Tampereen yliopisto kouluttanut vasemmistoaktivisteja

Työkavereina on muutama Treen yliopiston käynyt nainen. Otsassa leima, että olen käynyt Tampereen yliopiston vasemmistolinjan hyvin arvosanoin, kun olen ollut aatteen puolesta. Miksi pirussa Tampereen yliopisto, jonka pitäisi tuottaa objektiivista tutkimustietoa, on kumartanut rähmälleen asti vasemmalle? Kuka tai ketkä ovat syylliset tähän vallankumouskaartiin? Miksi Treen yliopistossa on sallittu tällainen propaganda? Miksi opetushallitus (vai onko ollut täynnä punaisia) ei ole valvonut?
643962
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 64

Vanhimmat

Yliopistohan on aikojen alusta asti ollut vasemmistolainen. Nimihän oli aikanaan Yhteiskunnallinen korkeakoulu, joka sekin jo viestittää aikansa olemusta.

Äänestä
  • Nykyisin oikeistolaisterrorin tyyssija. Perseaukiset älkööt vaivautuko.

    Äänestä

  • 9874569249 kirjoitti:

    Nykyisin oikeistolaisterrorin tyyssija. Perseaukiset älkööt vaivautuko.

    Vain vasemmistossa ja vihreissä on terroristeja, niitä yliopisto suoltaa ulos.

    Äänestä

  • oletsekaisinjakännissä kirjoitti:

    Vain vasemmistossa ja vihreissä on terroristeja, niitä yliopisto suoltaa ulos.

    Tämä kirjoittaja on varmaan hokenut samaa mantraa Koijärvi-liikkeen ajoista lähtien. Kaikkihan tietää, että Suomessa on ollut vain yksi terroristijärjestö ja se on ollut lapuan liike.

    Yleisin terrorin muotohan yliopistossa on väärin arvostellut tentit. On totta että tenttejä saisi mennä tarkastamaan opettajan toimistoon, mutta on siitäkin vitt*mainen ruljanssi tehty. Ja jos liikaa alkaa penäämään oikeuksiaan saattaa koulun oma lapualaisjengi hyökätä kimppuun kaupungilla, anniskelupaikkoja on syytä välttää opiskeluaikoina. Yllättäen varakkaamman väen kakarat vetää hyviä arvosanoja aika vähällä vaivalla, taitavat olla parempia.

    On juorupiireissä tunnettua, että Katainen hankki myös suosionsa oikeistolaisten keskuudessa osallistumalla yliopiston muilutusjengin toimintaan, sen takia ei varmaan luennoilla näkynyt.

    Yliopisto-opiskeluun liittyy suuri riski. Ahdasmielisessä ympäristössä on tarkkaa mitä päästää suustaan ja toisinajattelua ei suvaita. Jos ei ole mitään mieltä, voi väkivaltakoneisto olla pian kimpussa tenttaamassa sitä oikeaa mielipidettä milloin mihinkin ja väärähän se kuitenkin on. Rahan valta ohjailee yliopistoa, eivätkä sitä tohdi nykyisin edes kieltää.

    “Just look at us. Everything is backwards. Everything is upside down. Doctors destroy health, lawyers destroy justice, universities destroy knowledge, governments destroy freedom, the major media destroy information, and religion destroys spirituality.” – Michael Ellner

    Äänestä

  • Ei kai sitä nyt utareessa voi saada ihmisarvoista kohtelua, jos ei omista vanhemmista satu kumpikaan olemaan suojavirkaloinen. Opiskelu periytyy ja sitä utareessakin halutaan ja sitä hallituksessakin halutaan.
    In Finland we have things called "rakenteellinen korruptio" and "luokkaerottelu".

    Äänestä

  • vkvia kirjoitti:

    Tämä kirjoittaja on varmaan hokenut samaa mantraa Koijärvi-liikkeen ajoista lähtien. Kaikkihan tietää, että Suomessa on ollut vain yksi terroristijärjestö ja se on ollut lapuan liike.

    Yleisin terrorin muotohan yliopistossa on väärin arvostellut tentit. On totta että tenttejä saisi mennä tarkastamaan opettajan toimistoon, mutta on siitäkin vitt*mainen ruljanssi tehty. Ja jos liikaa alkaa penäämään oikeuksiaan saattaa koulun oma lapualaisjengi hyökätä kimppuun kaupungilla, anniskelupaikkoja on syytä välttää opiskeluaikoina. Yllättäen varakkaamman väen kakarat vetää hyviä arvosanoja aika vähällä vaivalla, taitavat olla parempia.

    On juorupiireissä tunnettua, että Katainen hankki myös suosionsa oikeistolaisten keskuudessa osallistumalla yliopiston muilutusjengin toimintaan, sen takia ei varmaan luennoilla näkynyt.

    Yliopisto-opiskeluun liittyy suuri riski. Ahdasmielisessä ympäristössä on tarkkaa mitä päästää suustaan ja toisinajattelua ei suvaita. Jos ei ole mitään mieltä, voi väkivaltakoneisto olla pian kimpussa tenttaamassa sitä oikeaa mielipidettä milloin mihinkin ja väärähän se kuitenkin on. Rahan valta ohjailee yliopistoa, eivätkä sitä tohdi nykyisin edes kieltää.

    “Just look at us. Everything is backwards. Everything is upside down. Doctors destroy health, lawyers destroy justice, universities destroy knowledge, governments destroy freedom, the major media destroy information, and religion destroys spirituality.” – Michael Ellner

    On Suomesa toinenkin terroristijärjestö, nimittäin suojelupoliisi osallistuu opiskelijavalintoihin myös. Uskonlahkoilla on kohtuuttoman suuret kiintiöt korkeakouluihin ja siksi moni hyvä opiskelija pudotetaan pois.

    Äänestä

Yliopisto oli 1970 luvulla stalinistiopiskelijoiden hallussa. Tampereen yliopiston kokoomuslainen opiskelija oli enemmän vasemmalla kuin Turun yliopistossa Akateemisen Sosialistiseuran jäsen.

Opiskelu oli sivuasia ja Neuvostoliiton ihannointi päätyö. Kirjoista haettiin neuvostovastaisuuksia suurennuslasilla.

Nyt stalinistit ovat SDPn, Kokoomuksen ja jopa Vihreiden jäseniä.

Äänestä
  • Yrittivät silloin n. 1970 vallata Teknillisen Oppilaitoksenkin. Ei voimat yltäneet Pyynikin rinteeseen asti. Siellä ei Kaisa Korhosen kiekumista kuultu. Valmistautuminen rakentamaan Suomen teollisuutta oli tärkeämpää. Punayliopiston likat yrittivät kynsiään tuleviin insinööreihin, mutta rannalle jäivät.

    Äänestä

  • ins.evp kirjoitti:

    Yrittivät silloin n. 1970 vallata Teknillisen Oppilaitoksenkin. Ei voimat yltäneet Pyynikin rinteeseen asti. Siellä ei Kaisa Korhosen kiekumista kuultu. Valmistautuminen rakentamaan Suomen teollisuutta oli tärkeämpää. Punayliopiston likat yrittivät kynsiään tuleviin insinööreihin, mutta rannalle jäivät.

    Juu, muistan minäkin. Kävin itse TTOta silloin. Punayliopistossa tehtiin vallankumousta, Pyynikinrinteessä tehtiin insinöörejä. Siellä mm Aimo Löfblom, suurenmoinen opettaja ja esimerkki, käsitteli asiaa hymyssä suin.

    Äänestä

Se on 30 vuotisen demari presidenttikauden tulos kun nimitettiin vain vasemmistoisia prohfessoreja Tampereen yliopistoihin. Näin yritettiin saada koko maa kaapattua sosiaalistien hallintaan. Kaamea vallankaappaus yritys joka pitää selvittää ensi tilassa ja syylliset tuomiolle.

Oikeusasiamiehet pelleilee vain mitkä lentokoneet on käyneet Vantaalla tankkaamassa asioiden parissa. Ja jättäneet tosi asiat kuten tämän ja Tiitisen listojen julkaisun hamaan tulevaisuuteen, kun ne koskevat sosialisteja.........

Äänestä

Eikö ne naiset kannata eekoon palkanalennusjuttuja. Onpa törkeitä tapauksia.

Äänestä

Tampereen yliopiston toinen nimi oli Vähemmistökansallisuuksien yliopisto.

Äänestä
  • Käytimme sanaa punayliopisto silloin n. 1970

    Äänestä

"Nyt stalinistit ovat SDPn, Kokoomuksen ja jopa Vihreiden jäseniä. "

Kuten Katainen, joka ei tosin pahemmin luennoilla viihtynyt.

Äänestä
  • Missä Katainen sitten viihtyi ? Kuppilassa, kirjastossa ?Jos oli pitkästyttävä luennoitsija.

    Äänestä

"Ja sen huomaa" ei huomannut Jyrki Kataista luennoilla. Olikohan sama tiedekunta ja vuosikymmen.

Vaikka mies eiolisi kiillottanut liikaa housujen takamustaan luentosalissa, hänestä tuli suomalaisten johtaja. Katainen on henkilö, joka valtiosäännön mukaan perusteella viitoittaa kansamme hyvinvoinnin ja suunnan.

Tampereen yliopisto on kouluttanut pätevän johtajan.

Äänestä
  • Jyrki on viemässä Suomea perikatoon. Kreikkalaisille annetaan kyllä suruttomasti miljardeja, mutta kun suomalainen telakka pyytää 50 miljoonaa _lainaa_ antaakseen töitä tuhansille ihmisille, niin ei tipu. Hallitus halua edistää kurjuutta ja työttömyyttä.

    Äänestä

  • Yhteiskuntatieteiden maisteri ei ole ilta-Sanomien taannoisen artikkelin mukaan kovin kiinnostava koulutusala. Jyrkiä on onnistanut kun on oikein ponnistanut. Ilman poliittista karriääriä palkka olisi alle 4 tonnia kuussa.

    Äänestä

Perikatoon oli viemässä Helsingin yliopistossa opiskellut Jan vapaavuori eikä Tampereen yliopistosta valmistunut Jyrki Katainen.

En ota Helsingistä valmistuneita edes lunta luomaan.

Äänestä
  • Vähän menee ohi aiheen, mutta kun alettiin, niin jatketaan vielä.

    Vapaavuori saattaa jäädä historiaan miehenä joka tappoi Suomesta telakkateollisuuden. Katainen siellä kuitenkin joka tapauksessa on takapiruna ollut, joten työttömyyden kasvu on kokkareiden kyseenalaista ansiota.

    Mikä mahtaa olla päätöksen tosiasiallinen syy, onko taustalla jotain muuta säätöä, lehmänkauppoja kenties?

    Äänestä

  • Telakoilla on nykyään hyvin tilauksia. Vapaavuorella oli miehekäs ja jämpti linja. Menetettiin hyvä mies Brysseliin.

    Äänestä

"Neuvostoliiton ohjailema taistolaiskommunistien Toimittajaliitto rekrytoi aggressiivisesti toimittajaopiskelijoita Tampereen yliopistossa (TaY) ja tuotti merkittävien toimittajien verkoston. Marxilaisten professorien johtama TaY:n tiedotusopin laitos koulutti kaikki alan maisterit. Useimpia TaY:n yhteiskunnallisia ainejärjestöjä johtikin taistolainen. Neuvostoliitto rahoitti kommunistien propagandaa ainakin 150 miljoonalla!!!!

Taistolaisia on yhä johtavissa asemissa, mutta Mediaviikon kyselyn mukaan toimittajien vasemmistolaisuus on hyvin tiedossa ja Yleisradiota ja Helsingin Sanomia pidetään nykyään erityisen demarihenkisinä.

Myös Ruotsissa toimittajat kannattavat tutkitusti vasemmistoa ja vihreitä selvästi enemmän kuin muut kansalaiset. Suomessa tilanne lienee sama. Selitys lienee, että toimittajiksi päätyvät ovat valmiiksi vasemmistolaisia.

Professori Esko Salmisen mukaan keskustelu taistolaisten vaikutusvallasta mediassa on siksi vähäistä, että "monet silloiset 70-80 –luvun toimijat, päättäjät, poliitikot, joukkotiedotusvälineissä toimineet toimittajat ovat vielä tälläkin hetkellä vaikutusvaltaisissa asemissa.

Revon kaudella (”Reporadio”) taistolaiset pääsivät Ylessä etenkin yhteiskunnallisiin ja kulttuuritoimituksiin. Mm. avoimen punainen Työläisen arkea -radio-ohjelma sai paljon arvostelua poliittisuudestaan.

Helsingin Sanomien toimitusosasto oli poliittisesti kiihkeimpinä vuosina taistolaisen toimittajaliiton vallassa ja useimmat osaston jäsenetkin olivat "yleisdemokraattisia" vasemmistolaisia.

Toimittaja Martti Valkosen mukaan myöhempi HS-kulttuuritoimituksen esimies Heikki Hellman oli aikanaan Tampereen tiedotusopin laitoksella tekemässä marxilaista vallankumousta yhdessä professori Kaarle Nordenstrengin kanssa ja tukahdutti vielä 2000-luvulla taistolaisuuden arvostelua HS:n avulla.

Toimittajien koulutus on tapahtunut pitkälti äärivasemmistolaisten professorien toimesta, keskeisimpinä Tampereen yliopiston Pertti Hemánus ja Kaarle Nordenstreng. Etenkin 1970-80-luvuilla suuri osa toimittajista ja muista vaikuttajista oli taistolaisia, vieläkin moni.

Jopa Nordenstrengin assistenttina toiminut taistolainen Heikki Hellman myönsi 2004 HS-kulttuurin esimiehenä, että Nordenstrengin 1976-1991 vuotta johtama Kansainvälinen tiedotustyöntekijäin liitto (KTL, IOJ) oli KGB:n peiteorganisaatio. Sen jäsenjärjestötkin olivat lähinnä sosialistisista maista. Suomesta liittoon kuuluivat kommunistien toimittajajärjestöt (Toimittajaliitto ja Yleinen lehtimiesliitto). Nordenstreng oli marxilainen ja tuki kansandemokraatteja muttei myöntänyt tätä avoimesti. Samoin ilmeisesti myös Hemanuksen kohdalla.

Professori Esko Salminen pääsi vuonna 1982 opettamaan alempitasoista toimittajatutkintoa. Nordenstreng vastusti Salmisen professuuria mutta onnistui vasta 1993 sulauttamaan tämän alemmankin tutkinnon laitokseensa. Salmisen mukaan vasemmisto vaati aina käytännön toimittajantaitojen opettamisen sijaan marxilaisen teorian opettamista.

Salmisen mukaan alan 18 professorista on yhä 11 tamperelaistaustaisia vasemmistolaisia (2002), ja nämä muodostavat Suomen viestintäkoulutusta johtavan verkoston.

Entinen taistolainen Heikki Mäki-Kulmala myöntää, että taistolaiset opiskelijat saattoivat tehdä ei-taistolaisten opettajien olot "vittumaisiksi". Helsingissäkin professorit löysivät itsensä hirttoköydessä eräiden opiskelijalehtien kuvissa.

Taistolaiset valtasivat vasemmistolaisen Toimittajaliiton, joka sittemmin onnistui levittämään poliittista sanomaansa kaikkiin merkittäviin tiedotusvälineisiin. Liitto oli Neuvostoliiton ohjauksessa.

Toimittajaliiton aktiivijäsen Kaisa Karikoski kertoo, että aikakausilehtienkin toimittajat ujuttivat jatkuvasti tarkoituksellisesti mukaan taistolaismielisiä artikkeleita, esimerkiksi Kristiina Halkolasta.

Myös Kulttuurityöntekijöiden liitto oli lähellä Skp:tä."

Onko

Äänestä
  • Mitäpä tuohon sanoa? Ehkä olisi ollut parempi kun punaista toimittajatutkintoa ei olisi koskaan järjestetty Tampereella. Se on häpeäksi koko Suomelle.

    Äänestä

  • Niin syvältä koko homma. Stallareita, tuota neuvostosuomen tulevaa "älymystöä" pitkin Suomea edelleen mennä posottaa ja omissa piireissään pitkälti viihtyvät. Ikää nyt n. 55- ylös päin. Naama punaisena edelleen valehdellaan.

    Äänestä

  • Noin se on ja oli. Tulos: HS, AL ,YLE ym. media ovat edelleen Treen Yo:n perinteellisen ,turmiollisen stalinismin toispuolinsen toiminnnan perillisiä ja karmean yksipuolinen tiedon jakajia. Muistan, kun Treen teekkarit eräänä yönä -70-luvulla (?) olivat nostaneet pääsisäänkäynnin päälle tekstin : TAM- TAM-opisto, "kunnioituksena ent. YKK:n nimisen laitoksen tason nostosta"

    Äänestä

Tämä selittänee viimeisimmän kuntavaalituloksen?

Pirkanmaa on Suomen kommunistisin maakunta!!!!

Nokia on Suomen kommunistisimmaksi kunnaksi, sillä kolmasosa skp:n kaikista valtuustopaikoista on siellä. Pirkanmaan neljäs skp:n valtuustopaikka on Tampereella.

Ihmeen paljon KOMMUNISTEJA Tampereella:
SKP Ääniä: 1 596
eli 1,6 % prosenttia äänestäneistä on komuja?
ja vasureita jopa 10,2 prosenttia!?
eli 10 276 tamperelaista on antanut äänensä vasureille

11.872 tamperelaista on todella vasemmalla!!

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194774390787/artikkeli/pirkanmaa+on+suomen+kommunistisin+maakunta.html

Täällä on niin paljon taistolaisten ja punikkien jälkeläisiä
varsinkin kun punikki TaYliopisto edelleen kouluttaa niitä lisää?

Äänestä

Stalinistiopiskelijat olivat kertakaikkiaan melkoisia kiusaajia muita kohtaan. Fanaattisuus ja yksisilmäisyys syrjäytti tieteellisen kriittisyyden.

Päätyö oli Tiedonantajan jakamisen ohella hakea oppikirjoista suurennuslasin kanssa neuvostovastaisuuksia. Tosin työläiset tehtaan portilla klo 6.40 heittivät lehden roskiin tai harvoin edes huolivat sitä-

Äänestä
  • Mää ole ku klapil päähä lyäty kaike tä informaatio jälkke.

    Äänestä

Toivottavasti Aamulehteen ei palkattu stalinisteja myyräntyöhön. Vai palkattiinko vahingossa ?

Yleensä muut kuin Tampereen yliopiston toimittajakoulutetut ovat parempia toimittajia. Näin kertoi merkittävän päivälehden päätoimittaja minulle taannoin.

Äänestä
  • Aamulehden ajoi alas patamusta tollo nimeltä Matti Apunen jonka isäkapinaa vierestä sai seurata. Seuraavaksi hän ajanee alas EK:n? Aamulehti on Kokoomuksen linjoilla ollut aina.

    Äänestä

Onko kokkaritoimittajat tasokkaita? Esimerkeiksi vois heittää maikkarin sääliöt Matti Maunun ja Timo Haapalan. Nyt tukehdun nauruun :DD

Äänestä

Jyrki Kataisen puheissa kuulee samalla Tampereen yliopiston opetusta. Oman maan väheksyntä ja naapurien ylistäminen. Nykyisin ylistys on mennyt rahojen jakamisen asteelle. Rahoja jaetaan holtittomasti etelään. Kyse ei ole kommunistien vaan kokoomuksen toiminnasta. Tarkoitus on sama eli oman maan väheksyntä ja sen elinehtojen heikentäminen.

Äänestä
  • Tarkoitatko että Käteinen onkin todellisuudessa punikkistallaritaistolaskomujen salainen ase?

    Käteinen on soluttautunut vihollisleiriin siis Kokoomukseen, tarkoituksenaan tuhota oikeistolaisuus ja Suomi?

    Aikas ovelaa, mutta punikkistallaritaistolaiskomuilta voi odottaa ihan miten tahansa likaisia temppuja, oman maansa siis Suomen tuhoamiseksi.

    Ikävä kyllä punikkistallaritaistolaiskomujen salainen ase tuntuu toimivan.

    En enää äänestä Kokoomusta juuri Käteisen takia.

    Suomikin on selvästi tuhon tiellä, koska nyt jo Suomi joutuu ottamaan vähintään: 7.000.000.000 e LISÄÄ velkaa
    ja maksamaan velan korkoja 1.900.000.000 e

    Suomen velat ovat lähes: 100.000.000.000 e
    mikä on noin PUOLET bruttokansantuotteesta.

    Äänestä

  • Suomi KONKKAAN? kirjoitti:

    Tarkoitatko että Käteinen onkin todellisuudessa punikkistallaritaistolaskomujen salainen ase?

    Käteinen on soluttautunut vihollisleiriin siis Kokoomukseen, tarkoituksenaan tuhota oikeistolaisuus ja Suomi?

    Aikas ovelaa, mutta punikkistallaritaistolaiskomuilta voi odottaa ihan miten tahansa likaisia temppuja, oman maansa siis Suomen tuhoamiseksi.

    Ikävä kyllä punikkistallaritaistolaiskomujen salainen ase tuntuu toimivan.

    En enää äänestä Kokoomusta juuri Käteisen takia.

    Suomikin on selvästi tuhon tiellä, koska nyt jo Suomi joutuu ottamaan vähintään: 7.000.000.000 e LISÄÄ velkaa
    ja maksamaan velan korkoja 1.900.000.000 e

    Suomen velat ovat lähes: 100.000.000.000 e
    mikä on noin PUOLET bruttokansantuotteesta.

    Itseasiassa Suomen Valtiovelan korot oli tänä vuonna jo 2185.000.000 e

    Suomi ottaa lisää velkaa (ja maksaa korkoja), jotta voi ANTAA rahaa muille maille!

    Kansainväliseen kehitysyhteistyöhän meni tänä vuonna YLI MILJARDI euroa!

    Ensi vuonna 2013 summa on tarkoitus nostaa 1.334.000.000 e/v

    Tämä siitä huolimatta että H.Hautalan jakamien rahojen valtavista väärinkäytöksistä on jo vuosikausia raportoitu.

    Ulkoministeriön tietoon tulee vuosittain vähintään noin kymmenen miljoonan euron edestä kehitysavun väärinkäytöksiä, kertoo Helsingin Sanomat.

    Ulkoministeriön ylitarkastaja Sauli Heinimaa sanoo lehdelle, että Suomen tulisi tiukentaa kehitysavun valvontaa avunsaajamaissa.

    Ministeri Heidi Hautalan (vihr) mukaan kehitysyhteistyöhön kuitenkin kuuluu sen riskin hyväksyminen, ettei suomalaisten rahoja käytetä siihen mihin ne on annettu, vaan niillä ostetaan Toyota Land Cruisereita ja matkustellaan lomamatkoilla Brasiliassa, jne.

    Ruotsin kehitysapuministeri haluaa Ruotsin lopettavan avun myöntämisen suoraan kehitysmaiden valtionkassoihin. Ministeri sanoi toivovansa, että hallitus ryhtyisi ripeisiin toimiin lopettaakseen suoran budjettiavun.

    Euromaiden kehitysapu maailman köyhimmille maille laski 700 miljoonalla eurolla viime vuonna. 14 muuta jäsenmaata leikkasi määrärahojaan.

    Muut EU-maat tajuavat vähentää tukeaan. Miksi Suomi LISÄÄ?!!

    Äänestä

Rehtorit eivät ole onneksi koskaan olleet kommunisteja tai vastaavia hörhöjä vaan viisaita miehiä ja nainen.

Äänestä

Ensiksi kaikkeen Yliopistossa opetettuun ei kannata kovin " sinisilmäisesti luottaa " ja uskoa totuutena.

Maailma on täynnä erilaisia talousjärjestelmiä ja siten kaikissa maissa opeteaan omaa talouspolitiikka sekä näkemystä miten maailmassa pitäisi saada tehdä töitä ja kuka sen hedelmistä % saa anuttia !

Nyt kun ollaan EUssa ja ihmetellään että miten tähän ollaan tultu... ja oliko Kreikassa jotenkin erinlainen maailmankäsitys kuin Espanjassa jne jne...

joten panee hieman miettimään että miksi kaikki ajattele kuten meidan koulut opettaa !

Äänestä

Jos EU budjetista puolet menee maatalouden tuhujen korvaamiseen niin herää kysmys että miksei ruoka ole halvempaa missään EUn maassa ?

Äänestä

Oliko Tampereen Yliopisto sittenkään ollut KAIKKEIN punaisin ja komuin?

Suomen historian professori Kustaa H. J. Vilkuna, on tullut siihen tulokseen että, Jyväskylän yliopisto oli 1960- ja 1970-luvuilla Suomen punaisin akateeminen opinahjo.

Hän on kirjoittanut kirjan Kapina kampuksella, joka käsittelee opiskelijaradikalismin kiihkeimpiä vuosia Jyväskylän yliopistolla.

– Jyväskylässä äärivasemmisto sai vankemman aseman kuin muissa maan yliopistoissa. Yleisesti Tampere on mielletty punaiseksi yliopistoksi, mikä johtuu ennen kaikkea siitä, että siellä professoreissa oli paljon julkivasemmistolaisia. Opiskelijaliikkeessä Jyväskylä oli kuitenkin kaikkein punaisin, Vilkuna korostaa.


http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/jyvaskylan-yliopisto-oli-suomen-punaisin/1288407

Äänestä
  • Nimimerkki Konservatiivi kirjoittaa: "Toivottavasti yliopisto tajuaa tunnustaa nämä typeryydet ja irtisanoutua niistä nyt, kun idän paine on hellittänyt. Olisi myös syytä pyytä yliopiston puolesta anteeksi kaikilta punaterrorin uhreiksi joutuneilta opiskelijoilta ja muilta ihmisiltä."

    Koska Tampereen yliopisto irtisanoutuu punapropagandasta?

    Toinen nimimerkki Hande kertoo että: "Vasemmistolaisuudessa oli suuret linjaerot. Stalinistit (JOS) pitivät kansandemokraatteja (JOKA) ja sosialidemokraatteja (JSO) pahimpina vastustajinaan. Itse tein kaikkeni stalinismin leviämisen estämiseksi - esim. kerroin heidän kieroista otteistaan ja varoittelin uusia opiskelijoita.

    Stalismi yliopistolla oli inhottavimpia ja epämoraalisimpia ilmiöitä, joiden kanssa olen joutunut toiminaan. Vieläkin alkaa puistattaa kun ilmiötä mietin. Silloin pidettiin tärkeänä, että jokaisella ryhmällä oli kontakteja suureen naapurimaahan. Eräässä neuvottelussa stalinistiopiskelijoiden johto ilmoitti, että jos emme tee niinkuin he vaativat, niin he estävät naapurimaan nuorisodelegaation tulemisen oman keskusjärjestömme tärkeään tilaisuuteen. Syntynyt raivon tunne on taltioitunut syvälle muistiin.

    Jyväskylässä äärivasemmistolaisuus oli opiskelijoiden ilmiö. Opettajissa heitä oli vähän - omissa oppiaineissani oli yhdessä kaksi assistenttia ja toisessa yksi lehtori. Kolmannessa aineessa ei yhtään. Myöhemmin stalinistiopiskelijoista yllättävän moni pääsi liukumaan ylimpään opettajakuntaan, mutta varsin vaitonaisina taustastaan.

    Erikoisia fiiliksiä syntyi 1980-luvun lopulla, kun muutamia entisistä kiihkeimmistä stalinistivastustajistani istui samoissa kokouksissa oman puolueeni jäseninä! Ihan äkkiä luottamus ei synny. "

    Ilmeisesti Tampreen yliopisto on "kunnostautunut" siinä että niin proffat kuin opiskelijatkin olivat täysin punikkeja?

    Äänestä

  • Laramon joutui koulukiusatuksi yliopistossa "Jos puolet ylioppilaskylän asukkaista kuului äänekkääseen marxilaiseen järjestöön, ei ole kovin vaikea kuvitella, että tästä ryhmästä suuresti eroavilla henkilöillä on ollut vaikeaa omassa elinympäristössään. Koulukiusausta, myös poliittisvärittäytynyttä, tapahtuu yliopistolla tänäkin päivänä ja aivan varmaan sitä on tapahtunut myös 60- ja 70-luvuilla."

    Miten Tampereen yliopiston EI-stalinistit ja EI-kommunistit kokivat 60- ja 70- luvun opiskeluilmapiirin? Kuinka rajua koulukiusaaminen täällä oli?

    Äänestä

  • "Tampereen kommariopisto on suoltanut maahan näitä "journalisteja" jotka vieläkin värittävät uutisia ja mediaa punertavaksi ? tai modernimmin sanottuna "punavihreäksi"

    Mikä laitos Tampereen yliopistolla oli kaikkein punaisin? Tiedotusopinlaitosko?

    "Tampereen yliopistolla oli vielä 90-luvulle tultaessa liikanimi "Marx-marketti".
    Nykyään onneksi sieltä onneksi valmistuu ihan hyvin oikeisiinkin töihin, ettei laitos tosiaan ole pelkkä "hukkamaisterien" koulu. Joista hyvänä esimerkkinä esim sosiaalipolitiikka pääaineena ja sivuaineena vaikkapa sukupuolitutkimus (silloinen naistutkimus) "

    Nais- tai sukupuolitutkimus vai yleensäkin sosiaalipolitiikkaa lukevat?

    "Kasvatustieteitä opiskelevat olivat sielläkin se järkkymätön muuri, johon taistolaisopettajien pyrkimykset Parta-Kallen oppien istuttamisessa lopuksikin tyssäsivät. Konkreettisesti se epäonnistuminen tuli esiin, kun erityisesti peruskoulujen opettajat 1970-80-luvuilla vesittivät hiljaisella päättäväisyydellään kouluhallituksen pääjohtaja Erkki Ahon suunnitteleman koulujen DDR:läistämisen.

    Tampereen yliopiston taistolaisprofessorit taas onnistuivat niin hyvin, että siellä aivopestyt humanistit ja tiedotusoppineet ovat olleet ja ovat vielä pitkään erilaisina viranhaltijoina kiusanamme oppejaan soveltamassa."

    Entä kasvatustieteitä opiskelleet?

    Oliko Tampereen yliopistossa yhtään laitosta joka EI olisi ollut punainen?

    "Täytyy sen Jyväskylän olla ollut tosi punainen, sillä Tampere oli tosiaan vastenmielisen kommunistinen 60-luvun lopulla, jolloin siellä itse opiskelin. Toisinajattelijoilla ei tosiankaan ollut helppoa siinä ympäristössä."

    Äänestä

  • Tässäpä olisi hyviä opinnäytetyön aiheita sekä Tampereelle että Jyväskylään. Aihetta voinee jo aikalaishaastatteluib penkoa.

    Äänestä

Tampere oli punainen myös sotilaspiiriltään ja kgp:n tietoon meni kaikki joka vähänkin oli raportoimisen arvoista.

Äänestä
  • Mistä tällainen ikivanha ketju taas löytyi? Sun kirjanmerkeistäs vai?

    Äänestä

Tyttöjen yliopistossa pitää olla aina hieman tunnetta mukana.

Äänestä
  • Tunteella ja jalkovälillä kun asiat hoidetaan ja päätetään, tullaan nyt vallitsevaan tilanteeseen. Kaikki menee päin persettä

    Äänestä

Eikö Tampereen yliopistolla ole naistutkimuskin aika hyvissä voimissaan?

Äänestä
  • Ei ole naistutkimusta enää lainkaan siellä.

    Äänestä

  • Heh, kyllä löytyy, nimi vain muuttunut "sukupuolentutkimukseksi".

    Äänestä

Näinhän se menee vielä tällä hetkellä. Yhteiskuntatieteet ovat vasemmisto propagandaa ja kauppatieteet taas arvovapaata positiivista tiedettä. Tämä on ajankuva ja tulee muuttumaan. Vuosi 2008 on vedenjakaja. Vain Saksassa ja Suomessa enää usko talouskurin kaikkivoipaisuuteen.

Äänestä

Eikös Paavo Koli ollut peräti Mannerheim ristin ritari? Oli ainakin hyvä ehdokas, ns läheltä piti.

Äänestä

Mikä linja olisi Tampereen yliopistolle parempi?

Äänestä
  • Epäpoliittinen tiede

    Äänestä

Uppiniskaisija kurahaaroja koko ahjo täynnä.

Äänestä

Jaa että on vai? Kouluttaisivat nyt kiireesti lisää, niistähän on huutava pula.

Äänestä

koko yliopisto pitää yksityistää, hankkikoot itse rahansa poliittiseen propagandaan ja naistutkimukseen sekä rauhankasvatukseen,
jos joku maksaa niin ok sitten, mutta ei verovaroja

Äänestä

Verorahoilla koulutetaan aina vaan lisää punavihreitä humanisteja jotka eivät tuota mitään taloudellista hyötyä. Toivottavasti rahat loppuvat tuohon järjettömyyden..

Äänestä

Aloittajan viestihän on jo 4v vanha,mutta kyllä minä muistan nämä Tre yliopiston suomenkaatajat jo 70 luvulta ravintola tillikasta,siellä luotiin uutta suomea,joka onneksi ei koskaan tullut,vaikka toisaalta ehkä aika olisi nyt jakaa samoja oppeja,koska ajat ovat todellakin muuttuuneet.??

Äänestä

Voiraan Tampereestaki fundeerata positiivissi ajatuksi. Esimerkiks simmottos et jos ei Tamperet olisis olemas ni tamperelaiset olisis levällän ympärs maailma.

Äänestä

Tampereen yliopisto on kouluttanut oikeistoaktivisteja. Oikeistoaktivistit uhoavat yliopiston olevan firmojen omaisuutta, ja firmoihin läheisissä väleissä tai niitä omistavilla opiskelijoilla olisi oltava etuoikeus menestyä opinnoissa muita paremmin. Aktivistit ovat muodostaneet muilutusjengejä, joita korruptioviranomaiset tukevat. Kaupungille ja anniskelupaikkoihin lavastetaan järjestyshäiriöitä, poliisit tulevat hakemaan syntipukkeja ja ovat vievinään putkaan, mutta vievätkin salaisiin suostuttelutilaisuuksiin. Myös ravintoloitsijat ovat luovuttaneet paljon tilojaan näiden muiluttajien käyttöön. Suostuttelutilaisuuksissa uhkaillaan yleensä huumattuja uhreja lopettamaan opiskelunsa, Tampereella myös sormia on katkottu. Huumeena oikeistolaisaktivistit käyttävät etenkin erästä barbituraattia, jota kutsutaan Amerikassa raiskaushuumeeksi. Siellä heidän kollegansa käyttävät tätä huumetta raiskauksiin opiskelijabileissä, sen ominaisuuksien vuoksi. Vaikka huumatut muistavat keskusteluja osittain, on hyökkääjien kasvonpiirteitä mahdoton tunnistaa tai jälkeenpäin muistaa. Jos raiskattuna on köyhempi nainen ja raiskaajana rikkaampi mies, on rikosta vaikeampi näyttää toteen oikeudessa. Vasta aivan viime vuosina amerikkalainen oikeuslaitos on oppinut ottamaan huomioon tämän huumeen ominaisuudet ja alkanut julistamaan raiskaustuomioita myös todennäköisin syin heppoisemmin todistein. Puheäänet huumatut muistavat paljon paremmin ja myös siihen muiluttajat luottavat , heikompi opiskelija saattaa totella komennot opiskelun lopettamisesta ja lopettaakin. Myös natsiopettajat vierailevat näissä tilaisuuksissa uhkailemassa. He haluavat että yliopistoissa opiskelisi ainoastaan ideologisesti puhtaita psykopaatteja, jotta yliopiston yksityistäminen onnistuisi helpommin. Siis myös ruuminvammoja on aiheutettu, kilpailua vääristetty, työuria tuhottu lopullisesti; oikeistolaisaktivistit ovat paljon vakavampi uhka kuin vasemmistolaisaktivistit koskaan ja ongelma on nyt.

Äänestä

Huumekauppa on siirtynyt korkeakouluihin.

Äänestä

Suomi24 -valvomoissa näitä punikkeja on sensuroimassa tekstejä, ainakin Helsingissä ja täällä Tampereellakin.

Äänestä
  • Tampere on suomen oma DDR . Tuota tuhoamis perinnettä Sanna vain biletti festarilla kännissä mahd . Tekstarilla fortumilta miljoonat muist. alkuun 7 miljardia saksaan . Tyttö Tussuran kera n.s neuvottelu ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sirola Tsilora kirjoitti:

Työkavereina on muutama Treen yliopiston käynyt nainen. Otsassa leima, että olen käynyt Tampereen yliopiston vasemmistolinjan hyvin arvosanoin, kun olen ollut aatteen puolesta. Miksi pirussa Tampereen yliopisto, jonka pitäisi tuottaa objektiivista tutkimustietoa, on kumartanut rähmälleen asti vasemmalle? Kuka tai ketkä ovat syylliset tähän vallankumouskaartiin? Miksi Treen yliopistossa on sallittu tällainen propaganda? Miksi opetushallitus (vai onko ollut täynnä punaisia) ei ole valvonut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu