Vetoketju ei toimi

Jerry

Kyllä se on vihdoin uskottava, että Suomessa ei tällainen kahden kaistan liikenteen yhteensovittaminen tule vielä vuosikymmeniin toimimaan.

Tarkoitus on, että toisen kaistan päättyessä MOLEMPIA kaistoja todella käytetään ja yhdelle kaistalle palataan vasta vähän ennen yhtymiskohtaa ja vuorotellen.

Mutta mitä tapahtuu, jos ajat sitä päättyvää kaistaa "loppuun" saakka? Se tulkitaan etuiluksi ja kaistanvaihtoasi tullaan parhaan mukaan häiritsemään.

Sen sijaan lähes kaikki tunkevat sille yhdelle ja samalle kaistalle, kuka missäkin, ja saadaan aikaiseksi yksi, mahdollisimman pitkä jono. Pari viikkoa sitten Iltiksen palstoilla joku mökkeilijä valitti juuri tästä "etuilusta" Heinola - Lahti välillä ruuhka-aikana. Onko sitten parempi tehdä yksi kilometrien pituinen jono, jolla saadaan kaikki lähiseudun liittymätkin samalla tukkoon??? Mitä varten se toinen kaista sitten on olemassa?

8

656

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JaPi

      Näissä asioissa täytyy aina muistaa missä ollaan, koska onhan Suomi kuitenkin kaikenkaikkiaan junttikulttuurin kehto, joka näkyy myös liikenteessä. Vaikka ymmärrettäisiinkin sujuvan ja joustavan liikenteen periaatteita, niin niitä ei sitten osata tai haluta käyttää, koska joku muu voi hyötyä joustavuudestasi.

      Tuulipuku päälle ja tien päälle.....

    • rane

      tällaista se juuri täällä on, ollaan niin h...tin kateellisia ja pikkusieluisija liikenteessä, toinen kun vierelle tulee niin lisää kaasua siihen tojomastamisukkahontakippoon ettei vaan kiilaa mun edelle, tää on mun tie, täällä ei mua ohiteta, näin täällä mennään. Odotas kun tilanne on "rauhoittunut" niin sitten jarruvalot loimottavat kun pudotetaan siihen 10:n alinopeuteen kun ollaan niin s...nan turvallisia kuskeja. Ja taas kun joku pyrkii ohi niin sama kierre jatkuu. Menkää vähän itseenne v...n nyhjäkkeet. Kyllä tää on todellista tuulipukukansaa. Vähän pitäis saada suuren maailman meininkiä tänne liikenteeseen, niin sekin rupeis sujumaan rivakammin.

    • Pönde

      Muuta Tampereelle. Täällä ei toimi mikään.

    • vetoketjua

      Kyllä yhtäjaksoisen jonon ohittaminen ohituskaistojen kautta Lahti-Heinola tiellä ruuhka-aikana on etuilua ja tällöin ei vetoketjua pidäkään soveltaa.

      Pidetään vaan ne p*rkeleen kiilarit siellä, ajakoot keltaisten päällä ja ottakoot sakot.

      • Jerry

        Olen samaa mieltä. Ei tietenkään ohituskaistalla. Tarkoitin tapauksia, joissa toinen kaista muuten vaan loppuu, esim. Heinolasta Lahden suuntaan tulevalla moottoritiellä ENNEN ohituskaistasysteemien alkua.

        Ohituskaistan käyttö kovassa ruuhkassa on etuilua.


    • Jämtti

      Se ruuhkautuu entistä pahemmin tietysti.
      Toinen kaista on ohitusta varten.
      Minä en anna väliä näille kiilajille ,ajan edellä ajavan perseeseen kiinni.
      Seisköön minun puolesta vaikka tuomiopäivään asti ohitus kaistallaan saat...n kiilaajat.

    • Jeesus

      Nykyään ilmoitetaan liikennemerkillä toisen kaistan loppumisesta. Kaistan vaihtaja on väistämisvelvollinen, joten monet vaihtavat jo hyvissä ajoin jatkuvalle kaistalle välttyäkseen hankalalta tilanteelta. Lopputulos on se, että toinen kaista on tukossa ja toinen tyhjä.

      Ongelma saataisiin ratkaistua sillä, että toisen kaistan loppumisen sijaan yhdistettäisiin kaistat yhdeksi, eli siis niin että kumpaakin kaistaa ajavilla olisi yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet. Voitaisiinpa jopa määrätä vetoketjuperiaatteella eteneminen pakolliseksi tällaisissa tilanteissa.

      • Jerry

        Hyvä idea, mutta arvaa tuleeko toteutumaan.

        Tanskassa nämä paikat on jo liikennemerkissä piirretty tasapuolisesti yhtyviksi ja sama näkyy myös katumaalauksissa. Ja homma pelaa hyvin. Kukaan ei kiihdytä ja kiilaa, vaan tilaa annetaan ... ja jos et anna, niin aiheutat kolarin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9245
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8100
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5895
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2420
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2135
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1775
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1719
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1498
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1494
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1399
    Aihe