Tuli vaan mieleen kun katselin kahden hölmön edesottamuksia maantiellä, että ratkaisu noihin liikenteen kiistakysymyksiin on usein yllättävän helppo. Otetaan esimerkiksi tämä nopeusrajoitusten noudattaminen tai alinopeus, millä sitä nyt kukin oman ajotapansa perusteella kutsuukin.
Jos haluaa ajaa selvästi alle nopeusrajoitusten ja taakse alkaa kertyä jonoa niin olisko liikaa vaadittu, että pysäyttäisi hetkeksi bussipysäkille tai muulle sopivalle levennykselle ja päästäisi kiireisemmät ohi. Sehän ei ole pois ajasta jos jo ajonopeuden perusteella ei ole kiire mihinkään.
Päästämällä kiireiset ohitse pääsee hitaasti ajava helposti eroon ärsyttävistä perskärpäsistä ja muista riskiohittelijoista. Tällä periaatteella saa ajaa rauhassa vaikka kuinka hiljaa ja ohitse päästetyt kiittelevät vilkuilla ja kädenheilautuksilla reilua kuljettajaa.
Samoin nopeammat voisivat kaikesta huolimatta pitää turvavälinsä kunnossa vaikka edessä ajetaankin hiljempaa. Siitä on helpompi sitten lähteä ohitukseen ja tottahan se edelläajava antaa tilaa ja helpottaa ohitusta kun siihen tilaisuus tulee ;)
Liikenne on yhteispeliä ei taistelutanner.
Kiusaamisen kierre
5
547
Vastaukset
- Seppo Susi
Ei ne hitaat vaan ne perään kertyvät taukit. Seuraapa sitä liikennettä joskus vähän pidempään niin huomaat mitä taroitan.
- rane
...kun ei mene kaaliin toi juttu että kun ajaa alinopeutta niin tottakai sinne takapuskuriin kertyy kanssa-autoilijoita. Ei kaikilla ole aikaa ihailla maisemia, voi ihan oikeesti olla kiire jonnekin. Mä ainakin tempasen ohi heti kun on tilaisuus enkä jää roikkumaan sinne takapuskuriin, ellei ne alinopeutta ajavat taukit tajuu välillä antaa tietä, PRKL!
- Olosuhteet ratkaisevat
Tiestä jolla ajetaan ja tien ruuhkaisuudesta. Yritäppäs ajella aamuruhkaa vastaan ja ohita alinopeutta mateleva rekka näppärästi. Tarvitset siihen ohitukseen kovemman tykin kuin Ferrari ;)
Sitten toinen pölvästi tulee vielä perseeseesi roikkumaan ja kun päästät hänet ohitsesi, ei hänkään pääse siitä rekasta ohi. Siellä takana on niin kiva uhota ;)
- Autollah
Itsellä on tuore kokemus viikonlopulta, kun piti kuljettaa painava vene trailerin kanssa maalle. Vältimme toki ruuhka aikoja ja yritimme etsiä hiljaisempia reittejä. Ongelma oli se, että aina ilmaantui taakse auto, joka ajoi lähellä, mutta ei yrittänytkään ohittaa, vaikka yritettiin tietä antaa mahdollisuuksien mukaan, jotkut näistä vielä roikkuivat keskiviivalla. Kun jonoa alkoi kertyä pysähdyttiin jopa pysäkille sakon uhallakin jne... Mutta kun sieltä pysäkiltä piti kuitenkin jossain vaiheessa taas lähteä liikkeelle oli siinä takana taas hetken päästä auto, eikä ohitusta ja syntyi taas jonoa ja pysähdyttiin ja .... Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti. Ei voi myöskään olettaa, että kahdeksaa kymppiä hinaava poikkeaisi kaikilla pysäkeillä. Joustavuuden pitäisi olla molemminpuolista.
- Asmo
Juuri näin. Ei joka välissä tarvitse pysähtyä, etenkään jos ajaa lähes samaa nopeutta kuin muu liikenne. Jos perässä ei ole kuin pari autoa, voihan sitä aina hiljentää nopeutta (esim. 80 > 40) ja siirtyä mahdollisimman lähelle tien reunaa. Tällä helpotetaan ohitusta jo aika hyvin. Jos perään on kertynyt pidempi jono, silloin on hyvä pysähtyä johonkin sopivaan paikkaan siksi kunnes jono on mennyt ohi.
Itse kun ajelen peräkärryn kanssa, yritän antaa yksittäisille autoille tietä em. konstilla eli ajamalla tien reunassa ja mahdollisesti myös hiljennän vauhtia. Jos takana tuleva ei mene sopivan paikan tullen ohitse, en minäkään näitä ohituspaikkoja hänelle montaa kertaa tarjoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399198Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3738004Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625761William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542378Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62103Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821752Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201695Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921455Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401382Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71380