Joku aika sitten eräs henkilö kirjoitti jossain humpuukkilehdessä, että miksi SubTv:n akvaarioäijä sanoo: "seuraavassa vuorossa sii es ai. Me ollaan suomessa, joten eikö sen kuuluisi olla see äs ii".
Ensin en tajunnut, että mitähä mies yrittää viestittää. Sitten hoksasin, että kyse on sarjasta C.S.I. No itse lausuisin kyllä sen myös sii es ai. Miksi se pitäisi lausua see äs ii, kun sarjan nimi on englantilainen, aakkoset englantilaisia ja eihän see äs ii tarkoita ei niin yhtään mitään?!?!
Sama juttu on MTV (musaTV). Sehän lausutaan em tii vii eikä mitään äm tee vee!
Ymmärsikö kukaan?
:)
Ensin en tajunnut, että mitähä mies yrittää viestittää. Sitten hoksasin, että kyse on sarjasta C.S.I. No itse lausuisin kyllä sen myös sii es ai. Miksi se pitäisi lausua see äs ii, kun sarjan nimi on englantilainen, aakkoset englantilaisia ja eihän see äs ii tarkoita ei niin yhtään mitään?!?!
Sama juttu on MTV (musaTV). Sehän lausutaan em tii vii eikä mitään äm tee vee!
Ymmärsikö kukaan?
:)
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ajatko kenties autolla nimeltä Fau-Vee-Golf-Gee-Tee-Ii vai olisiko tuokin VW Golf GTI teutoonisesta alkuperästään huolimatta sinulle Vii-Dabljuu-Golf-Džii-Tii-Ai?
Ei, kyllä meidän pitäisi mielestäni lausua vierasperäisetkin kirjainlyhenteet aakkosten totuttuja suomenkielisiä nimiä käyttäen. Ei englannin kielen taholta tulevaan paineeseen pidä noin vain alistua!
Täsmennän vielä yhtä rajatapausta: äf, äm, än, är jne. – ei siis ef, em, en, er.
Samaa mieltä! Ärsytti jo aikanaan Veikko Vennamo -vainaan "essempee" (SMP), eikä tätä mielipidettä pidä lukea poliittisena.
Ikään kuin vastakohtana radiojohtaja Erkki Raatikainen käytti brittiyhtiöstä suomalaistettua nimilyhennystä beebeesee (BBC). Ortodoksisuudessaan hauska kuittaus tuohon englanti-touhuun.
Miten saisin kirjoituksessa osoitettua, että haluan sanan "freudilainen" äännettäväksi nimenomaan "freudilainen" EI "froidilainen"?
Miksikähän muuten tuommoinen kummajainen kuin "froidilainen" on kielillemme pinttynyt?
Kirjoituksessa? Jaa... pitäisköhän merkitä vaikka että "freudilainen (lue: freudilainen)" - vai tajuaako lukija ajatusta vielä tuostakaan? Miksi muuten saksalainen ääntämys ei kelpaisi? Toisaalta: saksan kielessä on nimi freud, mutta ei adjektiivia freudilainen, joka on suomea. Siinäkö se?
Kuinka äännät nimen Sigmund Freud? Entäpä uutistoimisto Reuter?
Jos vieraskielisten nimien ja niistä muodostettujen suomenkielisten adjektiivien diftongeissa olevien vokaalien pitäisi saada oma suomenkielinen äännearvonsa (sitähän esittänet), niin tuo sääntö kai pitäisi ulottaa pidemmällekin. Tämä vaikuttaisi etuvokaali/takavokaali-sääntöjen perusteella kai sitten jo kirjoitusasuunkin:
hildesheimilainen => hildesheimiläinen
leipzigilainen => leipzigiläinen
braunschweigilainen => braunschweigiläinen
deidesheimilainen => deidesheimiläinen
Diftongi 'eu' esiintyy vaikkapa seuraavissa:
- teutoburgilainen
- neustadtilainen
- neussilainen
- reutlingenilainen
Aika vaikea on niitäkään mieltää ee-uu-äänneasun kautta!
Miltäpäs seuraavat kuulostaisivat "suomalaisittain" äännettyinä?
- bordeauxlainen
- mulhouselainen
- marseillelainen?
Tällä en ota kantaa vierasperäisten kirjainlyhenteiden ääntämiseen, josta oli alkuperäisessä aloituspuheenvuorossa kysymys.
Kuulinpa pikkupoikien puhuneen ihailevasti kaveristaan, joka oli saanut oikein 'reutsit'. Ei mitkään roitsit vaan ihan reutsit!
Ei tuollainen nimi minulle tietenkään mitään sanonut. Valistuneemmat kertoivat, että jossain päin saksankielistä maailmaa vaikuttaa talviurheiluväline- ja -vaatevalmistaja nimeltä Reusch.
Yksi diftongin 'eu' äänneasun kannalta mietityttävä tapaus on etunimi Eugen. Pitäisi kai tuntea nimen kantajan äidinkieli osatakseen puhutella tätä oikein! Oigen? – Molli-Jorilla (Georg Malmstén) oli veli Eugen, joka myös tunnettiin hyvin viihdemusiikkialalla. Jorin suuhun on joskus pantu jotain sen tapaista kuin "...olihan minulla eväsvoileipä, mutta kun tuo Öisen söi sen!"
Hei. Kysymys oli vain freudilainen/froidilainen -asetelmasta. Leiptsikit ja Laiptsikit sikseen. Syystä tai toisesta kysyjä haluaa kirjoittaa freudilainen, ja syystä tai toisesta hän haluaa lukijan myös ymmärtävän lukea sen 'freudilainen'. Miten hänen tulisi sana kirjoittaa, että tarkoitus ymmärrettäisiin? Siitä ja vain siitä oli kysymys.
Saattaapa hyvinkin olla, että menin tulkinnassani liian pitkälle ja kysymys onkin vain ja ainoastaan tuosta yhdestä sanasta.
Eikös joissakin kielissä käytetä treema-tarkemerkkiä osoittamaan sitä, että sen alla olevalle vokaalille kuuluu sen oma äännearvo eikä se äännearvo, joka sille tuossa yhteydessä muilla perusteilla kuuluisi?
Nettiviisas Korpelan sivustosta löysin tällaista:
"treema = eräs tarke eli diakriittinen merkki, ¨ (esiintyy mm. ä:n pisteinä) Vrt. umlaut. Muissa kielissä treema usein osoittaa sitä, että vokaali ääntyy erillisenä eikä esimerkiksi diftongina edeltävän vokaalin kanssa. Esimerkiksi latinassa aër ääntyy "aaeer", kun taas yhdistelmä ae muuten ääntyisi pitkänä e:nä."
http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/siv/sanatt.html
Mitään tuollaista sopimusta en tiedä suomen kielessä tehdyn, joten treema tunnetaan täällä yleisesti vain "ä:n, ö:n ja ü:n pilkkuina". Muualla satunnaisesti esiintyessään (Citroën, Zaïde, Claës jne.) se mielletään pelkäksi ranskalaisten tarkemerkkikotkotukseksi malliin Besançon tai Côtes du Rhône. Kuka piru niiden gravis- ja akuuttiaksenteistakaan jaksaa lukua pitää!
> Kysymys oli vain freudilainen/froidilainen -asetelmasta.
Aivan oikein, juuri näin oli tarkoitettukin :o)
siigmund froid ja roitter, luulisin?
>hildesheimilainen => hildesheimiläinen
>leipzigilainen => leipzigiläinen
>braunschweigilainen => braunschweigiläinen
>deidesheimilainen => deidesheimiläinen
Nuo kai äännän samoin kuin Mannerheiminkin nimen (joskus mannerhaim, joskus -heim).
- teutoburgilainen
- neustadtilainen
- neussilainen
- reutlingenilainen
Noissa en kyllä ääntäisi "-oi-", en sitten millään :o)
Minusta niissä tuntuu ihan luontevalta ääntää suomen -eu- diftongi. Johtuneeko siitä että en ole saksaa opetellut juuri muuten kuin kirjoitettuna?
Bordoolainen ehkä kuulostaa luontevammalta kuin borde-aux-lainen. Sensijaan kyllä äännän mielelläni mulhouse (Mulhouse), vodehouse (Wodehouse) ja tupelo (Tupelo)...
Edellyttäen tietenkin ettei yleinen tai muiden nimenomainen etu tilanteessa toisin vaadi :o)
> Nuo kai äännän samoin kuin Mannerheiminkin
> nimen (joskus mannerhaim, joskus -heim).
Mannerheimin kohdalla ei minulla tule juuri mieleen muu ääntämistapa kuin -ei-. Ääntäminen saksalaisittain "mannerhaim" jääköön saksaa äidinkielenään puhuvien yksinoikeudeksi.
Marskin lähimpiin miehiin Päämajassa lukeutui kenraaliluutnantti, sittemmin jalkaväenkenraali Axel Erik Heinrichs (1890-1965). Hänen nimensä kuulee hyvin usein äännettävän saksalaisittain "hainrihs", mutta mies itse suosi (ja suku arvatenkin suosii) ruotsalaista ääntämistapaa "heinriks".
> siigmund froid ja roitter, luulisin?
Meidän koulusaksan lukijoiden kieltä lähempänä olisi ehkä siigmunt froit eli d:t soinnittomina (mutta ässä mielellään soinnillisena samaan tapaan kuin z englannin sanassa 'zeal').
Muutama suosikkini, joilla saa sivistyneistön niskavillat pystyyn ja eliitin tupeeraukset tärisemään. Croissant - kroissantti. Coupé - koupe. Beige - peike (tai peessi). Peugeot - pösö. Ja yhteenvedon varmasti arvaattekin: Lähtiskö peikellä koupe-pösöllä kroissantille?
Vualaa voilla leivottu tuo kruassantti, vai? Kurmee, kurmee!
Arvasitkin jo, millä vuatyyrillä minäpuakaa ajelen...
Nuo saksan diftongit tekevät joidenkin suomalaisten elämän vaikeaksi Saksassa – koska heidän ristimänimensä muuttuu sikäläisten suussa!
Teuvosta tulee Toivo, Eilasta Aila, Leilasta Laila, Einosta Aino ja sitä rataa.
Eikä siinä kaikki. Suomen kahdennetut konsonantit eivät tahdo pysyä kahdennettuina, kun saksalainen kakaisee ne ulos.
Tuleepa mieleeni vuosikymmenien takaa kielikurssimme johtaja, Herr (Lothar) Voßmeyer. Kun hän puhutteli sekä etu- että sukunimeltä erästä kurssilaistamme, ei riittänyt, että eunimi muuttui toiseksi edelläkuvattuun tapaan. Myös sukunimi Lantta lyheni arvelluttavalla tavalla. Siinäpä sitten hra Voßmeyer ihmetteli, mikä hänen puheessaan oikein herätti hilpeyttä...
***
Muistanpa myös liki samoilta vuosilta erään Suomessa vierailleen saksalaisturistin, jolle tuotti vaikeuksia lausua niinkin helppo suomalainen paikannimi kuin Ii. Se vain katkesi keskeltä kahtia kahdeksi lyhyeksi vokaaliksi. melkein kuin morseaakkoseksi i (••).
Mieleeni tuli yksi sana, joka tekee kysymyksesi ymmärrettävämmäksi: preussilainen. Hyvin harvalle suomenkieliselle tulee kai mieleenkään puhua "proissilaisista".
Erona on kuitenkin se, että sana on johdettu jo vanhastaan suomen kieleen sopeutetusta maantieteellisestä nimestä Preussi, joka myös lausutaan "preussi" eikä "proissi" (saks. Preußen tai Preussen, lausutaan "proissen"). Sana "freudilainen" on sitävastoin johdettu psykoanalyytikko Sigmund Freudin nimestä, jota ei ole mitenkään sopeutettu suomen kieleen (vrt. Carl Gustaf => Kaarle Kustaa jne.) ja joka on yleisesti tapana lausua saksalaisittain, ääntämistapaa -oi- käyttäen. Mielestäni olisi hieman epäanalogista käyttää adjektiivissa eriävää ääntämistapaa.
Meillä on Suomessa klassisen musiikin puolella nimekäs laulajatar nimeltä Pia Freund. Radiossa hänen nimensä lausutaan saksalaisittain "froind". Pitäisikö hänen kohdallaan sitten puhua "freundilaisesta" vai "froindilaisesta" laulutaiteesta?
Mit freundlichen Grüßen
K.k.
Tätähän voisi jatkaa vaikka kuinka. Kun Tomi Tuominen selosti formulakisaa ja Jee-Jee Lehto kommentoi, niin jopas riitti bongattavaa! Ralffi, Renaultti, Deividi, Maikkuli (siis Michael Schumacher!), Viliamssi... oi niitä aikoja!
Ruokajutuista vielä se, että olen minäkin joskus yrittänyt valmistaa jotain, joka olisi kurmee. Lopputulosta kuvailtiin kuitenkin adjektiivillä karmee. Parhaat kokit ovat miehiä - ja niin ovat huonoimmatkin.
Minun mielestäni tämänkaltaiset lyhenteet voidaan katsoa nimiksi, ja nimethän äännetään alkuperäisen äänneasun mukaisesti.