Miksi pakkoruotsittamispäätökset ajoitetaan hetkiin juuri ennen

eduskunnan lomia? Ei ollut ensimmäinen kerta.
16138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Mikä päätös on tehty?

Äänestä
  • No se surullisenkuuluisa pakkoruotsistrategia.

    Äänestä

  • ennen lomia? kirjoitti:

    No se surullisenkuuluisa pakkoruotsistrategia.

    Pääseekö sitä lukemaan jostakin?

    Äänestä

Samaa ajattelin. Kesällä pakkoruotsin aikaistus juhannuksena ja nyt kielistrategia jouluna. Näitä ei ilmeisesti voi ajoittaa muuten kuin hetkiin, jolloin ihmisillä on muuta ajateltavaa.d

Äänestä

"Kansalliskielistrategiaa tarvitaan, jotta [...] kahdesta kansalliskielestä seuraavat hyödyt saataisiin yhteiskunnan käyttöön."

Mitä hyötyä Suomen kaksikielisyydestä suomalaiselle yhteiskunnalle?

"Tavoitteena on Suomi, jossa on kaksi elinvoimaista kansalliskieltä ja jossa molemmat kielet näkyvät, kuuluvat ja hyväksytään."

Suomen kieli on ainoa kieli Suomessa, jota kansalaiset osaavat. Ruotsin kielen osaaminen on marginaalisen porukan taito.

"Kahden kielen on oltava läsnä kaikessa tulevaisuuden suunnittelussa. Tästä syystä on osana hallinnollisia uudistuksia ja lainvalmisteluhankkeita suoritettava kielellisten vaikutusten arviointi, ja vaikutusarvioinnin tulos otetaan asianmukaisesti huomioon uudistusten toteutuksessa."

Entisestään lisää byrokratiaa suomenruotsalaisten vuoksi. Olisi kiva tietää, että paljon tällainen turhanpäiväinen byrokratian lisääminen maksaa meille suomalaisille?

Äänestä
  • Nyt on byrokratiaa tulossa lisää roppakaupalla - eli töitä ruotsinkieliselle virkamiesainekselle.

    Äänestä

  • asiamiestä pukkaa kirjoitti:

    Nyt on byrokratiaa tulossa lisää roppakaupalla - eli töitä ruotsinkieliselle virkamiesainekselle.

    Asiamiestä, mutta kyllä se byrokraatillekin nalli napsahtaa, eli tässä yksityiskohtaisempia ohjeita kuinka osoittaa olevansa oikeasti sitoutunut viralliseen kaksikielisyysoppiin

    osa 1:

    1.2 Käytännön neuvoja, miten osoitat
    käyttäväsi kansalliskieliä ja edistät
    niiden käyttöä
    Julkaisut ja muut painotuotteet
    – Tee julkaisut ja muut painotuotteet samanaikaisesti
    suomen- ja ruotsin kielellä tai kaksikielisiksi (esim.
    suomen- ja ruotsinkielinen teksti vierekkäin tai sa-man julkaisun eri puolilla).
    – Käytä valmiita kaksikielisiä malleja riippumatta siitä,
    kummalla kielellä kirjoitat (esim. kirje- ja lomake-pohjia).
    – Kaksikieliset julkaisut ja muut painotuotteet (esim.
    lomakkeet) ovat kustannustehokkaita, ja niiden
    avulla osoitat käyttäväsi niin suomea kuin ruotsia ja
    edistät niiden käyttöä.
    – Aseta yksikieliset julkaisut ja muut painotuotteet
    saataville siten, että ne ovat yhtä helposti saatavilla
    niin suomen kuin ruotsin kielellä (HE 92/2002 vp,
    s. 87).
    – Kehitä uutta terminologiaa samanaikaisesti suomen
    ja ruotsin kielellä. Näin luot käyttöedellytyksiä mo-lemmille kielille.
    – Käytä Internetissä ja sosiaalisessa mediassa niin
    suomea kuin ruotsia, varsinkin jos tämä media toimii
    viranomaisen pääasiallisena tiedottamiskanavana
    (HE 92/2002 vp, s. 93, ”32 §:n edellyttämä tieto
    annetaan sekä suomen että ruotsin kielellä riippu-matta siitä, missä muodossa ja millä tavalla se an-netaan”).
    – Lausunnolle lähteviin mietintöihin, joihin sisältyy
    säädösehdotuksia, on sisällyttävä ainakin säädöseh-dotukset ja yhteenveto toisella kuin mietinnön kie-lellä (kielilain 31 §; oikeusministeriön suositus OM
    3/58/2011).
    – Lait, asetukset, viranomaisten oikeussäännöt ja
    yleissitovat virkaehtosopimukset annetaan suomek-si ja ruotsiksi (perustuslain 79 § 4 mom., kielilain
    30 §, työehtosopimuksen yleissitovuuden vahvista-misesta annetun lain 1 §:n 2 mom.).
    – Käytä kaksikielisen viranomaisen nimeä kaikissa
    yhteyksissä suomen ja ruotsin kielellä.
    – Käytä mieluiten yhtä suurta kirjainkokoa molemmil-le kielille (HE 92/2002 vp, s. 87).
    – Anna kaksikieliselle viranomaiselle sekä suomen-
    että ruotsinkielinen nimi. Älä yhdistä eri kieliä tai
    niiden kirjainyhdistelmiä samaan nimeen (EOA,
    dnro:t 2745/4/10, 3581/4/10, 3706/4/10).

    Sähköpostikirjeenvaihto
    – Käytä ainakin suomea ja ruotsia sähköpostien auto-maattisissa poissaoloilmoituksissa (EOA, dnro:t
    2575/4/06, 63/4/07, 2809/2/08).
    – Käytä ainakin suomea ja ruotsia sähköpostin yhte-ystiedoissasi (EOA, dnro 3010/4/11).
    Tietojärjestelmien käyttö ja kehittäminen,
    mukaan lukien verkkoviestintä
    – Huolehdi siitä, että yhtä ja samaa kieltä voi käyttää
    kaikissa vaiheissa tietojärjestelmää käytettäessä.
    Tämä on tärkeää varsinkin kun eri ohjelmia yhdis-tetään ja päivitetään (EOA, dnro:t 212/4/08,
    2523/4/08).
    – Ajattele verkkoviestinnässä yksikielisen henkilön
    näkökulmasta: saako hän kaiken tarvitsemansa
    tiedon omalla kansalliskielellään ja pystyykö hän
    siirtymään eteenpäin sivustolla vaihtamatta kieltä?
    – Muista niin suomen kuin ruotsin kieli tietojärjestel-mien hankintavaiheessa (ks. työväline ”Kielilain
    huomioon ottaminen hankintamenettelyssä”).
    – Muista niin suomen kuin ruotsin kieli kaikissa auto-maattisesti tuotetuissa teksteissä.
    – Luo viranomaiselle Internet-osoite, joka koostuu
    kokonaisista suomen- ja ruotsinkielisistä viranomai-sen nimeen perustuvista sanoista. Tämä edistää
    kielellisten oikeuksien tasavertaista toteutumista
    kielilain 35 §:n tarkoittamalla tavalla (EOA, dnro
    3802/4/07).
    – Tee verkkolomakkeet kaksikielisiksi

    Yhteydet yksityishenkilöihin
    – Ota molemmat kielet mukaan palveluprosessien
    suunnitteluun.
    – Tee valmiita kaksikielisiä malleja (esim. kirjepohjat
    ja muut aineistot).
    – Selvitä etukäteen, kenelle asiakas ohjataan jollei
    substanssivirkamiehellä ole riittävää suomen ja
    ruotsin kielen taitoa vastata kysymyksiin tai auttaa
    asiakasta hänen asiassaan.
    – Huolehdi siitä, että jokainen tietää, mistä hän saa
    palvelua suomeksi tai ruotsiksi, jos palvelua ei an-neta samassa paikassa molemmilla kielillä (esim.
    erikieliset palvelupisteet, palvelunumerot, selkeät
    opasteet, muut symbolit) (HE 92/2002 vp, s. 87).
    – Käytä kylttejä, lippuja tai muita symboleja, jotka
    selkeästi osoittavat, mitä kieliä käytät. Auta asiakas-ta valitsemaan haluamansa kieli.
    – Kysy epävarmoissa tilanteissa, kumpaa kansalliskiel-tä asiakas haluaa käyttää (kielilain 23 §:n 1 mom.:
    ”viranomaisen tulee toiminnassaan oma-aloitteises-ti huolehtia siitä, että yksityishenkilön kielelliset oikeudet toteutuvat käytännössä”, HE 92/2002 vp,
    s. 86).

    Äänestä

  • asiamiestä pukkaa kirjoitti:

    Nyt on byrokratiaa tulossa lisää roppakaupalla - eli töitä ruotsinkieliselle virkamiesainekselle.

    Osa 2
    – Luo etukäteen oman alasi asiasanastoa sisältäviä
    termilistoja ja fraasilistoja, esim. tervehdyksistä.
    Tämä helpottaa esimerkiksi puhelinpalvelua ja muu-ta työtä vähemmän käytetyllä kielellä.
    – Ohjeista myös ulkoista henkilöstöä käyttämään niin
    suomea kuin ruotsia (esim. tervehdyksissä).
    – Käytä suomea ja ruotsia automaattisissa puhelinvas-tauksissa (EOA, dnro:t 1891/4/10, 633/4/07).
    – Ota yhteyttä yksityishenkilöön hänen kielellään,
    hänen aikaisimmin käyttämällään tai sekä suomeksi
    ja ruotsiksi. Tämä koskee kaksikielisiä viranomaisia
    (kielilain 19 §:n 3 mom., 23 §:n 3 mom.).
    Julkiset esiintymiset ja kokoukset
    – Käytä sekä suomea että ruotsia julkisissa esiintymi-sissä, esimerkiksi puheissa ja tervehdyksissä. Tämä
    on viestinnällisesti tehokasta, saa kaikki tuntemaan
    itsensä tervetulleeksi ja lisää kielten rinnakkaista
    läsnäoloa julkisuudessa.
    – Huolehdi siitä, että monijäsenisen elimen jäsenet
    tuntevat oikeutensa käyttää suomea ja ruotsia ko-kouksissa (kielilain 28 §: ”Valtioneuvoston sekä
    valtion komitean, toimikunnan, työryhmän ja vas-taavan toimielimen jäsenellä samoin kuin kaksikie-lisen kunnan toimielimen jäsenellä on oikeus käyttää
    suomea tai ruotsia kokouksessa sekä pöytäkirjaan
    tai mietintöön liitettävässä kirjallisessa lausunnos-sa”).
    – Lähetä kokousmateriaali mahdollisuuksien mukaan
    suomeksi ja ruotsiksi, tai osittain kummallakin kie-lellä.
    – Käytä suullisissa esityksissä yhtä kieltä ja esitystä
    tukevassa kalvoesityksessä toista kieltä. Tämä ke-hittää myös osallistujien ammattisanastoa molem-milla kielillä.
    Suomen ja ruotsin kielen käyttö ja kielitaidon
    kohentaminen viranomaisten sisäisessä
    toiminnassa
    – Käytä ja rohkaise käyttämään sekä suomea että
    ruotsia kokouksissa (tämän mahdollistaa kielilain
    26 §: ”Valtion viranomainen voi käyttää työkielinään
    molempia kansalliskieliä, jos se on tarkoituksenmu-kaisempaa kuin ainoastaan enemmistön kielen
    käyttäminen”).
    – Lähetä kokousmateriaali mahdollisuuksien mukaan
    suomeksi ja ruotsiksi, tai osittain kummallakin kie-lellä.
    – Käytä suullisissa esityksissä yhtä kieltä ja esitystä
    tukevassa kalvoesityksessä toista kieltä. Tämä ke-
    hittää osallistujien ammattisanastoa molemmilla
    kielillä.
    – Käytä suomea ja ruotsia samanaikaisesti epäviralli-sissa keskusteluissa. Tämä edistää henkilöstön
    kielitaidon ylläpitoa ja molempien kielten luontevaa
    käyttöä.
    – Pidä sekä suomen- että ruotsinkielisiä päivälehtiä ja
    muuta luettavaa näkyvillä.
    Esimerkkejä kaksikielisistä tuotteista
    – Kirje- ja lomakepohjat
    – Sähköiset esitysmallit
    – Viranomaisen logo (EOA, dnro 3010/4/11)
    – Käyntikortit, saatekirjeet
    – Esitteet, julkaisut ja toimintakertomukset
    – Ilmoitukset ja opasteet (esim. ”vedä”, ”palaan pian”)
    – Jne.
    Esimerkkejä kielellisen kulttuuriperinnön
    vaalimisesta ja molempien kansalliskielten
    käytön edistämisestä
    – Käytä sekä suomea että ruotsia julkisissa esiintymi-sissä, esimerkiksi puheissa ja tervehdyksissä.
    – Käytä suomea ja ruotsia kansainvälisissä yhteyksis-sä (esim. Suomi/Finland).
    – Huolehdi kirjallisuuden, kulttuurin ja tieteen saata-vuudesta suomen ja ruotsin kielellä.
    – Käytä suomea ja ruotsia tiedottaessasi kulttuurinäh-tävyyksistä.
    – Käytä suomea ja ruotsia historiallisissa nimissä.

    Äänestä

  • asiamiestä pukkaa kirjoitti:

    Nyt on byrokratiaa tulossa lisää roppakaupalla - eli töitä ruotsinkieliselle virkamiesainekselle.

    Siitä sinun asiamiehestäsi vielä
    Osa 3
    MALLI MINISTERIÖIDEN
    KANSALLISKIELIYHTEYS-HENKILÖN TEHTÄVÄNKUVAKSI
    Kansalliskieliyhteyshenkilön tehtävänä on:
    - Toimia ministeriönsä johdon apuna ja tukena siten,
    että kansalliskieliä, suomea ja ruotsia, koskeva lain-säädäntö otetaan asianmukaisesti huomioon viran-omaisen toiminnassa ja toiminnan seurannassa.
    - Edistää ministeriössään molempien kielten käyttö-mahdollisuuksia elinvoimaisen kaksikielisyyden saa-vuttamiseksi.
    - Opastaa muita virkamiehiä kielilainsäädännön nou-dattamisessa tai opastaa heitä löytämään asiantun-teva taho yksityiskohtaisia kysymyksiä varten sekä
    opastaa heitä käyttämään kansalliskielistrategian
    liitteeseen sisältyviä työvälineitä.
    - Seurata kielilainsäädännön noudattamista ja kerätä
    tietoa siitä organisaation sisällä.
    - Seurata ja kerätä tietoa kielilainsäädännön noudat-tamisesta viranomaisen hallinnonalalla.
    - Tehdä aloitteita havaitsemiensa epäkohtien poista-miseksi sekä kielikoulutuksen ja hyvää virkakieltä
    koskevan koulutuksen järjestämiseksi.
    - Osallistua sellaisiin muiden viranomaisten ja tahojen
    hankkeisiin, joissa oman sektorin toiminta ja kielel-liset oikeudet on sovitettava yhteen.
    - Laatia vähintään kerran vuodessa sekä myönteisiä
    että kielteisiä huomioita sisältävä yhteenveto siitä,
    miten kielilainsäädäntöä noudatetaan ja seurataan
    sekä kansalliskielten käyttöä edistetään ministeriös-sä.
    - Esitellä huomionsa ministeriönsä johdolle sekä tar-peen mukaan ehdottaa parannuksia.
    - Osallistua oikeusministeriön koordinoiman kansallis-kieliyhteyshenkilöverkoston toimintaan.
    Kansalliskieliyhteyshenkilön tehtävä edellyttää:
    - Valmiutta oppia kansalliskieliä koskevan lainsäädän-nön ja valtioneuvoston antaman kansalliskielistrate-gian pääpiirteet.
    - Valmiutta perehtyä oman ministeriönsä ja sen hal-linnonalan toimintaan sekä tunnistaa ne toiminnot ja
    kohdat, joissa kielelliset oikeudet saattavat jäädä
    huomiotta.
    - Suomen ja ruotsin taitoa vähintäänkin tyydyttävällä
    tasolla suullisten ja kirjallisten kyselyiden vastaanot-tamiseksi.
    - Selkeää raportointisuhdetta ministeriön johtoon,
    jolla on vastuu kielilainsäädännön ja kansalliskie-listrategian noudattamisesta.
    - Riittävän ajan varaamista kansalliskieliyhdyshenkilön
    tehtävän hoitamista varten henkilön tehtävänkuvas-sa sekä esimiehen tukea tehtävän asianmukaisessa
    priorisoinnissa.

    Äänestä

  • C.E. kirjoitti:

    Siitä sinun asiamiehestäsi vielä
    Osa 3
    MALLI MINISTERIÖIDEN
    KANSALLISKIELIYHTEYS-HENKILÖN TEHTÄVÄNKUVAKSI
    Kansalliskieliyhteyshenkilön tehtävänä on:
    - Toimia ministeriönsä johdon apuna ja tukena siten,
    että kansalliskieliä, suomea ja ruotsia, koskeva lain-säädäntö otetaan asianmukaisesti huomioon viran-omaisen toiminnassa ja toiminnan seurannassa.
    - Edistää ministeriössään molempien kielten käyttö-mahdollisuuksia elinvoimaisen kaksikielisyyden saa-vuttamiseksi.
    - Opastaa muita virkamiehiä kielilainsäädännön nou-dattamisessa tai opastaa heitä löytämään asiantun-teva taho yksityiskohtaisia kysymyksiä varten sekä
    opastaa heitä käyttämään kansalliskielistrategian
    liitteeseen sisältyviä työvälineitä.
    - Seurata kielilainsäädännön noudattamista ja kerätä
    tietoa siitä organisaation sisällä.
    - Seurata ja kerätä tietoa kielilainsäädännön noudat-tamisesta viranomaisen hallinnonalalla.
    - Tehdä aloitteita havaitsemiensa epäkohtien poista-miseksi sekä kielikoulutuksen ja hyvää virkakieltä
    koskevan koulutuksen järjestämiseksi.
    - Osallistua sellaisiin muiden viranomaisten ja tahojen
    hankkeisiin, joissa oman sektorin toiminta ja kielel-liset oikeudet on sovitettava yhteen.
    - Laatia vähintään kerran vuodessa sekä myönteisiä
    että kielteisiä huomioita sisältävä yhteenveto siitä,
    miten kielilainsäädäntöä noudatetaan ja seurataan
    sekä kansalliskielten käyttöä edistetään ministeriös-sä.
    - Esitellä huomionsa ministeriönsä johdolle sekä tar-peen mukaan ehdottaa parannuksia.
    - Osallistua oikeusministeriön koordinoiman kansallis-kieliyhteyshenkilöverkoston toimintaan.
    Kansalliskieliyhteyshenkilön tehtävä edellyttää:
    - Valmiutta oppia kansalliskieliä koskevan lainsäädän-nön ja valtioneuvoston antaman kansalliskielistrate-gian pääpiirteet.
    - Valmiutta perehtyä oman ministeriönsä ja sen hal-linnonalan toimintaan sekä tunnistaa ne toiminnot ja
    kohdat, joissa kielelliset oikeudet saattavat jäädä
    huomiotta.
    - Suomen ja ruotsin taitoa vähintäänkin tyydyttävällä
    tasolla suullisten ja kirjallisten kyselyiden vastaanot-tamiseksi.
    - Selkeää raportointisuhdetta ministeriön johtoon,
    jolla on vastuu kielilainsäädännön ja kansalliskie-listrategian noudattamisesta.
    - Riittävän ajan varaamista kansalliskieliyhdyshenkilön
    tehtävän hoitamista varten henkilön tehtävänkuvas-sa sekä esimiehen tukea tehtävän asianmukaisessa
    priorisoinnissa.

    Ei helvetti. Tuohan on kuin jostain parodiasta.

    Äänestä

Kyse on tarkoin harkitusta taktiikasta. Edessä on joulurauha ja kansalaiset keskittyvät joulun viettoon.

Niin laskelmoidaan, että ei kiinnitetä huomiota törkeään pakkoruotsituksen lisäämiseen. Ja sitten joulupyhien jälkeen luullaan, että asia unohtui.

Valtamedia on tietysti mukana juonessa.

Äänestä

Hallitus pitäisi kaataa pikimmiten. Tuollainen turhan byrogratian lisääminen on käsittämätöntä ajattelemattomuutta kireinä aikoina. Kansanedustajien määrä pitää pudottaa sataan.

Äänestä

Lähinnä on todellakin kysymys ajoituksesta ennen joulua, koska kansalaiset eivät pääse kyselemään eivätkä kaikki edes saa tietää uudesta pakkoruotsituksesta.
Miksi suomenkielinen media ei reagoi voimakkaasta ja kysy, mistä rahat?

Äänestä

Kuvitelkaa päässänne tv:ssä näkyvä kyselytunti, jossa puhuttaisiin kielipolitiikasta, aivan.... siksi nämä ajoitetaan lomakausiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ennen lomia? kirjoitti:

eduskunnan lomia? Ei ollut ensimmäinen kerta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu