Herra Tossavainen on pahoittanut mielensä pahasti

Persujen munahautomon hallituksen puheenjohtaja, teneriffanpersu Reijo Tossavainen on pahoittanut mielensä niin pahasti, ettei hän enää päivitä blogiaan.

Yhdelläkään Tossavaisen esittämällä ennusteella tai uhkauksella ei ole ollut mitään merkitystä. Siksi Tossavainen lähtenyt muka-ansaitulle puolentoista kuukauden aurinkolomalle Teneriffan saarelle ja lopettanut blogin pitämisen.

Todisteena bloggauksen loppumisesta voidaan pitää kulunutta kahta vuorokautta, joiden aikana Tossavainen ei ole kirjoittanut blogiinsa mitään. Yleensä Tossavainen on kahdessa vuorokaudessa ehtinyt uhata 5-6-kertaa sotilaspassinsa palauttamisella, kauhistellut sorateiden kuntoa ja ilmoittanut, ettei hän ole liputtanut Suomen lipulla 1.1.1995 alkaen.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Partioiko Seles-vaari ilmatilaa vapaaehtoisena marsalkka Tossavaisen hooällän aikana?

Äänestä
  • Seles-vaari vastaa entisistä Oulun ja Lapin lääneistä. Eteläisemmistä alueista ei ole annettu tietoa. Seles-vaarille tarjottiin kyllä Pohjanmaan rannikon valvontaakin, mutta Seles-vaari ymmärsi kieltäytyä, koska hän ei oman kertomansa mukaan osaa sanaakaan vieraita kieliä.

    Äänestä

Kaipaan kovasti valtakunnan virallisen mielensäpahoittajan arvioita persujen ilmatilan hallinnasta, muiden puolueiden perälautojen vuotamisen määrästä ja persujen laariin satamisesta. On myös mukava lukea Tereriffan persun päivän kanta Natoon liittymisestä ja jännittää, harkitseeko Reijo edelleen sotilaspassin palauttamista.

Kouvolan seudun kuntaliitoksen katastrofaalisisten seurausten listan täydentäminen pitää lukijan vireänä. Lisäksi haluaisin taas päivittää tietoni ympäristönsuojelun tilasta: onko suojelu liian kireää vai ovatko vihreät taas syyllistyneet ympäristökatastrofeihin liian löysällä valvonnallaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Päissäänkö? kirjoitti:

Persujen munahautomon hallituksen puheenjohtaja, teneriffanpersu Reijo Tossavainen on pahoittanut mielensä niin pahasti, ettei hän enää päivitä blogiaan.

Yhdelläkään Tossavaisen esittämällä ennusteella tai uhkauksella ei ole ollut mitään merkitystä. Siksi Tossavainen lähtenyt muka-ansaitulle puolentoista kuukauden aurinkolomalle Teneriffan saarelle ja lopettanut blogin pitämisen.

Todisteena bloggauksen loppumisesta voidaan pitää kulunutta kahta vuorokautta, joiden aikana Tossavainen ei ole kirjoittanut blogiinsa mitään. Yleensä Tossavainen on kahdessa vuorokaudessa ehtinyt uhata 5-6-kertaa sotilaspassinsa palauttamisella, kauhistellut sorateiden kuntoa ja ilmoittanut, ettei hän ole liputtanut Suomen lipulla 1.1.1995 alkaen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu