Maailmanloppu tältä päivältä on peruttu

- tietotoimisto -

Mutta seuraava varma loppukosahdus on 11.12.13 klo 14:15:16.

7

102

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiitos tiedosta

      No enpä sitten kaivanut poteroa turhaan. Hankin vaan tuoreempia säilykkeitä varastoon.

      • raakkuna1

        Palstallamme on paljonkin tänään kirjoituksia Maya kalenterissa ilmoitetun 21.12. 2012. ns. "Maailman loppu" päivämäärän suhteen, joka ei sitten toteutunutkaan minkäänlaisen katastrofin tai tuhon skenaarion merkeissä.

        Niin kyllähän nykyiset Maya kansan Tietäjät ovat jo kuukausia sitten koittaneet rauhoittaa ihmisiä että tuo päivämäärä ei ole suinkaan mikään tuhon ennuste, vaan muutos parempaan suuntaan maailmassa. Suomen Kansallistietäjä Raakkuna on etukäteen myös ilmoittanut että pikkuhiljaa siirrymme uuteen maailmanjärjestykseen. Kyseessä on siis planetaarinen muutos joka alkaa vaikuttamaan ihmiskunnassa jo ennen tuota ilmoitettua päivämäärää, kuten olemme jatkuvasti huomioineet vanhojen valtarakenteiden toimimattomuutena EU:ssa ja suomessakin. Ja aikaa myöten uudet illuminaatit, eli uuden ajan korkeat hallintohenkilöt muuttavat maailmaa Teokraattisesti, eli Jumal johtoisesti oman ansaitun ohjelmansa/implantin ohjaamana uuden maailmanjärjestyksen NWO:n merkeissä.

        Ja olen myös antanut ennusteen että ei ole odotettavissa minkäänlaista katastrofin omaista skenaariota. Ja tarkistettavasti olen ilmoittanut että "Miljoonat sielut tulevat poistumaan kokonaan keskuudestamme" eli maapallon kehitysjärjestelmästä.

        Tulette myös huomaamaan että aikaisemmin valtaa pitänyt "Poliisivaltio Suomi" tulee muuttumaan ratkaisevasti oikean lainmukaisen yhteiskuntajärjestyksen mukaan. Ja koko poliisikunta jonka arvioitu miesvahvuus on tällä hetkellä noin 7000 henkilöä, tullaan supistamaan budjetin vaatimalla tavalla oikeiden perusteiden mukaisesti ainakin 3500 henkilöön.


    • kommeetta

      Onhan päivää vielä jäljellä ...

    • Insinööri1

      Ennustuksessa on jonkin verran toleranssia voi olla että tammikuun alussa possahtaa kunnolla.

      • no turhaan

        Ja mäkin maksoin laskut tänään, odotin kyllä että kerrankin jätän herran huomaan.


    • kalboro
    • Maailmanlopun peruutus johtuu siitä, että 21.12.2012 ei koskaan ollut samaan aikaan joka paikassa. Maijat eivät tätä tienneet eivätkä ihan kaikkia muitakaan asioita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      224
      2265
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      52
      1332
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      186
      1167
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      1006
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      891
    6. 76
      875
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      812
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      757
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      360
      741
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      40
      731
    Aihe