Ripeä kiihdytys - säästää vai kuluttaa ?

Comsi

Auton liike-energia lisääntyy yhtä paljon tiettyyn nopeuteen kiihdytettäessä on kiihdytys sitten ripeä tai varovainen. Kyseinen energia voidaan kuitenkin tuottaa pienimmällä polttoainemäärällä, jos kiihdytetään ripeästi, mikä tarkoittaa tavallisella bensiinimoottorilla noin 80 %:n ja suorasuihkutusmoottoreilla (bensiini tai diesel) noin 70 %:n kaasutusta täyteen kaasuun verrattuna. Jos kuitenkin kiihdytetään vain puolikaasulla (50 % maksimista), ei kokonaiskulutus nouse, koska kiihdytyksen aikana kuljetaan pitempi matka kuin ripeällä kiihdytyksellä ja näin saadaan osa matkasta lähes ilmaiseksi ikäänkuin kiihdytysvaiheen sivutuotteena. Suorasuihkutusmoottoreilla hyötysuhde säilyy hyvänä, vaikka kiihdytys olisi vielä tätäkin varovaisempi.

Jos kiihdytetään täydellä kaasulla tai erittäin varovaisesti, kokonaiskulutus kasvaa, koska kummassakin tapauksessa moottori toimii optialueen ulkopuolella eikä tuota energiaa yhtä hyvällä hyötysuhteella kuin ripeästi tai kohtuullisesti kiihdytettäessä. Kiihdytyksen jälkeen auto kulkee varsin vähäisellä energialla, joka voidaan tuottaa taloudellisimmin moottorin mahdollisimman korkealla kuormitusasteella eli suurella vaihteella ja pienillä kierroksilla.

Taloudellisimpaan ajoon päästään siten kohtuullisella tai ripeällä kiihdytyksellä, suurilla vaihteilla matka-ajossa ja muun liikenteen kannalta joustavalla ajotavalla.

13

1056

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Wroom

      Aina kun lähden valoista niin hetkessä tulee parinkymmenen metrin kaula muihin vaikka mielestäni en mitenkään revittele liikenteessä.
      Johtuiskohan tuo siitä, että mulla on autotomaattivaihteisto ja turbo?

      Joskus kun ei itse ole keulilla niin tuntuu kuin ei päästäisi liikkeelle olenkaan. Käsittämättömintä on jonon pysähtyminen heti liikkeellepääsyn jälkeen vaikka edessä on satojametrejä tyhjää kaistaa. Säästä siinä sitten bensiiniä =)

      • Seppo Susi

        Joillekin kuskeille pitäisi laittaa korttiin erityisehdoksi automaattivaihteisto. Samaa olen ihmetellyt meinaan itsekin. Lähdössä kestää (vaihde hukassa? kytkin lipsuu?). Lähtönykäyksen jälkeen vauhti putoaa ihmeen pitkän ajan (taas vaihde hukassa? keppi huonosti? kytkin maton alla?)
        No, eipä senpuoleen, olenpa joskus itsekin ajellut sellaisella pommilla, jossa vaihdelaatikko oli paremminkin satunnaislukugeneraattori mutta kun noita tuntuu olevan ihan uusissa, ulkoisesti siisteissä ja ehjissä autoissa. Ei ymmärrä.

      • maalaine

        Junassa ja raitiovaunussa lähtevät kaikki vaunut liikkeelle yhtä aikaa.
        Autojen lähtiessä pitää jättää turvaväliä jonkin verran, että tästä johtunee kun keulilla ollessa saa hetkessä väliä seuraaviin, ja jonossa olijat
        joutuvat odottamaan lähtövuoroaan sitä kauemmin, mitä kauempana keulilta he ovat.

    • sarina

      Olen pääpiirteittäin samaa mieltä, mutta seuraavassa on pieni ajatusvirhe.

      "Jos kuitenkin kiihdytetään vain puolikaasulla (50 % maksimista), ei kokonaiskulutus nouse, koska kiihdytyksen aikana kuljetaan pitempi matka kuin ripeällä kiihdytyksellä ja näin saadaan osa matkasta lähes ilmaiseksi ikäänkuin kiihdytysvaiheen sivutuotteena. Suorasuihkutusmoottoreilla hyötysuhde säilyy hyvänä, vaikka kiihdytys olisi vielä tätäkin varovaisempi."

      Tämä on sinänsä totta, pieni matka saadaan ilmaiseksi, mutta se ei ole tässä olennaista. Säästö saadaan nimittäin keskinopeutta pienentämällä. Yhtä hyvin voisin neuvoa, että taloudellisempi ajotapa on nopeuden puolittaminen. Tai että bensaa ei kulu yhtään, kun menee kävellen.

      • Comsi

        Käsittelin polttoaineenkulutusta, en siis matkaan käytettyä aikaa. Ja polttoaineenkulutuksen kannalta kiihdytyksessä ei kannata ylittää 80 %:n kuormitusta eikä alittaa 50 %:n kuormitusta. Yli 80 %:n kuormituksella aikaa kyllä säästyisi, ja alle 50 %:n kuormituksella kuluisi entistä enemmän sekä aikaa että polttoainetta. Alle 50 %:n kuormituksella ominaiskulutus kasvaa niin paljon, että ns. ilmaiset kiihdytysmetrit eivät riitä kompensoimaan lisääntynyttä kulutusta.

      • sarina
        Comsi kirjoitti:

        Taloudellisuusajo-ohjeissa on nimen omaan huomioitava matkaan käytetty aika aika. Muutenhan paras ohje olisi, että aja mahdollisimman hitaasti - tai vielä parempi ohje: kävele.

        Jos ominaiskulutus on vakio välillä 50%-80%, niin silloin kannattaa käyttää sitä 80%:ia.

        Jos taloudellisuusajon kriteerit ovat, että pitää päästä tietty matka tietyllä keskinopeudella mahdollisimman taloudellisesti, niin silloin kannattaa käyttää 80%:n kiihdytystä. Hitaampi 50%:n kiihdytys pitää nimittäin kompensoida suuremmalla matkanopeudella ja silloin suurempi ilmanvastus, suuremmat kierrokset ja suuremmat kitkat kuluttavat moninkertaisesti ne hitaalla kiihdytyksellä voitetut metrit.

      • Comsi
        sarina kirjoitti:

        Tavallisella bensiinimoottorilla ominaiskulutus on noin 20 % minimiominaiskulutusta korkeampi, jos kuormitus pudotetaan 50 %:in maksimista. Dieselillä vastaava ominaiskulutuksen kasvu on noin 5 % ja suorasuihkubensiinimoottorilla noin 10 %. Tästä seuraa mm., että tavallisen bensiinimoottorin kulutus on herkkä ajotavan muutoksille, kun taas dieselin kulutus pysyy vakaampana, vaikka ajotapa vaihtelisikin.

        Ensimmäisestä viestistäsi ymmärsin, että suosittelet 50%:n kiihdytystä 80%:n sijaan, tai ainakin pidit niitä taloudellisesti samanarvoisina. Ymmärsinkö oikein? Jos ymmärsin, niin oletko edelleen tätä mieltä perusteluistani huolimatta?

        Olen kyllä kannssasi yhtä mieltä siitä, että dieselillä osaa ajaa taloudellisesti tyhmäkin, mutta bensakone vaatii älyä.

        Tarkoituksenani oli tarkastella nimenomaan polttoaineenkulutuksen ja kuormituksen yhteyttä henkilöautolla ajettaessa eikä verrata kulutusta eri liikkumistapoihin kuten esimerkiksi kävelyyn.

        Johtopäätöksissä suljin pois täyskaasun ja alle puolikaasun käytön kiihdytyksessä ja korkeiden kierrosten käytön matka-ajossa, koska ne lisäävät polttoaineen kokonaiskulutusta.

        Taloudellisuusajon kriteereillä tehty kiihdytys tehdään noin 80 %:n kuormituksella, koska silloin tulee ottaa polttoaineenkulutuksen lisäksi huomioon matkaan käytetty aika kuten aivan oikein huomautit. Jätin tämän tarkoituksella pois alkuperäisestä viestistä, jotta käsittely ei olisi laajentunut liiaksi.

        On kuitenkin huomattava, että 50 %:n kuormituksellakin tehty kiihdytys on kohtalaisen ripeä eikä häviä 80 %:n kuormituksella tehdylle kiihdytykselle kovin paljoa. Varovainen kiihdytys on sitten jo aivan toinen juttu - silloin lisäaikaa tulee jo sietämättömän paljon.

        Jos vielä ollaan oikein tarkkoja, tavallisella bensiinimoottorilla minimiominaiskulutus saadaan 80-90 %:n kuormituksella ja suorasuihkutusmoottoreilla (bensiini ja diesel) runsaan 70 %:n kuormituksella. Yksinkertaisuuden vuoksi puhuin vain 80 %:n kuormituksesta - se lienee tarpeeksi tarkka luku käytännön ajon kannalta, vaikka onkin liian karkea yleistys tehtäessä teoreettisia tarkasteluja.

        ...

        Mitä mieltä muuten olet kierrosten käytöstä kiihdytyksessä. Jos vääntöhuippu on esim. 4800 kierroksessa, niin kannattaako kiihdytyksessä kierrättää noinkin korkealle?

        2000:ssa n.80% ja 3000:ssa n. 90% max. väännöstä.

      • Comsi
        sarina kirjoitti:

        Mitä mieltä muuten olet kierrosten käytöstä kiihdytyksessä. Jos vääntöhuippu on esim. 4800 kierroksessa, niin kannattaako kiihdytyksessä kierrättää noinkin korkealle?

        2000:ssa n.80% ja 3000:ssa n. 90% max. väännöstä.

        Asia selviää tarkastelemalla tyypillisiä diesel- ja bensiinimoottorin ominaisuuskulutuskäyrästöjä. Niistä nähdään, että kummankaan moottorityypin ominaiskulutus ei ole herkkä kierrosluvulle; sekä diesel- että bensiinimoottorilla voidaan moottorin kierrokset kolminkertaistaa ominaiskulutuksen optimialueella; kierrosten lähestyessä maksimikierroslukua, bensiinimoottorin ominaiskulutus nousee voimakkaasti, mutta dieselmoottorin ominaiskulutus nousee vain vähän. Tämä tarkoittaa, että kiihdytys voidaan tehdä polttoaineenkulutusta lisäämättä, vaikka kierroksia olisi paljonkin kunhan kuormitus on korkea. Mutta korkean kuormituksen ja korkean kierrosluvun yhdistelmä merkitsee jo aika vauhdikasta kiihdytystä.

    • Säästökiihdyttäjä

      Itse olen BMW 728iA:ssa pannut kulutusmittarista merkille että pienellä kaasulla/pienissä nopeuksissa automaatti luistattaa merkittävästi eli moottorin energiaa siirtyy vähemmän renkaille.

      Järkevintä onkin siis kiihdytyksissä painaa reippaammin kaasua että pääsee nopeasti haluamaansa vauhtiin minkä jälkeen automaatti voi kulutuksen pienentämiseksi vaihtaa isolle vaihteelle ja lukita momentinmuuntimen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9166
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7947
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      161
      5657
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2353
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2091
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1740
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1688
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1427
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1358
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1283
    Aihe