Miksi suomessa on kova

autoverotus

Suomessa on sen takia kova autoverotus, johtuen kateudesta. Suomen SDP ja vasemisto pitää verotusta kovana, johtuen kateudesta ja halusta saada ihmisten rahat itselleen, eli valtiolle jolloin he saavat nauttia näistä rahoista itse. Ei vasemisto muuten pystyisi pitämään valtaa itsellaan, kuin tarjoamalla äänestäjä kunnalleen "leipää ja sirkushuveja". Miten olisi muuten mahdollista pitää puoltamiljoonaa ihmistä työttömänä, kuin työtätekevältä kansata viedä kaikki ne rahat mitä on mahdollista. Suomi on jaettu kahteen kastiin, työtätekevät ja kuhunurit, jotka nauttii vasemiston jakamasta saalista, jonka he jakavat äänestäjäkunnalleen. Mistä muuten johtuisi se että työtätekemättömillä olisi varaa istua kaljabaareissa. Sitten työtätekevät pitävät yllä suurta virkamieskoneistoa, mikä viittaa täysin kommunistiseen järjestelmään mikä oli Neuvostoliitossa. Suomi ei esim. tarvitsisi 200 kansanedustajaa, vaan siitä riittäisi kolmannes, ei millään muullakaan dremokraatisella maalla ole niin suurtakoneistoa, suhteutettuna väkimäärään.

Myös sen takia pidetään autoveroa, ettei köyhempi kansan kerros tuntisi itseään huonoksi ajellessaan kotteroilla, kun työtätekevä porukka ajaisi paremmilla autoilla mitä nyt.

Sosialisointi alkoi suuressa mittakaavassa 70- luvulla ja pahenee pahenemista. Viro menee Suomesta kohta ohi, suomeen jää siis köyhäväestö muuhun maailmaan verratuna, eikä suomen köyhempien elinolot parane tällä systeemillä vaan huononee huononemistaan, kun rahat syödään tai oikeastaan heitetäään kankulankaivoon, "hullu mies huittisita, syö enemmän mitä tienaa".

4

470

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jeepster

      Autoverotus on tässä maassa kova, koska menestyjiä halutaan mahdollisimman pitkälle rankaista. Hieno auto on yleellisyyttä johon kenelläkään ei pidä olla varaa, sillä eihän kenelläkään saa mennä paremmin kuin muilla. Tällä periaatteella saadaan se lopputulos, että Suomen autokanta on muita länsimaita n. 5 vuotta vanhempi.

      Samaa periaatetta käytettiin todennäköisesti kun mietittiin alkoholiverotuksen laskemista. Viinejähän juo pääosin yhteiskunnan sivistyneistö ja eliitti, joten eihän sen hintaa tarvitse laskea juuri lainkaan. Työläisten juoma taas on viina, joten sitä lähdetään laskemaan.

      Viva Finlandia!

      • Steelman

        ..on kovat autoverot Suomessa, koska täällä ei ole omia autotehtaita (ainoastaan pieni kokoonpanolinja toisen lisenssillä), joiden talousmenestystä pitäisi suojella. EU-maissa, joissa on omat autotehtaat, ei ole varsinaista autoveroa tai sitten ne on aivan olemattomat.

        Toisekseen valtio on vuosien mittaan niin paljon mustasukkaisuudessaan suojellut omaa korkeaa autoverotustaan siinä määrin, että kaikkien porsaanreikien tukkimistilkkeiden, yliverotuksen aiheuttamien ostamattomuustilanteiden, verovalitusten aiheuttamien kulujen ym. saldona ei ole ollut optimaalinen korkein verotuotto.


    • 1_X

      Suomessa on sen takia kova autoverotus koska poliitikot ovat Yksinkertaisia paskahousuja jotka eivät välitä Kansan mielipiteestä mitään, eikä heillä ole Kykyä/Halua/Taitoa tehdä mitään Järkeviä päätöksiä. Malliesimerkkinä olkoon vaikkapa tämä tuoreahko VIINAVEROPÄÄTÖS! Lasketaan vain viinan hintaa, ei mietojen&oluiden. ja sen jälkeen ihmetellään Saatana että miksiköhän Viinan juonti on lisääntynyt. MIKSI Ei voitu laskea kaikkien hintoja samassa suhteessa. No, koska tulisi Alkoholiongelma. Nyttenhän se ongelma tuli kun köyhä opiskelijanuoriso ostaa kaljan sijaan kirkasta, koska se on halvempaa. Ja sitäpaitti alkoholiongelma on silloin jos viina loppuu kesken.

      Autovero tuli voimaan 1956 ja sen oli määrä olla VÄLIAIKAINEN JA KESTÄÄ YHDEN (1) VUODEN! Nyt eletään vuotta 2004 ja se "Väliaikainen" autovero on edelleen voimassa. Autoilijoilta - eli suurimmalta osalta suomalaisia - kerätään vuosittain niin paljon erilaisia veroja, että pelkästään (esim. vuonna 2003) Bensaveroilla maksetaan kaikille työttömille työttömyyskorvaukset. Vain 1/6 autoilijoilta kerätyistä maksuista palautuu autoilijoiden hyväksi. Teiden kunnossapitoon, rakenteluun yms.

      Joten NE yksinkertaiset, jotka puolustavat poliitikkoja ja autoveroja sillä perusteella että pitäähän työttömillekin jostakin maksaa korvaukset voivat haistaa paskan, suoraan sanottuna! Ne rahat kerätään pelkästään Polttoaineveroilla. Ja mikäli työttömyys vähenisi autoilla ajettaisiin enemmän ja sitä myötä valtio saisi entistä enemmän verotuloja. Koko autovero voitaisiin poistaa kokonaan, jos olisi halua.

    • Sorretun puolesta

      Milläs puoluetuet muuten maksettaisiin jos ei autoverolla!Ps.kansan edustajien lisäksi on nykyään vähintään toiset 200 kansan edustajan apulaista.Minkä takia jouduttiin rakentaan kokonaan uusi lisä rakennus.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9216
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8034
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5813
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2397
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2114
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1759
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1705
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1470
    9. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1418
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1389
    Aihe