittävä tieto. Tällä samalla tematiikalla lajiteltiin kasaan saatu suullinen ja kirjallinen tieto. Tapaukseen voisi rinnastaa eri salaseurat, kuten Vapaamuurarit ja Odd Fellow järjestöt, joissa alin aste on mukana oloa ja osallistumisen kautta henkilö kohoaa eri asteisiin yhä korkeammalle ja korkeammalle, saaden joka kerta uusien initaatioiden myötä yhä syvällisempää ja tarkempaa, samalla salaisempaa ja varjeltua tietoa veljeskunnasta ja sen rituaaleista jne. Toora, se oli perusaste ja mahdollisesti myös ensimmäinen aste Kerätyn ja lajitellun tiedon pohjalta luotiin Toora, aikaa kului vuosikymmeniä, lähemmäs sata vuotta käsittääkseni. Valittiin kansalle, yleiseen käyttöön soveltuvat kirjoitukset, kanonisoitiin Toora. Talmudia rakennettiin ei Toorasta ja sen pohjalta lähtöisin, sitä selittäen, vaan Tooraan kohdistuen. Käytettävissä oli kerätty tieto, sillä tiedolla lähdettiin Tooraan josta pyrittiin löytämään asiaan soveltuva tieto ja viittaus. (Aluksi Tooraa muutettiintapauskohtaisesti soveltuvin osin, kunnes siihen ei enään kajottu, mutta se tapahtui vasta muutaman sadan vuoden kuluttua). Talmud keskus Babyloniassa toimi 700 vuotta, eikä Talmud valmistunut, vaikka suurimmillaan sitä työsti tuhannet viisaat miehet saman aikaisesti sadoissa eri keskuksissa. Eri ryhmillä oli eri käsitykset tapahtuneista, sen kulusta ja tulevaisuudesta, ja ne motivaatiot leimasivat voimakkaasti eri tekstejä joita tuotettiin. Selvimmin ne tulevat esille Tooraan kirjoitetuissa Kuningasten- ja Aikakirjoissa. Niiden väliset hyvinkin keskenään voimakkaan ristiriitaiset tiedot eivät perustu tiedon puutteeseen, vaan oman ryhmänsä tarkoitushakuisuuteen. Kun Kuningas Hiskia korotetaan kunnialliseen asemaan temppelin siivoojana ja uskon palauttajana, se siis Kuningasten kirjassa, niin Aikakirjan laatija (Esra) kumoaa ja vähättelee Hiskian ja nostaa arvoon arvaamattomaan ja puhtauteen Juudaan viimeisen kuninkaan Jootamin. Kirjoittajat eivät myöskään hyväksy Kuninkaan loisto omaisuuden ja muun maallisen hyveen parissa, kuten Salomonin, hyvin tyypillistä Farisealaisille ja Essealaisille, joten he kirjoittavat sitä koskevan lain, tässä tapauksessa viidenteen Mooseksen kirjaan Mooseksen eli Jumalan alkuperäisenä ilmoituksena. Vieraan vallan ikeen alla he myös toivovat saavansa uuden tuomarin, messiaan, siitä he kirjoittavat profetian, myös viidenteen Mooseksen kirjaan. Ja paljon muuta he tekevät. Israelin "historien kirjoitus" on täynnä mitä oudompia ja kummallisimpia kertomuksia, joille ei löydy parhaalla tahdollakaan mitään todellisuus pohjaa, joten ne ovat siten lähtöisin vain kirjoittajan mielikuvituksesta. Monesti näissä kirjoituksissa käytettiin pseudonyymiä eli nimimerkkiä, joka oli joku tunnettu historian henkilö, kuten Jesaja. Jesajan kirjaa kirjoitti noin parin kolmen sadan vuoden aikana kolmesta neljään eri Jesajaa. Yleinen käsitys on, että se on yhden ja ainoan profeetta Jesajan tuotantoa, jota se ei siis ole.
http://www.kolumbus.fi/j.stenback/k1/1_2.htm#_Toc497641 995
Israelin kansa
enpä tiedä tuota
0
140
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399179Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737980Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625709William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542364Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62097Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821746Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201692Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921439Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381370Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71327