Tuli vain mieleen kun laulussakin sanotaan että "Hoosianna, Davidin poika!", mutta kun lukee matt. 1:1-16 (Jeesuksen sukuluettelo) tulee ilmi että eihän Jeesus ollut mitään sukua Davidille. Joosef oli Davidin jälkeläinen mutta Maria ei. Joosef ainakin tiesi että Jeesus ei ole hänen poikansa, en tiedä muista ihmisistä.
Onko se että Joosef hyväksyi Jeesuksen "lapsekseen" vaikuttanut niin paljon tähän sukulinjaan? Että Jeesus onkin Davidin poika vain adoption kautta?
Tuntuu jotenkin hassulta että juutalaisten kuningas, kuninkaan sukua ei oikeasti sitä ollutkaan. (Toki Jumalan poikana oleminen varmasti tämän korvaa)
Olisiko tuona aikana ollut mahdotonta kuulua tuohon hyvään sukuun vain äitinsä kautta? Toisin sanoen oliko patriarkaalinen järjestys niin vahva että jos David olisikin ollut Marian esi-isä, sillä ei olisi ollut Jeesuksen kannalta niin suurta merkitystä?
Jeesuksen suku
5
395
Vastaukset
- mutta
että myös Daavid oli Jumalan poika? Samoin oli joukko muita juutalaisia merkkihenkilöitä Vanhasta testamentista. Jeesuksen aikoina se oli vielä ihan yleisesti käytetty nimitys ihmisistä jotka olivat Jumalalle mieluisia palveljioita. Luonnollisesti moinen nimitys lakkasi olemasta suosiossa sen jälkeen kun Jeesus julistettiin Jumalaksi komiteapäätöksellä...
- Tergo
Jumalan Poika –sanalla on VT:ssa neljä merkitystä. Ensiksi, se viittaa Israeliin kansana. 2Moos.4:22: "Sano silloin faraolle: ´Näin sanoo Herra: Israel on minun esikoispoikani´." Hoosea 11:1 mainitsee: "Kun Israel oli nuori, rakastin minä sitä, ja Egyptistä minä kutsuin poikani."
Ajatus on, että Jumala on valinnut tämän kansan erityiseen tehtävään ja heiltä odotetaan täyttä kuuliaisuutta.
Toiseksi, Israelin kuninkaita nimitetään samoin. Daavidin liitossa Jumala sanoo tarkoittaen kaikkia Daavidin kuninkaallisia jälkeläisiä: " Minä olen oleva hänen isänsä ja hän on minun poikani…", 2Sam.7:14.
Myös kuningas on valittu, "poika" ja Jumalan tehtäväänsä asettama.
UT:sta käy ilmi, kuinka sen kirjoittajat näkivät nämä ja muut VT:n jakeet viittauksina Jeesukseen. Vertaa Psalmia 2:7 ("Minä ilmoitan, mitä Herra on säätänyt. Hän lausui minulle: ´Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin´"), Heprealaiskirjeen 1. lukuun jakeeseen 5, jonka kirjoittaja viittaa tähän psalmiin.
VT:ssa Israelin kuninkaille annettu nimitys on UT:ssa liitetty tarkoittamaan Messiasta.
Kolmanneksi varhaiset heprealaiset tekstit käyttävät joskus tätä sanontaa enkeleistä. Tämä käy ilmi erityisesti Jobin kirjasta, 1:6, 2:1 ja 38:7. Psalmissa 89:7 on sama ajatus. Monet näkevät tämän merkityksen myös 1Moos.6:2:ssa.
Neljäs merkitys on, että nimi liitetään Messiaaseen. Jesajan 9:5 ilmoitus syntyvästä poikalapsesta antaa hänelle jumalallisia arvonimiä, koska Hänen alkunsa on jumaluudessa. "Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas."
Sananlaskujen 30:4 mainitsee: "Kuka on noussut taivaaseen ja astunut sieltä alas? Kuka on koonnut kouriinsa tuulen? Kuka on sitonut vedet vaipan sisään? Kuka on kohdalleen asettanut maan ääret kaikki? Mikä on hänen nimensä ja mikä hänen poikansa nimi, jos sen tiedät?"
VT:ssa nimi siis viittaa Israeliin kansana, kuninkaaseen tai enkeliin.
Mutta vain Messiasta voidaan kutsua sanan täydessä merkityksessä Jumalan Pojaksi. Juutalainen ajatus Jumalan Pojasta käsittää valinnan, kuuliaisuuden ja lopulta myös jumalallisen alkuperän. Viimeinen piirre on merkittävä Jumalan Poikaa koskevissa UT:n kuvauksissa. Jumalallinen alkuperä oli se, joka vakuutti Jeesuksen opetuslapset uskomaan, että heidän keskellään, yksi heidän kansastaan, on Jumalan Poika
- raimo
Jeesusta pidetään Joosefin jälkeläisenä vaikka ei olekaan sitä lihan puolelta vaan Jumalan, koska
Jeesus syntyi Daavidin suvun perheeseen ja hänessä toteutuvat kaikki mitä Daavidin poika
Salomo teki paitsi Salomon synnit. Jeesus on
rauhanruhtinas ja Salomo-nimi trkoittaa rauhaa.
Jeesus on ihmeellinen neuvonantaja ja istuu kerran Daavidin valtaistuimella kuten Salomo ja
jakaa neuvoja kaikille, jotka tulevat häntä kuulemaan kuten Salomokin teki. Jeesuksen Messiasvaltakunta on Egyptin purosta Eufrat-virtaan kuten Salomonkin. Jeesus on tässä mielessä Daavidin poika, rauhanruhtinas.
Lisäksi Jeesuksen aikana autiomaat viljellään ja
ei sodita, niin oli Salomonkin aikana hyvinvointi
ja rauha.
Ylistetty olkoon Jeesus Kristus, Messias, rauhanruhtinas! Hoosianna Daavidin Pojalle!
Joko sinä olet saanut Jumalan Pyhän Hengen sinetin, että saat osan siinä ylösnousemuksessa, joka on ensimmäinen eli elämän ylösnousemus ja
saat hallita Daavidin Pojan kanssa rauhanvaltakunnassa 1000 vuotta, uudessa ruumiissa, joka ei enää näe kuolemaa!
Et siis vielä, tee parannus tänään!- Aku
vain siitä omasta pelastuksestasi ja jättäisit tämän asian (ja miten siihen ylipäänsä suhtautua) jokaisen itsensä harkintaan. Kummallista, että aina pitää tuputtaa.
- raimo
Aku kirjoitti:
vain siitä omasta pelastuksestasi ja jättäisit tämän asian (ja miten siihen ylipäänsä suhtautua) jokaisen itsensä harkintaan. Kummallista, että aina pitää tuputtaa.
sanasi ja jää odottamaan. Tien mutkan takaa
tuleekin vastaa kuoppa, josta et tiennyt. Voi kun olis joku kertonut!
Jos näkisimme tuonelassa ja minä olisin siellä hyvällä puolella ja sinä pahalla puolella, mitä
silloin sanoisit? Voi kun olin toope ja estelin
ja nyt se on myöhäistä.
Ajattele sitä ihanuutta, että saa nousta kuolleista ja omistaa uusi ruumis, joka ei enää koskaan kuole ja pelastuu kadotukselta. Jos saisit pienen hetkenkään kokea edes murusen vertaa
tuosta niin suuresta armosta, alkaisit itsekin kertoa siitä muille! Sinusta voi vielä tulla kunnon tuputtaja. Ajattele miten Pietari helluntaina alkoi tuputuksen ja tuhansia tuli uskoon, ja vieläkin tulee! Kiitos Jumalalle!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399245Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748100Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625895William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542420Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62135Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821775Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201719Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71498Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921494Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401399