pakkoesiintyminen luokan edessä!

Haepa tohtorilta rauhoittavia, ne auttavat ihan varmasti. Ja jokainen onnistuminen eli vähän vähemmin jännittävä esiintyminen tuovat itsevarmuutta.
Koulua ei jännittämisen takia kannata lopettaa, mutta keskustelu opettajan kanssa voi valaista asiaa.

Minäkin olin ennen ihan hirveän ujo ja pelkäsin kaikkea esiintymistä. Sitten aloin ajatella, että esiintyminen on mahdollisuus, kerrankin minua kuunnellaan.

Vaikka joku möhläys sattuisikin sen voi kuitata huumorilla. Missään tapauksessa maailma ei siihen kaadu, ei omasi eikä kenenkään muunkaan maailma. Ja seuraavana päivänä kukaan ei muista koko juttua.

Opettaja ei ketään nöyryytä, ujoakaan. Mutta ujonkin on tosi hyvä oppia selviytymään noinkin yksinkertaisesta esiintymistilanteesta. Esiintymistilanteita tulee elämässä eteen jokaiselle ammatista riippumatta.

Siis voit olla aivan varma, että esiintyminen onnistuu niin kuin kaikilta muiltakin ujoilta.

Yhdyn aikasempaan - tulevaisuudessa todennäköisyydet ovat sinua vastaan jos luotat siihen, että ei tule vastaavaa tilannetta eteen. Ja kyseinen tilanne voi tulla monestakin tahosta - ei pelkästään esim. työstä.

Yritä parhaasi ja siinä samalla pitäisi sinunkin kehittyä pelkosi kanssa. En toki lähde vähättelemään... Mutta helpommalla pääset, mitä aikaisemmin pääset pelosta yli.

Tosin, pahin ja todennäköisin tilanne joka eteesi tulee on ryhmä työhaastattelu. En ole täysin varma, kuinka paljon näitä harrastetaan, mutta jonkin verran ilmeisesti. Naamasi eteen heitetään kysymyksiä joihin pitäisi vastata 15 sekunnin sisään ja muut haastateltavat varmasti tuomitsevat vastauksesi. Tälläinen tilanne koettelee jo vähemmänkin ujoja, mutta se on vain surullinen realiteetti.

Minulla taas riippuu ryhmästä, miltä tuntuu esiintyä. Jo joukossa on edes joku, jonka tiedän olevan samalla aallonpituudella kanssani, ei ole ongelmaa. Mutta jos joukko tuntuu vieraalta ja joukon ajatukset vieraalta, eikä vetäjäkään ole reilu ja avarakatseinen, vaan pikkusieluinen omaan napaan tuijottaja, voi pelkkä haluttomuus puhua Niille, aiheuttaa puistatuksen. Ja koko kurssi vaikuttaa huuhaalta, ei asiaa nimeksikään. Ja minä olen ainoa antava osapuoli itseni kannalta.

Tämä ei muuten ollut vitsi, vaikka voi siltä kuulostaa.

Hei, mutta jos joutuu joka viikko tuon tekemään, niin siinähän harjaantuu, ja jännittämisen ja pelon pitäisi pikku hiljaa väistyä.

Teillä ei sitten ole iso luokka. Nimittäin jos on paristakymmenestä kolmeenkymmeneen tyyppiä vuorotellen esittämässä töitään, niin siihenhän menee monta tuntia.

Mutta plussaa on toki teillä se, että saatte tehdä työnne yksin. Joissakin paikoissa hommat vedetään ryhmätöinä, ja kun ryhmätyö on sitä, että osa tekee keskenään (haluaakin tehdä, eivätkä siedä ulkopuolisten höpinöitä) mutta olettavat kuitenkin että jokainen sitten esittää sen heidän tekeleensä, niin ei siinä kovin hyvin voi käydä.

Kyllä varsinkin aikuisen ihmisen pitäisi pystyä selviytymään tuollaisista tilanteista.
Mitäs sitten jos tulevalla työpaikalla käy jotakin ennalta-arvaamoatonta ja tilanteessa vaadittaisiin toimintakykyä, mutta menetkin ihan lukkoon?

Jos mokaa, ketään ei kiinosta. Kukaan ei muista sitä enää vartin päästä kun olet istunut paikallasi ja joku toinen puhuu.
Vaikka en jännitä, mokailen usein, soittaessani joskus tärkeitäkin puheluita, mutta kun vetää henkeä ja aloittaa alusta, ei kukaan ole minulle vielä nauranut ja on maltillisesti kuunnellut mitä sanottavaa minulla on.

Miten uskallat käydä kaupassa tai vastata lehtimyyjälle? Entäs lääkärissä käynti, miten kaikki perus asiat elämässä onnistuu jos on tuollainen asenne?

Suosittelen vaan pakottamaan itsensä noihin tilanteisiin, koska niitä ei ikinä tule kestämään, jos ei tee. Itse olen vältellyt kaikkea mahdollista esiintymistä aina, kun se on mahdollista, mutta harvoinpa tuo on. Nyt kun on joutunut esiintymään enemmän, ei se enää tunnukaan hirveältä. Jos en esiintyisi näiden opiskeluvuosieni aikana pienesti, en tulisi koskaan pystymään esittämään opinnäytetyötäni, joka kuitenkin on pakollista ja melko suurelle yleisölle. Plus tuo, että esiintymisiä (pakollisia) voi tulla eteen muulloinkin, ni mikäs olisikaan sen parempi kuin harjoitella pienessä tutussa ryhmässä.

Näistä sanoistani huolimatta olen kyllä edelleen itse ihan järjetön jännittäjä ja tekisin yhä mitä vaan päästäkseni niistä, mutta jotenkin olen kaikista aina selvinnyt ja juuri tuo, että enää ei tunnu ihan niin hirveältä. (;

Niin ja sellaist vielä, että kenenkään tutkinto ei saa jäädä kiinni siitä, ettei pysty esiintymään. Aina pitäisi siis olla mahdollisuus esiintyä vain opettajalle..

Kyllä meillä ainakin kummassakin koulussani opettajat olivat ymmärtäväisiä. Eikä meillä edes ollut mitään esiintymisiä koskaan. Opinnäytetyötä ei kummassakaan koulussani kukaan esittänyt. Ei koulun tarvitse olla kenellekään kärsimystä. Minulla on diagnosoitu paniikkihäiriö, sosiaalisten tilanteiden pelko ja olen selektiivisesti mutisti. Hyvin ovat opettajat ymmärtäneet. Yksikin opettaja sanoi, että ei se ole tarkoitus, että koulun pitää olla kärsimystä.

Olen sitä mieltä, että kaikista ei ole pakko tulla esiintyjää. Loistaa voi myös vaikkapa kirjallisissa tehtävissä. Kaikissa työpaikoissa ei koskaan tule vastaan minkäänlaista esiintymistilannetta. Jos ei halua työssään olla esillä, niin luultavasti hakeutuukin sellaisille aloille, jossa saa tehdä työtä ilman esiintymisiä.

Olen kärsinyt näistä ongelmistani ala-asteikäisestä asti ja enemmän tai vähemmän ollut masentunut teiniä-iästä asti. Yhdessä vaiheessa en puhunut koulussa mitään moneen vuoteen. Sitten yhtäkkiä olen ymmärtänyt, että saan olla juuri sellainen kuin olen. Jos olen lapsesta saakka ollut ujo ja introvertti, niin en minä tästä muutu suulaaksi ja keskipisteeksi tahtovaksi. En minä halua esiintyä ja miksi pitäisikään. Olen hyvä muissa asioissa ja teen sellaista työtä, missä ei ole puhumista yleisölle. Ihmeellisesti elämäni on helpottunut, kun olen ikään kuin antanut itselleni luvan olla oma itseni. Elämä on paljon helpompaa, kun ei koko ajan ajattele, että miksi minä olen tällainen ja että minun pitäisi muuttua. Jos muut eivät hyväksy minua tällaisena, niin silloin yritän olla väärässä seurassa.

Itse opiskelen tradenomiksi ja lähes jokaisella kurssilla on jokin esitelmä luokan edessä. Näitä täytyy sitten pitää vierailla kielillä myös. Kaikki on aivan kypsänä jo näihin, mutta on niistä se hyöty, että luokan hiljaisimmastakin on tullut hyvä esiintyjä. Pyrkimyksenä siinä on varmaan kouluttaa työelämään niitä nykyään jalustalle nostettuja sosiaalisia "hyvä tyyppi" taitoja.

Joka hiton paikassa pitää pärjätäkseen olla mielin kielin paskanjauhaja "hyvä tyyppi" ja muut ominaisuudet jää toiseksi.

Ainakin Metropoliassa on jännittäjille omia ryhmiä yms.

Esiintymispelosta pääsee esiintymällä. Kuulostaa karulta, mutta kerta kerran jälkeen on aina helpompaa. Kun tajusin tämän itse, niin aloin harrastamaan politiikkaa. Esiintymistilanteita piisaa. Olen päässyt pelostani eroon.

Se on ihan ymmärrettävää, että alussa jännittää. Muista kuitenkin, että esiintyminen on vain hyvin pieni osa elämääsi! Ota palaute toisesta korvesta sisään ja toisesta ulos. Toisto mestarin tekee!! Muista se, että jokainen tekee virheitä ja älä ota asioita liian vakavasti. Kyllä siitä hyvä tulee!

Olen kuullut että jotkut jännittäjät ovat saaneet tehdä esityksen videoiden kautta.

Pakokauhuun ei auta harjoittelu eikä esiintymiskokemus. Itse pelkään jopa vastata muiden kuullen tunnilla tai tehdä ryhmätöitä joissa joudun puhumaan mutta tietysti pahinta on luokan edessä esiintyminen. Olen aikuisopiskelija ja kärsinyt ongelmasta ihan nuoruusvuosista asti. Lääkäriltä olen saanut beetasalpaajia jotka ihan pahimpia oireita lievittävätkin.

sama juttu..outoa kun töissä menee tuossa asiassa hyvin! Pitäis varmaan mennä hypnoositerapiaan tai jotain ? Tsemppiä Sinulle(kin)!

Aikuisena uudelleen koulutukseen. Yllätys oli koulun vaatimus 100 % medialukutaidosta. Internetistä osaat tiedot etsiä, tekstin käsittelyllä naputella sujuvasti ja Power-Pointilla luokan edessä esittää. ATK- OPETUSTA EI OLLUT Surkeat Atk-taitoni iskivät paniikin päälle, kun piti esitellä itseä, kotikuntaa kuvin. Valvoin öitä, tuskailin tietokoneen kera, en osaa esitysgrafiikkaa, en tajua miten kuvat etsitään internetistä ja liitetään tekstiin, miten värejä ym. efektejä lisätään. Naputtelin Google-Draiviin pohjan, pyysin opea neuvomaan miten se avataan. Luokan edessä hiirellä likkasin surkeaa kirjoitelmaa ja kerroin mikä olisi hyvä esitelmä, miksi en osannut tehdä sitä, miksi minua risoo kun olen näin onneton tunari atk:n kera ja mistä unelmoin " Vielä mä sen Powerin opettelen" Kun häpeänsä tunnustaa, lähti esiintymispelko. Sain valtavat aplodit ! Nöyryytin siis itse itseni ja voitin pelkoni.

Hanki lääkärintodistus, niin vältyt esiintymiseltä. Muuten kannattaa hankkiutua esiintymisjännittäjien ryhmään, koska koskaan ei tiedä, mihin töissä joutuu.

Voisit suhtautua esitykseen annettuna TYÖ tehtävänä, aikuisen on tehtävä työnantajan määräämät tehtävät vaikkei ne niin mukavia aina olisikaan.

Jos joku kuulijoista tölväisee tai mölisee tms. niin voisit ottaa tilanteen haltuun kysymällä mölähtelijältä että oliko sulla jotain aiheeseen liittyvää kommenttia, yleensä sellaisilta menee silloin turpa tukkoon samantien.

On helpompi esiintyä jos on hyvin perillä esittämästään aiheesta, pidä itseäsi asiantuntijana ja kuulijoita tyhmänä karjalaumana jota sinun on valistettava :D

No, helppo minun tietysti on sanoa kun en opiskele vaan olen töissä eikä työssäni tarvitse esiintyä. Kuitenkin peruskoulu- ja opiskeluaikoina esitykset ei aiheuttaneet mulle suurta ongelmaa vaikken erityisen ulospäinsuuntautunut tai esiintymishaluinen olekaan.

propral auttaa:=)

Tanssit siinä ja pyydät, että saat kympistä näyttää persettä yleisölle.

Olis lapset kysyneet haavistolta antoonista olisko oikein että mamu olis maanäiti. Isis,lapsista oli kyse mutta unohti kertoa että äiditkin tuli vaikka suomalaiset vastusti kovasti terroriäitejä. Aina valehtelee